IRC-Galleria

Anteeksi vaan, etten ole kirjoitellut liki viikkoon.
Mutta kun piti siivota paikkoja, piti järjestää verstasta, piti tehdä lumitöitä ja piti koota apteekkarin lipastoa Isolle Äidille hänen uuteen vanhainkotiasuntoonsa.
Siis piti. Vaan ei tullut tehtyä kuin tuota viimeisintä. Joka sekin olisi pahasti kesken ellei Rakas Vaimo olisi tullut kokoamaan laatikota avukseni.
Minä kyllä sain rungon kasaan parin pysähdyksen taktiikalla. Vähän välillä purettiin ja taas jatkettiin ohjeiden numeroitujen kuvien järjestyksessä. Huomasin, että ohje ei menekkän järjestyksessä 123789 vaan 123456789... sen jälkeen kokoaminenkin oli helpompaa. Oiva oivallus.
Nyt lipasto on kuljetusta vailla valmis. Josko vaikka tänään kun on kaupunkipäivä. Kuten melkein kaikki mutkin päivät.
Eilenkin taas kaksi kertaa. AAmulla laatuaikaa RV:n kanssa Prismassa kun oli ensin viety neljä kylän lasta seurakunnan poikapäivään. Ja sitten siis Prismaan. Auton pakkaamisen jälkeen oikein rauhassa kahvillekin.
Mutta kun tultiin kotiin niin johan meikäläinen osaa taas töpätä oikein kunnolla. Tarjoamalla yhdelle lapselle erikoisoikeuden aamupalaan vaikka aika olikin jo ummessa. Ja RV juuri kieltänyt. Tietäähän sen, mitä siitä seurasi...
Tunnelma kohosi kuitenkin hieman iltapäivään kun yhdessä tyhjenneltiin kirjahyllyä kirpputorille. Kunnes kävi ilmi, että ystäväperhe oli lupauksistaan huolimatta unohtanut ottaa yhden lapsistamme matkaansa kaupunkiin kaverikylään, syömään ja elokuviin. Ja vaikka lapselle pitääkin tuottaa kuusi pettymystä joka päivä, niin nyt minä päätin lähteä heittämään lasta kaupunkiin. Ottamatta RV:n mielipidettä huomioon.
Olen ajattelematon ja tyhmä paska. Ei sitä kukaan muu minulle ole sanonut, ihan itse minä sen olen oivaltanut. Kokemusperäisesti voin todistaa, olen oikeassa. Kerrankin.
Mutta tänään siis RV:n kanssa napa kohti kaupunkia. Yksi lapsi isompien poikien poikapäiville seurakuntaan, yhden lapsen rippikoulukesän ensimmäinen kirkko ja informaatiotilaisuus, osa siksi ajaksi luistelemaan, yksi lapsi kuuntelemaan ja katselemaan Mestarilaulajia, osan porukan kanssa uimaan kun ripariinfo on ohi, yhden lapsen haku kaverikylästä, viimeinen veijari neljän aikaan poikapäiviltä kyytiin.
Jos kaikki menee hyvin, on viiden ajoissa kotona kuusi lasta ja IRV eli Iloinen Rakas Vaimo. Sekä minä.
SVÄ eli Saatanan Väsynyt Äijä.

Kauhistuttavat sanat Rakkaan Vaimon suusta. Taas eilen lausutut. Kun makasimme sängyllä aamupalan jälkeen pötköttelemässä.

-Olen koko ajan ajatellut sitä huoneasiaa ja nyt minusta kyllä pitäisi tehdä ratkaisuja.

Tehdä ratkaisuja on sama kuin miesten kielellä nyt ryhdytään töihin. Siis RV:n mielestä ei vain voi tehdä ratkaisuja ja odottaa toimeenpanon aloittamista arkipäivään.

-Mutta jos sinulla on jotain tärkeämpää tekemista niin ei sitten tehdä muutosta vielä tänään.

Voiko sanoa, että löhöäminen on tärkeämpää? Ja tarkoittaako tuo kysymys sitä, että RV kuitenkaan pidättäytyisi muuton aloittamisesta? Yksi sana riittää vastaukseksi molempiin kysymyksiin: EI.

No niin, Tiitus sai huonekaverin Mikosta, Tilli siirtyi vihreään huoneeseen, Sansku vaaleanpunaiseen salonkiin, Janna jäi yksin asumaan keltaista salonkia ja Jussi Sinistä huonetta. Todellisuudessa ainut, jonka huoneessa ei tapahtunut asukasmuutoksia oli Jussi. Joka myös oli pottuuntunein muutoksiin kun naapurihuoneesta lähti Mikko ja tilalle muutti tyttö.

Aika hyvin muutettu yhden päivän hommaksi. Tavarat tosin seuraavat lopullisesti muuttajia vasta tämän alkuviikon aikana. Mikäli löytyvät, eivät joudu kirpputorille tai vintille tai saa kokosovituksissa uutta omistajaa.

Nyt on kaikki sikinsokin. Ei pelkästään vaatteet ja tavarat vaan myös henkilösuhteet. Ja osan sielunelämäkin kun kokivat muuton rangaistukseksi. Vaikka vaikutin oli se, että isompien koululaisten oli saatava oma huone opiskelumahdollisuuksien parantamiseksi. Jonka seurauksena kaksi nuorinta joutui yhteiseen huoneeseen.

Ja minä olen pirteä. Uskokaa pois. Hyvin levätty viikonvaihde. Lauantaina koulutuksen vetämistä 6 tuntia ja mehut pois heikkokuntoisesta miehestä. Eilen muuttoa koko päivä ja loputkin mehut pois. Ja sitten aamulla RV herättää minut 03.50 ja väittää että kuorsaan. Mitä varmaan teinkin sillä olin niin puhki. Mutta kun tajusin, että kellon soittoon on tunti aikaa niin eihän se uni enää tullut. Joten nousin 04.25 pystyyn.

Jossa olen vieläkin. Tosin heikosti.

Taidan ryhtyä uskovaiseksi.

Muista pyhittää lepopäivä on käsky, jota olisin valmis noudattamaan.

Aamulla viideltä pystyyn viimeistelemään päivän koulutusrupeamaa ja lämmittämään kämppää. Fläpit kuntoon, ajatukset kasaan, klapeja uuniin, kahvia vatsaan ja lopulta baanalle ja kohti PRIDE-valmennettavien toista valmennuspäivää.

Koko seitsemän perheen porukka kasassa ja mukavan keskustelevana. Joten meillä oli Leilan kanssa loppujen lopuksi ihan helppo päivä. Työtä oli lähinä siinä, että saatiin päivä ajoissa pulkkaan. Mutta siinäkin onnistuttiin. Jos sama tahti jatkuu, tulevat jotkut sijoitettavat lapset saamaan näistä perheistä oivan kodin.

Päivän jatkoksi saunaan ja syömään. Jonka jälkeen nyt on täysi työ pitää itseni hereilä. Muu porukka katselee MissiSuomi kisaa silmät tapillaan. Oikea älyohjelma. Pitäisi kuulemma olla kiinnostunut kun joukossa on yksi savonlinnalaislähtöinen. Joanna Väre. Rakkaan Vaimon mielestä kuulema kaunein mutta auttamattoman lyhyt kuten kuten me savolaiset yleensäkin.

Kaivan verta nenästäni. Tarkoituksella.

Tuo tämän päivän oletuskuva hersyttää katkerimmat kommentit. Silava, läski, homo, pervo, pedofiili, urpo, idiootti...

Ainakin nuo kommentit on saatu tuolla kuvalla aikaiseksi.

Luulin ensin, että se johtuu tuosta rekvisiitasta kunnes eräs sydämistynyt nimittelijä kertoi ärsyyntyneensä tuosta ilmeestä. Oli kuulema homohymy...

Homohymy???? Kyllä se on ihan heterohymy, uskokaa pois.

Miksi sitten pidän tuota kuvaa esillä? Koska se huvittaa minua, saa minut hyvälle tuulelle, kertoo minusta jotain. Rakkaan Vaimon ompelema pinkki oloasu. Lapsilta on tainut tulla muu rekvisiitta joulahjaksi jos en väärin muista. Koko sotisopa saa minut iloiselle tuulelle.

Ja tähän pakkasen keskelle on hankittava hauskuus sisältä päin kun ei oikein halua kylille lähteä riemua metsästämään. Perinteinen lumikolaannojauskuva muistuttaa liikaa nurkkia paukuttelevasta 30 asteen pakkasesta.

Joten vaihdoin hieman hilpeämpiin tunnelmiin.

Miten sitä onkaan viime aikoina joutunut miettimään, että pitääkö turpansa kiinni ja unohtaa kasvattamisen vai avaako tuon värkkinsä, yrittää kasvattaa mutta samalla satuttaa tahtomattaan sitä, jolle sanoo.

Mikä sitten satuttaa? Aiheeton sanominen tetysti. Mutta entäpä jos aikuisen elämänkokemuksella tietää sanomisen aiheeliseksi mutta vastaanottajan elämänkokemus ei samaan toteamukseen vielä riitä. Todennäköisesti sekin satuttaa ainakin neuvonnan kohdetta.

Mutta satuttaahan ilmeisesti sellainenkin sanominen, jonka sekä sanoja että kuulija kokee aiheelliseksi. Useimmiten.

Onko kehitystä ilman pahastumista ja jopa satuttamista? Kyllä varmaan eikä meidän tarvitse olla mitään besserwissereitä. Mutta onko aikuisen vastuu sitä, että sanottava on vaikka sattuisikin. Kyllä vaan.

Seitsemän lapsen "isänä" tätä joutuu miettimään usein. Viikonvaihteessa ja alkuviikosta vielä enemmän kuin Erikoinenkin oli käymässä kotona. Ja tuli taas käytyä keskusteuja myös hänen murrosiästään. Sekä nykyisestä elämästään oman lapsen kasvattajana. Huomasin hetkittäin menneeni rajalle, ehkä ylikin. Hyvä näin.

Mutta selkeämmin huomaan sen kotona olevien lasten suhteen. Ja kun tämän porukan ikärakenne on 9v, 12v, 13v, 14v, 15v ja 16v niin uskotte varmaan, että rajaloukkauksia sattuu päivittäin.

Vaikea saada heitä uskomaan, että kaikki mikä ei tapa, vahvistaa. Pienestäkin huomautuksesta saattaa syntyä syvä haava. Toisinaan sitä ei edes sano pienesti vaan ampuu tykillä kärpäsen. Toki kuolee kärpänen mutta syntyy siinä jysäyksessä liikaa turhia vaurioitakin.

Pitäisi hankkia kärpäslätkä tälaiseen kevyempään käyttöön.

Tietysti toinen lukijoistani ajattelee, että noinhan sen on pakko kirjoittaa. Että näyttää hyvältä. Kuinka iloitseekaan vanha mies lapsista.

Mutta näin ei ole. Siis että tämä olisi pakkokirjoitus. Paitsi sisäinen pakko.

Erikoinen, Rinsessa Aava ja Risto I tuli eilen illalla muutamaksi päiväksi kylään.

Oli ihanaa nähdä Erikoinen, vaikka ei se ikävää ollut Rinsessa Aavan eikä Risto I:n tapaaminenkaan.

Erikoinen ei vierastanut kuten Aava teki. Enkä minä pelännyt ottaa Erikoista syliini rutistukseen kuten pelkäsin ottaa Aavan. Erikoinen ei hajoa eikä pelästy syliäni, Aavan täytyy saada tottua ainakin tähän aamupäivään saakka.

Miten ihanaa olikaan nähdä muiden lasten suhtautuminen Aavaan. Vilpitöntä mielenkiintoa, suurta kiinnostusta, ihastusta, riemua ja enollista sekä tädillistä rakkautta.

Aava, Erikoinen ja Risto I ovat tärkeitä opinkappaleita. Kuten heille niin kotoana vielä oleville lapsillekin me edustamme ahkulamuhkulaa, muut sisarukset tärkeää osaa elämässä ja sisarusten lapset merkittävää osaa uutta sukua.

Vaikka ei tästä sakista juuri virallista sukupuuta synnykään niin ihan oikea Käärmelahden sukupuu kuitenkin. Sen päätin.

Siitä tulee meistä juuristoon päin biologinen sukupuu, meistä latvastoon päin sosiaalinen sukupuu. Uusi laji sukupuiden metsässä, savolaonen bisopuu. Haluan tehdä sen itselleni mutta myös läheisilleni.

Meidän lapsilla, heidän puolisoillaan ja yhteisillä lapsillaan on siihen oikeus. Sen rakentaminen alkaa heti maanantaina.

Eikä se olekaan mikään savolaisten hetimaanantai. Joka muuten on parittoman vuoden elokuun ensimmäinen maanantai.

Rakas Vaimo kirjoitti päiväkirjassaan Tontuista (SeijaSofia). Vaikuttaa ihastuneelta Tonttu Toljanteriin. Perustanut hänelle oikein yhteisönkin. Käykää vaikka tsekkaamassa. Tonttu Toljanterin ystävät. Liityin itsekin yhteisöön, sillä minustakin Tonttu Toljanteri on maan mainio veikko.
Mutta pitäskö olla mustasukkainen? Voiko Tonttu viedä paikkani? Nyt he ovat jo kirjeenvaihdossakin. Tonttu Toljanteri lähettää jo jotain lahjojakin. Pitäskö valittaa pukille?
No olkoon, kyllä tämä Rakkaus yhden Tonttusuhteen kestää. Kun on kestänyt paljon muutakin. Jopa verkonsoudun. Kokeiliskohan vielä opetusluvalla jokortin hommaamista RV:lle????

Tonttujen historiaa olen tutkinut melkoisesti. Savonlinnan seudullakin heistä on merkintöjä mm. kalliomaalausten ja muinaislinnojen tiimoilta jo useiden satojen vuosien ajalta. Olavinlinnan rakentaminen lisäsi Tonttujen määrää Savonlinnan seudulla merkittävästi. Vielä vanhempia tarinoita olen heiltä kuulut jääkautta varhaisemmista ajoista sekä Kyrönviraan käännöksestä noin 5 000 vuoden takaa.

Aiemminhan virta vei etelästä pohjoiseen, maan kohoamisen ja Vuoksen puhkeamisen myötä virran sunta kääntyi pohjoisesta etelään. Tapaamani Tonttu-vanhus kertoi, millainen shokki tuo muutos oli silloiselle alueen Tonttuyhteisölle. Osa pelkäsi jopa maailmanloppua, osa epäili avaruudesta saapuneiden vihamielisten heimolaisten sabotaasia, osa ilmastomuutoksen aiheuttamia ongelmia. Ilmasto lämpiäminenhän oli tuolloin ollut todella vauhdikasta, muutamassa tuhannessa vuodessa jäät sulivat vetäytyen kaus pohjoinavalle. Mutta Tietäjien valistus tehosi epäluuloiseen Tonttu-yhteisöön perin nopeasti ja virran kulkusuunnan muutos tuli kaikkien Tonttujen ymmärtämäksi luonnon normaaliksi ilmiöksi.

Oma tarinansa on myös kuuluisa Olavinlinnan pihlaja. Ihmistarujen mukaanhan se kasvaa muuriin muurattun naisen sydämestä, mutta Tontuilla on siitäkin tarkempaa tietoa. On totta, että nainen muurattiin muuriin elävänä hänen yritettyä vältää vihamielisten ihmisten keskinäistä verenvuodatusta. Ei ollut pasifistin elämä helppoa tuolloinkaan. Mutta Pyhä Pihlaja ei kasvanut neidon ruumiista vaan karhun. Kun neito oli muurattu elävänä muuriin ja väki ryhtyi ryyppäämään urotyöstään innostuneena, astuivat Tontut kuvaan. Osa tontuista lähti etsimään lähimetsistä kuollutta eläintä, osa ryhtyi vapauttamaan neitoa muurista. Yhden yön aikana neito vapautettiin ja tilalle muurattiin kuollut karhu. Joka ilmeisesti oli syönnyt viimeiseksi ateriakseen pihlajan marjoja. Kuinka järkeviä Tontut olivatkaan. He ymmärsivät, että ellei muurista nousisi kuolleen lihan löyhkä, epäilisivät pahat ihmiset neidon vapautusta. Niinpä tilalle oli muurattava sijaisruumis.

Olisihan näitä juttuja. Ja koko ajan Tontut sekä muute Heimolaiset kertovat niitä lisää.

Pitäisi kirjata ne kaikki, jotta eivät unohtuisi.

Viikko hujahti sairastaessa. Eikä helpottanut ennenkuin laskettiin päästä desi mätää ulos. Hampaan kautta. Eka kerta elämässäni kun olen pyörtynyt hammaslääkärin tuoliin.

Nyt olo on jo parempi. Mitä nyt vähän pirullisen kuivaa yskää jäljellä Ja vähän nuhaa. Ja yhden hampaan ympäristö vereslihariekaleina eilisestä sauvomisesta. Siel heilui sirpit ja vasarat.

Tämä on vain ilmoitus, että elän.

Kun tulen lopullisesti tajuihini, kirjoitan lisää.

Mutta iloitkaa Muhkun huone, Erikoinen, Risto I ja Rinsessa Aava saapuu lauantaina kolmeksi päiväksi Käärmelahteen.

Ihanaa.

Paitsi että pitää siivota kun huusholliin tulee konttauskykyinen.

Näitkö vanhan miehen, joka kärryjänsä työntää
niihin kamaa haalii, mikä muilta yli jää.
Silmissään vain menneisyyttä,
sodat joihin joutui syyttä.
Eilisiin lehtiin valheet eiliset jää.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt miehen, joka toista miestä etsii
seuraasi hän tahtoo, häntä katsot inhoten.
On silmissään vain pelokkuutta,
arkaa rakkaudettomuutta,
ymmärrystä hieman hän pyytää vaieten.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.


Ootko nähnyt naisen, joka ruumiinsa on myynyt.
Hän asemalla seisoo tyhjä sydän kädessään.
Autiot on silmät nämä,
hymy tuskan jähmettämä,
hän ei edes muistaa voi kuinka itketään.

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos halki kaupunkimme kuljet
ilman että silmäs suljet
huomaat että sentään
lähes onnellinen oot.

Ootko nähnyt pojan alta kahdentoista vuoden
jossain hourailevan joku pullo kädessään.
Tinneri tai alkoholi,
missä isä äiti oli kun lapsi öisin heräs märkään pimeään?

Niin kuinka siis voit edes väittää,
sä että yksinäinen oot?
Jos kuljet kanssain halki slummin
puhut ehkä harkitummin:
huomaat että sentään lähes onnellinen oot.

Kiitos Hector.
Annoit taas hieman perspektiiviä ja mittakaavaa minun elämääni.
Kun meni kuulema edellisessä päiväkirjamerkinnässä liikaa tuskan puolella. Vaikka ei olisi niin syytäkään.
Ehkä tämä flunssainen olo on pistänyt sapen kiehumaan. Josta syntyy sitten outoja yhdistelmiä. Raivostumista ja vitutusta kuitenkin enimmäkseen.
Hyvä välillä kuunnella lyriikkaa siitä, kun oikeesti on paskamaista.
Suomalainen populaarimusiikki on tähän hyvä konsti. Ei tarvitse edes matkustaa Vittulajängälle. Sopivaa populaarimussiikkia löytyy ihan omasta levyhyllystä.
Pitäisi ostaa vielä sellainen levari, millä saisi vinyylit taivutettua biteiksi. Nolliksi ja ykkösiksi.
Suomalaisen melankolian määrä moninkertaistuisi soittimissani kertaheitolla.
Vaikka ei se vähäinen ole muutenkaan.

Kun sä järjestät koulutustilaisuuden ja sä suunnittelet etukäteen puhumisesi niin tilaisuudessa sä huomaat et sä et ehdikään puhumaan niistä jutuista kuin puolet. Sitten kun sä tulet kotiin niin sä huomaat, et lapsista osa on taas rikkonut yhteisiä sääntöjä ja hermostuttaneet sun Rakkaan Vaimon. Ja sit sua vituttaa ihan sairaasti, sillä et sä haluais tällaista lisärasitetta aiheuttaa kellekään.

No sit se ilta kuitenkin menee siinä ihan kohtuullisesti, mut sua potuttaa se tunne, jonka pettymys lasten kykyyn olla ilman vartiointia aiheuttaa. Ja sä mietit, onks kaikissa perheissä sama tilanne. Et 9-, 12-, 13-, 14-, 15- ja 15-vuotiaita lapsia ei voi jättää edes yhden aikuisen huomaan, saatika että heidät jättäisi keskenään edes siksi aikaa, että vanhemmat pääsis nauttimaan laatuajasta. Saunaan tunniksi kahdestaan.

Sä mietit, että tätäkö tää elämä on. Seuraavan vuoden, toisen, kolmannen...

Sit sua alkaa vituttaa entistä enemmän. Sä mietit, kuinka turhia ne muiden ihmisten kommentit siitä, kuinka hienoa toi työ on, ovatkaan. Et et sä kaipais muuta kuin normaalia perhe-elämää jossa olis aikaa myös parisuhteelle. Mut kun sä et osaa asiaa järjestää, kärvistelet ja harmittelet, mut et osaa järjestää.

Ja sit kaikki sun suunnitelmat. Tai ei ihan kaikki, muta aika monet. Kuukausia ennen ne tuntuu niin hyviltä, sä katselet hiihtolomapaikan tarjoamia vaihtoehtoja, luet innolla ohjelmia, johon lapset vois osallsitua. Et olis ees jonkin verran aikaa kaksin RV:n kanssa. Mut sit sun suunnitelmat alkaa rapistua ja lopulta sä huomaat olevas siinä pisteessä, et suunnitelmat on taas pistettävä uusiksi. Mikä suomeksi tarkoittaa et romutettava.

No sit sä kuitenkin istut suunnittelemaan seuraavaa lomaa. Ilmeisesti siks, et olis taas jotain romutettavaa.

Mut sit sä päätät, et nyt sä alat availee ihan oikeesti näitä solmuja. Ja mikä ei aukea, sen sä isket viidakkoveitsellä palasiksi. Mut sen sä päätät, et nyt poistetaan solmu viikossa. Niin eiköhän sun elämä ole vähän solmuttomampi vuoden kuluttua.

Tämä on nyt kirjoitettu mikahäkkisellä. Et mun on luettava tää sillä tavalla, et mä ymmärrän tän.