IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 11.05.2006 19:31

Tässä menee aikaa, kun kirjoitan. Se vaan valuu ja valuu, eikä siitä saa mitään otetta. Joskus se melkein pysähtyy ja joskus se vetää jalat alta. Nyt se vaan menee jotenkin, eikä sillä oikeastaan ole niin väliä. Se ei tällä hetkellä kiinnosta juurikaan. Tiesitte varmaan, että pyjama päällä ei kannata olla kuin takki auki. Liikkua ylpeästi ja esitellä omaa alastonta kehoaan kaikille puille. Se ei sovi!

Kukaan ei voi ikinä sopia siihen, mikä tehdään valmiiksi, kun omat rajat ovat aina omat, eikä kukaan muu voi tietää niitä - harvoin niistä itsekkään on perillä. Jos kaikki käsitteet kyseenalaistaa ja niistä ottaa paloja pois, niin kohta käteen jääkin vain ei mitään. Monet käsitteet ovatkin hajonneet täysin merkityksettömiksi paloiksi ja välillä on vaikea tajuta, miten ne on ennen nähnyt. Ennen näki selvän seinän, rajan, muurin ja sitten kun sitä lähti kiertämään, se katosi. Jotkin keskustelut ovat alkaneet tuntua pahoilta, kun ei voi sanoa mitään. Tai voi, mutta tietää, että on kuitenkin yhtä paljon väärässä kuin oikeassakin. Aina. Mikään ei ole objektiivista.

Yritänkin keskittyä hetkiin, isoihin ja pieniin. En ajattomiin yleispäteviin totuuksiin, sillä sellaisia ei ole. Ja luonnollisesti olen tässäkin asiassa väärässä. Senkin voisin todistaa, mutta ei se sen todemmaksi muuttuisi, tai tämä juttu järkevämmäksi. Tai tyhmämmäksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.