Yksi Kääpiöistä sairastui toissa iltana. Ensin tuli melkoinen kuume, ajateltiin josko olisi auringonpistosta tai jotain. Mutta sitten tauti käänsi repun nurinniskoin. Mikään ei pysynyt sisällä. Eilen oli sitten hieman yritystä ruoan suhteen, mutta huonolla seurauksella.
Illalla sitten Rakas Vaimo ja pari muuta Kääpiötä valitti päänsärkyä. Toivotaan, että hälytys oli väärä. Sillä mitään vatsatautiepidemiaa en todellakaan halua tämän helteen keskelle.
Ammeillakin on käyttöä. Kolme ammetta rivissä ja parhaimmillaan jokaisessa on joku pulikoija. Osa haluaa pulahtaa heti kun ammeeseen lasketaan kaivosta alle kymmenasteinen vesi, osa odotta aurinkoenergian myönteistä vaikutusta ja pulahtaa killumaan vasta kun vesi on reilusti yli kaksikympistä. Yksi jo ideoi ammeen alle pientä nuotiota. En innostunut, sillä pian meillä saattaisi olla keitettyä Kääpiötä.
Helle on muuten kestänyt nyt sen aikaa, että hirsitalon pohjoissivustan huoneissakin alkaa olla kuuma. Ylensä siihen menee hieman toista viikkoa ennenkuin auringon porotus oikeesti jaksaa kuumentaa pohjoisnurkassa olevan makuuhuoneemme. Nyt tuo etsikkoaika on kulunut umpeen. Viime yökin olin perin tuskainen ja uni katkonainen.
Oli niin hikikin.