IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Ei virallinen pakkokirjoitusSunnuntai 04.02.2007 09:38

Tietysti toinen lukijoistani ajattelee, että noinhan sen on pakko kirjoittaa. Että näyttää hyvältä. Kuinka iloitseekaan vanha mies lapsista.

Mutta näin ei ole. Siis että tämä olisi pakkokirjoitus. Paitsi sisäinen pakko.

Erikoinen, Rinsessa Aava ja Risto I tuli eilen illalla muutamaksi päiväksi kylään.

Oli ihanaa nähdä Erikoinen, vaikka ei se ikävää ollut Rinsessa Aavan eikä Risto I:n tapaaminenkaan.

Erikoinen ei vierastanut kuten Aava teki. Enkä minä pelännyt ottaa Erikoista syliini rutistukseen kuten pelkäsin ottaa Aavan. Erikoinen ei hajoa eikä pelästy syliäni, Aavan täytyy saada tottua ainakin tähän aamupäivään saakka.

Miten ihanaa olikaan nähdä muiden lasten suhtautuminen Aavaan. Vilpitöntä mielenkiintoa, suurta kiinnostusta, ihastusta, riemua ja enollista sekä tädillistä rakkautta.

Aava, Erikoinen ja Risto I ovat tärkeitä opinkappaleita. Kuten heille niin kotoana vielä oleville lapsillekin me edustamme ahkulamuhkulaa, muut sisarukset tärkeää osaa elämässä ja sisarusten lapset merkittävää osaa uutta sukua.

Vaikka ei tästä sakista juuri virallista sukupuuta synnykään niin ihan oikea Käärmelahden sukupuu kuitenkin. Sen päätin.

Siitä tulee meistä juuristoon päin biologinen sukupuu, meistä latvastoon päin sosiaalinen sukupuu. Uusi laji sukupuiden metsässä, savolaonen bisopuu. Haluan tehdä sen itselleni mutta myös läheisilleni.

Meidän lapsilla, heidän puolisoillaan ja yhteisillä lapsillaan on siihen oikeus. Sen rakentaminen alkaa heti maanantaina.

Eikä se olekaan mikään savolaisten hetimaanantai. Joka muuten on parittoman vuoden elokuun ensimmäinen maanantai.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.