IRC-Galleria

Vaikka nää uskonnolliset pyhät ei paljon sisältönsä puolesta puhuttele, niin jotenkin eilinen kiirastorstai oli nimensä veroinen. Vaikka päättyikin onneksi suhteellisen hyvissä merkeissä.

Kiirastulta pyllyni alla poltteli Iso Äiti, jonka kunto edellisenä yönä terveyskeskuksen vuodeosastolla romahti. Keskiviikkoiltana toivottelin hyvät yöt olosuhteisiin nähden erittäin pirteälle ja tiistaiyön leikkauksesta hyvin toipumaan lähteneelle Emolle ja torstaina aaamupäivällä puhelimessa vastasikin ihminen rajan pinnasta.

Päivän myötä tilanne paheni, iltapäivällä kun kävimme katsomassa hän tuskin jaksoi puhua ja pari tuntia sen jälkeen hänet siirrettiinkin keskussairaalaan ja siellä suoraan sydänvalvontaan. Ja kun minä ehdin sinne, oli Iso Äiti liki tajuton eikä lääkärikään antanut tilanteesta kovin ruusuista kuvaa. Henkistä tilaani heikensi vielä se, että Emo makasi sydänvalvonnassa täysin samassa sängyssä johon Isä kuoli tarkalleen 1,5 vuota sitten. Onneksi Emo ei tuota tiedä.

Siinä sitten istuskeltiin ja makoiltiin Emon hoitaen tuon jälkimmäisen tehtävän enimmäkseen nukkuen ja toisinaan jonkun sanan sanoen. Heikoimmillaan verenpaineetkin olivat 51/36 joten ei rinnassa mikään suurtehopumppu takonut. Heikkojen paineiden seurausta oli osin myös se, että virtauksia kehosta ulos ei juuri ollut. Joka taas pahensi sydämen tukalaa tilannetta.

Muutaman kerran sain soitettua kotiin Rakkaalle Vaimolle kun tuntui oikein pahalta. Ja näistä puheluista sain taas voimaa istua sängyn laidalla. Miksi sitä tarvitaan tällaisia tilanteita jotta täysin ymmärtää, kuinka onnellinen on kun on joku joka rakastaa. Mitäpä jos olisin tässä tilanteessa henkisesti tai jopa fyysisesti yksin? Ei tämä ole helppoa Hänelle mutta ei myöskään Kääpiöille.

Iltayön tunteina tilanne kuitenkin hieman korjaantui, virtaustakin alkoi ilmetä ja paineet nousivat jo lukemiin 95/58. Ja hoitajien arviot tilateesta valoistuivat hieman, totesivat, että ainakin tilanne kääntyi oikeaan suuntaan. Ja minäkin rohkenin lähteä kotiin.

Aamusoitto sydänvalvontaan kertoi suunnan pysyneen samana. Ei kuulema ihan toivottua tahtia mutta virtaus on kuitenkin lisääntynyt ja paineet nousseet. Katsotaan nyt. Mutta rassaa tämä kun kyse on ainosta omasta Äidistä.

Lapsilla viimeinen herätys ennen muutaman päivän pääsiäistaukoa. Kyllä nämäkin lomapäivät tuntuvat tulevan tarpeeseen. Sen verran ryytynyttä porukkaa oli nytkin aamiaispöydässä. Mutta huomenna saadaan nukkua pidempään. Jos vaan osataan.

En itsekään pane pahakseni pääsiäistaukoa, univelkaa on ihan riittävästi. Tänäänkin puhelimen herätykseen oli tajuton reagoida. Näin varmaan siihen liittyen pikaisesti uniakin, sillä ensin yritin vastata johonkin puhelinautomatin koneeseen, sitten piippasi palovaroitin ja vasta sitten tajusin äänen tulevan nokialaisesta yöpöydällä. Kauan lienee soinnut.

Mutta ihan kuosissa tässä kuitenkin ollaan ja aamutoimet liki mallillaan. Joten huonomminkin voisi toki mennä.

Niin on menty tää päivä, että tukka on takana oikein kunnolla. Tarkemmin sanoen noin 25 vuotta. Sen jälkeen ei ole ollut kuin satunnaisia irokeeseja tai muita kuviokampauksia. Ensin lähti siis tukka, saa nähdä milloin lähtee järkikin.

Mutta nyt on seesteisempää. Kääpiöiden kanssa syötiin juuri aivan loistavasti keitettyä spagettia ja mielettömän maukasta jauhelihakastiketta. Kukaan ei varmasti arvaa, kenen valmistamaa. Rakas Vaimo ei nyt ehtinyt ruokaa laittamaan, hänellä kun oli naisellisempia hommia. Meinaan kirpputorilta tänään kotiin roudatun vanhan sairaalasängyn rapsuttamista ja maalaamista.

Pääsiäisen jälkeen varmaan arvotaan, kuka perheestämme on niin sairas että hänelle vaihdetaan sairaalasänky nykyisen sängyn tilalle. Ehdokkaita on useampi. Minä varmaankin monien mielestä kärkipäässä.

Aamupäivällä olin SSSV:n hallituksen kokouksessa Savonlinnan perhe- ja kasvatusneuvolassa. Hyvä kokous, hyviä asioita, hyviä yhteistyökuvioita kanen kanssa. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut aamupäivä.

Ja Iso Äitikin siirrettiin tänään keskussairaalasta terveyskeskuksen vuodeosastolle. Leikkauksen jälkeinen kuntoutuminen on siis lähtenyt vähintäänkin hyvin liikkeelle. Tänään hän otti jo ensimmäiset varovaiset askeleet. Ja lonkkaproteesi pistettiin hänen sisäänsä kuitenkin vasta toissa yönä. Toivottavasti kuntoutuminen jatkuu samaa tahtia.

Kävelylenkillä (mahtavat 3,5 kilsaa) pohdittiiin Rakkaan Vaimon kanssa ensi syksyn viiskymppisiäni. Että josko juhlia järjestettäisiin? Millaisia? Ketä kutsuttaisiin? Ja ketä lopulta tulisi tänne Savonlinnaan? Kun entisen elämän tutut ja harvat ystävät ovat niin kovin kaukana. Ainakin sieltä päin katsottuna. On siinä pohdittavaa. Kysymykset sinällään eivät ole kovin vaikeita. Mutta vastaukset ovat. Etenkin oikeat.

Jätetään hautumaan.

Ilmoitan vaan, että elossa ollaan. Ja kaikilla kolhoosimme ihmisillä asiat suhteellisen ok. Mutta tää aamu on vaan menty silleen tukka putkella (hehehheheheh), että enempää ei jouda nyt kirjailemaan.

Palataan myöhemmin tänään.

Huonosti nukuttu yö takana mutta kaunis auringonnousu tuo lisäponta. Kuten myös kuulumiset sairaalasta jossa Iso Äiti heräilee teho-osastola viimeöisestä lonkkaleikkauksesta. Viimeisimmän tiedon mukaan heräily on tapahtunut ihan normaalisti eli mitään akuuttia hätää ei ole. Helpottavia tietoja.

Mutta tiedän, että ihan helpot päivät ei Isolla Äidillä ole edessä. Kaikenlaisia riskejä littyy seuraaviin päiviin, sen toki tiedämme hyvin omasta kokemuksestamme. Tilanne kun on kovin samanlainen, jossa Ison Äidin Äiti aikoinaan menehtyi. Tämä muisto varmasti painoi niin leikkaukseen valmistautuvan kuin salin ulkopuolellekin jääneiden mieltä.

Kyllä tämä tästä. Saparo pystyyn, kuten Ison Äidin kannustus tällaiseen tilanteeseen kuuluu.

Ei mennyt tämä päivä ihan kuten piti. Mikon syntärit jäivät osaltani liki kokonaan pitämättä kun tuli hälytys sairaalaan. Äitini joutui pikaisesti lonkkaleikaukseen ja nyt odotellaan sydän syrjällään tilanteen kehitystä.

Tänäänhän hänen piti päästä liki kuukauden terveyskeskuksessa makuun jälkeen kotiin, mutta perjantaina hän kaatui oman potilashuoneensa vessassa ja loukkasi nivusensa. Lääkäri tutki hänet samana aamupäivänä ja totesi, että eipä tässä kai pahempaa päässyt tapahtumaan. Ja niinpä mammaa alettiin kampeamaan liikkeelle. Mutta hänpä pisti kipujen takia hanttiin ja lopulta tänään iltapäivällä hän pääsi röntgeniin. Ja sitten pikapikaa keskusairaalaan ja siellä siis lonkkaleikkaukseen.

Äitini ikäisen, sydämen ja keuhkojen vajaatoiminnasta kärsivän kohdalla tämä leikkaus ei ole mikään läpihuutojuttu. Jos ei kenenkään kohdalla. Ei siis ihme, että nyt on ontto olo. Aika mataa eteenpäin, odotan vaan puolta yötä jolloin pitäisi soitella ja kuulla kuulumisia.

Trullipäivä ja -kuva kirvoitti porukan kielet. Tai siis oikeammin näppäinsormet. Kuva toi mittavan määrän kommentteja, enimmäkseen ihastelevia, kaihoisia ja nostalgisiakin. Moni muisteli omia virpomisiaan, toiset odottivat trulleja käymään ja suurin osa vaan antoi kaunista palautetta ja aurinkoisia hymyjä meidän Kääpiöille.

Samalla kommentteja saivat useat muutkin kuvat. Eläimet, asuinympäristömme, Kääpiöt sekä Rakas Vaimo ja minä. Kiitos niistäkin. Eilinen kävijöiden ja kommenttien tulva todistaa myös sen, että markkinointi kannattaa. Kun tuo trullikuva joka edelleenkin on näkyvissä, oli jonkin aikaa tuolla maksullisella markkinointipaikalla eli Minun Kuvanani, niin johan väki löysi sivuni. Suosittelen kokeilua muillekin, on mukava saada palautetta.

Eilinen päivä oli muuten tämän talventappoajan keväisin. Minäkin pääsin lempileikkeihini eli purojen rakentamiseen pihaamme. Virallisesti taustalla on tietysti "pihan kuivumista voi näin nopeuttaa" ja "pitää ohjata nää valumavedet oikeaan suuntaan että ne eivät valu Aapiskukon kellariin" -selitykset. Mutta todellisuudessa liki viiskymppisestä miehestä paljastuu se pikkupoika, josta on mukava seurata sulamisvesien kulkua pikku puroissa. Mukana purotöissä oli myös Onni, joka on harvianisen kiinnostunut puron rapsuttaja ja mudan syöjä.

Eilen kuului jo lintujen keväistä äännähtelyä. Mustarastat virittävät oma reviiri- ja kosiolaulujaan ja aamuvarhaisella pulputtivat teeret lähisaaressa. Kyllä se kevät sieltä tulee vaikka hieman normaalia myöhemmin tänä vuonna.

Kyllä kevät on mukavaa.

Niin se aika rientää. Jokunen vuosi sitten meiltä lähti lähitaloihin kuusi iloista trullia virpomaan ja tänään enää yksi. Halukkaita olisi ollut ehkä hieman useampi, mutta me on rajattu ikä tuohon kymmeneen ikävuoteen. Näin siksi, että itseä ärsyttää jos liikkeellä on yläasteikäisiä tyyppejä jotka eivät ole viitsineet nähdä minkäänlaista vaivaa sen enempää virpomisvitsojen kuin itsensäkään koristeluun. Onneksi meidän lapsille molemmat ovat olleet tärkeitä asioita.

Pitääpä muuten panna heti muutama paras kuva vuosien varrelta tuonne kuva-arkistoon. Palataan muihin asioihin sen jälkeen.

No niin, neljän vuoden trullit on arkistossa. Ekat trullikuvat löytyivät muuten vuodelta 1999, tuolloin Vihdin Otalammelta. Ja trulleja oli tuolloin vasta kaksi kun Tiitus oli niin pieni, että sitä ei voinnut panna paanalle ja Erikoinen ei tainnut vielä palmusunnuntaina olla mukana keimeissä.

Siitä sitten vuosittain trullien määrä ensin lisääntyi ja sittemmin ikääntymisen myötä on lähtenyt laskuun niin, että tänään ei lenkille lähde kuin Tiitus.

Eilen illalla tehtiin kolmistaan (Tiitus, äiti ja minä) virpomavitsoja. Oli ihana seurata, millä hartaudella pian yhdeksänvuotias miehenalku paneutui vitsojen koristeluun. Ja hienoja niistä tulikin. Toivottavasti virvottavat naapurit ovat kotona trullin kierrellessä.

Oli sitten eilen Rakkaan Vaimon kanssa laatuaikaa kaupungissa kaupankäynnin lomassa. Käytiin oikein ulkona syömässä. Sananmukaisesti. Oltiin Savonlinnan Hesessä, autokaistalla ostettiin tonnikalasalaatit, ajettiin parkkipaikan reunaan, nautittiin kevätauringosta, katseltiin ihmisiä ja syötiin salaattia.

Huomasin että elämä on todellakin kovin suhteellista. Salaatin syöminen on kamalaa tai mukavaa riippuen täysin siitä, mihin sitä vertaa. Mikäli vertaan sitä kerroshampurilaiseen, isoihin ranskalaisiin ja isoon laittikolaan ilman jäitä (jonka latingin Savonlinnan Hesen myyjät lyövät eteeni jo tilamatta), niin se oli kamalaa. Mutta jos taas vertaa tonnikalasalaattia tyhjin vatsoin kärvistelyyn niin kokemus oli jotensakin mukava.

Pelkäsin myös maineeni puolesta. Mutta ilmeisesti kukaan tuttu ei minua nähnyt ;o)

Illalla osa Kääpiöistä hajaantui. Jussi rippikoulun viimeiselle leirille Hirvaslahteen, Tilli Muksumäkeen. Molemmat palailevat sunnuntaina. Neljän jäljellä olevan Kääpiön kanssa on huudoista päätellen edessä kaupunkishoppailupäivä. Jeeeee....

No nyt mulle selvis, missä Janna eilen oli. Ei ne mitkään häät olleetkaan. Tai tavallaan olivat, siis Figaron häät oopperassa. Ja oli kuulema hyvä mutta väsyttävä. Liki puoleen yöhön se meni, ennenkuin saatiin kääpiö kotiin. Kiasmassakin oli tullut käytyä joten ihan täyspainoinen yhden päivän retki pääkaupunkiin.

Eilen rojekti "Hanki itselles elämä" eteni taas askeleen. Tai oikeastaan satoja askeleita, sillä kävelin Rakkaan Vaimon kanssa päiväkävelyllä 2,5 kilometriä. Suuri saavutus. Ja samaan aikaan luen lehdestä, miten tuttuni Julle on pudottanut 24 kiloa ja juossut sen kunniaksi 24 kilometriä. Hattua nostan ja arvostan suuresti. Jos ottaisin hänestä mallia, mun pitäisi tän rojektin jälkeen juosta maratoni ja hieman vielä lisääkin. Sellaista vetoa en kyllä lyö.

Mutta ei tää mun juttu enää mikään savolainen rojekti ole. Sehän kuulema on aloittamista vailla valmis.