IRC-Galleria

Olen terveydenhoidon väärinkäyttäjä. Kallis syöpäläinen, joka kulutan terveydenhoidon resursseja, mutta en itse tee hoidettavien asioiden eteen yhtikäs mitään.

Nyt konkreettinen itsetutkiskelun paikka on diabeteksen hoito. On meinaan edessä taas käynti henkilökohtaisen diabetes-hoitajan luona. Toteamassa, että paino ei ole pudonnut, verenpaine ei ole laskenut, pitkän- tai lyhyenajan sokeriarvot eivät ole alentuneet. Tämä tiedetään jo etukäteen, sen verran hyvin kroppani tunnen.

Lääkkeet on kyllä otettu suht säännöllisesti mutta muuta kotihoitoa ei sitten ole tapahtunutkaan. Kävelty ei ole, uitu ei ole, jumpattu ei ole... Suklaata syöty on, jäätelöä syöty on, ahmittu on, rasvaista syöty on...

Ja diabeteshoitaja hymyilee ja yrittää motivoida. Minulla on huono omatunto, mutta ei se käyttäytymistä muuta. Mikähän muuttaisi. Juicen kohtalo? Mutta minähän en tupakoi enkä ryyppää. Sukurasite sydänsairauksiin? Ei ole ainakaan vielä vaikuttanut.

Näin se menee. Taas tänään. Kun lähden hoitajan luota, olen huonolla päällä. Toivottavasti siinä vaiheessa ei tule uusia ärsykkeitä eteen. Saattaisi seurata pieni poksahdus.

Olo tasoittuu iltaan mennessä, vanha meno jatkuu, tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla. Mutta mitä ne hyödyttävät, kun tiedän rikkovani ne viimeistään kolmantena päivänä.

Kolmeko vuotta tätä motivointilinjaa on yritetty. Pitäisikö aloittaa varhaisella kuolemisella uhkailu? Tuskista kertominen. Milläs sitten liikut kun jalkasi on amputoitu-keskustelu? Onko kiva piikittää itseäsi päivittäin vaikka et narkkari olekaan-pohdiskelu? Olisiko ekskursio 150 kiloisen sokeritautiin kuolleen ruumiinavaukseen avain pysyvään muutokseen käyttäytymisessä?

Perkele. Jotain on tapahduttava. Nyt eikä huomenna.