IRC-Galleria

Koko Käärmelahden kotona asuvien Kääpiöiden joukko on vaihteeksi koossa. Tällaisia hetkiä ei tänä kesänä juuri ole ollutkaan. Aina on joku ollut jossain leirillä tai reisussa. Mutta nyt tuo leirirumba helpottaa. Ja kotirumba kiihtyy. Saas nähdä, rauhoittaako helle vai alkaako perinteinen kähinä?

Aikainen lintu madon löytää. Ja aikainen pehtoori rikkaruohon. Viitisen kärryllistä vesiheinää, ukonputkea, savikkaa, voikukkaa ynnä muuta rikkaruohoa poistui eilen aamusta valkosipulimaasta. Ja samassa tuli leikattua myös valkosipulin kukintonuput. Kolme tuntia siinä hommassa meni, tällä kerta laatikon päällä istuen kun kitkemispatja ei mahdu valkosipulupenkkien väliin. Ensi kesänä pitää suunnitella rivivälit paremmin. On sitä huonompiakin tapoja viettää aamupuhdetta.

Hoidetavien eläinten määräkin on kasvanut kahdella. Toissailtana leluvaraston lattialta löytyi pudonnut/pudotettu pääskynpoikanen, eilen toinen samanmoinen puuvaraston permannolta. Molemmat ovat nyt hoidossa joskaan ennuste ei tietysti ole kovin kaksinen. Ensimmäinen pääsky tosin oppi eilen syömään ja syökin ahneesti mutta kakkonen on edelleen nälkälakossa.

Se vaan on taas sanottava, että Kääpiö Janna on kekseliäs tyttö kun eläinten hoidosta on kyse. Pääsky ykkönen kun ei syönnyt aluksi mitän niin Janna keksi hakea kannettavan cd-soittmen ja lintulevyn häkin viereen. Ja sitten hän soitti poikaselle pääskysen kirkumista. Johan alkoi ruoka maittamaan.

Nyt Janna ja Sansku juoksevat ruokinta-aikaan pitkin pihaa hyönteisiä pyydystämässä. Ja saivat jopa Mikon ja Jussin huolehtimaan iltapäiväruokinnasta kun me muut oltiin Riihirannassa uimassa ja lököttelemässä. Poikia kun ei oikein tuo mökkielämä kiinnosta ja kotinurkissa oli muutenkin mielenkiintoisempaa tarjontaa. Naapuriin kun oli kertynyt poikia hieman enemmänkin joten hyvät lentopallopelit saatiin kuulema aikaiseksi.

Myöhäisin pelisessio olikin liki puolen yön, tosin Mikon korvasivat tuoloin Janna ja Sansku. Ja naapurista kentälle marssi puolen tusinaa uroonalkua joista osalla näytti iskevän perinteinen "minä Tarzan, sinä Jane"-maneeri päälle kun törmäsivät samalle kentälle tyttöjemme kanssa.

En minä varsinaista vakoilua harrastanut, mutta kun oli kastelemassa Ison Äidin parvekekukkia niin oli pakko istahtaa kuuntelemaan hetkeksi tuota urosten kesäistä pullistelua.

Tunsin kyllä olevani varsinainen vankileirin vartija, sillä niin hämmästyneitä olivat uroonalut siitä, että "teidän äijä on päästänyt teidät näin myöhään pelaamaan". Suuri huoli oli myös siitä, että "eihän se vaan tule kentälle". No ei tarvinnut mennä, sillä niin selvästi tuo vähemmän hiljainen puhe kuului parvekkeelle. Tuli oma nuoruus mieleen. Juuri tuollaisten iltojen jälkeen piti hiiviskellä kotiin tuoreita kuusenkerkkiä pureskellen.

Ja pelätä pahinta.