IRC-Galleria

Huomenna se sitten olisi: hartaasti odotetut wanhojen tanssit. Nyt jokainen minuutti tuntuu niin vääjäämättömältä. Vielä olisi liian paljon tekemistä, mutta aika vain matkaa kohti huomista. Tasan 12 tunnin päästä pitäisi olla jo Jatulissa.

Fiilis on suorastaan hysteerinen. Epärealistinen epävarmuus kalvaa luita ja ytimiä ja koko ajan tulee mieleen asioita, jotka pitää ehdottomasti muistaa ja joita ei missään nimessä saa unohtaa. Kaikki muistettavat asiat on käyty läpi tuhanteen kertaan, mutta silti tuntuu että jokin nyt varmasti puuttuu. Omaan tapaani vienen stressailun myös vuoteeseen, joten yöstä lienee tulossa pitkä, malttamaton ja syvästi odottava. Hitsi!

Tänään kenraalissa sain jo esimakua siitä, millainen fiilis tulee olemaan tositilanteen tullen. Ennen saliin astumista olo on varmasti kuin uimahyppääjällä, jolla liikkeelle lähtö on koko suorituksen hermojaraastavin osuus. Toisaalta voin kuvitella, miten mahtava tunne on nähdä sali täynnä yleisöä, joiden joukossa olen itsekin yli vuosikymmenen istunut. Nyt vihdoin tuo odotus palkitaan. Ja nimen omaan nyt siitä pitäisi osata myös nauttia.

Ei siis ole ihme, että kaiken jännityksen keskellä pohjavireenä soljuu haikea onni siitä, että tämän kaiken saa kokea edes kerran elämässään. Kaikkein kamalin hetki tulee olemaan se, kun huomaa kaiken jo päättyneen.

Mutta sellaista elämä on. Siksi siitä pitääkin ottaa kaikki irti ja jatkoilla tuskin meiningistä tingitään. Näissä tilanteissa sitä rakastaa olla lukiolainen!