IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Pistettiin siementä vakoonPerjantai 12.05.2006 09:20

Muutaman kuukauden päästä näkee, kuinka hedelmällistä oli eilinen siemen vakoon paneminen. Parhaamme me kuitenkin Rakkaan Vaimon kanssa yritimme. Minä levitin vakoa ja vaimo pisti oikein käsipelillä siement vaon pohjalle. Toivon hartaasti uusia, terveitä mukuloita.

Ei perunamaamme kovin iso ole, mutta kyllä sieltä muutaman kerran saisi uusia perunoita syötäväksi. On siinä oma hohtonsa, kun saisi käydä kuokkimassa uudet, puhtaanvalkoiset perunat omasta maasta suoraan kattilaan. Ja hellalle porisemaan. Ja voita nokkaan, silliä seuraksi ja eikun syömään.

Istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee. Niin riimitti taiteiljaeläkeläinen Juice kauan ennen eläkeikäänsä. No omenapuuta me emme istuttaneet, mutta luumupuu sai eilen paikkansa hedelmätarhassamme. Tulevaisuuteen on uskottava aiankin sen kymmenen vuoden verran kun tuon puun hedelmätuotantoa saa odottaa.

Tulevaisuuteen uskomisesta tuli mieleen Erikoinen ja Rinsessa Aava. Puhelintietojen (tosin Rakkaan Vaimon kautta, nää on kai niitä naisten jutuja. Olisinpa nainen) mukaan kehitys etenee huimaa vauhtia. Sääli, että olemme niin kaukana ettei noita kehityksen askeleita pääse näkemään ja kokemaan. Näyttää uhkaavasti siltä, että Rinsessa ihan oikeasti ehtii kouluun, tai ainakin eskariin tai päiväkotiin, ennenkuin hänet taas näemme. Toivottavasti olen kuitenkin väärässä. Tässäkin asiassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.