IRC-Galleria

Mut ei ole ketään joka haluis kuunnella.


Ainakaan tästä aiheesta.

Tästä varsin nousee joku hirvee älämölö, mut...

http://www.hannusiipola.fi/mita-on-kysytty

;________________________;



Jotenkin sitä on elänyt semmoisessa illuusiossa, että politiikkaan mukaan menevillä on mielipiteitä ja ainakin jonkintasoista faktatietoa mutta...
Voisin avautua noiden nettisivujen jälkeisistä fiiliksistä tuntikausia, mutta en taida jaksaa vaivata ihmisiä sillä ranttaamisella.

Se tunne, kun kokous venyy niin pitkäksi, että muu tiimi kikattaa loputtomasti ja itse on juuri ja juuri hereillä eikä enää kykeneväinen potkimaan kokousta eteenpäin. Ja röhnöttää puoliksi siinä pöydän päällä eikä kykene enää rekisteröimään mitään.
Ja sitten vastapäätä istuvan rekryn rintakehästä aukeaa musta aukko ja laajenee semmoiseksi isoksi pimeäksi luolaksi, josta häilyväinen varjokäsi kurkottaa kohti ja jatkaa ylitse jonnekin.

"Heii... voitaisko me oikeesti mennä kohta nukkuu, mie alan nähdä tosi outoja juttuja??"

Tuli taas sen verran hieno ajatus kehiteltyä, että sen jakaminen tuntuu tällä hetkellä erittäin relevantilta.

Jos se menee oikein, se ei ole tae siitä, että homma on hoidettu oikein. Jos se taas menee pieleen, se yleensä tarkoittaa sitä että jotain on varmasti tehty väärin.

Joten joku vois nyt kertoa että miksi aina kun yritän tehdä jotain gessolla, se alkaa halkeilla. Tänään: laimentamaton gesso, kovalle alustalle, kuivalla siveltimellä, ohut kerros - ja kappas perkele, sehän krakeloituu. Mitä mie oikein teen väärin? Olis aika pop jos tuon nuken naamassa ei kulkisi railoa keskellä...

Miun pitäis tehdä työblogia, mutta on hitusen lannistavaa, että blogger ei suostu lataamaan yhtä ainutta kuvaa koneelta palveluun. Ja tätä on jatkunut jo joulukuun lopusta asti. Aargh.
Onkohan vika omassa koneessa vai bloggerissa? -__-
Otan kaikki kuvat kohta tikulle ja kokeilen toimisko koululla. Tosi raivostuttavaa.

Mutta tämmöinen kaveri olisi tekeillä. Korkeutta tulee ~55cm.

Istuessani taas bussissa ja pohtiessani syntyjä syviä, tein päätöksen.
Päätin yrittää kohdata uusia tilanteita ennakkoluulottomasti ja ajatella positiivisesti.

Joten enpä voinut kaksikymmentä minuuttia päätöksen teon jälkeen alkaa heti luistaa siitä. Eli kun joku ukko (as in varmaan nelikymppinen mies) tuli juttusille liikennevaloissa ja pyysi kahville, niin oli pakko lähteä mukaan.

Mentiin johonkin kortteliräkälään, jonka asiakaskunta koostui keski-ikäisistä, yksin istuvista miehistä. Kaikki tietysti kääntyi katsomaan kun mentiin sisään eikä millään lakanneet tuijottamasta. Johtuikohan takistani, vai siitä että en mitenkään päin istu kyseisen kuppilan vakioasiakasmuottiin, en tiedä. Istuttiin sitten jonkun itsekseen mumisevan tyypin pöytään. Seuralaiseni kertoi että tällä tyypillä on ihan omia kavereita, joille se koko ajan juttelee. Eipähän ainakaan koskaan tule yksinäistä sille, luulen.
Sain kupin teetä ja se ukko alkoi avautua sen entisestä tyttöystävästä. Sitten sain selittää sille ummet lammet siitä, mitä on tarpeistonvalmistus. Lopulta se halusi että opetan sitä piirtämään. Ja koko tämän ajan kaikki pubin asiakkaat tuijotti herkeämättä.
Huvittavin tapaus oli kuitenkin baarin huonoa suomea puhunut omistaja, joka pian saapumisemme jälkeen vaihtoi radiokanavan Iskelmästä Groove FM:lle, auttoi seuralaiseltani takin pois päältä ja vei naulakkoon, hätisteli itsekseen mutisijaa pois meidän pöydästä ja toi lopulta siihen keskelle pöytää kynttilän.

Lopulta pakenin paikalta selittämällä jotain epämääräistä siitä että pitää mennä tekemään miehelle ruokaa.

Että semmoinen kotimatka.

Hmh. Joo joo kaikki tietää jo, lunta. Mutta kerronpa hauskan jutun. Yleensä tykkään lumesta, varsinkin ensilumesta, mutta meiltä eläinlääkäriin on yli kaksi ja puoli kilsaa. Mikä olisi kävelymatka ilman seitsenkiloista protestoivaa kissaa. Ja hyvin lyhyt ajomatka jos jollakin olisi alla talvirenkaat.

No onneksi bussit kulkee, kisu koppaan, pysäkille kyytiin. Ja sitten seikkaillaan 25 minuuttia lumesta seonneessa keskustassa. Päästiin lopulta perille.

Nukutus, ultraus (kahteen kertaan), tiputukseen, näyteviljely (taas), herätyspiikki ja taas samat lääkekuurit, diagnoosina: "No jos tää kolmaskaan viljely ei tuota mitään tulosta niin en kyl yhtään tiedä mikä sillä on ja miten sitä vois hoitaa." Laskun määrää en kehtaa edes kertoa.

Ja koska bussit tietysti kulkee miten niiden mieli tekee niin siitä 2,6 km:stä tulikin kävelymatka. Nyt täällä on tokkurainen ja kummallisesti käyttäytyvä vanha kisu, nuorempi joka yrittää vetää vanhempaa turpaan koko ajan ja kaksi entistä köyhempää opiskelijaa.

Käteen jäi vain kolmas viikko antibiootteja ja sekava kissa.
Ja tietysti tehokasta hyötyliikuntaa vitun raikkaassa ulkoilmassa -___-

Tarviin Aurora Secundaan puolinaamion, joten ajattelin olla näppärä ja säästäväinen, ja tehdä sen itse. Ensimmäinen ongelma: miten teen sen.
Kipsipää on koululla ja sitäpaitsi vielä märkä. Miun plastoliini on niin pehmeää että se ei pysy muodossa. Joten...

Paperoin sitten suoraan naamalleni. Mikä oli siis paras idea ikinä. Kaksi tuntia odottelin että paperointi kuivuis. Lopulta kyllästyin ja irrotin sen, vaikka olikin vähän pehmeä vielä. Ja nyt kulmakarvat huutaa hallelujaata, kuin myös kaikki muut naamakarvat...

Kun olen koneella, haluisin jutella kaikille.
"Moi miten menee?"
"Hei vitsi jee kävi tämmönen juttu..."

"Mooi <3"
"Moii, mitä kuuluu?"
"Hehe lol meidän mukaelmamaalauksen maalit oli kuivunu purkkiin..."

Mutta en uskalla.
Kun en yhtään tiiä jaksaako kukaan jutella miun kanssa ;___;

Joten päädyn aina selailemaan paikallaolevia facessa toivoen että joku haluis höpötellä. Ja miettimään josko sitä uskaltais jollekin puhua vaikka ei olis oikeestaan asiaakaan. Mutta en sitten kuitenkaan uskalla.

Hours well spent, again.