IRC-Galleria

Voi kuinka elämä osaakaan olla julmaa. Toisinaan sitä ajattelee, että kuvittelee, mutta herätessään huomaa, että kuvittelut ovatkin osana ajattelua, ja osa ajattelusta tapahtuu pään ulkopuolella - yleensä jopa hieman ennen sen siirtymistä sisätiloihin.

Ainahan sitä on tullut ajateltua kaikkea, mitä päähän vain mahtuu: ihmeellisen muotoisia ihmisiä, joilla ei ole yhtään sen enempää tarkoitusta kuin minullakaan. Ne pystyy melkein näkemään, vaikka näkeminen vaatii ilmeisesti sen, että silmiä pitää auki. Koskettelee ärsykkeitä mielellään. Ja sitten joskus, kun pitää silmiä auki ja näkee jotain, millä ajattelee olevan enemmän merkitystä kuin tuolla sanalla, jolla ei itse asiassa mitenkään erityisen paljon merkitystä ole, ei sitä voikkaan muistaa ja onkia mielen syövereistä tarkkana kuvauksena silmäluomiensa sisäpuolelle. Vain vääristyneitä ihmisiä, joita ei ole.

Ikävä kyllä puut eivät kävele itsekseen sillä tavoin, että osaisin suostutella oman itseni sisällä olevat ajatukset näkemään asiat niin, että ne tekisivät niin, siispä tyynnyttelen näitä hahmoja - jotka muuten myös muut pystyvät minun mielessäni näkemään jos sanoihinsa on luottamista - ja käyn auttamassa niitä. Vaikka ei niillä ole tahtoa, eikä minullakaan. Teen sen silti.