tämä viikko on ollut aika tapahtumarikas.
päivät on kulunut uudessa työpaikassa harjoituksissa. tosiaan, kävi tässä vähän aikaa sitten niin, että sain aika unelmatyöpaikan (kiitos kaverille vinkistä). olen siis harjoittelijana eräässä helsinkiläisessä teatterissa! ja viikon päästä on eka ensi-ilta! jännää.
keskiviikkona pääsin töistä aikaisemmin ja tein elämäni suurimman heräteostoksen. ajelin rauhallisin mielin kesäkissanissanillani erään autokaupan ohitse, kun päätinkin poiketa "ihan vaan vilkaisemaan" minkälaisia kaaroja kaupasta löytyy. no löytyihän sieltä. autokauppias ohjasi minut innokkaana sähkönsinisen citroënin luokse. se oli rakkautta ensi silmäyksellä. koeajon jälkeen autohurmoksessa tein ostopäätöksen.
näin kävi sitten niin, että kesäkissanissani sunnyfunnybunnyn ja minun tieni erosivat. erosimme kuitenkin ystävinä. kesä nyt sitten virallisesti loppu kun kesäauton tarina päättyi. tai toivottavasti se vielä päätyy jollekin onnelliselle omistajalle.
perjantaina sain ranskattaren käyttööni ja hyvin kulkee! siinä on jopa cd-soitin! jea!
perjantaina oli myös tirskulla pitkästä aikaa keikka. oli superia päästä commedioimaan ja hermoilusta huolimatta ilmeisesti myös yleisö tykkäsi. toivottavasti tulee lisää keikkoja!
omistan kirjoitukseni kesäkissanissanin muistolle.
nyt silmäni voin mä vain sulkea
ja muistella kilometrejä jotka kanssas sain kulkea.
pakoputken huutavan korvassani viel kuulen
se unta on, näin luulen.
nissan sunny in memorian.