IRC-Galleria

Aamut on nyt loppu. Meinaan Kääpiöiden kouluaamut. Tässä sitä nyt viimeistä vietetään aamupalan merkeissä. Ja hässäkkä on melkoinen. Kaikki kuusi yhtä aikaa hääräämässä keittiössä, ruokapöydässä, vessan ovella, eteisessä...

Hermostuneisuutta ilmassa. Todistuksia odotellaan jännittyneenä vaikka sitä ei myönnetäkään. Montako, kymppiä, pääsenkö luokalta??? Siinä ääripäät. Moniarvoinen ryhmä tässä mielessä.

Nyt päivitystä todistusten luvun jälkeen. Myönteistä oli jo se, että kenenkään todistus ei ollut niin huono kuin oloin etukäteen ja varsinkin viimeisten kuukausien valossa pelännyt. Osa oli juuri siinä rajalla mitä pahimillaan odotelin, osalla oli tuomisena parempi paperi kuin olin edes osannut odottaa. Kuten se kaikkein paras paperi. Jossa saajaa harmitti kohtuuttomasti se ainukainen kasi. Siis todellakin kohtuuttomasti kun katsoo paperia kokonaisuutena. Todistuksen lisäksi hänellä oli vielä tuomisina perhe ainut stipendi. Oman luokkansa yleisstipendi joka siinä matikkapainoteisessa luokassa on loistava saavutus.

Miellyttäviä yllätyksiä oli muidenkin todistuksissa. Osa kääpiöistä oli saanut kohtuullisen tai välttävän todistuksen jopa ilman työntekoa. Mihin he pystyisivätkään kun tekisivät töitä ja ottaisivat kapasiteettinsa täysillä käyttöön?

Kolukauden päätöskahvit on nyt juotu, kotistipendit ja Onnin stipendi jaettu ja nyt ryhdytään kohottautumaan lomafiiliksiin. Vaikka ulkona tuivertaakin tuuli ja pian tulee vettä kuin EP:stä. Sen olen kyllä havainnut, että loman tarpeessa tämä porukka todellakin on. Kuten varmaan minäkin. Aamuherätykset 5.15 saavat nyt jäädä vähäksi aikaa historiaan.

Eilen oli nuorimmaisen Kääpiön 9-vuotisjuhla. Tusinan verran 7-10-vuotiaita vieraita pyöri pihassa. Onneksi sade poistui iltapäivällä ja illasta tuli kaunis ja lämmin. Ohjelmoinnissa oli isommista Kääpiöistä, etenkin tytöistä suuri apu. Aarteen etsintä ja savolainen pesäpallo sai suuren suosion. Me päästiin Rakkaan Vaimon kanssa hieman helpommalla. On tästä kääpiöiden kasvussa joku ilo.

Mutta jo yhdeksänvuotias. Apua!

Eilen illalla oli siten viimeinen Kääpiön kevätjuhla. Tai ainakin sellainen, mihin vanhemmat kutsutaan. Yläluokillahan ei enää vanhempia juhlitetakaan. Josta varmaan jotkut ovat ihan tyytyväisiä. Ainakin Kääpiöt.

Mutta siis eilen olin Pihlajaveden koululla Kääpiön kevätjuhlassa. Hauskat juhlat joissa näkyi ja kuului myös se, mitä lapset haluavat juhlassa esittää. Niinpä esimerkiksi musiikkivalinnat olivat osin tätä päivää. Mukavasti esitettyjä, osin koulun oman bändin säestämiä, osin tasokkaiden taustanauhojen ryydittämiä. On hyvä, että koulun rehtori on mies, joka on nähnyt muutakin maailmaa kuin kansliaa.

Tästäpä onkin oiva siltä rehtorin puheeseen. Luontevan myönteinen, jopa sellaisista asioista jotka joku toinen olisi saattanut nähdä kielteisenä. Kuten esimerkiksi se, että koulun musiikkiluokka siirtyy päiväkodin käyttöön. Ihailin tapaa, jolla hän asian esitteli ja toivotti kaikkien puolesta pienet eskarilaiset tervetulleiksi koulun yhteisöön. Mikäli lasten päivähoidon siirtäminen sosiaalitoimesta sivistystoimeen saa tällaisia muotoja, olen valmis harkitsemaan ehdottoman kielteistä kantaani tähän siirtoon piirun verran myönteisemmäksi. Mutta vain piirun.

Samaan aikaan kun minä juhlin Pihlajaveden koululla oli Rakas Vaimo toisen Kääpiön kanssa hänen rippikoulunsa ensimmäisessä istunnossa. Johon myös vanhemmat oli kutsuttu mukaan. No, kun samaan aikaan oli kaksi tärkeää Kääpiöiden tilaisuutta, oli tämän siamilaispariskunnan erottava toisistaan liki kahdeksi tunniksi. Jako oli luonteva, RV kun meidän perheen työnjaon mukaisesti on erikoistunut näihin yliluonnollisiin asioihin. Kuten unien tulkitsemisiin ja jeesusjuttuihin.

No, tänään tämä työnjako kokee taas pienen kolauksen. Minun olisi tarkoitus Jantuspapin kanssa suunnitella pihapiirissämme kesäkuun puolivälissä järjestettävän seurakunnan kesäpäivän ohjelmaa ja toteutusta. Mutta tällä ei ole tekemistä oman uskoni kanssa vaan aktiivisuuteni pulppuaa puhtaasti siitä, että on hienoa että edes seurakunta järjestää kylän lapsille virkistystoimintaa. Kun 4H:kin lopetti kerhon jokin aika sitten siksi, että kerhossa kävi liikaa lapsia. On muuten sellainen kerhon lopettamissyy, johon minä yli 35 vuotta nuorisotyössä toimineena en ole koskaan ennen törmännyt.

Toinen syy jeesusjoukkojen avustamiseen on puhtaasti henkilökohtainen. Jantuspappi ja Rämä ovat ehdottomasti miellyttävimpiä ja lämminhenkisimpiä ihmisiä joihin olen Savonlinnassa tutustunut. Ihmisiin minä uskon, en henkiolentoihin.

Se minun uskostani.

Olen joskus mieltynyt Mäntyharjun maisemiin. Kirkonkylä Salmeloineen ynnä muineen on ihanan idyllinen. Mutta viimeaikainen Mäntyharjun kunnallisten päättäjien toimien seuraaminen saa minut ajattelemaan, että eivät ole nuo nurkat minulle luotuja. Kuten myös sitä, että mistä tämä virkamieskansa saa kaiken järkensä.

Kun samaan aikaan käy taistelua oman kaupungin sisvistysvirkamiesten kanssa lasten matkojen järjestämisestä ja sitä ennen usean vuoden taistelun koulun säilymisestä, niin tulee miettineeksi että eikö sivistysvirkamiesten pitäisi itse olla sivistyneitä. Nyt tästä ominaisuudesta ei aina vakuutu.

Enemmänkin löytyy vanhaa tsaristista hallintoperiaatetta. Sen minkä kirjoitin, sen kirjoitin. Olipa sitten virheellisiin perusteluihin pohjautuvaa, tarkoitushakuista tai jopa tahallisesti harhaanjohtavaa. Virkamies saattaa vääristellä lukuja, puhua esimerkiksi liki 600 kuljetuksen piirissä olevasta oppilaasta kun niitä lopulta määrä oikeasti laskettaessa onkin vain hieman yli 350. Melkoinen heitto, mutta mitä tekee luottamushenkilöt kun valhe heille paljastetaan. Sitä en vielä tiedeä, sillä en tiedä eilisen lautakunnan kokouksen ratkaisua.

Mutta takaisin Mäntyharjulle. Ja Halmeniemelle. En olisi ikinä uskonut, että joku kunta voisi suhtautua niin kielteisesti jonkin ministeriön tarjoukseen toteuttaa kunnan alueella koulutoimen kokeiluhanke johon valtaosa varoista tulisi valtiolta. Tai siis oikeastaan kaikki ulkopuolinen raha tulisi valtiolta. Oppilaiden vanhemmat ja muut talkoolaiset keräisivät ison osan varoista ja loppu tulisi normaaleina valtionosuuksina ja hankkeeseen suunnattuina kokeilurahoina. Mutta tämä tarjous ei kelvannut Mäntyharjun kunnalle. Nimenomaan kunnan keskusjohdolle se ei kelvannut.

On tuota hämmästelty valtiovallan suunnallakin. Itsekin olen asiasta parin valtioneuvoksen kanssa keskustellut. Toinen pohdiskeli, mitä tällainen suhtautuminen vaikuttaa kyseisen kunnan muille ministeriöille suuntaamiin tukihakemuksiin. Valtion varojen hoitoon erikoistunut valtioneuvos suhtautui asiaan osin myös velikultamaisesti toteamalla, että kunnan linja on oiken suntainen säästäessään valtion varoja. Mutta vakavoitui kyllä sitten pohtimaan kunnallisen päätöksenteon ja kunnallisen verotusoikeuden laajentamisn yhteensovittamisen ongelmia tämän esimerkkitapauksen valossa.

Sorry että tämänaamuinen pohdiskelu pyörii tällaisissa sielunmaisemissa. Mutta kun Savonlinnan ja Mäntyharjun linjaukset olivat eilen elämässäni sangen pinnalla.

Se härjistä puhuu joka härjillä kyntää.

Eilen oli jo parempi päivä. Ainakin jos maanantaihin vertaa. Ja miksi emme vertaisi. Tuosta päivästä ei juuri voi mennä kuin parempaan.

Eilen oli aamupäivän sateissa paperisotapäivä. Joitakin taisteluja saatiin jo kunniakkaasti päätökseen, osa jäi vielä vaiheeseen. Vanhimman urosKääpiön mopoprojekti teetti oman työnsä. Melkoinen paperisota etenkin, kun mopon myynnyt firma oli jättänyt mopon rekisteröintiin tarvittavat paperit johonin lojumaan. Mutta kestihän se mopon tulokin firmasta Kääpiölle kaksi viiikkoa luvatun yhden sijaa, joten ei papereiden puuttuminen niin valtaisa ihme ole. Mutta nyt ovat tulossa.

Nyt on sitten toukokuun viimeinen päivä. Jos ette ole huomannut. Vanhaan hyvään aikaan koulu päättyisi tänään, mutta nyt on jäljellä vielä kolme herätystä. Jos Kääpiöiden selvityksiä tulevista päivistä kuuntelee, niin pääsääntöisesti täysin turhia päiviä. Kunhan on jotain ohjelmaa keksitty, että saadaan lakisääteiset päivät täyteen. Kuinkakohan kalliiksi tämä pelleily tulee. Lauantai on kaiken huippu, kalliisti tilausajoilla ja takseilla mennään hakemaan todistus. Osa Kääpiöistä on jo kevätjuhlansakin tuolloin juhlinut mutta kerran vielä jotta saadaan päivät täyteen. Pelkät kuljetukset maksavat jo Savonlinnassa useamman tuhat euroa. Ei tätä oikein tajua.

Kuljetuksista tuli muuten mieleen, että iäisyysaiheeni eli kuljetuslakon aikainen lasten matkojen korvaus on tänään toista kertaa lautakunnan käsittelyssä. Eihän päätösehdotus ole miksikään muuttunut. Mutta perusteluihin on tullut jo vaadittua tarkkuutta.

Lautakunnan ensimmäisellä käsittelykierroksella lautakunnalle syötettiin pajunköyttä, että lakko koskisi Savonlinnassa 552:n oppilaan kuljetusta ja ettei korvaavia kuljetuksia järjestetä tasavertaisuuden vuoksi yhdellekään heistä. Kun vaadin oikaisuvaatimuksessani oikeiden lukujen esittämistä lautakunnalle, niin nyt ne on laskettu. Ja todettu, että liki kahdelle sadalle oppilaalle järjestyikin lakon aikana korvaava kuljetus. Ja että tämän jälkeen täysin ilman kuljetusta jäi 365 oppilasta aiemmin väitetyn 552 oppilaan sijaan. Melkoinen virhemarginaali tuo kolmanneksen virhe.

Itse aikoinani edellisessä kotikunnassani Vihdissä lähes 25 vuotta kunnallisessa päätöksenteossa sekä luottamushenkilönä että viranhaltijana toimineena en voi kun ihmetellä tätä suurpiirteisyyttä. Ja mikäli lautakunta tänä iltana hyväksyy ja sallii tämän suurpiirteisyyden, niin ihmetykseni nousee entisestään. Mutta onneksi lautakunnassa on tarkkoja ja asiaansa paneutuvia jäseniä. Joten eiköhän asioiden vääristely herätä lautakunnassa melkoisen keskustelun.

Jos ei, uskoni kunnallisen päätöksentekoon kärsii melkoisen kolauksen.

Päättyihän eilinen päivä hyvin. Pinna oli sopivan tiukassa yhden Kääpiön käyttäytymisen jälkeen. Piti hillitä itsensä edes kohtuullisesti, mutta myöhemmin illalla kilahti asiasta, jonka voi ymmärtää väärin jos niin haluaa. Ja minä ilmeisesti halusin.

No sitten kilahdin ja haastoin riitaa. Kärsijöiksi (sijaissellaisiksi) joutuivat Rakas Vaimo ja kaksi suurinta kotona asuvaa naarasKääpiötä. Ja jatkoin ja jatkoin, oikein sillä kaikella vittumaisuuden voimalla, jonka minä hallitsen kun sille päälle satun. Eihän sitä kukaan kestä, ei edes kiukuttelija itse. No, tulihan sitten puolenyön jälkeen käveltyä se lenkki, joka illalla jäi kävelemättä.

Nyt on nolo olo.

Tää on viimeinen maanantai. Kun pitää repiä Kääpiöitä koulutielle. Ja herätä itsekin pakolla jo viiden jälkeen. Niin se vaan on tämäkin lukuvuosi pian pulkassa.

Kääpiöiden loma on meille entistä tiukempaa työtä. Mutta mukavaa sellaista. Ihan oikeasti. Ainakin nyt, kun Kääpiöt ovat jo isompia. Ja pärjäävät välillä omillaankin. Jote eikun kesään.

Eilinen päivä meni muuten taas maaten. Yksi kukkapenkki, yksi sepelikulkuväylä ja yksi kivikko tuli revittyä puhtaaksi kasveista. Mukavasti maaten. Uusi työasento käy tosin sekin pyllyn päälle. Löytyi nimittäin tässä työasennossa alaselästä ihan uusia, käyttämättömiä lihaksia. Ainakin nyt tiedän, missä kohtaa ne ovat.

Muuten perin normaali päivä joka kului Kääpiöiden kuhinoita selvitellessä, kävellessä, Kääpiöitä kuskatessa, elukoita hoidellessa, istuskellessa ja nautiskellessa. Tällaista tämä elämä on, tätä täältä' maalta tultiin hakemaan ja tässä se nyt on.

Kannattaa muuttaa maalle.

Erikoinen herätti minut varttia yli kuusi. Ihan asialla toki. Mutta ei kovin kivalla. Oli anopin ja apen 100-vuotisjuhlista jäänyt huonot fiilikset. Kännisten haukkumiset olivat sattuneet, anopin puolenvalinta vielä enemmän. Toivottavasti minä en appiukkona milloinkaan vastaavassa tilanteessa valitsisi puoltani väärin. Jos parhain ystäväni haukkuisi vävyäni tai miniääni, niin toivottavasti minä puolustaisin omiani ja pistäisin kaverini kuriin.

Ihanaa tässä puhelussa oli se, että minä merkkaan Erikoiselle jotain. Ihan oikeasti minä haluan olla se olkapää, jota vasten voi itkeä. Vaikkapa sitten 400 kilometrin päästä puhelimitse. Se on arvo, jonka saaminen lämmittää. Sellainen minä halua olla Erikoiselle kuten muillekin Kääpiöille. Katsotaan nyt, miten muiden kohdalla aikanaan onnistun.

Oli se sittenkin hyvä, että me ei päästy lähtemään noihin juhliin. Itseni tuntien olisi saattanut syntyä pieni myrsky tuossa tilanteessa. Ehkäpä Erikoisen olo olisi ollut hieman parempi tuon myrskyn myötä, mutta juhlien kannalta myrsky ei olisi varmaankaan ollut hyväksi. Mutta sellaista se puolensa valitseminen on. Kun kumartaa johonkin suntaan niin samalla pyllistää toiseen. Se on syytä jokaisen muistaa. Rakas Vaimo sanoo aina sattuvasti, että ei voi pelata yhtä aikaa useilla korteilla, sillä pian huoma että ei pelaa enää yksilläkään korteilla. Eikä myöskään ole yhtään kaveria, joiden kanssa pelata.

Kavereista tulikin mieleen, että mun parhaat puolestaan olivat eilen Tampereella juhlimassa sosialidemokraattisen nuorisoliikkeen 100-vuotista taivalta. Olisi todella tehnyt mieli olla mukana, onhan tuo liike kuulunut omaankin viitekehykseeni jo vuodesta 1971 lähtien. Mutta nyt oli vaan elettävä tunnelmia kavereiden välityksellä. Valitettavasti uutta mahdollisuutta ei tule, joten jotain ainutkertaista tuli nyt missattua.

Mutta elämä on valintoja.

Aamun ensimmäinen homma netissä on tsekata, paljonko meitä tänä aamuna on. Nyt luku oli yli 230 000. Se on saamarin paljon. Tämä joukko on sitoutunut boikotoimaan 7 päivää lehteä sen typerän Putaansuu kuvaepisodin vuoksi.

Minusta asiassa pitäisi mennä pidemmälle. Ensinnäkin itse aion boikotoida niitä yrityksiä, jotka ilmoittavat seiskassa. Toivon myös, että meidän Kääpiötkään eivät jatkossa tilaa esimerkiksi kännykkäsälää firmoista, jotka ilmoittavat tuossa lehdessä. Siihen luotan, että seiskan lukeminen ei tule jatkossa mieleenkään meidän Kääpiöille.

Boikotti ulottuu myös kustantajan muihin lehtiin. Sieltä muuten löytynee selitys lehden kuvien julkistamisvimmalle. Eikös lehden takana ole ruotsalainen kustantaja? Eikös se ruotsin viisu jäänyt kauas Lordin takse? Eivätkös ruotsalaiset aina ole olleet huonoja häviäjiä?

Mutta ei tässä vielä kaikki. Minusta pitäisi myös pohtia ihmisen oikeutta omaan kuvaansa. Ymmärrän, että lehdistön on saatava julkaista kuvia julkisuuden henkilöistä. Sen on oltava sallittua. Mutta eihän tässä tapauksessa julkisuuden henkilö ole herra Putaansuu vaan Mr. Lordi. Lordin kuviahan kukaan ei ole kieltänyt julkaisemasta mutta omaa kuvaansa herra Putaansuu ei julkisuuten halunnut. Eikö ihmisellä tällaisessa tapauksessa pitäisi olla oikeus kieltää kuvansa julkaiseminen?

Toivottavasti tämä episodi sa meidät myös laajemmin miettimään, mitä lehdistöstä haluamme todella lukea. Viimeaikainen kehitys, jossa entisistä perhe- ja televisiolehdistäkin on kuoriutunut sosiaalipornon ja paljastusten keltaisia foorumeita on mielestäni hälyttävä. Se kertoo siitä, mitä me haluamme lukea. Ja se taas kertoo kulttuuritasostamme. Sekä kansalaisten jakautumisesta entistä selkeämmin kulttuuri- arvo- ja sosiaaliluokkiin.

No, tää aamu meni nyt tällaiseksi pohdinnaksi. Mutta muistetaanpa pääasia. Eli allekirjoittaa Lordi-vetoomus osoitteessa: http://www.adressit.com/ansku69

Se on kulttuuriteko.

Kesän riemut alkavat olla nyt oikeasti käsillä. Eilen oli ensimmäinen ruohikonleikkuupäivä. Mittasin muuten huvikseni askelmittarilla. Pieni pääpihan nurmikonleikkuukierros on noin kaksi kilometriä. Jos tältä pohjalta laskisi kaikki (periaatteessa) ajettavat nurmikot, matkaa tulisi varmaankin 7-8 kilometriä. Suuren talon myötä tulee vaivaa kaikenlaista.

Myös kesän kitkemiskausi on päässyt käyntiin. Kipeän polveni vuoksi olen ottanut käyttöön kitkemistavan a'la Hariton Tuukkanen. Eli patjalla maaten. Oikein oiva laiskan miehen kitkemisasento. Vain kaksi ongelmaa ilmeni. Auringonpaisteen lämmössä tuppasi nukahtamaan työpaikalle. Ja Onnista oli aivan ihanaa tulla nuolemaan naamaa ja korvantauksia. Mutta nämä haittatekijät huomioidenkin homma oli ihan mukavaa.

Yksi Kääpiö oli taas pelissä. Tällä kertaa vieraspeli Kouvolassa. Tappio tuli mutta kunniakkaan taistelun jälkeen. Sudet veivät pisteet 2-0 voitollaan, mutta elokuussa Savonlinnassa on kuulemma toinen komento. Näin Kääpiö lupaili.

On muuten ilo nähdä, miten hän on päässyt mukaan joukkueeseen. Pelimatkoilta tulee kotiin selvästi hommasta nauttiva ja pitävä typsy. Nytkin oli ollut hauskaa etenkin M:n kanssa. Ja muidenkin.
Kiva näin.

Ja päivän päätteksi Rakkaan Vaimon ja Onnin kanssa vielä kävelylle. Menomatka kääntymiskivelle sujui ihanassa ilta-auringon kajossa. Mutta käännös muutti kaiken. Ainakin ilman suhteen. Takaaltamme oli noussut mustat pilvet joita kohti lähdimme taapertamaan. Ja puolen kilometrin jälkeen olimmekin jo reippaan sadekuuron keskellä. Ja pian märkiä kuin uitetut rotat. Piti oikein pariin otteeseen pyytää RV:a kertomaan minule, kuinka hauskaa tämä kävely on.

Kun tuppasi itseltä välillä unohtumaan

Kävelyn jälkeen kaksistaan saunaan, saunan jälkeen yksi pilsneri kurkkuun ja sänkyyn lukemaan lehtiä ja kirjaa.

Kylä elämä sittenkin on ihanaa.

Tai ei se nyt ihan uusi ole, mutta minulle uusi. Ja kuitenkin omalla tavallaan heti tuttu. Se nimitäin on PUNAINEN TRANSITIN BUSSI!!!!!!!!!!!!!. Tätä päivää en enää luullut näkeväni, muta siten Rakas Vaimo yllätti minut. Vaikka oli vannonut, ettei meille enää pikkubussia tule.

Tämä vielä nimetön mutta O:lla alkava perheemme uusin jäsen on jo minun kuudes Transitini. Kun kateelliset muilla merkeillä ajajat sanovat, että taivasosuus on tienattu kun on ajanut Ford Transitilla 500.000 kilometriä (on kuulema silloin maanpäällinen helvetti koettuna), niin minä voin ylpeänä todeta, että minu taivasosuuteni on tienattu jo ennen tätä autoa. Mutta eihän lisätienisti koskaan pahaa tee. Johan minä lapsena olin tiedustellut Isolta Äidiltä, että kuka siinä Jumalan vasemmalla puolella istuu. Että jos paikka on vapaa, niin olisko mulla mitään saumoja. Tavoitteet pitää asettaa korkealle.

O..... on ollut vain yhdellä omistajalla ennen meitä. Ja kun koeajolla selvisi, että tuo yksi omistaja on ollut Mikkelin kaupungin lastenkoti, niin olimme RV:n kanssa lopullisesti varmat, että tämä auto on meille tarkoitettu. RV vielä totesi, että rukouksiin on vastattu. Oli kuulema ollut yhteyksissä yliluonnollisiin voimiin tämän auton löytämiseksi. Ja hänhän sen viime lauantaina autokaupan lehti-ilmoituksesta löysikin.

Ikäähän O:lla on jo yhdeksän vuotta mutta kilometrejä takana vain 220 000. Tuollainen kilometrimäärä löytyy yleensä kahden-kolmen vuoden ikäisistä busseista. Mutta ne ovatkin olleet taksinssa, O ei.

Eilen oli hyvä päivä muutenkin. Erikoinen soitteli pariin otteeseen. Etenkin iltayöstä Suuren Saalistuksen tiimellyksessä tehty yhteydenotto oli hersyttävä. Vaikka eihän sitä tietysti saisi nauraa toisen hämähäkkikammolle. Mutta tuli se yksi vanha kulttielokuva mieleen kun Erikoinen sanoi imaisseensa pölynimuriin kämmenen kokoisen hämähäkin.

On lapsi entisensä.