IRC-Galleria

semikko

semikko

kooMikko, boheeMikko...

tiistai-illan turinointia.Keskiviikko 18.01.2006 01:54

nenätauti jatkuu edelleen. diagnosoin itselläni poskiontelontulehduksen ja kaikkien peloittelun saattelemana (luusahat, aivokalvontulehdukset yms yms.) päätin käydä tarkistuttamassa asian oikealla tohtorilla, miltei naapuriin kun on tullut jokunen aika sitten terveyskeskus.
oli aika jännää olla lääkärissä, ensimmäinen kerta ehkä viiteen vuoteen (?), en muista milloin viimeksi kävin. no joka tapauksessa terveyskeskuksen aulatäti ilmoitti heti alkajaisiksi että aika olisi pitänyt varata "mieluiten jo muutama päivä sitten". hyvä terveystäti, olen pahoillani, mutten vielä "muutama päivä sitten" tiennyt että tulisin tarvitsemaan uutukaisen terveysasemanne palvelujanne. pitänee ruveta kuulostelemaan terveyttä oikein olan takaa.
"minusta tuntuu että korvatulehdus puhkeaa kolmen päivän kuluttua"
"voi olla että viiden päivän päästä saan hirveän ripulin" varaanpa siis ajan lääkärille jo hyvissä ajoin. kiitos nyt kuitenkin, kun eräältä tohtorilta löytyi kymmenen minuutin vapaa aika. ja miltei heti, minulle luvattiin. Luettuani kaikki terveysaseman naistenlehdet (muita ei ollut) kolmeen kertaan, aikaa oli kulunut reilu tunti ja minut huudettiin sisään. mutta en valita, sainhan kuitenkin palvelua. kiitos.
tohtori oli tehokas ja palvelu kävi nopeasti. kolmessa minuutissa minut oli tutkittu, kirjoitettu lääkemääräys ja heitetty ulos. varsin tehokasta asiakaspalvelua. siis oikeestaan aika hyvä juttu. en minä sinne lääkäriin asumaankaan olisi halunnut jäädä.

hölkyn kölkyn.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.