IRC-Galleria

Rakas Vaimo kirjoitti päiväkirjassaan Tontuista (SeijaSofia). Vaikuttaa ihastuneelta Tonttu Toljanteriin. Perustanut hänelle oikein yhteisönkin. Käykää vaikka tsekkaamassa. Tonttu Toljanterin ystävät. Liityin itsekin yhteisöön, sillä minustakin Tonttu Toljanteri on maan mainio veikko.
Mutta pitäskö olla mustasukkainen? Voiko Tonttu viedä paikkani? Nyt he ovat jo kirjeenvaihdossakin. Tonttu Toljanteri lähettää jo jotain lahjojakin. Pitäskö valittaa pukille?
No olkoon, kyllä tämä Rakkaus yhden Tonttusuhteen kestää. Kun on kestänyt paljon muutakin. Jopa verkonsoudun. Kokeiliskohan vielä opetusluvalla jokortin hommaamista RV:lle????

Tonttujen historiaa olen tutkinut melkoisesti. Savonlinnan seudullakin heistä on merkintöjä mm. kalliomaalausten ja muinaislinnojen tiimoilta jo useiden satojen vuosien ajalta. Olavinlinnan rakentaminen lisäsi Tonttujen määrää Savonlinnan seudulla merkittävästi. Vielä vanhempia tarinoita olen heiltä kuulut jääkautta varhaisemmista ajoista sekä Kyrönviraan käännöksestä noin 5 000 vuoden takaa.

Aiemminhan virta vei etelästä pohjoiseen, maan kohoamisen ja Vuoksen puhkeamisen myötä virran sunta kääntyi pohjoisesta etelään. Tapaamani Tonttu-vanhus kertoi, millainen shokki tuo muutos oli silloiselle alueen Tonttuyhteisölle. Osa pelkäsi jopa maailmanloppua, osa epäili avaruudesta saapuneiden vihamielisten heimolaisten sabotaasia, osa ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia. Ilmasto lämpiäminenhän oli tuolloin ollut todella vauhdikasta, muutamassa tuhannessa vuodessa jäät sulivat vetäytyen kaus pohjoinavalle. Mutta Tietäjien valistus tehosi epäluuloiseen Tonttu-yhteisöön perin nopeasti ja virran kulkusuunnan muutos tuli kaikkien Tonttujen ymmärtämäksi luonnon normaaliksi ilmiöksi.

Oma tarinansa on myös kuuluisa Olavinlinnan pihlaja. Ihmistarujen mukaanhan se kasvaa muuriin muurattun naisen sydämestä, mutta Tontuilla on siitäkin tarkempaa tietoa. On totta, että nainen muurattiin muuriin elävänä hänen yritettyä vältää vihamielisten ihmisten keskinäistä verenvuodatusta. Ei ollut pasifistin elämä helppoa tuolloinkaan. Mutta Pyhä Pihlaja ei kasvanut neidon ruumiista vaan karhun. Kun neito oli muurattu elävänä muuriin ja väki ryhtyi ryyppäämään urotyöstään innostuneena, astuivat Tontut kuvaan. Osa tontuista lähti etsimään lähimetsistä kuollutta eläintä, osa ryhtyi vapauttamaan neitoa muurista. Yhden yön aikana neito vapautettiin ja tilalle muurattiin kuollut karhu. Joka ilmeisesti oli syönnyt viimeiseksi ateriakseen pihlajan marjoja. Kuinka järkeviä Tontut olivatkaan. He ymmärsivät, että ellei muurista nousisi kuolleen lihan löyhkä, epäilisivät pahat ihmiset neidon vapautusta. Niinpä tilalle oli muurattava sijaisruumis.

Olisihan näitä juttuja. Ja koko ajan Tontut sekä muute Heimolaiset kertovat niitä lisää.

Pitäisi kirjata ne kaikki, jotta eivät unohtuisi.

Viikko hujahti sairastaessa. Eikä helpottanut ennenkuin laskettiin päästä desi mätää ulos. Hampaan kautta. Eka kerta elämässäni kun olen pyörtynyt hammaslääkärin tuoliin.

Nyt olo on jo parempi. Mitä nyt vähän pirullisen kuivaa yskää jäljellä Ja vähän nuhaa. Ja yhden hampaan ympäristö vereslihariekaleina eilisestä sauvomisesta. Siel heilui sirpit ja vasarat.

Tämä on vain ilmoitus, että elän.

Kun tulen lopullisesti tajuihini, kirjoitan lisää.

Mutta iloitkaa Muhkun huone, Erikoinen, Risto I ja Rinsessa Aava saapuu lauantaina kolmeksi päiväksi Käärmelahteen.

Ihanaa.

Paitsi että pitää siivota kun huusholliin tulee konttauskykyinen.

Näitkö vanhan miehen, joka kärryjänsä työntää
niihin kamaa haalii, mikä muilta yli jää.
Silmissään vain menneisyyttä,
sodat joihin joutui syyttä.
Eilisiin lehtiin valheet eiliset jää.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt miehen, joka toista miestä etsii
seuraasi hän tahtoo, häntä katsot inhoten.
On silmissään vain pelokkuutta,
arkaa rakkaudettomuutta,
ymmärrystä hieman hän pyytää vaieten.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.


Ootko nähnyt naisen, joka ruumiinsa on myynyt.
Hän asemalla seisoo tyhjä sydän kädessään.
Autiot on silmät nämä,
hymy tuskan jähmettämä,
hän ei edes muistaa voi kuinka itketään.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt pojan alta kahdentoista vuoden
jossain hourailevan joku pullo kädessään.
Tinneri tai alkoholi,
missä isä äiti oli kun lapsi öisin heräs märkään pimeään?

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos kuljet kanssain halki slummin
puhut ehkä harkitummin:
huomaat että sentään lähes onnellinen oot.

Kiitos Hector.
Annoit taas hieman perspektiiviä ja mittakaavaa minun elämääni.
Kun meni kuulema edellisessä päiväkirjamerkinnässä liikaa tuskan puolella. Vaikka ei olisi niin syytäkään.
Ehkä tämä flunssainen olo on pistänyt sapen kiehumaan. Josta syntyy sitten outoja yhdistelmiä. Raivostumista ja vitutusta kuitenkin enimmäkseen.
Hyvä välillä kuunnella lyriikkaa siitä, kun oikeesti on paskamaista.
Suomalainen populaarimusiikki on tähän hyvä konsti. Ei tarvitse edes matkustaa Vittulajängälle. Sopivaa populaarimussiikkia löytyy ihan omasta levyhyllystä.
Pitäisi ostaa vielä sellainen levari, millä saisi vinyylit taivutettua biteiksi. Nolliksi ja ykkösiksi.
Suomalaisen melankolian määrä moninkertaistuisi soittimissani kertaheitolla.
Vaikka ei se vähäinen ole muutenkaan.

Kun sä järjestät koulutustilaisuuden ja sä suunnittelet etukäteen puhumisesi niin tilaisuudessa sä huomaat et sä et ehdikään puhumaan niistä jutuista kuin puolet. Sitten kun sä tulet kotiin niin sä huomaat, et lapsista osa on taas rikkonut yhteisiä sääntöjä ja hermostuttaneet sun Rakkaan Vaimon. Ja sit sua vituttaa ihan sairaasti, sillä et sä haluais tällaista lisärasitetta aiheuttaa kellekään.

No sit se ilta kuitenkin menee siinä ihan kohtuullisesti, mut sua potuttaa se tunne, jonka pettymys lasten kykyyn olla ilman vartiointia aiheuttaa. Ja sä mietit, onks kaikissa perheissä sama tilanne. Et 9-, 12-, 13-, 14-, 15- ja 15-vuotiaita lapsia ei voi jättää edes yhden aikuisen huomaan, saatika että heidät jättäisi keskenään edes siksi aikaa, että vanhemmat pääsis nauttimaan laatuajasta. Saunaan tunniksi kahdestaan.

Sä mietit, että tätäkö tää elämä on. Seuraavan vuoden, toisen, kolmannen...

Sit sua alkaa vituttaa entistä enemmän. Sä mietit, kuinka turhia ne muiden ihmisten kommentit siitä, kuinka hienoa toi työ on, ovatkaan. Et et sä kaipais muuta kuin normaalia perhe-elämää jossa olis aikaa myös parisuhteelle. Mut kun sä et osaa asiaa järjestää, kärvistelet ja harmittelet, mut et osaa järjestää.

Ja sit kaikki sun suunnitelmat. Tai ei ihan kaikki, muta aika monet. Kuukausia ennen ne tuntuu niin hyviltä, sä katselet hiihtolomapaikan tarjoamia vaihtoehtoja, luet innolla ohjelmia, johon lapset vois osallsitua. Et olis ees jonkin verran aikaa kaksin RV:n kanssa. Mut sit sun suunnitelmat alkaa rapistua ja lopulta sä huomaat olevas siinä pisteessä, et suunnitelmat on taas pistettävä uusiksi. Mikä suomeksi tarkoittaa et romutettava.

No sit sä kuitenkin istut suunnittelemaan seuraavaa lomaa. Ilmeisesti siks, et olis taas jotain romutettavaa.

Mut sit sä päätät, et nyt sä alat availee ihan oikeesti näitä solmuja. Ja mikä ei aukea, sen sä isket viidakkoveitsellä palasiksi. Mut sen sä päätät, et nyt poistetaan solmu viikossa. Niin eiköhän sun elämä ole vähän solmuttomampi vuoden kuluttua.

Tämä on nyt kirjoitettu mikahäkkisellä. Et mun on luettava tää sillä tavalla, et mä ymmärrän tän.

Yhdistetty työ- ja huvittelumatka Helsinkiin yhdessä Rakkaan Vaimon ja Mikko-poijjaan kanssa. Loppujen lopuksi loistava matka vaikka Mikko heittäytyikin viimeisenä iltana ennen lähtöä poikkiteloin. Osa tuosta poikkitelautumisesta selvisi paluumatkalla kun saimme koulusta viestiä tämän vuoden ensilumen tapahtumista. Taisi poijjaalla olla huono omatunto palkintomatkasta.

Mutta päästyämme menomatkalla Juvan korkeudelle ryhtyi Mikko selvästi nauttimaan matkasta. Ja pääkaupungissa hän suorastaan hehkui. En ole kovempaan shoppaajaan pitkään aikaan törmännyt. Jopa RV:n shoppailukunto antoi periksi, minusta puhmattakaan. Kun RV ja Mikko ensin iltapäivästä oli minun työpalaverini aikana kiertänyt Hakaniemen, kun yhdessä oli puikkelehdittu Itäkeskuksessa ja päästy lopulta reporankana (ainakin minä) hotellille niin ei kun Stockmanille piti vielä lähteä. Ja lähdettiinhän me. Oikein raitsikalla hurruutellen.

Myönnetään, hauskaa oli minullakin. Vaikka en mitään ostanutkaan. Kiitettävän paljon muuten eri liikkeissä ja ostoskeskuksissa on nykyään tuoleja, joissa vanha mies saa lepuuttaa jalkojaan. Ja minähän lepuutin. Katsellen kuinka hauskaa RV:lla ja Mikolla oli erilaisia puoteja kierrellessään.

Kun vielä työpalaveritkin menivät hyvin, kun pitkästä aikaa tapasin joukon vanhoja tuttuja ja ystäviä ja kun kotimatkakin perin juurin ihnoittavassa kelissäkin sujui ilman kommelluksia, niin oli hyvä tulla kotiin. Jossa sielläkin kaikki oli sujunut hyvin.

Tiitus, Tilli ja Jussihan oli ollut yökylässä ja Sansku sekä Janna hoitaneet koko baletin kotona. Joutuneet vielä lumitöihinkin, joka oli ylimääräinen rasite normaalin kodinhoidon ohella. Mutta hienosti oivat selvinneet. Kaiken tuon touhun keskellä Sansku oli vielä leiponut pellillisen herkullisia mokkapaloja, joten mikäpä oli kotiin tullessa.

Lisää tällasia matkoja. Seuraavaksi kyllä on kodinhoitajien vuoro. Kunhan jostain saadaan heille tuuraajat.

Tämän varastin sivulta: ninamari

Korealainen nimesi on ...
A- ka > B- zu > C- mi > D- te > E- ku > F- lu > G- ji > H- ri > I- ki > J-zu > K- me > L- ta > M- rin > N- to > O-mo > P- no > Q- ke > R- shi > S- ari > T-chi > U- do > V- ru > W-mei > X- na > Y- fu > Z- zi
Lisäsin: ä-so ja ö=ho

Minun nimeni on siis:
Mekirinrinmo Shikakitokushi Mesososhirinkutakarichiki

Että silleen.

Katseltiin pyhänä neljän vanhimman lapsen kanssa uusintana tullut Oskari ja sen äiti. Osa lapsista kun tuntee Oskarin, kaikki sen Äidin. Harvoin on tuola porukalla katsottu jotakin keskusteluohjelmaa niin intensivisesti kuin tuota Inhimillistä tekijää.

Oskarin valinta vaikutti lapsiin. Miten, sitä en osaa sanoa, mutta huomasin heidän pohtivan asiaa aivan oikeasti. Juttuun on palattu sunnuntain jälkeen ja saimmehan mekin siitä hyvän vertauskohdan kun kolme suurinta toi eilen välikausitodistukset kotiin. Näissä lapuissa oli sekä voittoja että tappioita. Valitettavasti vaan ei aivan tasaisesti jakautuneita kolmen lapsen kesken. Toisilla enemmän voittoja, toisilla tappioita. Mutta yhtään sotaa ei vielä olla hävitty, vain muutamia yksittäisiä taisteluja.

Oskarin tarinaa käytettiin hyväksi etenkin Jussin kanssa käydyssä keskustelussa. Keskustelussa siitä, mitä hän elämältään haluaa. Millaisena hän näkee elämänsä kahdenkymmenen vuoden päässä. Millaisessa työssä hän itsensä näkee, millaisen perheen hän näkee ympärillään, missä hän asuu, millä hän ajaa. Ylipäätään: oletko onnellinen elämässäsi kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Tässä suhteessa Oskarin tarina on vahva näyttö siitä, että sitoutuminen kannattaa. Lastenkaan ei ollut vaikea huomata, miten onnellinen ja iloinen Oskari oli oman valintansa kanssa. Huomaamatta ei varmastikaan jäänyt myöskään Oskarin ja Kaijan suhde.

Vaikka itse olenkin tuollainen Oskarin "halveksuma" ateisti en voi kuin iloita Ystävieni pojan elämänvalinnasta. Kun näkee miten sinut Oskari on ratkaisunsa kanssa, ei voi antaa sen häiritä, että mies uskoo johonkin sellaiseen mihin minä en voi uskoa.

Noin ihmisen on elettävä. Täysillä sille mihin uskoo. Vaikka se sitten olisikin vasten valtavirtaa kulkemista. Lohet uivat vastavirtaan, mateet möyrivät mudassa. Toivoisin lasteni olevan lohia, mutta jos heistä joku mateeksi ryhtyy, en toki häntäkään vieroksu.

Jos tämä kalavertaus tähän sopii.

Niitähän raamattukin on pullollaan.

Sitä saa mitä tilaa. Meinaten kun Rakas Vaimo kaipasi päiväkirjassaan toissapäivänä lisää lunta että pääsisi kanssani lumikenkävaellukselle, niin nyt sitä tulee. Yön aikana on tullut kymmenisen senttiä ja lisää pukkaa taivaan täydeltä. Tosin huomenna näyttäisi säätiedotuksen mukaan satavan vettä. Mitenköhän pitkäaikainen riemu tämä lumisade on?

Mutta ei tullut viikonvaihteessa tämä myräkkä. Kaupungin päättjien onneksi. Kun tuossa hieman yli viikko sitten eräässä porukassa puhuimme talven tulosta, niin naapurikaupungin kaupunginjohtaja totesi, että kyllä sitä lunta vielä tulee oikein kunnolla. Ja tietysti viikonvaihteessa jolloin sen auraaminen on kalleinta. Näin ajattelee mies, jonka tehtävä on vahtia yhteisiä varoja. Pelkää pahinta, sillä jokainen yllätys budjetissa on katettava jostain.

Mutta niinhän se on myös tässä mikrotaloudessa. Talouden ja muunkin elämän kannalta. Koko ajan pitää olla varautunut siihen, että vuosisadan myräkkä tulee juuri silloin, kun se huonoiten kalentereihin ja budjetteihin sopii. Tai elämiseen ja olemiseen muuten.

Aasinsiltana tämä ajatus tuli mieleen sunnuntaina kun kotona oli yhtäaikaa kaikki lapset ja melkoisen rauhallista. Melko harvinainen yhdistelmä. Tuohon oli varmaankin monta syytä. Pari tyttöä oli lauantaina kaverikylässä ja olivat sen jälkeen väsyneitä mutta tyytyväisiä. Jäälle pääsi luistelemaan joka sekin osaltaan poisti turhia paineita. Yksi lapsista oli vielä kipeäkin eikä kuumeisena jaksanut hämmentää menoa samaa tahtia kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa... listaa voisi vielä jatkaa, mutta tässä tärkeimmät.

Kuinka ihanaa olikaan maata RV:n kanssa makuuhuoneen sängyllä, lukea lehtiä ja kirjoja ilman että koko ajan piti varautua ryysäämään erotuomariksi olemattomista syistä aiheutuneisiin paikallisiin selkkauksiin.

Nautittiin vaihteeksi tällaisesta viikonvaihteesta.

Oikein sydämen kyllyydestä.

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille

1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.

3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.

4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.

5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.

6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.

7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.

10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.

Tämän olen varastanut sivuilta: Beeduska75

Viimeisen vuorokauden aikana olen miettinyt Ystävän tarvetta. Siis sellaisen Ystävän joka olisi fyysisestikin lähellä, jonka näkisi, kuulisi, tuntisi, haistaisi... ei nyt sentään ihan välttämättä maistaisi.

Rakas Vaimoni on minun paras Ystäväni. Hänestä saan nauttia kaikilla aisteillani. Mutta riittääkö sittenkään ainoaksi fyysisestikin läheiseksi Ystäväksi oma Rakas Puoliso?

Ajatuksen juuri muhi eilisessä aamussa kun keskustelin täällä entisen elämäni erään tutun kanssa. Melkeinpä Ystävän, niin paljon olimme aikoinan tekemisissä. Mutta toisaalta ei täysin Ystävän, sillä ihan niin henkilökohtaisiin keskusteluihin en hänen kanssaan ryhtyisi kuin Ystävän kanssa voisi ryhdyttyä. Mutta keskustelu hänen kanssaan herätti minut miettimään, montako Ystävää minulta jäi edelliseen elämääni Vihtiin. Ei mitenkään valtavaa määrää vaikka elin ja olin siellä 43 pitkää vuotta.

Tuona aikana syntyi valtava määrä suhteita joita tuolloin luulin Ystävyyssuhteiksi. Mutta jotka eivät sittenkään olleet niin vahvoja, että olisivat kestäneet 400 kilometrin fyysisen välimatkan. Sanottakoon heti, että ei vika ollut heissä. Ei ainakaan pelkästään. Olen itse ollut huono pitämään yhteyttä tuon aikaisiin ihmisiin, mutta eipä moni heistäkään ole nojannut Ystävän olkapäähäni kertoakseen, mikä juuri tänään mättää, mihin he juuri nyt tarvitsisivat hyvää Ystävää.

Uudestaan Ystävän tarpeeseen palattiin Rakkaan Vaimon kanssa iltapäivällä kun olin valmistautumassa autonkuljettajaksi kolmen lapsen kaupunkikeikalle. Yksi harrastuksiin, yksi Ystäväkylään ja kolmas omaan ryhmänsä. Tuossa kaupunkiseikkailussa tulisin viettämään kaupungissa liki viisi tuntia. Mutta mitä tehden?

Rakas Vaimo ehdotti, että soita jollekin Ystävälle, menkää kahville tai syömään ja juttelemaan. Mutta kenelle? Eikä ongelma nyt ollut valinnan vaikeus kymmenien Ystävien joukosta vaan vaihtoehdottomuus. En keksinyt oikein ketään, kelle tuon kutsun olisi voinut esittää.

Kolmas näytös Ystäväpohdinnassa esitettiin viime yönä 2.30 aikoihin kun pohdimme Rakkaan Vaimon kanssa kenelle voisimme kertoa kaikkein kinkkisimmät asiat. Missä olisi oman Rakkaan Puolison lisäksi se korva, johon ilomme ja surumme kuiskuttelisimme. Missä olisi se olkapää, johon tukeutuisimme kun omien jalkojemme alla olisi liukasta. Ja missä vastaavasti olisi se käsi, johon auttavaisina tarttuisimme Ystävän tarvitessa apua heiluvalla riippusillalla yli syvän rotkon kulkiessaan.

Oli karmea huomata, että kummallakaan ei juuri löytynyt tuollaisia ystäviä. Tai jos löytyikin joku, niin hän oli liian kaukana tai liian kiireinen nopeaan reagointiin. Toinenkin saattoi tula mieleen, mutta hänellä itsellään on juuri nyt niin rankkaa, että enhän minä voi häntä enää omilla murheillani rasittaa.

Piru kun me olemme yksinäisiä. Tosin onneksi yhdessä. Että meillä on edes toisemme. Ystävinä ja Rakkaina.

Mutta entäpä kun tulee tilanne, jossa kyse on poikien jutusta tai tyttöjen jutusta. Sillä sellaisiakin Ystävän kanssa pohdittavia asioita on, jotka ovat sidoksissa ainakin merkittäviltä osin sukupuoleen.

En minä ainakaan tällä hetkellä keksi Ystäväpiiristäni yhtään naispuolista Ystävää jolle voisi luontevasti puhua keski-ikäisen miehen vaivoista. Virtsaamisongelmista, saatika erektiohäiriöistä.

Ymmärtäisi pian rassukka asian aivan väärin.