IRC-Galleria

YLEISTÄ:
1. Mikä on lempibändisi nimi?
- The Beatles
2. Minkä maalainen se on?
- Englantilainen
3. Onko sinulla yhtään sen levyjä?
- On. Kaksikin! :)
4. Tai muuta fanikamaa?
- T-paitoja kaksi, Lennonin elämänkerta ja neljä pinssiä :P
5. Miten "löysit" lempibändisi?
- Populär Musik från Vittula -kirjassa kuunneltiin Beatlesin Rock'n'Roll music. En ollut koskaan kuullut kappaletta, joten pahaa-aavistamattomana etsin sen käsiini...
6. Kuinka usein kuuntelen bändin musiikkia?
- Useamman kerran viikossa!
7. Pitävätkö ystäväsi tästä bändistä?
- Maailman suosituimmasta bändistä ei pidetä täällä päin. Onko vika siis bändissä vai paikassa?
8. Tiedätkö lempibändistäsi paljon?
- Paljon, kyllä.
9. Oletko ollut heidän keikallaan?
- Se on hieman vaikeaa...
10.Toivotko päästäväsi lempibändisi keikalle?
- Olisi se aika aavemaista :D

BIISEISTÄ JA VIDEOISTA:
1. Mikä on tämänhetkinen lempibiisi lempibändiltäsi?
- Across the universe
2. Entä onko yhtään biisiä josta et niin hirveästi pidä?
- Hmm... Everybody's Got Something To Hide Except Me And My Monkey
3. Mikä biisi lempibändiltäsi tekee sinut iloiseksi?
- It's All Too Much ja All You Need is Love
4. Mikä taas on bändin surullisin biisi?
- Eleanore Rigby ja No reply
5. Entä onko sillä yhtään biisiä mille naurat?
- Act Naturally :D
6. Mikä oli ensimmäinen biisi jonka kuulit bändiltä?
- Yesterday
7. Pidätkö ko. biisistä yhä?
- Kyllä kyllä :)
8. Mitä biisiä suosittelisit sellaiselle, joka on kiinnostunut kuuntelemaan lempibändisi musiikkia?
- Helter Skelter!
9. Mikä on bändin paras/hauskin musiikkivideo?
- Penny Lane on hauska
10. Katsotko lempibändisi videoita usein?
- Joskus kyllä.

JÄSENISTÄ:
1. Kuinka monta jäsentä bändiin kuuluu?
- neljä heitä oli, kaksi heistä on hengissä
2. Ketä on heistä "lempparisi"?
- John Lennon on ylitse muiden
3. Kenestä pidit eniten, kun olit vasta alkanut kuuntelemaan bändiä?
- Samasta miehestä :D
4. Osaatko nimetä kaikki bändin jäsenet kuvan perusteella?
- Tietysti.
5. Kuka on bändin viehättävin (komein, kaunein, söpöin) tyyppi?
- Lennonilla on karisma, jota ei voi jäljitellä
6. Entä hauskin?
- Ringo Starr :)
7. Jos saisit tavata vain yhden heistä, niin kenet?
- John Lennon.

[ ] Seinäni ovat tapetoitu kyseisen bändin julisteella.
[x] Minulla on vähintään 1 bändin levy.
[x] Kuuntelen bändin kappaleita miltei joka päivä.
[x] En voi kuvitellakkaan elämää ilman tätä bändiä!
[ ] En aina keskity koulussa, kirjoittelen vain vihkoon bändin nimeä.
[x] Olen nähnyt unta bändistä.
[ ] Vanhemmat valittaa, koska kuuntelen bändin musiikkia "liian kovalla"
[?] Kun olen missmix;issä, luen vain bändiin liittyvät jutut, testien lisäksi.
[x] Olen ostanut bändin fanipaidan.
[x] ... tai sotkenut oman paitani kangastusseilla.
[ ] Bändin kappale on kännykässäni soittoäänenä.
[x] Maksaisin melkein mitä vain, jos pääsisin bändin keikalle!
[ ] Olen laittanut bändille fanipostia, tai olen laittamassa.
[x] Minulla on bändin kuva tietokoneen taustakuvana.
[x] Koneella on ainakin 50 kuvaa bändistä.
[ ] Vanhemmat ovat hermoromahduksen partaalla, sillä faneuteni on mennyt hulluuden puolelle.
[ ] Olen saanut ystävänikin rakastumaan bändiin.
[x] En välitä muiden mielipiteistä bändiä kohtaan.
[x] Puolustan bändiä hengellä ja verellä.
[x] Ja olen rakastunut bändin jäseneen/jäseniin.
[x] Ostelen fanituotteita, aina kun on rahaa.
[x] En osaa valita bändiltä VAIN yhtä lempikappaletta.
[x] Sekoan, jos tämä bändi tulee keikalle Suomeen. (kukapa ei sekoaisi...)
[x] Olen tankannut itseni tietoa täyteen tästä bändistä!
[x] Innostuin heti, kun havahdun tämän bändin biisin.
[ ] Ajattelen bändiä suurinpiirtein kokoajan.
[ ] Jos istun kotona ja kuuntelen bändiä, huomaan yhtäkkiä, että 3 tuntia on hurahtanut.
[x] Voisin pukeutua/pukeudun samalla

Näin :)

TERVEYDEKSI

On Nurkkanäyttämön seuraava kappale, farssillinen komedia aiheesta, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Lääkäri toteaa, että bestseller-kirjailija Stéphane Boissière on kuollut. Vainajalta jää miljardiomaisuus, ja kuolinuutisella onkin kovin sähköistävä vaikutus Monsieur Boissièren lähiomaisiin.
ENSI-ILTA lauantaina 15.11. klo 19

Muut näytökset
su 16.11. klo 15
la 22.11. klo 19
la 29.11. klo 19
su 30.11. klo 15

Liput 12/10 €.

Tulkaa ehdottomasti katsomaan kaikki jotka olette kiinnostuneita hyvästä teatterista ja komediasta :) Itse esitän näytelmässä hautausurakoitsija johtaja Atroposia, pitkää ja kolkonnäköistä, tyypillistä alan miestä.

Nyt on fiilis huipussaan.

Vaikeuksien kautta voittoon. Ei mihinkään tilanteeseen pitkään aikaan ole tämä fraasi sopinut kuin siihen, mitä tuli koettua tänä iltana. Teatteritaide ja näytteleminen ovat ihania asioita, mutta myös täyttä hulluutta harrastuspohjalta. Porukalla, josta yleisöllä on valmiiksi kovat odotukset, on todellinen haaste edessään, jos näytelmä ei ole katsottavassa kunnossa vielä viikkoa ennen ensi-iltaa. Vaikka itse asiaan voi vaikuttaa lähinnä opettelemalla oman osuutensa hyvin, ei stressiltä voi välttyä. Matka lukupiiristä aplodeihin on liian lyhyt ja äärettömän kivinen.

Haukiputaan Nurkkanäyttämö on jo pitkään ollut paikkakuntamme parasta teatteria, ja itse olen äärettömän kiitollinen päästessäni ryhmään mukaan. Silti meininki on huomattavasti kovempi kuin missään nuortenryhmässä, jossa ilmapiiri on huomattavasti lepsumpi ja ymmärtäväisempi. Vaikka ryhmä on harrastajapohjainen, on sen maine lähinnä puoli-ammattimainen. Vaikka itse olen näytellyt jo useamman vuoden, on sellaisiin saappaisiin astuminen aina askel sinänsä. Toisessa isossa näytelmässäni rooli on ensimmäistä isompi ja huomattavasti tärkeämpi. Sen lomassa seuraa myös stressi ja paine, jotka onneksi myös tekevät tehtävänsä lopputuloksen kannalta suotuisasti.

Ensi-iltaviikko on ollut helvettiä. Sunnuntaista alkaen olen kulkenut pitkissä ja uuvuttavissa harjoituksissa koko pitkän viikon. Koulutyö on kärsinyt ja väsymys on saanut minut turvautumaan jopa energiajuomiin, joista olen jo kerran onnistunut luopumaan. Viimeksi meinasin nukahtaa ruotsin kuuntelukokeessa, kuitenkin onnekkaasti sinnitellen loppuun asti. Välillä on käynyt mielessä se tuttu ajatus: miksi ihmeessä minä tätä teen? Vaikka nuoren miehen intoa aina riittää verissä kulkevaan harrastukseen, on kysymys silti paikallaan viimeistään siinä vaiheessa, kun seuraavan päivän kouluunmenoa alkaa vakavasti miettiä. Siihen ei varmasti ole olemassa minkäänlaista järkevää selitystä, mutta ehkä se tunne siinä näyttämöllä satojen ihmisten edessä on jotain sellaista, jonka vuoksi kannattaa raataa...?

Näytteleminen on sekä eskapismia että täyttä todellisuutta. On reilusti keskityttävä olemaan joku toinen, mutta kuitenkin muistettava oma läsnäolonsa lavalla ja se, että todella esiintyy ilmielävälle yleisölle. Se on omalla tavallaan aikuisen leikkiä - siitä syntyy sen ilo ja viehättävyys. Kun katsoo lapsen leikkivän, ei voi kuin ihailla sitä iloa ja energiaa, jolla lapsi tarinoitaan itselleen kertoo. Se läsnäolo omassa ajatusmaailmassa, se ilo olla joku toinen... Näytteleminen on vain jotain paljon vakavampaa, mutta sitä kai aikuinen ihminen lopulta kaipaakin –

Eilisissä kenraaliharjoituksissa tunnelma oli epätoivoinen. Kovasta yrityksestä huolimatta homma tuntui lässähtävän täysin, eikä tunne olisi voinut olla epäluottavaisempi. Mutta kuten ohjaaja totesi, se ainoastaan hyvä asia: porukka sisuuntuu epäonnistumisesta, ja vanha laki on, että kun kenraali on huono, ensi-ilta on hyvä. Tämän toivon varassa ensi-ilta-aaton viimeiset tunnit menivät täysin omaan ajatteluun, telkkarin katseluun ja rentoutumiseen. Yö meni painajaisissa ja seuraava aamu alkoi kello kaksi. Päivä kesti kaksi tuntia ennen kuin lähtö teatteriin oli tosi asia. Valmistautumista yli kolme tuntia ja kaikki olisi siinä. Tunnelma iski kipinää niin täysillä kuin niinkin abstrakti asia vain voi.

Lopussa kiitos seisoo. Se tunne, kun huomaa yleisön aidosti reagoivan omaan roolityöhön, on kuin parhaistakin parhainta huumetta. Kun ensimmäisen kerran ansaitsee kunnon naurunmyräkän, ei lentoonlähtöä voi enää estää. Ensi-illan flow oli käynnistynyt. Tunnelma näyttämöllä oli niin hyvä kuin vain saattaa. Väliaplodien kajahtaessa valojen takaa teki mieli hypätä ilmaan ja jäädä sinne vielä pitkäksi aikaa! Ja loppukumarruksen aikana fiilis oli tunnetusti huipussaan. Siinä se oli - tämän vuoksi tätä työtä on tehty. Jos joskus voitto tulee tuskasta, niin tällä kertaa. Teatteri on kamalan ihana asia, eikä sellaista tunnetta kuin siinä kolmasti kumartaessa yleisön taputtaessa käsiään voi saada mistään muualta.

Sitä ei voi kun rakastaa, kun saa työstään kiitosta. Tuttujen kehuvat kommentit ja jopa varsin arvovaltaisten tahojen myönteiset kommentit ovat mannaa mielelle ja keholle. Mikään ei tietenkään ole vielä ohi, mutta siinäpä se onkin: kun on kerran hyvin mennyt, ei voi kuin yrittää koko ajan entistä paremmin. Siihen on pyrittävä, ja mikä tärkeintä: siihen on pystyttävä.

Luottamus on ainakin kova.

Eihän tätä olisi vielä muutama vuosi sitten millään uskonut: Amerikan Yhdysvalloilla on nyt musta presidentti, joka on paitsi demokraatti, myös maan liberaaleimmasta (= vasemmistolaisimmasta) päästä ja näyttää vihreää valoa muun muassa talouden hallinnalle ja ympäristöasioille. Voiko tämä olla tottakaan? Ja vielä Yhdysvalloissa: maassa, jota mediassa ovat terrorisoineet lähinnä äärivanhoilliset kristityt, hyperkapitalistit ja luonnonvarojen kulutuksen kannattajat. Voiko kukaan saada tällaisen ihmeen aikaan? – Yes we can! huutaa Barack Obama, Yhdysvaltain 44. presidentti.

Barack Obama varmistui Yhdysvaltain presidentin vaalien voittajaksi varhain tänä aamuna Suomen aikaa. Ensimmäinen varma tieto tapahtuneesta levisi tietoisuuteen puoli seitsemän aikaa aamulla, jolloin Ylen Aamu-tv:n juontaja kantoi pahvisen McCainin ulos studiosta tämän myönnettyä tappionsa. Vielä edellisenä iltana olin henkilökohtaisesti varsin jännittynyt tilanteesta, sillä vaikka gallupien lupaama etumatka näytti Obamalle selkeää johtoa, on varautuminen yllätyksiin vaistomainen keinoni suojautua suurelta pettymykseltä. Kannatukseni Obamaa kohtaan oli kasvanut Sarah Palinin valinnasta McCainin varapresidenttiehdokkaaksi asti, ja suuret toiveet paremmasta huomisesta hallitsivat sitä unetonta tiistain ja keskiviikon vastaista yötä. Riemulle ei ollut rajoja, kun tulos lopulta selvisi.

Jos Obamassa on yhtään miestä pitämään sanansa, voi olla, että kylmän ja kovan uusliberalismin ja imperrialismin aika länsimaissa alkaa vedellä viimeisiään. Obaman pääajatukset olivat alunalkaenkin työtätekevän väestön, pieni ja keskituloiset huomioiva sosiaalipolitiikka, jolla myös on rohkeutta suitsea talouden ylivaltaa. Huolimatta siitä, että Obama kieltämättä edustaa eurooppalaisittain varsin porvarillisia näköaloja monissa asioissa, on hän selkeästi parasta, mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut sitten New Dealin. Obama on se uusi, raikkaan vasemmistoliberaali tuulahdus, joka voi paitsi poikia oikeudenmukaisuutta maailmalla, myös antaa ihmiskunnalle tärkeää lisäaikaa: hän on ensimmäinen presidentti, joka ilmoittaa kannattavansa ilmastonmuutoksen ehkäisyä! Maailman suurimmalta saastuttajalta tällainen takinkääntö koituisi varmasti kaikkien iloksi. Ei siis ihme, että jopa Greenpeace on yhtynyt Obaman voitonjuhliin.

Johtajat ympäri maailmaa ovat onnitelleet Obamaa vaalivoitosta ja kehuneet tämän valintaa erilaisin perusteluin. Jopa itse Fidel Castro on ilmoittanut tukensa Obamalle, ja USA:n perivihollinen Hugo Chavezkin on ilmoittanut halunsa yhteistyöhön Obaman johtaman jenkkimaan kanssa. Jossei tässä ole merkkejä muutoksesta, niin ei sitten missään.

Aika kuitenkin näyttää, mitä tuleman pitää. Toivottavasti Obamalla on valtaa ja mahdollisuuksia pitää sanansa. Suuret muutokset eivät toki tapahdu hetkessä, mutta armealias on oltava. Yhdysvaltain historian vihatuimman presidentin jättäessä virkansa ehdottoman oikeansuuntainen tuuli tuntuu äärimmäisen huumaamalta, ja voiton huumassa kritiikkikin unohtuu. Mutta mitä siitä? Nauttikaamme vielä yhdessä tämä päivä, ja toivokaamme hartaasti, että USA ja koko maailma
saavat kaipaamansa muutoksen. Tässä vaiheessa ei kannata vielä piirrellä kauhukuvia seinälle: muutokseen tarvitaan myös mahdollisuus.

Onnea Obama! Muutosta me tarvitsemme!

Vaalipäivän lähestymisen selkeimmät merkit, kaiken kattavat arjen piristysruiskeet eli vaalikoneet ovat jälleen vallanneet netin. Tästä sopii olla iloinen, sillä moni nuori äänestäjä tuntuu tänä päivänä olevan täysin hukassa eri puolueiden ja ehdokkaiden linjojen kanssa, ja ilman vaalikoneita jättäisivät ehkä äänestämisen kokonaan "viisaammille"! Ja sitten vielä ihmetellään, kun jokin asia ei kotikunnassa miellytä...

Äänestäminen on tärkeää. Ilman äänestämistä ei demokratiaa käytännössä ole olemassakaan. Aikana, jolloin nukkuvien puolue on maamme suurin poliittinen suuntaus, ovat äänestäjän omia mielipiteitä ehdokkaiden mielipiteisiin selkeästi vertaavat vaalikoneet enemmän kuin hyödyllisiä. Vai kuka voi rehellisesti sanoa olevansa kiinnostunut kuuntelemaan valtavirran politiikkojen oikeita puheita saadakseen tietää ketä äänestää? – Veikkaanpa jääväni aika pieneen vähemmistöön. Mieluummin mieltäisin ihmisten etsivän vaalikoneista ehdokkaitaan, kuin äänestävän Kokoomusta pelkän post-70-lukulaiseen vasemmistokateuteen perustuvan vaalimainonnan perusteella. Työväenpuolue...

Yhtä paljon voidaan kuitenkin pohtia, miten paljon eri vaalikoneet ovat kiinnostuneita vastaajiensa mielipiteistä - enemmän kuin mielipiteiden muokkaamisesta suuntaan tai toiseen. Useilla poliittisilla puolueilla on omat vaalikoneensa levittämässä propagandaa oman puolueen ihmisrakkaista näkemyksistä... näin vaalien alla. Lisäksi erilaisten kansalaisjärjestöjen vaalikoneet antavat paikoin kysymyksiä, joihin ei käytännöllisesti katsoen voi vasta kuin yhdellä tavalla, ja silti ratkaisut jäävät kuulematta kokonaan. Mitä vaalikoneesta kertoo se, että kokoomuslainen ja vasemmistolainen saavat saman prosenttimäärän? Kriittisyyttä ihmiset!

Onneksi jotkut vaalikoneet ovat niin käsittämättömän hölmöjä, että niistä irtoaa ennen kaikkea hupia: MTV3:n trendikäs ja nykyaikainen vaalikone sisältää joitain todella osuvia ja poliittisesti tärkeitä kysymyksiä, alkaen juomatottumuksista ja päättyen henkilökohtaiseen suhtautumiseen Jumalan olemassaoloon. Tuntuu, että loppujen lopuksi hyvä idea demokratian apukeinoista on pilattu sillä, että oikeiden asioiden sijaan tyydytään lätisemään epäpoliittisista asioista, joka taas ei johda mihinkään muuhun kuin vaihtoehdottomuuteen. Mikä toisen haitta, se toisen etu: vaihtoehdottomuus laskee yleensä äänestysprosenttia ja mahdollistaa oikeiston vaalivoittoon!

Ylen vaalikone on maamme hyödyllisin, mutta silti osin varsin epäpätevä monissa asioissa: miten ehdokas voi jättää ottamatta kantaa joihinkin asioihin, ja silti saada nimensä listalleni? Lisäksi kysymysten asettelussa osoitetaan todellista mauttomuutta. Vai haluaisiko joku oikeasti erottaa kunnan työntekijöitä siksi, että "heitä on liikaa"?
Omat vaalikonevastaukseni (YLEn vaalikoneeseen) antoivat tällaiset tulokset:

1. 24 Sala, Iinamaija Vas. 72%
2. 148 Kuusela Terttu, Terttu Vihr. 70%
3. 154 Viholainen, Kari Vihr. 69%
4. 149 Lehtonen, Tapani Vihr. 68%
5. 152 Tapaninaho, Tarja Vihr. 68%
6. 155 Vuononvirta, Aku Vihr. 67%
7. 18 Lopakka, Seppo Vas. 66%
7. 29 Taivaloja, Jorma Vas. 66%
9. 132 Pentti, Eero Kesk. 65%
10. 75 Teräs, Matti SDP 65%
Huonoimmat vaihtoehdot olivat taas:
69. 84 Kellokumpu-Tyvelä, Tiina Kok. 44%
70. 83 Kangas, Mari Kok. 41%
71. 141 Vallivaara, Tuija Kesk. 39%
72. 124 Leskelä, Jorma Kesk. 37%
73. 135 Rehu, Sanna Kesk. 35%
74. 122 Leinonen, Soili 33%

Vaihtoehtoni näyttävät vihertyneen selvästi sitten eduskuntavaalien. Silloin tosin jopa muutamat Kokoomuksen ehdokkaista kertoivat kannattavansa "kestävän kehityksen tukemista" myös luonnonvarojen suhteen, ja tuloksethan ovat olleet huikeat! Listani on vihreästi vasemmalla - mitä muuta vaihtoehtoja onkaan, jos haluamme vielä elää tällä maapallolla ja vielä saavuttaa hyvinvoinnin? Tällaista kehitystä vastustavat puolueet valloittavat listan häntäpään.

SDP on todistanut olevansa kaikkea muuta kuin vasemmistolainen puolue. Näin ollen en pidä ollenkaan outona sitä, että demareiden osuus top 10:ssä on näinkin vähäinen. Keskusta taas on todistanut oman mielipiteettömyytensä änkeytymällä täyttämään sekä huonoimpien että parhaiden ehdokkaiden listaani. Vasemmistolaisista ehdokkaista huolimatta Keskustaa varjostaa se, että sitä leimaa paikkakunnallani vahva sidos lestadiolaiseen herätysliikkeeseen...

Vaalikone näyttää osin todistavan sen faktan, että Vihreät ja Vasemmistoliiton nuorisopuoli ovat Suomen ainoat tulevaisuuspuolueet: muut vaihtoehdot ajavat kuntani, niin kuin koko maailmankin tuhoon kuin teuraat.

"Koeviikko on ohi!" kajahtavat hurraahuudot lukiolaisten mielissä. Kokeet ovat menneet niin kuin ovat menneet, mutta onhan se sentään hienoa, että tuli kuitenkin kaikki tehtyä! Itse en voi olla täysin tyytyväinen itseeni niiden saatanan vektoreiden laitettua todella pahasti hanttiin tiistaipäivän vihoviimeisessä kokeessa, mutta kieltämättä uuden jakson hehkeä "eteenpäin!" -meininki tempaa mukaansa. Koulutyö on kesän jäljiltä vihdoin alkanut rutinoitua ja tahtiin alkaa tottua - tässä jaksossa teen vielä parannuksen, niin kuin usein ennenkin...

***

Uuden jakson alkamisessa on tällä kertaa ihan erityistä hohtoa, sillä 07 -ikäryhmä tulee nyt aloittaneeksi seitsemännen kokonaisen jaksonsa lukiossa: puoliväli koko lukion oppimäärässä tullaan mitä pikimmin ylittämään! Hyvänen aika miten se aika rientää... Vasta pääsin yläasteelta, juhlin rankasti ja hermoilin, miten mahdan pärjätä isojen ihmisten koulussa - hyvinpä tietenkin. Vasta syntyi myös rakkauteni tietoon, sivistykseen ja taiteeseen aivan uudella tavalla, kun akateeminen hehkeys valtasi sydämeni. Eikä siitäkään ole kovin kauan, kun lopullisesti päätin lukea itseni lääkäriksi sen ollessa ainoa tarpeeksi eettinen ammatti, josta todella voin saada jotain itsekin.

***

Syksy on myös edennyt. Muutamassa viikossa puut ovat tiputtaneet lehtensä ja kirpeät aamupakkaset yleistyneet tavalla, joka saa mopoilijan ihon kananlihalle pelkkänä ajatuksena. Tämä ei tietenkään ole huono asia, sillä syksyssä on kauneutta, jota ei koe milloinkaan muulloin. Mihimpä vaihtaisinkaan sen retken, jonka ystäväni kanssa tein kierrellessäni Toppilan teollisuusalueen rappioromanttisissa kaupunkimaisemissa taivaan pysyessä tummana ja kostean sumun leijaillessa kaiken elävän ja elottoman yllä kuin märkä, likainen peitto. Tietysti myös auringon säteiden kirvoittamat rantamaisemat kylmän veden ja lehtien täyttämien rantojen kera on vähintään yhtä mileenjäävä luonnon oma happening.

***

Olen kiinnostunut syväekologiasta tavalla, joka on muuttanut ajatteluani pysyvästi. Tunnen itseni idiootiksi, kun en ole ennen tajunnut, miten asiat luonnon kanssa ovat: eihän ihmiseltä tule kysyä, onko jokin asia maailmassa arvokasta vai ei - se on luonnon oma asia, eikä minkään elollisen arvoa voi määritellä sen hyödyllisyydestä ihmiselle. Näinhän asia kiistatta on, sillä ihminen (vastoin kirkon oppejakin) on kiinteä, ei erillinen osa luontoa. Ihanneyhteiskuntamalli onkin sellainen, ettei ihmiseltä edes kysytä, haluaako tämä ottaa luonnon huomioon valinnoissaan: luonnon arvo on ensisijainen ja rikkoutumaton - pulinat pois. Luisumatta kuitenkaan ekofasismiin minun täytyy todeta, että arvostukseni Pentti Linkolaa kohtaan on viimeaikoina noussut yllättävän paljon. Joukkotuhon sijaan aloittaisin maailmanparantamisen kuitenkin joukkoliikenteestä, jonka rahoittamisessa ei porvaripossujen mielipidettä edes kysytä...

***

Ja lisää on tulossa.

Empä olisi uskonut vielä tänä aamuna kouluun ajaessani, mitä tulisin illalla kuulemaan. Kuin salama kirkkaalta taivaalta iski tieto uudesta pelon aallosta, hädän, surun ja paniikin aiheuttajasta. Juuri kun Jokelan tragedian syviksi viiltämät arvet olivat alkaneet umpeutua, revitään ne uudelleen auki kamalalla tavalla.

Tällä hetkellä Kauhajoen ampumavälikohtauksessa on tietojen mukaan kuollut 9 ja haavoittunut 2 mukaanlukien ampuja itse. Ampuja on 20-vuotias toisen vuoden opiskelija kyseisellä koti- ja laitostalousoppilaitoksella. Lisäksi mies oli yrittänyt sytyttää koulun palamaan. Ja ikään kuin kruunuksi kaikelle vastapäisessä rakennuksessa on viimeisimpien tietojen mukaan pommiuhka.

Ei tätä oikein tahdo käsittää. Maailman parhaana pidetyn koululaitoksen luottamus varisee käsiin, kun Suomesta leivotaan nopeaa tahtia uutta Ameriikkaa. Mikä oppilaitamme vaivaa? Mikä saa ihmiset tekemään tällaista? Mistä tuo paine ja ahdistus juontaa juurensa? Mikä saa sen aikaan ja ennen kaikkea: miksi?

Miksi? on kysymys, jota me kaikki kysymme. Kuvitelkaa sitä ahdistuksen määrää, joka seuraa kun vastausta ei tule. Voi jumalauta tätä maailman menoa... Ja pitäisi vielä muistaa, ettemme saa alkaa pelätä ja pitäisi olla rohkea ja luottavainen ja mitähän vielä - kyllä kaikki järjestyvät ja asiat tulevat lopulta kuntoon. Miksi ne eivät voineet tulla kuntoon näillä kolmella kerralla, jotka ovat jo järkyttäneet Suomen kouluja? Toivokaamme syvästi, että tämä jää viimeiseksi ja avaa kaikkien silmät.

Eipä olisi voinut koeviikko huonommin alkaa.

Outo katse silmissänsä kertoi kaiken sen
hän otteen menettää
Hän kaatui kohti lähintä ohikulkijaa
ja otteen menettää
Ja hän kertoo salaisuudet julki hänen menneistään
kun otteen menettää
Ja ääni joka käskee häntä toimimaan
myös otteen menettää

Hän kääntyy ympäri ja tarttuu minua kädestä
hän otteen menettää
Ja tietämättä koskaan miksi on se näin
hän otteen menettää
Ja hän huutaa kiljuu itkee vailla hallintaa
kun otteen menettää
Lähes kuolleena lattialla huuta vain
hän otteen menettää

Soitan hiljaa ystävälleni mä sairaalaan
et hän otteen menettää
Hän näyttää minulle virheet hänen aivoissansa -
kuinka otteen menettää
Hän kertoo monta syytä täysin vailla järkeä
jo otteen menetän
Huomaan ettei tietä ulos ole ja nauran
mä otteen menetän

Ja ote meni taas
Se mennyt on

***

Tämä ei ole rakkausruno.

Olen odottanut kauan häntä mua opastamaan
voisinko näin tunteet kurjat oppia mä tuntemaan
tunteet jotka tuskin kiinnostaavat enää milloinkaan
on mulla henki mutta tunne - se missä lieneekään

Pyörii maailma yhä lujempaa, vailla hallintaa
jossain kulmassa kadun on enää sotamaa
valot vilkkuu lasit kilkkuu vaan yhä lujempaa
on mulla henki mutta tunne - täytyi vapauttaa

Kai merkkaa sulle että mulle että taas tavataan
katson sua, katson häntä, vaan en kaipaa sanakaan
kuka tietää kuka kertoo onko edes väliä sen
kunnes henki voittaa vallan - kai sitten tiedät sen

On mulla henki - mut mis' on tunne?

"Aamu valkenee pastafarisessa Suomessa. Oppilaat lopettavat sielunviljelynsä makaronilaatikon kanssa aamiaispöydässä ja kiiruhtavat pukemaan silmälappunsa ja nahkatakkinsa. Tytöt sitovat huiveja hiuksiensa peitoksi ja tarkistavat, että pääkallomedaljongit näyttävät tarpeeksi komeilta mustia toppeja vasten. Koulussa kuullaan aamunavaus Lentävän spagettihirviön seurakunnan edustajalta, joka kertoo taas kuinka lapset kehitysmaissa ovat mielissään nähdessään pastafarisen lähetystyöseurueen: sillä hetkellä he nimittäin tietävät, Koraanin tai Raamatun sijasta he saavat kerrankin mahansa täyteen suussa sulavaa pastaa ja lihapullia. Päivänavaus loppuu rukoukseen, jonka päätteeksi lausutaan yhteen ääneen ”Ramen”. Lopuksi soitetaan vielä Monkey Island -tietokonepelistä tuttu kappale ”A Pirate I was meant to be” Lentävän spagettihirviön gospel-laulukirjasta. On torstai, joten viimeisen koulupäivän kunniaksi ruokalassa on tarjolla kaikkien pyhää lempiruokaa spagettia jauhelihakastikkeen kera. Silti joku nurisee nurkassa.

Tavallisen työläisen palkasta noin 3000 euroa vuodessa menee uuteen merirosvoasuun, joten miehet käsittelevät niitä huolella. Mies ei ole mies, ellei hänellä ole moista pukua. Sillähän torjutaan sitä paitsi ilmastonmuutoskin. Naiset puolestaan käyttävät asusteisiinsa vielä enemmän rahaa, vaikka banaanitkin ovat yllättävän kalliita: apina on syrjäyttänyt koiran lemmikkieläinten ykkösenä. Papukaija itsessään on kallis, mutta toisaalta keksejä saa lähes puoli-ilmaiseksi; valmistetaanhan niitä pastan sivutuotteena. Pastatehtaat ovatkin yksi maan teollisuuden keskeisimpiä toimialoja. Silti taloudella menee hyvin, ainakin valtiovarainlaivaston kapteenin Jyrki Kulmakarvan mukaan. Tämä selittyy osin sillä, että pastan vienti Venäjälle on kiivastunut pastatulliratkaisun myötä, jonka tasavallanlaivaston ylikapteeni Tarja Punatukka hoiti kunniakkaasti kotisatamaan.

Seurakuntalehti Pastan tervehdys kertoo taas, kuinka ilmastonmuutoksen loppumisen merkkejä on nähtävillä ja kuinka Lentävästä spagettihirviöstä itsestään on saatu taas näköhavaintoja. Pastafarisen kirkon jäsenmäärä kasvaa koko ajan ja Hänen nuudelisen lisäkkeensä koskettamia on pian 90 % väestöstä. Epäsuositut pastanvihaajat taas levittelevät lehtiin artikkeleita pastafarismin makunautintoja yksipuoleistavasta luonteesta ja rasismista, joita usko harjoittaa perunan ystäviä tai kokonaan hiilihydraatteja käyttämättömiä kohtaan. Heistä ei kuitenkaan pidä välittää, sillä näinhän on aina tehty ja näin pasta on aina maistunut."

Kyllähän tällaisessa valtiossa elelisi – olenhan suuri pastan ystävä – mutta silti uskon, että kaikesta prameudestaan huolimatta ”utopia” vaihtuisi pikkuhiljaa realistisempaan ja ikävämpään todellisuuteen, jossa Lentävän spagettihirviön palvonta saa kiihkomuotoja, repeilee, muuttuu vallankäytön välineeksi, menettää merkityksensä ja jää kitumaan piikiksi kehityksen lihassa, eikä sen karvas maku lähde tomaattisoseeseen sekoittamalla. Sinänsä pastafarismi on varmasti varteenotettava maailmankatsomus. Ramen!

(teksti luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa http://elmo-rautio.blogspot.com/)