IRC-Galleria

Tuomas, sä tiedät myös että tää on se viimeinen mahdollisuus. Mun tunteet ei koskaan ehtinyt kuolla, mutta yhä minä pelkään miten tässä käy. Sinisilmäisenä uskon kuitenkin, että nyt kun jouduit jo hetkeksi luopumaan ja huomasti välittäväsi, osaat pitää minusta huolta. Minä pidän sinusta myös huolta. Minä välitän sinusta suuresti. Kaukosuhde on vaikea, mutta uskon että se on meidän pelastus. Näemme kuinka oikeasti välitämme. Ja kyllä, sinua minä odotan tänne Saksaan enemmän kuin ketään muuta. Sinua minä kaipaan, mutta sinun tähtesi en Suomeen palaa.

Tiedän, että minulla on paikka sydämessäsi, sydämessä jonne ei mahdu kahta ämmää. Minussakin on paikka sinulle, minä olen valmis antamaan itseni tähtesi vielä kerran rikottavaksi. Me ollaan jo vuosi jaettu, mutta voisin sanoa että suhteemme on vasta alkanut tästä. Me emme lähteneet peliin oikealta pohjalta. Etkä sinä uskaltanut ottaa riskiä ja antautua mukaan. Minä annan sinulle kaikkeni, mutten yritä antaa enempää kuin voin. Tärkein ihminen minulle on minä itse, toivon että sinäkin olet tärkein ihminen itsellesi.

Ei voi rakastaa toista, jos ei ensin osaa arvostaa ja rakastaa itseään. Tee toiselle se mitä haluat itsellesi tehtävän, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Rakasta itseäsi, anna samalla tavalla rakkautta toiselle ja voit saada sitä takaisinkin. Elämää ei saa pelätä, pitää lähteä rohkeasti liikkeelle aina. Ei saa olla tyhmänrohkea, muttei myöskään pidä jäädä maahan alistettuna makaamaan.

Sinua Saksaan odottaen
<3:llä Jenni

Kielikoulua ennen oli hetki aikaa levähtää ja vähä hahmotella jotain paperille. Kyllähän tässä tätä kaipuuta vielä on entistä kohtaan, ei tässä vielä oikein kaikkea ymmärrä, mutta kyl se on ohi menevää, sydän kyllä paikkaantuu. Helpompi kyllä olla ihan sinkkuna oikeesti Saksassa, siinä on muutama kilometri liikaa välimatkaa.

Mutta tällaisia tällä kertaa

~~~~~~******~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~

Vaikka kuinka sen tiesi
vaikka sen ymmärtää
vaikka koettaa unohtaa

Eivät tunteet kuole
eikä säästy kyyneliltä
ei järjen ääni riitä

Kun on syvällä sisällä reikä
kun elämästä puuttuu pala
kun joutuu luopumaan

~~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~

Joskus, jossain
tiedän sen
näen vaivan tuloksen.
Tänään, täällä
näet sen
elän hetken jokaisen!

Olipas eilen kielikoulua, ihana kun on jotain menoa viikolla, omaa menoa. Mutta no kielioppia, wtf! Niin siis no oonha mää kurssilla kolme eikä mulla nyt ekalla kerralla mitään ongelmia ollut ymmärtää mitään. Ainut vaan ettei tuota nyt jaksais aina pilkkua nussia. Tosin on tuo paljon kivempi nyt kielioppia käydä kun silloin joskus muinoin yläasteella. Ryhmästä vaan tuskin kovin monia kavereita saa kun tokihan siellä eturivissä istui kolme keski-iän paremmalla puolella olevaa miestä. Mutta tuntee itsensä sentään jopa päteväksi vaikka sanavarasto mulla ehkä uupuu hieman heistä. Kuukauden päästä ollaan tasoissa kun vaan itselleni saan sanat muistumaan päähän :P Nyt kyllä tuntuu niin siltä et haluaa kieltäkin oppia, jopa noita nominatiiveja ja akkusatiiveja. Tosin kotiin päästessä eka tokaisunihan oli: "Vitun kielioppia, saatana!" ottakaa ihmiset se huumorilla, olin hyvällä mielellä. Taidan olla vähä vaikeesti ymmärrettävä perheen mielestä, mutta emmää pahaa oo koskaa tarkoittanu.

Ihmiset kertokaa onko savolaisilla joku oma kiero huumorintajunsa? Musta alkaa vähän tuntua et se miten kotona on vetänyt kaiken ja läpällä menty eteenpäin ei toimi täällä. Se saa mut tuntumaan vaan tylyltä, tai jotani. Hei auttakaa nyt tosi, onko savolaiset vaikeita muista? vai onko mulla vaan joku ihme tapani tms.

Niih ja kun tätä päiväkirjaa luette kuitenkin niin varsinkin työ muut aupairit ois kiva kuulla tuntoja ja kokemuksia jne.

Kyllä täällä nauttii olosta, mutta ainut mikä tässä päänvaivaa on tuo miten saa palkan riittämään. No vastaus on yksinkertainen, ei mitenkään. Täällä kun menee matkusteluun niin paljon rahaa, et sit vaikka lähet wiesbadeniin niin ei ois sit rahaa ostaa mitään. Kuukaudessa olen nyt kuluttanut 254.89e ja no tässä kuussa nyt ei ole niin paljoa mennyt rahaa liikkumiseen kun aika paljon kotona on tullut oltua. Kielikoulut kun tässä matkustelua sit lisää, ens viikolla alkaa sekin. odotan kyllä niin innolla kielikoulua, koska saksanpuhumisen haluan aloittaa. Kotona kun puhun kuitenkin suomea ja kavereita on nyt vaan suomalaisia (mutta ihana että ne on suomalaisia, voi niin vapaasti puhua kaikesta). No pitää koettaa tässä jotenkin saada rahat riittämään, valitettavasti niitä säästöjä nyt ei niin paljoa ollut kun tänne lähdin. Isin rahapussi taitaa olla valitettava osoite, muuten täällä olo menee kotona turottamiseks, mutta onko tää reissu sen arvoinen. Nyt vois kuitenkin nähä maailmaa vähä helpommin kun Suomesta käsin.

Saksassa kun ollaan niin pitää sitä näitä niin kuuluja oluitakin maistella. Joo no empä osaa sanoa mitä täällä olen juonut, mutta muutamaa olen tässä perut olusia sit maistellut. Sinällään etten kotona niitä juonut Suomessa ollenkaan niin kyllä se vielä meinaa pikkasen nousta päähän se puol litraa mitä on kerrallaan juonut. Mukavasti ainakin sitten alkaa ramaseen kun on ottanut olusen. Nyt haluan kyllä niin nähdä tätä yöelämääkin täällä. Se pitää vaan tässä katsella miten kulkee linja-autoja kotiin, varmaan pitää sillä aamun ekalla kotiin tulla, jatkaa edellisen aupairin perinteitä :)

Nyt alkaa hiljalleen jo mun nimi iskostua perheen päähän, se onkin jo useimmiten Jenni eikä Heli :P No seuraava aupair sitten vuoden jälkeen varmaan on Jenni jonkin aikaa, toivon kovasti. On mulla vielä 11kk aikaa iskostaa nimeni perheen päähän.

Hmm tulenkoha mää maailmalta tässä enää kotia, ehkä tulen, ehkä en. Kattoo miten maailma vie mukanaan. Nyt ainakin koti on täällä, et jouluna kun Suomeen tulee "kotiin" niin vieraaksihan mä sinne menen, vierashuoneeseen jossa ei ole omia tavaroitani. Omat tavarani kun ovat nätisti pakattuna pahvilaatikoissa.

Vielä ei kyllä yhtää kaduta tää tänne tuleminen, enkä usko että alkaa kaduttamaankaan missään vaiheessa. En vois kuvitellakaan et nyt alkais opiskelut Suomessa tai että siellä edes nyt pyöris. Sori kaverit, ei oo kauhee ikävä iskenyt. Mut etanaa mä haluan kanssanne vaihtaa. kirjeiden kirjoittaminen on kyllä niin mukavaa :P jotain nostalgiaa ja muistoja menneistä ajoista tähän nykyajan moderniin maailmaankin. Et kirjustaa vaan tännekin päin rohkeesti.

Nyt on vuoden eroprosessi takana, kylmältähän se tuntuu ja kuulostaa, mutta koko reilun vuoden seurustelusuhde tuntuu olleen ainaista valmiutta eroon. Kun on yhdessä, haluaa uskoa että olemme yhtä, olemme ME. Mutta entäs kun jo syyt alkaa seurustella ovat väärät, entäs kun ympäristö sanelee liikaa? Juu, silloin pitäisi ymmärtää, ettei siitä mitään tule. Jälkiviisas on helppo olla, jälkeenpäin sen huomaa, ettei siinä ollutkaan järkeä.

Ei kaikessa järkeä ole, joskus sitä sitten voikin ihmetellä miksi silloin toimi niin tai näin. Mutta sehän oli eilen tai toissa vuonna, mennyt mikä mennyt ja silloin tehtiin niin. Tänäpäivänä voi toimia toisin, menneeseen et kyllä enää millään vaikuta. Oli siinä jotain hyvää, oli siinä läheisyyttä, oli siinä kumppanuutta. Niitä voi muistella, ei kannata muistaa niitä ikäviä asioita. Riitoja, vihastumista, itkua ja pahaa mieltä. Eikä ero oo mikään maailmanloppu, ei tässä tilanteessa se oli ainut oikea ratkaisua. Se oli hyvä asia, se joka vapauttaa ja antaa mahdollisuuden uuden ajan alkaa.

En minä sure tätä eroa, ei minähän se olin jättämässä. Yhteisymmärrys, lopullinen sinetti sille mitä vuosi melkein on aiottu. Nyt sen onnistui tekemään ja nyt voi olla onnellinen. Jännä miten ihmissuhteet ongelmallisia ovat, jännä miten sitä on vaikeaa jättää. Nyt on kuitenkin hyvä olla, kun välimatkaakin on tarpeeksi ja kuitenkin aina ollaan erillään oltu toisistamme tunne tasolla. Toveruutta voisin sanoa sen olleen, halua olla toisen kanssa, ilman suuria tunteita. Toisen kanssa hengailua, ettei yksinäinen tarvitse olla. Kaksin aina kaunihimpi sanotaan, mutta taitaa se parempi olla yksin kun väkisten kaksin. Meidän valintoja kuitenkin oli nyt näin, meidän elämistä siinä lähinnä oli kyse kuitenkin lähinnä.

Tän piti vaan mennä näin, eikä se nyt sinällään harmita. Eihän tässä vahinkoa sattunut, ei tää vuosi nyt mitään tuskaa ollut. Ihan mukavaa aikaa, omilla mausteillaan. Nyt vaan tästä mennään eteenpäin, uusia tuulia kohti ihan hyvällä mielellä. Voin hymyllä muistaa menneen vuoden, mutta voin hymyssä suin jatkaa tulevaankin ilman maailman romahtamista. Onhan tässä muutosta elämään tullut muutenkin kun tänne Saksaan lähti. Et täällä mä sit seikkailua jatkan, kattoo palaanko ollenkaan Suomeen enää jos jonkun täällä tapaa, sitä ei ikinä tiedä.

Elämää, eikös?

Voi kun täällä on mukavaa olla, ainakin vielä on lämmintä. Joo no ekan lenkkini tein tänään, tai no siis lenkki suklaata syöden, siis täydellistä. Mutta autossa se lyhyt matka (on se kävellenkin se sama 2,5km) tuntuu helpolta, mutta eihä sitä autossa ymmärrä et perskuta se koko matka on helkutan ylämäkeä. Onneksi tänäänkin varmaan ihan lämmin päivä, et mukavaahan se oli lenkkeille, minä muutenkin niin lenkki ihminen että. Tai joo oonha mä nimenomaan lenkki-ihminen, makkara. Onneks täällä ei ainakaan kilot karise, vähä tuntuu siltä tässä.

Mut nyt on tuo Frankfurt am Main nähty. Oli ihan kiva paikka, tosin lauantai niin hirveesti jengiä liikkeellä. Ens lauantaina uudestaan kavereiden kanssa. On niin ihana kun täs lähellä on muitakin suomalaisia aupaireja. Netti on niin ihanan kätevä kun tutustuu ihmisiin, tosin emmää nyt suomessa sopis parin sähköpostin jälkeen näkeväni jossain kaupungin keskustassa. Mutta täällä päin maailmaa tässä tilanteessa sehän on maailman luonnollisin asia :) Niin kiitollinen saa kyllä olla ettei tarvii itekseen täällä olla ja kun pääsee puhumaan puhumaan suomee samanikäisten seurassa. Ei tarvii ite kaikkee vaan miettiä päässää. Perheen kanssa kyllä menee hyvin mutta mikään ei voita kunnon rupattelua. Kun vaan tässä nyt vielä saksalaisiakin kavereita saisi.

Nyt mää tässä mietin et kumpi on se mun paikka Frankfurt vai Wiesbaden, no mutta minäpä päätän, se on siis molemmat. Molempi parempi ja riippuu aina et kumman suunnan kavereilla on vapaata samoihin aikoihin kun itellä :) Mut kummassakin paikassa on ne etunsa. Ja kumpaankin on helppo mennä, ajallisestikin suunnilleen sama.

Tässä nyt vaan sit kavereiden kanssa vois alkaa suunnittelee vähä saksan kiertely matkoja, et sais niitä tässä tehtyäkin ennen kun toiset lähtee jouluks tai sit maaliskuussa pois. Mullahan täällä vierähtää sinne heinäkuulle, ihana vaan (ainakin vielä). Ja no kyl täs varmasti muitakin kavereita vielä saa, ettei tarvii itekseen jäähä.

Et no Frankfurtin lähimaaston ihmiset, täällä ollaan! Tarttuu hihasta kiinni elikkäs laittaa kommenttia, jos innostaa tutustua.

Vihaan, vihana, vihaan niin suunnattomasti shoppailua. Kuinka jotkut osaavat ostaa itselleen sopivia vaatteita, kuinka he edes löytävät niitä ja milläs ne vaatteet maksetaan?

Tällä hetkellä täällä saksassa minulla on 4 toppia(tosiaan ihan kesävaatteita), 3 T-paitaa, 1 villapaita, 2 hupparia (kiitos Helenalle toisesta, sain koti hupparin siitä), 2 ohutta pitkähihaista (Onneksi Helenan vaatekaapin siivous tuli vasta nyt, ei tarvi ollakaan alasti kun vaatteet on pesussa), niin ja paitapuolta on vielä pontso. Alaosia onkin sitten 1 farkut, 1 mustat siistis housut, 1 gollegehousut, ja 1 pyjamanhousut. Sit on sitä tiesti yöpaitoja kolme. Onneks nää Saksalaiset vaan tuppaa pynttäytyy aamusta jo ja täälläkin porukkaa ravaa. Eli ei ihan suomalaisilla lökäpöksyillä täällä niin vapaasti vois vedellä, muutakun kotihommissa, siivotessa. Olen varmasti hurmaava näky saksalaisista vieraista :)

Onneks täällä perheessä pestäänkin sit vaatteita joka toinen/kolmas päivä ja talvella ne vaatteet sit kuivuukin kellarissa pari/kolme päivää. Että siitä voi kukatahansa laskea ettei nuo nyt ehkä niin riitä. Hyvä idea lähteä Saksaan melko tyhjällä laukulla ja vähillä vaatteilla kun ei osaa sit täällä ostaa mitään. Noo kyl täs ennen talvee jotain kolttuja pitää ostella. Ainakin toiset kengät :) alusvaatteita ja sukkia sentään on riittämiin ja 2 takkia lähti matkaan.

Ja tänään Wiesbadenissa. Mä en jaksanut ettiä mitään, tai mulle siellä oli liikaa ihmisiä, ilma oli huono, kengät painoi. (niin siis mukana on tasan yksi kenkäpari) Että näin täällä. Ja mistään en löytänyt mitään mitä ois voinut hetkee kauempaa harkita ostavansa. Mikä tätä maailmaa vaivaa kun kaikissa T-paidoissa on helkutan iso kaula aukko tai sitten ne on niitä vaatteita joiden kanssa pitäs käyttää legginssejä (siis legginsseisssä ei oo muuta vikaa mutta itse en sellaisia halua pukea, ei mahdu ainakaan vielä mun ajatusmaailmaan)

Tää onkin sitten niin helppoo olla tämmönen vaikea minä. Ja kyllä minä sanon että minusta on ihan mukava vaan olla täällä kotona eikä kokoaikaa juosta jossain. Mukavasti täällä itselle selviää lisää itsestään. Opettavaista. Ah kun vuoden päästä sitten tulen suomeen ja siellä saa kävellä rauhallisin mielin parin kilsan matkat kävelyteillä joilla oikeesti mahtuu käveleen.

Mutta siivoaminen on mukavaa, siitä pidän. Ja tavaroiden järjestely. Ruuan laittoakin rakastan (se nyt ei ollut uutta tietoa).


huoh mikä väsymys on nyt. Mutta saksan kielikurssin testiä tekee et saan valittua oikean vaikeusasteen, niin ja sit pitääkin alkaa nukkuu ajoissa ettei seittämältä taas nouse silmät sirrissä ja puol unessa. Eväiden teolla aamu kyllä alkaa, että hyvähän se jo lapset saa sit koulussa/tarhassa ihan leipää eikä tiskirättejä (en ihmettele vaikka niin joku aamu tekisin)

Kuinka nautinkaan täällä olemisesta ja kaikesta mitä täällä saan kokea. Omaa seikkailuani olen kokenut kun on täällä koettanut suunnistaa. Hyvin kuitenkin olen onnistunut. Ihastun paikkaan aina vain enemmän. Ikävä tosin alkaa hiljalleen vaivata, muttei häiritsevästi. Täällä viihdyn hyvin.

Levottomat, tai häiritsevät unet minua vain ovat vaivanneet. Toissa yönä poikaystäväni kuoli kun joku hakkasi hänet. Hänet hakattiin sen takia kuoliaaksi, että hän oli kohdellut minua huonosti. Viime yönä olin unessani järvellä ja joidenkin kanssa otettiin uintikisat. Uin rintauintia kauheaa vauhtia ja voitin. Mutta seuraavaksi vauhtini ja sukeltelun takia hampaani alkoivat murentua, ne murenivat ja irtoilivat tuottaen tuskaa. Sain vain syljeskellä niitä pois, eikä loppua näkynyt. Lopulta minulle jäi pienet hampaan tyngät ja kivistävät ikenet ja leuat.

Mikään ei ole niin inhottava ja vaivaava uni kuin uni jossa joku tärkeä ystävä kuolee. Mutta inhottavampia ovat kyllä vielä nuo hammas unet, ei ollut ensimmäinen kerta viime yönä. Taikauskoinen en ole, mutta sen verran katsoin unien selityksiä mtv3:n helmen sivuilta että:

Kuolema:
varoittaa epäonnistumisesta ja sairauedsta. Jos näet lapsen kuolevan, epäonnistut asiassa jossa olit varma menestyväsi.

Hampaat:
ovat yleensä huono merkki. Ne varoittavat uhkaavasta sairaudesta, vaikeuksista ja epäonnesta.

Uiminen:
on yleensä hyvä enne jos se unessa sujuu ongelmitta. Jos uit pinnan alla, edessä on esteitä ja ponnistelua.

No mutta muutosta elämään on tullut ja tulee kun tänne Saksaan olen tullut ja vielä tänne kotiudun. Uskon kuitenkin, ettei mikään saa minua täältä pois lähtemään ennen kuin vuosi on kulunut. Täällä on todella ihana olla. Tämä on sitä mitä elämäni on kaivannutkin.

On sydän ehjä hetken sen
kun syntyy maailmaan parkuen.
Ja samantien,
äiti vie palasen,
saa itse korjata sydämen,
palan sieltä toisen täältä varastaen.

On sydän pieni tilkkutäkki,
eikä aina niinkään nätti.
Se on jätesäkki,
likainen tiskirätti,
kantaen mukaan kaiken kuin häkki,
kaiken mikä ikinä mätti!

On sydän paikka muisojen,
sekä tulevaisuuden haaveiden.
Joskus rikki repien,
toisinaan iloiten,
kestäen ohikiitävän hetkisen,
paikkaa vaihtavat palat sydämien.

JtmK

pitkästä aikaa ehdin täällä hieman runoillakin eräänä päivänä hieman.

Kun astui koneeseen, ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Lentokentällä sai hyvästellä äidin ja isän. Äiti kyynelehti, isä oli varstin totinen. Vaikeinta oli poikaystävän jättäminen, vielä kerran kunnon halaus ja hymyä naamalle. Mun seikkailu alkaa tästä.

Perheen kanssa yhdessä turvatarkastuksesta ja menoks. Lapset ainakin ovat minusta innoissaan, tyttö ja poika. Perhekin on oikein mukava, niin mukava. Kentällä tapetaan aikaa tunti, istutaan, katsotaan lasten perään ja sitten jonotetaan. Paljon ihmisiä, eikä ilmastointia, konekin myöhässä. Onneksi vain puolisen tuntia. Kone ilmaan ja matka sinne-jonnekin-josta-en-tiedä-mitään voi . Nousu istuen lasten välissä, heti aloittaen leikkimisen. "Joo nyt nää menee sen luo kylään" "Nyt nää menis vaikka lenkille" Ja vihdoin parin tunnin istumisen jälkeen kone laskeutuu, tavarat mukaan ja ulos. Autoon ja matkaan, pimenevään Saksan yöhön. Samalla kovasti tirkistellen miltä täällä näyttää, onko Saksa sellainen kuin kuvittelin, vai kuvittelinko sittenkään mitään. Ja sitten ollaankin "kotona". Laukku mukaan ja "omaan huoneeseen" Tänään mennäänkin vain nukkumaan.

Ja aamulla ylös täällä-jossain-josta-en-tiedä-mitään. Perheen kanssa aamupalalle. Käydään läpi vähäj asioita ja lähdetään matkaan. Kokoajan ahmien tietoa ja autossa istuessa maisemaa. Onneksi perhe on niin mukava ja suomea saa pälättää, ei tarvitse jäädä hiljaiseksi. Iltapäivällä vielä uimalaan, polskis ja molskis.

Noh sellaista oli tänne tuleminen. Nyt vielä katselen kuinka perhe toimii, tutkailen ja opettelen kuinka vaatteet tulee viikata, missä on imuri ja mitkä tavat täällä ovat. Lapsiin tutustun ja omaa paikaani etsiskelen. Ja kyllä, ei minun tarvitse olla koko ajan läsnä. NYt kun netin sain, niin aika ei käy pitkäksi. Kun vielä ystävystyn, sitten ei varmasti ole kun vain ikävä poikaystävää. Vuosi on lyhyt aika, ja toinenkin on lähdössä vielä armeijaan. Aika kuluu kyllä varmasti.

Mutta ystäviä suomestakaan en unohda, enkä tuttaviakaan. Muistakaahan ja kertokaahan juttuja sieltä päin!!!


täältä-jostain-johon-tutustun-enemmän-ja-enemmän