Peräti pari tuntia normaaliaamua pidempään. Olisi riittänyt vieläkin pidempään unta mutta Onnin rakko ei enää kestänyt. Joten koiruuden oli päästävä pihalle. Mutta nyt on pari tuntia rauhallista aikaa kahvikupin ja konen ääressä. Hyvä näin.
Tänään olisi hauskaa tiedossa. Savonlinnan taidekoulu Hyrrä esittää parastan Savonlinnasalissa. Ylpeänä totean, että onhan joukoissa mukana kaksi Kääpiötäkin. Ylpeä isä istuu muun perheen kanssa penkissä ja hurraa.
Eilen alkoi sitten vierassiiven kunnostus tavaroiden selvittelyllä. Ratkaisuun päädyttiin kun pohdittiin Ison Äidin kanssa tilannetta hänen mahdollisen kotiutumisensa suhteen. Tuntui hänestä tuo liki sata neliötä ja neljä huonetta hieman liian isolta lukaalilta linkata huonoilla polvilla. Ja kun nt kuntoutetaava lonkkaproteesi ei varmastikaan helpota kulkemista, niin päädyttiin puolittamiseen. Meinaan huoneiden määrän puolittamiseen. Siellä pohtii nyt terveyskeskuksen vuodeosastolla innostunut Iso Äiti uuden makuuhuonen kalustusta. Hyvä näin, antaa mukavasti motivaatiota itsensä kuntouttamiseen.
Ja me puolestamme mietimme, millaiset huoneet kunnostamme näistä "ylijäämähuoneista", joiden käyttö on siinäkin mielessä mukavaa, että niihin on oma sisäänkäynti eikä tarvitse aikanaan häiritä Isoa Äitiä kulkemisella.
Toiseen huoneeseen on tulosa aimo ripaus englantilaista kartaonoromantiikkaa, toinen on vielä hieman enemmän hakusessa. Mutta Rakkaan Vaimon tuntien siitäkin tulee kaunis mutta viihtyisä. Tiedoksi vain tätä IRC-Gallerian päiväkirjaa (menikö nyt oikein????) lukeville sukulaisille ja ystäville, nyt ei tarvitse neää nukkua Ankkalinnan Aitassa.
Tämä täten tervetuloitoivotuksenna kirjattakoon.