Filosofista ja hieman loukkaantunutta mietintää tämän IRC-Gallerian ylläpitäjien ja joidenkin harvojen käyttäjien kyvykkydestä.
Mutta otetaanpa aluksi esimerkki ykkönen. Käyttäjien puolelta. Minusta on mukava lukea kommentteja jutuistani ja kuvistani. Sitä kautta on löytynyt monta kirjeenvaihtoystävää, niin nuorta kuin liki itsenikin ikäistä. ukavaa, hauskaa, fiksua, huumorintajuista seuraa. Jotka tajuavat, missä jutussa tai kuvassa olen tosissani, mitkä tyaas ovat hauskuutusyrityksiä. Pääsääntöisesti pyrin kuitenkin nauramaan itselleni.
Niitä palautteita on mukavalukea ja joskus niistä seuraa pidempikin mielipiteenvaihtoketju. Mutta joskus tulee silmille silkkaa sontaa. Kuten tänä aamuna kun ihastuin kommenttien määrästä ja avaisin ensimmäisen. Ihastus katosi hetkessä kuin luin sen: Siin oot vitsin pervon homon näkönen joku saa.elin paska sitka vit.U
Samainen järjen jättiläinen oli toisenkin kommentin tuupannut: Miten tälläsellä paskalla voi olla kuvia ircissä??!!!
Siinä on Urjalan nuori neitonen ladannut koko osamisensa viesteihin. Kirjoitusvihreitä kaihtamatta hän oli kertonut mitä mieltä on minusta. Äijästä, joka ei koskaan aiemmin ole käynnyt hänen sivuillaan joten en siis ole mitenkään häirinnyt ainakaan aktiivisesti häne mielenrauhaansa.
Mutta nyt aion häiritä. Kävin jo hieman tutustumassa tämän ratsastusta harrastavan nuoren neidon sivuihin. Ja jatkan tutustumista, sillä minua haluttaa ymmärtää hieman enemmän sitä vihaa, jota hän jostain syystä minua kohtaan tuntee.
Tietysti voisin ehdottaa hänelle jäähyä. Mutta mitä se hyödytää. Olen tehnyt vastaavassa tilateessa niin ennenkin ja sitten seurannut huvikseni, mitä kyseisen homofopisen hemmon sivuilla tapahtui. Ei hän ainakaan ehdotustani seuraavan 1,5 viikon aikana jäähylle joutunut. Minä taas aikoinaa jouduin jäähylle ilman varoitusta kun sivullani oli lapsuudenkuva 49 vuoden takaa. Jotenkin tuossa utuisessa ja sen ajan mustavalkoisessa pienessä kuvassa näkyin prinssin nakki. Ja se riitti jäähyyn.
Toinen esimerkki potutuksen aiheesta on ylläpidon suhteutuminen mainontaan. Samaan aikaan kun kuvagallerioissa on ehdottomasti kielletty mainonta, anakin kaupallinen sellainen, sinne ujutetaan Suomen hyökkäysvoimien ilmataisteluosaston mainokset. Jotka aivan "sattumanvaraisesti" hyökkäävät silmille liki kymmenen ensimmäisen satunnainen-klikkauksen joukossa. Hirviää huoraamista tuo mainoskampanja. Saas nähdä mitä seuraavaksi tulee. Vaikka kaupalliset mainokset olisikin kieletty niin kyllä sitä kaikenlaista paskaa meile voiaan tarjoilla myös "ei kaupallisessa" muodossa.
Kun itse olen pitkään työskennellyt toimittajana, ällöttää minua tuollainen mainoskaman ja tuotetun materiaalin sekoittaminen. Eihän itseään arvostava lehtikään sotke mainoskamaan tekstiin vaan mainokset ovat selkeästi mainoksia ja teksti tekstiä. Näin minusta olisi syytä täälläkin toimia, mainospaikkoja täällä on muutenkin ihan tarpeeksi.
No jätetään nyt tämä purkaus ja arvostelu tähän.
Ja jäädään odottamaan jäähyä.
Eiköhän sille jokin peruste löydy.