IRC-Galleria

Meninpä vaihteeksi hyvissä fiiliksissä nukkumaan. Tuli meinaan otettua yhden lapsen kanssa kunnon otttelu ennen sänkyyn menoa. Huudettiin hänen sänkynsä molemmin puolin kuin kaksi Kyrönsalmessa toisiaan etsivää satamahinaajaa.

Aihe oli tuttu ja turvallinen; perheen asioiden levittäminen kylillä, vanhempien mustamaalaaminen ja meistä valehteleminen, sanomisten tahallinen tai tahaton väärinymmärtäminen ja loppuhuipentumana "luopukaa vaan minusta kun sitä kuitenkin tahdotte ja minusta on niin paljon vaivaa."

Siinä vaiheessa tuli listattua kuuluvaan äänen niitä asioita, joista olen lapsien vuoksi luopunut. Asioita, jotka minulle ovat tärkeitä mutta joiden edelle lasten tärkeys on mennyt. Tuo lista on pitkä. Illalla tajusin, kuinka pitkä se oikeasti onkaan. Kun samalla ymmärsin, miten kevyeksi lapsi minun sitoutumiseni ymmärtää, iski masennus. Johon ajattelin yhden kerroksen Paradisea auttavan. Vaikka olenkin vuoden alusta päättänyt vähentää merkittävästi suklaan syöntiä.

Auttoihan se hetkeksi. Mutta kuten spurgulla joka kusee pakkasilla housuihinsa niin samoin kävi minullakin. Suklaat lämmittivät hetkeksi mutta pian oli vielä kylmempi olo. Yöllä tuli oikein paskat fiilikset ja aamulla oli täysi työ motivoida itsensä aamupalan tekoon ja aamukahville lasten kanssa.

No nyt on jo toinen kattaus menossa, ensimmäinen sujui hyvin ja rääkyvä murkkukin oli hyvällä tuulella. Kuten yritti olla rääkyvä mulkkukin. Yhteenotto ei jatkunut, erottiin suhteellisen hyvissä aamufiiliksissä.

Huomasin, että tähän auttoivat osaltaan myös kaksi muuta tyttölasta. Tahallaan tai tahtomattaan he olivat normaaliaamua puheliaampia ja iloisempia. Se antoi vauhtia myös minun takkuiseen aamuuni.

Mutta nyt kuopus nostattaa taas paineita höyrykopassani.

Kaksi kertaa olen hänet herättänyt eikä miestä vieläkään näy aamupalalla. Molemmilla kerroilla nousi sängyssä istumaan ja lupasi tulla heti aamupalalle.

Ja aamupala-aika päättyy juuri nyt.

Joten kärsiköön nälkää aamupäivän koulussa.

Olen minä julma mies.

Mulkku mikä mulkku.