IRC-Galleria

Onhan sitä täällä Saksassa nyt 6 viikkoa oltu, nyt sitten vähän on ikävä. Haluaisi vain saada kuulumisia Suomesta, ihmiset kunnon kuulumisia, kirjoittakaa sähköpostia tai kirjeitä. Täällä alkaa päästä tähän arkeen kiinni, ei ole mitään uutuuden viehätyssä tai kammoksuntaa vessojen pesussa, rutiinit alkaa tulla. Aika kuluu nopeesti, viikot seuraa toisiaan samalla kaavalla. Viikot töitä, tiistaina ja torstaina koulua, viikonloppuna kavereiden kanssa Frankfurtiin tai jonnekin. Hei nyt tytöt oikeesti lähetään sinne Pariisiin, tai jonnekin! Pitää lyödä päivämääriä lukkoon.

Kotona olen 19.12.2008-4.1.2009. Enää 102 päivää lähtöön. Voi mä kaipaan niin Tuomasta, tääl on niin kolkkoo nukkuu itekseen. Odotan noita 15 kokonaista päivääni Suomessa. Sitten taas tänne puoleksi vuodeksi. Täällä kyllä viihdyn ihan hyvin, ja maukukattenikin sit menee armeijaan niin emmää leikkiä kesken jätä.

Joskus sitä kyllä niin vaan kaipaa halausta, suudelmaa ja jotain vähän enemmänkin. Mää kaipaan nyt oikein kovasti. odotan vain tietoa siitä milloin tulet tänne, montako päivää olet viakussa. Tietoa siitä, että tulet ja näemme ennen kuin minä tulen Suomeen. Ja kun minä Suomeen tulen, minä todellakin etsin sinut, halaan ja käperryn viereesi. Ja siinä todellakin olen, paikoillani, lähelläsi.

Ikävä

Ah sunnuntait on mun lempipäiviä. Tänäänkin taas nukuin puolille päivin ja perhe lähti jonnekin kylään. Eli koko talo mun koko päivän, saa vaan olla. Hiljaisuudessa, omassa rauhassa ja joo nörtittäen välillä. Tänään ohjelmassa kyllä varmaan parin CSI: Miamin ekan tuotantokauden jakson kattominen. Voin kokeilla saksalaisia duppauksia, mut eiköhä nuo tuun enkuks katottua ennemmin.

Heh, mää tulin Saksaan luomaa uusia ystävyyssuhteitakin. Noh oon mää paljo suomalaisia kavereita saanut, he kyllä ovat sitä suolaa täällä. Saa puhua kaiken mikä mieltä painaa ja voi vertailla kokemuksia jne. JA no hei, nyt kun mää sit Suomee lähen reissaa niin kai mää nyt jonnekin sohvanurkalle ympäri Suomee pääsen tyttöt teidän luokse? Ihana kun kaikki tulee vähä eripuolilta Suomea. Jos työ ette Saksaa ois tullut niin tuski myö missää muuallakaa ois tavattu!

Jos teitä on joku jossai vaihees vielä Frankfurtiin tai Frankfurt am Mainin lähelle, käymään tai asumaan niin voidaan koettaa tavata. Me ollaan puhuttu et lähdetään vähä täällä kiertelee Saksassa, et jos joku asuu jossai ja on valmis toimimaan meille vaikka oppaana niin sellainenkin ois ihan kiva. Sais ehkä enemmän irti kaupungeista sillä tavalla, eikä tarviis kauheesti käyttää aikaa eksymiseen.

Minäkin jostain vielä unelmoin. Olen aika pöytälaatikkokirjoittaja, runoilija, sanoittaja. Pitkiä juttuja minulta on turha olettaa. Kielioppisäännötkin oon jonnekin jättänyt. Mutta siis rakastan kirjoittamista ja sillä saan itseäni luotua. Mutta mitä hyödyttää teksti pöytälaatikossa? ei mitään.

Ihmiset kun luette tekstejäni, runojani, sanojani. Ajatelkaa ja pliis laittakaa kommenttia. Niin ja siihen unelmaan. Joku päivä haluaisin kuulla sanoitukseni laulussa, jossain räpissä tai mihin vaan te muut ihmiset ootte kykeneviä. Et jos kiinnostaa noihin sanoituksiin tehä jotain niin senkus, kunhan kerrotte siitä minulle. Ainut mitä haluan on, että ihmiset ottavat aivot narikasta ja ajattelevat. Jos edes jonkun silmät aukeavat maailman vääryyksille ja epäkohdille. Jos edes joku oppisi ajattelemaan ja tajuaisi jotain. Valitettavasti kirjoittaminen, runoilu ei kovin suurta yleisöä saa.

Toivon joidenkin lukeneen tämän ja alla olevat tekstikin.

Masennus

miksi minulle huutelet
sinä kaikkea tiedä et
voi sydän vuotaa verta
sanoistasi joka kerta
kuuntele nyt edes hetki
ei elämä ole mikään huviretki
jos hengittäminen on tuskaa
onko pakko lisää satuttaa
tiedän et voi ymmärtää
anna silti yrittää
älä tapa sitä pientä kipinää
joka ruokkii tätä elämää
tuki suusi tämän kerran
muuten olen taivaan herran

haukut vaikka tiedä et
sinä naurat, lusikalla viiltelet
minulla ne arvet ovat ikuiset
käyty läpi on masennukset
terapiat, lääkkeet, osastot suljetut
sinä haistatat mulle vitut

en angstaa, en elämästä nauti
tää paha olo on oikea tauti

minä sinulle toivo en
sitä kaikkea mitä koen
kun valoa katoo eestä
kahlata saa syvästä veestä
suudelma rajan takaa
ei toivoa näy, surulliset silmät tavaa
kun taistellaan hengestä
sanat vie tapin veneestä
hukkuu siihen hiljalleen
osa syy sen huudelleen
et tiennyt sitä suurta voimaa
jonka sanat voivat omistaa
tuki suusi tämän kerran
muuten olen taivaan herran

haukut vaikka tiedä et
sinä naurat, lusikalla viiltelet
minulla ne arvet ovat ikuiset
käyty läpi on masennukset
terapiat, lääkkeet, osastot suljetut
sinä haistatat mulle vitut

en angstaa, en elämästä nauti
tää paha olo on oikea tauti




Eli as you see, tää on tuolla mun tekemässä videossakin. Mun sanoitus tämä siis on. Mutta tästä se on ehkä joillekin helpompi lukea ja hahmottaa.

Yksinäinen

huone täynnä ihmisiä
niin kutsuttuja ystäviä
täällä kuuluu heleä nauru
silti ihminen on kuin tyhjä taulu
eikä toista voi täysin ymmärtää
ei vaikka kuikna yrittää
jotkut kuitenkin kokevat sen
tietävät mitä on olla seurassa yksinäinen

minä olen yksi yksinäinne
keskellä ystävien
tiedän olen tärkeä teille
olette antaneet toivoa minulle
tunne tämä tulee sisältä
vaikka mitä olisi ympärillä

katu täynnä ihmisiä
en näe missään ystäviä
täällä näkyy kiireinen aamu
eikä tänään linja-auto saavu
toisille on mahdoton sitä ymmärtää
se on vain osa elämää
onko onnellinen jos heti saa kaiken
kuolemakin kestää vaan silmänräpyäksen

minä olen yksi yksinäinen
keskellä ystävien
tiedän olen tärkeä teille
olette antaneet toivoa minulle
tunne tämä tulee sisältä
vaikka mitä olisi ympärillä

en näe ystäviä
en tunne välittämistä
on vain mieleni
yksin sisälläni
olla voi yksinäinen
myös keskellä ystävien.

Tuomas, sä tiedät myös että tää on se viimeinen mahdollisuus. Mun tunteet ei koskaan ehtinyt kuolla, mutta yhä minä pelkään miten tässä käy. Sinisilmäisenä uskon kuitenkin, että nyt kun jouduit jo hetkeksi luopumaan ja huomasti välittäväsi, osaat pitää minusta huolta. Minä pidän sinusta myös huolta. Minä välitän sinusta suuresti. Kaukosuhde on vaikea, mutta uskon että se on meidän pelastus. Näemme kuinka oikeasti välitämme. Ja kyllä, sinua minä odotan tänne Saksaan enemmän kuin ketään muuta. Sinua minä kaipaan, mutta sinun tähtesi en Suomeen palaa.

Tiedän, että minulla on paikka sydämessäsi, sydämessä jonne ei mahdu kahta ämmää. Minussakin on paikka sinulle, minä olen valmis antamaan itseni tähtesi vielä kerran rikottavaksi. Me ollaan jo vuosi jaettu, mutta voisin sanoa että suhteemme on vasta alkanut tästä. Me emme lähteneet peliin oikealta pohjalta. Etkä sinä uskaltanut ottaa riskiä ja antautua mukaan. Minä annan sinulle kaikkeni, mutten yritä antaa enempää kuin voin. Tärkein ihminen minulle on minä itse, toivon että sinäkin olet tärkein ihminen itsellesi.

Ei voi rakastaa toista, jos ei ensin osaa arvostaa ja rakastaa itseään. Tee toiselle se mitä haluat itsellesi tehtävän, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Rakasta itseäsi, anna samalla tavalla rakkautta toiselle ja voit saada sitä takaisinkin. Elämää ei saa pelätä, pitää lähteä rohkeasti liikkeelle aina. Ei saa olla tyhmänrohkea, muttei myöskään pidä jäädä maahan alistettuna makaamaan.

Sinua Saksaan odottaen
<3:llä Jenni

Kielikoulua ennen oli hetki aikaa levähtää ja vähä hahmotella jotain paperille. Kyllähän tässä tätä kaipuuta vielä on entistä kohtaan, ei tässä vielä oikein kaikkea ymmärrä, mutta kyl se on ohi menevää, sydän kyllä paikkaantuu. Helpompi kyllä olla ihan sinkkuna oikeesti Saksassa, siinä on muutama kilometri liikaa välimatkaa.

Mutta tällaisia tällä kertaa

~~~~~~******~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~

Vaikka kuinka sen tiesi
vaikka sen ymmärtää
vaikka koettaa unohtaa

Eivät tunteet kuole
eikä säästy kyyneliltä
ei järjen ääni riitä

Kun on syvällä sisällä reikä
kun elämästä puuttuu pala
kun joutuu luopumaan

~~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~*****~~~~~~

Joskus, jossain
tiedän sen
näen vaivan tuloksen.
Tänään, täällä
näet sen
elän hetken jokaisen!

Olipas eilen kielikoulua, ihana kun on jotain menoa viikolla, omaa menoa. Mutta no kielioppia, wtf! Niin siis no oonha mää kurssilla kolme eikä mulla nyt ekalla kerralla mitään ongelmia ollut ymmärtää mitään. Ainut vaan ettei tuota nyt jaksais aina pilkkua nussia. Tosin on tuo paljon kivempi nyt kielioppia käydä kun silloin joskus muinoin yläasteella. Ryhmästä vaan tuskin kovin monia kavereita saa kun tokihan siellä eturivissä istui kolme keski-iän paremmalla puolella olevaa miestä. Mutta tuntee itsensä sentään jopa päteväksi vaikka sanavarasto mulla ehkä uupuu hieman heistä. Kuukauden päästä ollaan tasoissa kun vaan itselleni saan sanat muistumaan päähän :P Nyt kyllä tuntuu niin siltä et haluaa kieltäkin oppia, jopa noita nominatiiveja ja akkusatiiveja. Tosin kotiin päästessä eka tokaisunihan oli: "Vitun kielioppia, saatana!" ottakaa ihmiset se huumorilla, olin hyvällä mielellä. Taidan olla vähä vaikeesti ymmärrettävä perheen mielestä, mutta emmää pahaa oo koskaa tarkoittanu.

Ihmiset kertokaa onko savolaisilla joku oma kiero huumorintajunsa? Musta alkaa vähän tuntua et se miten kotona on vetänyt kaiken ja läpällä menty eteenpäin ei toimi täällä. Se saa mut tuntumaan vaan tylyltä, tai jotani. Hei auttakaa nyt tosi, onko savolaiset vaikeita muista? vai onko mulla vaan joku ihme tapani tms.

Niih ja kun tätä päiväkirjaa luette kuitenkin niin varsinkin työ muut aupairit ois kiva kuulla tuntoja ja kokemuksia jne.

Kyllä täällä nauttii olosta, mutta ainut mikä tässä päänvaivaa on tuo miten saa palkan riittämään. No vastaus on yksinkertainen, ei mitenkään. Täällä kun menee matkusteluun niin paljon rahaa, et sit vaikka lähet wiesbadeniin niin ei ois sit rahaa ostaa mitään. Kuukaudessa olen nyt kuluttanut 254.89e ja no tässä kuussa nyt ei ole niin paljoa mennyt rahaa liikkumiseen kun aika paljon kotona on tullut oltua. Kielikoulut kun tässä matkustelua sit lisää, ens viikolla alkaa sekin. odotan kyllä niin innolla kielikoulua, koska saksanpuhumisen haluan aloittaa. Kotona kun puhun kuitenkin suomea ja kavereita on nyt vaan suomalaisia (mutta ihana että ne on suomalaisia, voi niin vapaasti puhua kaikesta). No pitää koettaa tässä jotenkin saada rahat riittämään, valitettavasti niitä säästöjä nyt ei niin paljoa ollut kun tänne lähdin. Isin rahapussi taitaa olla valitettava osoite, muuten täällä olo menee kotona turottamiseks, mutta onko tää reissu sen arvoinen. Nyt vois kuitenkin nähä maailmaa vähä helpommin kun Suomesta käsin.

Saksassa kun ollaan niin pitää sitä näitä niin kuuluja oluitakin maistella. Joo no empä osaa sanoa mitä täällä olen juonut, mutta muutamaa olen tässä perut olusia sit maistellut. Sinällään etten kotona niitä juonut Suomessa ollenkaan niin kyllä se vielä meinaa pikkasen nousta päähän se puol litraa mitä on kerrallaan juonut. Mukavasti ainakin sitten alkaa ramaseen kun on ottanut olusen. Nyt haluan kyllä niin nähdä tätä yöelämääkin täällä. Se pitää vaan tässä katsella miten kulkee linja-autoja kotiin, varmaan pitää sillä aamun ekalla kotiin tulla, jatkaa edellisen aupairin perinteitä :)

Nyt alkaa hiljalleen jo mun nimi iskostua perheen päähän, se onkin jo useimmiten Jenni eikä Heli :P No seuraava aupair sitten vuoden jälkeen varmaan on Jenni jonkin aikaa, toivon kovasti. On mulla vielä 11kk aikaa iskostaa nimeni perheen päähän.

Hmm tulenkoha mää maailmalta tässä enää kotia, ehkä tulen, ehkä en. Kattoo miten maailma vie mukanaan. Nyt ainakin koti on täällä, et jouluna kun Suomeen tulee "kotiin" niin vieraaksihan mä sinne menen, vierashuoneeseen jossa ei ole omia tavaroitani. Omat tavarani kun ovat nätisti pakattuna pahvilaatikoissa.

Vielä ei kyllä yhtää kaduta tää tänne tuleminen, enkä usko että alkaa kaduttamaankaan missään vaiheessa. En vois kuvitellakaan et nyt alkais opiskelut Suomessa tai että siellä edes nyt pyöris. Sori kaverit, ei oo kauhee ikävä iskenyt. Mut etanaa mä haluan kanssanne vaihtaa. kirjeiden kirjoittaminen on kyllä niin mukavaa :P jotain nostalgiaa ja muistoja menneistä ajoista tähän nykyajan moderniin maailmaankin. Et kirjustaa vaan tännekin päin rohkeesti.

Nyt on vuoden eroprosessi takana, kylmältähän se tuntuu ja kuulostaa, mutta koko reilun vuoden seurustelusuhde tuntuu olleen ainaista valmiutta eroon. Kun on yhdessä, haluaa uskoa että olemme yhtä, olemme ME. Mutta entäs kun jo syyt alkaa seurustella ovat väärät, entäs kun ympäristö sanelee liikaa? Juu, silloin pitäisi ymmärtää, ettei siitä mitään tule. Jälkiviisas on helppo olla, jälkeenpäin sen huomaa, ettei siinä ollutkaan järkeä.

Ei kaikessa järkeä ole, joskus sitä sitten voikin ihmetellä miksi silloin toimi niin tai näin. Mutta sehän oli eilen tai toissa vuonna, mennyt mikä mennyt ja silloin tehtiin niin. Tänäpäivänä voi toimia toisin, menneeseen et kyllä enää millään vaikuta. Oli siinä jotain hyvää, oli siinä läheisyyttä, oli siinä kumppanuutta. Niitä voi muistella, ei kannata muistaa niitä ikäviä asioita. Riitoja, vihastumista, itkua ja pahaa mieltä. Eikä ero oo mikään maailmanloppu, ei tässä tilanteessa se oli ainut oikea ratkaisua. Se oli hyvä asia, se joka vapauttaa ja antaa mahdollisuuden uuden ajan alkaa.

En minä sure tätä eroa, ei minähän se olin jättämässä. Yhteisymmärrys, lopullinen sinetti sille mitä vuosi melkein on aiottu. Nyt sen onnistui tekemään ja nyt voi olla onnellinen. Jännä miten ihmissuhteet ongelmallisia ovat, jännä miten sitä on vaikeaa jättää. Nyt on kuitenkin hyvä olla, kun välimatkaakin on tarpeeksi ja kuitenkin aina ollaan erillään oltu toisistamme tunne tasolla. Toveruutta voisin sanoa sen olleen, halua olla toisen kanssa, ilman suuria tunteita. Toisen kanssa hengailua, ettei yksinäinen tarvitse olla. Kaksin aina kaunihimpi sanotaan, mutta taitaa se parempi olla yksin kun väkisten kaksin. Meidän valintoja kuitenkin oli nyt näin, meidän elämistä siinä lähinnä oli kyse kuitenkin lähinnä.

Tän piti vaan mennä näin, eikä se nyt sinällään harmita. Eihän tässä vahinkoa sattunut, ei tää vuosi nyt mitään tuskaa ollut. Ihan mukavaa aikaa, omilla mausteillaan. Nyt vaan tästä mennään eteenpäin, uusia tuulia kohti ihan hyvällä mielellä. Voin hymyllä muistaa menneen vuoden, mutta voin hymyssä suin jatkaa tulevaankin ilman maailman romahtamista. Onhan tässä muutosta elämään tullut muutenkin kun tänne Saksaan lähti. Et täällä mä sit seikkailua jatkan, kattoo palaanko ollenkaan Suomeen enää jos jonkun täällä tapaa, sitä ei ikinä tiedä.

Elämää, eikös?