IRC-Galleria

Joo. Kolme uusinta kuvaani Galleriassa. Se määrä härskejä viestejä ja sydänten kertymisen nopeus...

Mitä voisin sanoa. Koskaan ei käy näin. Mutta siitä ei tule hyvä mieli. Näytän noissa kuvissa ehkä 15-vuotiaalta, mutta sitä en todellakaan ole. Olen larppaaja, ja piti tässä yhteen peliin teinitytöksi tekeytyä.

Se, mikä tässä nimenomaan ahdistaa, on fakta, että minulle tulee nyt juttelemaan AIKUISIA MIEHIÄ kertomaan miten hot tai sexy olen, kun NÄYTÄN 15-VUOTIAALTA.
En muutenkaan oikein pidä seksuaalisesta ahdistelusta, mutta tuo läpänheitto ("mun broidi raiskas naisen kun se oli niin nätti") muuttuu vieläkin selkäpiitä karmivammaksi, kun tiedän ja tiedostan onnistuneeni näyttämään ysikasilta.

Ei muuta. Yhh. En yleensä koskaan ota profiilikuvia profiilikuvien takia, mutta kohta taidan niin tehdä, ihan että saan tuoreimmaksi kuvaksi jotain muuta kuin nuo larppiotokset.

Näin viime yönä tosi hienoa unta.

Olin Link, ja kuljeskelin ympäri Hyrulea sankaroimassa: mm. härväsin jossain intiaanikylässä muistaakseni pöllityn Hylian Shieldin perässä. Mestan shamaani katteli miun aseita (miekkaa ja jousta) silleen "...tota... onkos noissa joku juttu? Minusta tuntuu että on."
Sinne kylään hyökkäsi jotain Twilightin sotilaita (Twilight princessin rinnakkaismaailma, ei bling-bling -vampyyrishitti) ja vedin niitä turpaan. Se shamaani vissiin tajusi että miun aseissa oli joku juttu.

Ja seikkailin jossain kokirikylässä, niillä oli joku vähän kehä III:sta muistuttava puunjuuriohituskaistasysteemi, jossa sompailin Eponan kanssa ja pudottelin niitä sotilaita.

Jossain vaiheessa Ganondorf meinasi puukottaa Zeldan miun lapsuusajan tikarilla (unessa sen nimi taisi olla Kokiri dagger), mutta jotenkin ninjailin itseni siihen väliin ja onnistuin kääntämään aseen Ganondorfiin itseensä. Ja sit se kuoli ja hajosi mustiksi linnuiksi jotka syttyi palamaan.

Ja sit menin naimisiin Zeldan kanssa.


Ja jotenkin mystisesti on ollut yllättävän hyvä mieli tän päivää kun sain eeppistellä ja sankaroida yöllä. Mutta aina se hämmentää kun olen unissani mies xD



Nyt meen kattoo voisinko sankaroida tänä yönä lisää.

Mut ei ole ketään joka haluis kuunnella.


Ainakaan tästä aiheesta.

Tästä varsin nousee joku hirvee älämölö, mut...

http://www.hannusiipola.fi/mita-on-kysytty

;________________________;



Jotenkin sitä on elänyt semmoisessa illuusiossa, että politiikkaan mukaan menevillä on mielipiteitä ja ainakin jonkintasoista faktatietoa mutta...
Voisin avautua noiden nettisivujen jälkeisistä fiiliksistä tuntikausia, mutta en taida jaksaa vaivata ihmisiä sillä ranttaamisella.

Se tunne, kun kokous venyy niin pitkäksi, että muu tiimi kikattaa loputtomasti ja itse on juuri ja juuri hereillä eikä enää kykeneväinen potkimaan kokousta eteenpäin. Ja röhnöttää puoliksi siinä pöydän päällä eikä kykene enää rekisteröimään mitään.
Ja sitten vastapäätä istuvan rekryn rintakehästä aukeaa musta aukko ja laajenee semmoiseksi isoksi pimeäksi luolaksi, josta häilyväinen varjokäsi kurkottaa kohti ja jatkaa ylitse jonnekin.

"Heii... voitaisko me oikeesti mennä kohta nukkuu, mie alan nähdä tosi outoja juttuja??"

Tuli taas sen verran hieno ajatus kehiteltyä, että sen jakaminen tuntuu tällä hetkellä erittäin relevantilta.

Jos se menee oikein, se ei ole tae siitä, että homma on hoidettu oikein. Jos se taas menee pieleen, se yleensä tarkoittaa sitä että jotain on varmasti tehty väärin.

Joten joku vois nyt kertoa että miksi aina kun yritän tehdä jotain gessolla, se alkaa halkeilla. Tänään: laimentamaton gesso, kovalle alustalle, kuivalla siveltimellä, ohut kerros - ja kappas perkele, sehän krakeloituu. Mitä mie oikein teen väärin? Olis aika pop jos tuon nuken naamassa ei kulkisi railoa keskellä...

Miun pitäis tehdä työblogia, mutta on hitusen lannistavaa, että blogger ei suostu lataamaan yhtä ainutta kuvaa koneelta palveluun. Ja tätä on jatkunut jo joulukuun lopusta asti. Aargh.
Onkohan vika omassa koneessa vai bloggerissa? -__-
Otan kaikki kuvat kohta tikulle ja kokeilen toimisko koululla. Tosi raivostuttavaa.

Mutta tämmöinen kaveri olisi tekeillä. Korkeutta tulee ~55cm.

Istuessani taas bussissa ja pohtiessani syntyjä syviä, tein päätöksen.
Päätin yrittää kohdata uusia tilanteita ennakkoluulottomasti ja ajatella positiivisesti.

Joten enpä voinut kaksikymmentä minuuttia päätöksen teon jälkeen alkaa heti luistaa siitä. Eli kun joku ukko (as in varmaan nelikymppinen mies) tuli juttusille liikennevaloissa ja pyysi kahville, niin oli pakko lähteä mukaan.

Mentiin johonkin kortteliräkälään, jonka asiakaskunta koostui keski-ikäisistä, yksin istuvista miehistä. Kaikki tietysti kääntyi katsomaan kun mentiin sisään eikä millään lakanneet tuijottamasta. Johtuikohan takistani, vai siitä että en mitenkään päin istu kyseisen kuppilan vakioasiakasmuottiin, en tiedä. Istuttiin sitten jonkun itsekseen mumisevan tyypin pöytään. Seuralaiseni kertoi että tällä tyypillä on ihan omia kavereita, joille se koko ajan juttelee. Eipähän ainakaan koskaan tule yksinäistä sille, luulen.
Sain kupin teetä ja se ukko alkoi avautua sen entisestä tyttöystävästä. Sitten sain selittää sille ummet lammet siitä, mitä on tarpeistonvalmistus. Lopulta se halusi että opetan sitä piirtämään. Ja koko tämän ajan kaikki pubin asiakkaat tuijotti herkeämättä.
Huvittavin tapaus oli kuitenkin baarin huonoa suomea puhunut omistaja, joka pian saapumisemme jälkeen vaihtoi radiokanavan Iskelmästä Groove FM:lle, auttoi seuralaiseltani takin pois päältä ja vei naulakkoon, hätisteli itsekseen mutisijaa pois meidän pöydästä ja toi lopulta siihen keskelle pöytää kynttilän.

Lopulta pakenin paikalta selittämällä jotain epämääräistä siitä että pitää mennä tekemään miehelle ruokaa.

Että semmoinen kotimatka.

Hmh. Joo joo kaikki tietää jo, lunta. Mutta kerronpa hauskan jutun. Yleensä tykkään lumesta, varsinkin ensilumesta, mutta meiltä eläinlääkäriin on yli kaksi ja puoli kilsaa. Mikä olisi kävelymatka ilman seitsenkiloista protestoivaa kissaa. Ja hyvin lyhyt ajomatka jos jollakin olisi alla talvirenkaat.

No onneksi bussit kulkee, kisu koppaan, pysäkille kyytiin. Ja sitten seikkaillaan 25 minuuttia lumesta seonneessa keskustassa. Päästiin lopulta perille.

Nukutus, ultraus (kahteen kertaan), tiputukseen, näyteviljely (taas), herätyspiikki ja taas samat lääkekuurit, diagnoosina: "No jos tää kolmaskaan viljely ei tuota mitään tulosta niin en kyl yhtään tiedä mikä sillä on ja miten sitä vois hoitaa." Laskun määrää en kehtaa edes kertoa.

Ja koska bussit tietysti kulkee miten niiden mieli tekee niin siitä 2,6 km:stä tulikin kävelymatka. Nyt täällä on tokkurainen ja kummallisesti käyttäytyvä vanha kisu, nuorempi joka yrittää vetää vanhempaa turpaan koko ajan ja kaksi entistä köyhempää opiskelijaa.

Käteen jäi vain kolmas viikko antibiootteja ja sekava kissa.
Ja tietysti tehokasta hyötyliikuntaa vitun raikkaassa ulkoilmassa -___-