viimeisen viikon sisällä olen käynyt lontoossa, täyttänyt 20, esiintynyt kirkkonummella, käynyt lahdessa, ollut töissä mattopesulassa, niin ja käynyt autokoulun pimeän ajon kurssin.
lontoo oli jälleen niin cool ja minä olin aivan fiilareissa. ajelin metrolla ja kävin teatterissa. ah. aamiaispiknikki aurinkoisessa hyde parkissa oli myös nautinnollinen. lontooooo!
täytin myös kaksikymmentä, pyöreitä vuosia! huomenna juhlin. varsinaista syntymäpäivää vietin mm. kirkkonummella jonne lähdettiin aamu kuudelta esiintymään (ottaen huomioon että olin samaisena yönä saapunut lontoosta, eli yöunia ei paljon ehtinyt harrastamaan).
kohta lähden alkoon tutkimaan tämän uuden iän tuomia etuuksia huomista varten ;)
kevät on niin kivaa aikaa.