IRC-Galleria

Tänään oli sopivan sateinen päivä Keltaisen Kamarin vaatekaapin uudistamiselle. Vanhemmat kotona asuvat naarasKääpiöt kun tappelevat koko ajan vaatteista niin Korkein Oikeus päätti tiistaina, että nyt pannaan kaapit uusiksi. Molemmille oma vaatekaappi.

No eihän siinä sitten paljon tuhisteltu, kesviviikkona haettiin seinälevyjä ja tapettia remonttia varten. Torstaina oli liian kaunis ilma remontille mutta tänään satoi. Valitettavasti.

Joten jouduin kaappiremonttiin. Ja kaappiin. Joka oli melko pieni. Mutta pikkuhousuille, pienille paidoille, pienile farkuille ja pienille huppareillehan se tuleekin. Mutta minun oli ahtauduttava sinne jotta sain lattian ja seinät lämpöeristettyä. Vaatekaappi kun on kahta vanhan talon vanhaa hirsiulkoseinää vasten ja talvella pahuksen kylmä. Niin kylmä, että lattialla säilytetyissä luistimissakin pysyy jää terissä liki juhannukseen saakka.

Kun lattia oli villoitettu, peitetty lastulevyllä ja lopuksi matotettu muovimatolla oli seinien vuoro. Polyuretaanilevyä tai jotain sellaista seiniin. Pyöreisiin, pullisteleviin seiniin joissa vanha insuliittikuitulevykin oli kiinni miten oli.

No levyt on nyt seinissä, olivat ainakin pari tuntia sitten. Katsotaan aamulla uudemman kerran. Ja minä olen ulkona kaapista. Eikä tarvittu edes vetoapua.

Joidenkin kaapista ulostuloonhan tarvitaan kuulemma vetoapuakin.

Kolme Kääpiötä leiriltä kotiin. Tyytyväisinä mutta väsyneinä.

Hyvin oli leiri menyt. Jokaisella kolmella Kääpiöllä. Uusia kavereitakin oli saatu kun omalta kylältä ei ollut muita mukana, ei etenkään isompien Kääpiöiden leirillä. Jossa tosin oli ollut yksi vilpertti, jonka takia poikia oli seisotettu puolituntia vesisateessa yöpuku päällä. Armeijassa tuosta tulisi simputustuomio, perhekodilta menisi toimluvat mutta tämähän oli vain seurakunnan leiri. Toisaalta voi sanoa, että kärsiköön Kääpiökin siitä, ettei paljasta ilkityön tekijää. Kun kerran tiesi, kuka sängyssä oli kenkineen hyppinyt.

Mutta miten muuttuikaan meno Käärmelahdessa tämän kolmikon kotiuduttua. Taas sai olla kuuntelemassa sitä ihanaa toistensa kiusaamista, narinaa, valitamista, jupinaa ja muuta normaalia meidän perheen äänimaailmaa. Kai tähän taas tottuu muutamassa päivässä. Mutta pitääk tottua, kas siinä kysymys.

Eilen varmistui mahdollisuus laatumatkailuun Tampereelle oman Rakkaan Vaimon kanssa. Lastensuojelun perhehoidon päivät kutsuvat meitä. Kääpiöille on löydetty vieraspaikkoja ja isot tytöt ottavat kodin hoitaaksen pariksi vuorokaudeksi. On ihanaa päästä kaksistaan pariksi yöksi pakoon. Vaikka kyse ei ole kuin oman alan neuvottelupäivistä, niin silti.

Pienessä on ilon aiheet.

Vettä tulee kuin esterin persauksesta. Hyvä näin. Piti mennä ulkotöihin, mutta kukapa tuonne sateeseen. Taas hyvä syy siirtää loppuja syystöitä päivällä eteenpäin.

Otetaan siis rennosti. Tytöt nukkuu, Rakkaan Vaimon kanssa nautittiin yhdessä aamupalasta, kaikki on rauhallista ja uinahtanutta. Tällaisia hetkiä osaa arvostaa kun on kokenut melskeisemmätkin aamut.

Voisi tehdä kaikenlaisia harrastusrästitöitä pois. Ihan sitä tahtia kuin hyvältä tuntuu. Ainahan se olisi listaa yhemmäksi. Jos vaikka aloittaisi sähköpostin siivoamisesta. Laatikossa kun alkaa olla megat vähissä.

Tai sitten voisi etsiä tai perusta vanhoilla kouluilla asuvien yhteisön. Ja ryhtyä järkkäämään kouluilla asuvien kesäpäiviä. Tai jotain muuta mukavaa kohtalotovereiden kanssa.

Ei kun etsimään.

Juu, niin kai.

Heti aamusta neitokaiset saivat riidan aikaiseksi jostain saatanan hupparista. Toinen halusi ja toinen kielsi. Yhteinen huppari, joten riitahan oli valmis. Toinen alistui ja toinen ei sitten kuitenkaan halunnut pistää sitä hupparia. Nyt ymmärrän, mikä todistaa, että naisilla on tippaleipäaivot. Pintaa saattaa olla enemän kuin miehisissä putkiaivoissa mutta tulokset eivät aina löydä tietään ulos.

Siinä oli Joensuuhun lähtö katkolla kun Rakas Vaimo puuttui tyttöjen taisteluun.Onneksi lopulta aikuinen kellisti lapsen ja vanhemman. Tiedättehän ne kolme vaikuttavaa sisäistä voimaa, lapsi, vanhempi, aikuinen.

Päästiin lopulta autoon mutta jotenkin oli tunnelma lommollaan. Minä kun olen tuollaista pitkävihaista märehtijätyyppiä niin tietäähän sen, että olin perläpi vielä tntien jälkeenkin. Taisi mennä työnohjauskin harakoille.

Kotiin päästiin lopulta, kaikki nuutuneita ja väsyneitä. Ja tämän piti olla näistä kolmesta "lomapäivästä" se parhain kun oli kokonainen. Eilen oli Kääpiöiden vienti leirille, huomena heidän keruu takaisin kotiin.

Nyt jokainen tuskailee omissa oloissaan, minäkin täällä koneella murjottamassa. Ja kirjoittamassa katkeria.

Suolaa haavoihin.

Jos en nyt ihan jumalaa ala ylistämään niin seurakuntaa kuitenkin. Toiseen uskon, ensimmäiseen en. Mutta tuo jälkimmäinen järjestää leirejä jotta lapset uskoisivat tuohon ensimmäiseen. Onneksi he saavat moniarvoisen kasvatuksen ja pättävät aikanaan itse, seuraavatko isän vai äidin uskontonäkemyksiä. Vai ryhtyvätkö muslimeiksi, ortodokseiksi, jehoviksi, budhalaisiksi...

Mutt nyt olennaista on se, että seurakunta järjestää leirejä. Tiitus lähti jo eilen kaverikylän kautta pienten leirille Hirvaslahteen, Tilli ja Mikko tänään isompien leirille Varparantaan. Eläköön seurakunta.

Jussikin pääsee pitkän tauon jälkeen sukuloimaan, tänään mummon luokse ja huomenna kummitätitädin luokse. On poika jo odotanutkin näitä mahdollisuuksia.

Me jäämme siis nelistään kotiin. Rakas Vaimo, minä, Sansku ja Janna. Mitenköhän me keksimme jotain tekemistä näin pienellä porukalla? Miten riidat saadaan aikaiseksi tällaisilla jaoilla? Miten onnistume sotkemaan ja sekoittamaan kaikki paikat kodikkaaksi kun niin paljon apuvoimia puutuu?

Jotenkin on van pärjättävä keskiviikkoon.

Johan tässä onkin puolitoista vuotta oltu laiskana. Siis kirjoitustöiden suhteen. Kotona Käärmelahdessa on kaikenlaista toki tullut tehtyä. Jopa jotain hyödyllistä.

Mutta nyt on ollut onget vedessä ulkopuolisten töiden suhteen. Hyvin tärpää. Ensin varmistui PRIDE-koulutus kun löytyi tarpeeksi perheitä. Sitten businessviestintä alko pukkaa omia hommiaan. Kolmentena jaolle ehti palkansaajajärjestö onine projekteineen ja kaiken huipuksi vielä paikallinen lehtikustannusyhtiö kaipaa palveluksiani.

Tekee olon tytyväiseksi. Mukana on siis vanhoja kumppaneita, jotka edelleen haluavat panostani. En ole siis tössinyt vanhoja hommia. Kun joukkoon liittyy myös uusia toimeksiantajia, niin ilmeisesti silläkin taholla arvioidaan minuun liittyvän jotain lisäarvoa. On ihanaa olla haluttu.

Firmani Kimmotus onkin niin pahasti veloissa, että hommat tulevat hyvään tarpeeseen. Onneksi rahoittajataho on pitkämielinen eikä ole pistänyt velkoja ulosmittaukseen. Mutta hieman se on hullua siirtää rahaa talouden sisällä toisesta taskusta toiseen taskuun firman rahoittamiseksi ja pystyssä pitämiseksi. Siis Rakkaan Vaimon taskusta Kimmotussen taskuun. Mutta ehkä nyt päästään takaisinmaksuun.

Mutta on näillä töillä talouttakin suurempi merkitys. Se liittyy onnistumisen kokemuksiin ja omaan amattitaitoon. Tulee hyvä olo, kun saa tehdäkseen töitä, joissa ainakin aiemmin on kokenut olleensa hyvä.

Uskon, että tuo tunne palaa takaisin.

Korkeakulttuuria Kääpiöille. Savonlinnan parhaat soitaja- ja tanssijavoimat ovat työstäneet Mozart-kokonaisuden, jota yli puolet meidänkin Kääpiöistä kävi eilen Savonlinnasalissa katsomassa.

Kotona sitten välipalapöydässä juteltiin aiheesta ilman sen kummempaa gestapokuulustelutarkoitusta. Jotta mitä jäi mieleen tuosta esityksestä. Pöytään laskeutui harvinainen hiljaisuus. Tätä konstia kannattaa käytää muuten toisekin. Lopulta tuon hiljaisuuden katkaisi yhden Kääpiön innostunut huomio: No kun se yksi tanssija kaatui.

Toki sitten tuli ilmoille muitakin muistoja, mutta se ensimmäinen oli todellakin tuon tanssijan kaatuminen. Jota muuten puitiin oikein innolla tyylin mahto sitä sattuu.

Jäin miettimään tätä tilannetta. Kuinka tuttu se olikaan. Miten usein jostain tapahtumasta, reisusta ja musta jääkään mieleen se, miten joku töppäsi, kaatui, rikkoi, satutti tai pilasi jonkun jutun. Miksi asioita muistetaan epäonnistumisten ja onnettomuuksien kautta? Miksi jonkun monipuolisen retken huippukohta ja mieleenpainuvin tapahtuma onkin joku nähty onnettomuus. Miksi tien penkalle pysähtynyt auto herättää niin usein Kääpiöiltä kysymyksen, onks toi ajanut kolarin? Miksi poliisiauto tavallisessa partioajossa kaupungilla virittää mielen pohtimaan, mitä kamalaa taas on tapahtunut?

On tässä vielä töitä myönteisyden kasetin syöttämisessä kasettipesään. Saatika play-nappulan löytämisessä ja kasetin käynnistämisessä. Mutta jatkettava on.

Missä muuten itse olit kun kuulit WTC:n pommi-iskusta?

Hei taas. Olen palannut. Siis en palanut. Ainakaan loppuun. Ainakaan vielä.

Enhän minä muuten, mutta kun naiset pyytävät minua kirjoittamaan. Yksikin, aivan ihana ihailijani kirjoitti: Mihin sää olet kadonnut ???kirjoita !!!

Mitäpä tuohon voisi vastata kuin palata kehiin. Ei suinkaan omaa narsistisuuttani vaan rakkaiden ja ihailijoiden pyynnöstä.

Missä sitten olin? Säälin syövereissä, syytösten suolla ja turhamaisuuden takametsissä. Otin liian todesta joitakin asioita.

Mitäpä siitä, jos teinit toivottavat vanhan miehen helvettiin. Minä kun en ole vanha. Ainakaan henkisesti. Väliäkö hällä, vaikka pissikset haukkuvat läskiksi. Minä en ole läski. Ainakaan henkisesti. Hittoako siitä, että idiootit nimittelevät pedofiiliksi. Minä en ole pedofiili vaikka täällä viihdyinkin. En henkisesti enkä fyysisesti.

Olen siis taas tavattavissa. Päivittäin. Toivottavasti siitä on jollekin apua.

Minua saa haukkua jos tuntee saavansa siitä itselleen hyvän olon.
Minulle saa nauraa jos kokee sen tuovan iloa omaan päivään.
Minua saa kommentoida jos haluaa tuotaa minulle iloa.

Aimback.

Meikäläisellä oli tänään kirkkopyhä. Kävin ehtoollisellakin 35 vuoden tauon jälkeen. En minä siitä mitään ihmeellisiä kicksejä saanut, ei laskeutunut valo päälleni, ei kulkenut väristykset läpi kehon. En edes kaatunut lattialle.

Miksi ateisti menee ehtoolliselle? Sitä minäkin ihmettelen. Ehkä sitä vanhenee eikä pidä enää kiinni periaatteistaan. Mutta hävetävää se on. Kyllä minä ihan mielelläni kuskaan Kääpiöitä seurakunnan tapahtumiin, leireille ja kerhoihin. Kuunnelkoot saarnoja ja päättäkööt aikoinaan, mihin uskovat. Saavathan ainakin moniarvoista maailmakuvaa kun kotonakin puhutaan hengen asioista. Molemista näkövinkkeleistä.

Mutta hävettää tuo oma herkkämielisyys ja henkinen leväperäisyys. Kyllä minä ihan mielelläni kuuntelen Ystävän läksiäissaarnaa, hyvin hän puhuikin. Mutta ehtoolliselle meno kaduttaa. Se kun kertoo siitä, mikä on itselle puhdasta ja pyhää. Ja mitä on valmis tekemään miellytääkseen muita, näytelläkseen parempaa näiden ihmisten silmissä. Itselle siitä jää huono fiilis, harmittaa moinen käyttäytyminen.

Menimme vielä iltapäivällä uuden kerran kaupunkiin. Samalla kun veimme yhden Kääpiön Kuopion bussille osui samaan ajankohtaan sopivasti aiemmin aamulla saarnanneen Ystävän läksiäiskahvit. Periatteella vuoroin vieraissa. Eihän siitä ollut kuin viikko kuin tapasimme synttäreilläni. Nyt hänen läksiäsissään.

Rakas Vaimo oli kerännyt hänelle hyvän survivalpakkauksen. Ja piti hyvän puheen. Monelle pussukan tuotteelle löytyi loistava tarvetarina. Eikä ne olleet ihan tavallisia papille hänen läksiäisissään lahjoitettuja lahjoja. Vai mitä mieltä olette Sisu Horna-pussista, monikäyttötyökalusta ja ruuvi- ja kuusiokoloavainsarjasta. Hykerteli se kohdejuhlakalukin.

Kääpiöitäkin oli mukana neljä kappaletta. Yksi ihan aidosta mielenkiinnosta asiaa kohtaan, kolme urosKääpiötä koska he ovat vierihoidossa. Eli kulkevat meidän mukana kun heitä ei voi jättää keskenään kotiin ilman lastenvahtia.

Tämä on raskasta varmaan kaikille mutta kun luottamusta käytetään heti väärin. Täydellistä silmänpalvomista. Joka on todella vastenmielistä ja inhottavaa.

Miten inhoankaan epärehellisyyttä.

Miksi koulussa on turhia koulupäiviä? Tänäänkin korvataan vappuaattoa, mutta ei tämä päivä valtaosalla mikään koulupäivä ole. Jotain tutustumisretkiä paikkoihin, joita ei tavallinen ihminen tajua tutustumisen arvoisiksi.

Samanlainen tai vielä tyhmempi koulupäivä on viimeinen päivä ennen joulu- ja kesälomaa. Kuljetetaan lapset 30 kilometrin päästä tunniksi kouluun hakemaan todistusta. Yleensä vielä lauantaipäivänä.

Viitsiikö joku laskea, mitä nämä turhat koulupäivät maksavat. Aikana jolloin jokaiselle oppilaalle ei ole aina edes antaa kirjaa. Sen tiedän, että eivät ne kovin halpoja päiviä ole. Mutta täysin turhia.

Viime aikona olen miettinyt muutenkin, onko koulumme kaikilta osin sittenkään ajan tasalla. Tarkoitan oppisisältöjä. Konkreettisesti heräsin tuohon kun kuulustelin kokeita varten ysiluokkalaisen Kääpiön osaamista.

Käsi sydämelle, kuinka moni aikuinen tunnustaa tarvinneensa elämänsä aikana sinin, cosinin ja tangentin laskentakaavioita? Yleisivistystäkö? Paskan latvat, eiväthän ne esiinny edes Trivial Pursuitin kysymyksissä.

Se joka niitä kaavoja viiden vuoden kuluttua tarvitsee on 99 prosenttisella varmudella kannettavan tai tasktietokoneen ääressä ja voi sieltä imuroida nuo kaavat kymmenessä sekunnissa.

Kun ihmisen kovalevy on kuitenkin tietokoneen kovalevyn kaltainen rajalinen yksikkö, niin olisi syytä miettiä, mitä ulkoa opittua tietoa sinne kannattaa tallettaa. Melkoisen vähän olen itseki pääsyt käyttämään litanniaa ruubensimeonleevijuudadaangaarasserisaskarsebulonjoosefbenjamin. Muuten kuin snobbailutarkoituksessa.

Myös kirjojen sisältö kummastuttaa. Kun vuonna 2002 painettu yhteiskuntaopin kirja sijaislapsen kohdalla edelleen puhuu kasvattilapseta niin kyllä kirjan tekijöiden yleissivistys on syvältä. Tai toisen lapsen 2000 painettu yhteiskuntaopin kirja puhuu sijaislasten biologiseen perheeseen palauttamisesta, että se voi tapahtua milloin vain. Sanomatta sanaakaan siitä, mitä biologisessa perheessä alkoholin, huumeiden, väkivaltaisuuden, mielenterveysongelmien ynnä muiden vastavien epäkohtien osalta pitää tapahtua jotta lapsen palaaminen kotiin olisi mahdollinen. Uskotteko, että siinä on sijoitetun lapsen huuli hieman pyöreänä tämän opin ääressä.

Oppikirjat pitäisi tänä päivänä saada jo internettiin niin, että niitä voisi Wikipedian periaatteiden mukaisesti muokata, korjata, täydentää ja stilisoida ihmisten kommenttien pohjalta. Oppikirja ei siis olisikaan enää painettu, vaan joko kurssikohtaisesti netistä kansioon tulostettu paperiversio tai tietokoneiden lisääntyessä koulussa lopulta pelkkä sähköinen tiedosto. Painetut oppikirjat ovat jo aikansa eläneet. Aiakin sellaisissa aineissa, joissa ympäröivän yhteiskunnan riento on nopea ja muutokset vauhdikkaita.

Se on nykyaikaa.