IRC-Galleria

Kuten aamulla päätin, tartuin tänään yhteen hommaan. Hyvä että tartuin jotta en elä ruusuisissa kuvitelmissa.

Tuo homma oli 50-vuotisjuhlieni merkeissä Vihdin Puistolassa järjestettäväksi ajattelemani bändi-ilta. Idea syntyi muutama viikko sitten kun luulin, että minulla olisi Vihdissä menneisyys jonka merkeissä kannattaisi viettää viiskymppisiä myös siellä. Olinhan pari viikkoa sitten yhteyksissä entisiin tuttuihin Vihdin Kevyen Musiikin Yhdistyksen puitteissa ja tiedustelin, mitä mieltä he olisivat ideasta. Pitivät sitä hyvänä ja arvelivat hyvinkin löytyvän soittajia, jotka olivat kuvioissa jo minun aikanani 1980- ja 1990-luvuilla. Lupasivat kysellä heitä ruokapalkalla talkoisiin.

Tuolla listalla oli monta tuttua, muutama jopa aivan Vikken perustamisen ajoista mukana olleita. Monenlaista oli tehty yhdessä, kirkonkylän bänditalli aikoinaan, synnytetty Keinälä, tehty ensimmäiset Vikken pitkäsoittolevyt, järjestetty klubi-iltoja, Vikkerock-tapahtumia ja monenlaista muuta mukavaa.

Itse kun en osannut soittaa kuin suutani, niin käytin sitten tätä instrumenttia tehokkaasti. Minun roolini oli yksi edellytysten luojista, soittotaitoisemmat hoisivat musiikin teon. Mutta jokainen varmasti koimme tekevämme tärkeää työtä vihtiläisen kevyen musiikin eteen.

Mutta miten sitä voi kuvitella asiat niin totaalisesti persniskoin kuin minä tein. Miten saatoin ajatella, että nuo vuosikausien kaverit olisivat säilyneet kavereina kun en ole heihin näinä vuosina minkäänlaista yhteyttä pitänyt. Ja kuinka sitä on niin itsekeskeinen, että kuvittelee heidän lähtevän riemurinnoin juhlistamaan vanhenemistani.

Kopeus käy omaan nilkkaan. Vaikka en paljoa ole rumia sanoja täällä viljellytkään, niin nyt viljelen. Hyppää yli, jos et kestä. Voi saatanan saatana kun vituttaa perinpohjaisesti. Turhat luulot itsestään, omasta panoksestaan aikoinaan Vihdin Kevyen Musiikin Yhdistykselle ja sen soittajille rapisivat kerralla nokkospuskaan kuin närhen paska.

Mies pysyköön lestissään.