IRC-Galleria

On se onni huomata, miten aika rientää: jo nyt olemme yhdessä ikäluokkamme akateemisesti suuntautuneiden veljien ja siskojen kera saapuneet siihen pisteeseen, että lukion yksi merkittävä tapahtumasarja on päässyt alkuunsa: uuttera treenaaminen wanhojen tansseihin alkoi juuri tänään myös meidän lukiossamme!

Tunne on kieltämättä aika upea. Wanhat ovat kuuluneet kiinteästi jokaiseen kouluvuoteemme jo vuosikymmenen, ja nyt sinne pääsee vihdoin tanssaamaan itse. Perinne ja nykyaika, uusi ja vanha, arvokkuus ja hauskanpito kokevat vastustamattoman yhteentörmäyksen. Paitsi että se tunne on mielessä, se myös tuntuu sykkivän koko tanssiharrastuksen aloittavassa porukassa. Intoa puhkuen ja hymyssä suin - ja naurua säästelemättä - ryntäävät iloiset tulevat wanhat tallomaan toistensa varpaille niiden kappaleiden tahtiin, jotka ovat iskostuneet alitajuntaamme jo kauan sitten.

Tanssiminen on asia, joka näyttää vaikealta, mutta on kenties kaikkein ideaalein esimerkki tekemällä oppimisen ihmeellisestä maailmasta. Oudot ja vaikeat asiat kuten lihasmuisti ja rytmitaju pitäisi jotenkin saada kuntoon. Askelten laskeminen ja oikean otteen löytäminen ovat ihka ensimmäisiä murheita. Aiemmin opituista taidoista ei ole tietoakaan ja jopa tuttuakin tutumpi valssi tuntuu pirun hankalalta... Ja kaiken huipuksi kaikki muut tanssivat aina paremmin kuin itse!

Mutta tietysti: aikaa on oppia vaikka säkkipillin soittaminen. Kokonaisen jakson ajan 75 minuuttia treeniä kolme kertaa viikossa on paljon tehokasta peliaikaa. Sitä paitsi stressi ei kuulu tähän juttuun: tämänhän pitää olla hauskaa. Ensimmäisen kerran perusteella voikin jo sanoa, että sitä tämä toden totta on. Sitten kun vielä tekniikan saa jotenkin kohdalleen, niin hommahan muuttuu täysin nautinnolliseksi. Yks' kaks' kol' kaks' kaks' kol' ---

Taas yksi ihana syy, miksi on mahtava olla vapaa, lukiolainen ja 17.