IRC-Galleria

Minulla se on sitten lahjaton Vaimo. Ainakin tänä jouluna. Ei siis muuten. Mutta jouluna.

Kuten viimeöisestä Ihanan Rakkaan Vaimon päiväkirjasta voitte lukea, on hän ostanut joululahjarahoilla kaikenlaista hyödyllistä Kirkon Ulkomaanavun kautta kehitysmaihin. Perusteet ymmärän, ratkaisun hyväksyn ja maailma paranee vain ihmisten pienillä teoilla. Ei siinä paljon EU:n julkilausumat auta, mutta jos jokainen tekisi yhden yhtä suuren hyvän työn kuin IRV niin maailma olisi taas paljon parempi paikka.

Mutta yksi ymmärtämätön epäkohta IRV:n ratkaisuun liittyy. Se on joululahjojen vastavuoroisuusperiaatteen alleviivaaminen. En ole milloinkaan ajatellut, että joulukortti pitää lähettää sille ja tolle koska hekin lähettävät meille. Tai että joulumuistaminen pitää viedä sinne ja tuonne koska hekin saattavat muistaa meitä. Saatika, että lahjojan on annettava hänelle ja heille, koska hekin saattavat antaa minulle joululahjan.

En myöskään ole aikaisempina jouluina antanut IRV:lle lahjoja, koska hänkin antaa minulle lahjoja. Vaan antamisen ilosta, saamisen näkemisen riemusta. Joka ilo minun joudustani 2006 on nyt viety. Lasten lahjojen antaminen ja lahjojen avaamisen seuraaminen ei ole sama asia kuin oman Rakkaan lahjojen miettiminen ja saamisen ilon seuraaminen.

Jotain läpikäymistä tässä vielä minulle on. Muuten en pysty seuraamaan lastenkaan lahjojen avaamista. Enkä nauttimaan siitä ilosta, minkä joku lahja heille mahdollisesti aiheuttaa.Mutta onhan tässä vielä hieman yli kolme viikkoa aikaa.

Selvittää tämäkin möykky päässäni.