IRC-Galleria

semikko

semikko

kooMikko, boheeMikko...

olipa pileet.Maanantai 02.04.2007 03:02

huhhei, kun oli pileet.
mikko esittää syvimmät pahoittelunsa heille, jotka vielä olivat paikalla todistamassa, kun päivänsankarin humalatila ylitti sallitun rajan. hups.

toivottavasti vieraat kuitenkin viihtyivät. minulla oli hauskaa!

ainakin minulla on kivoja kavereita!
kiitos kaverit! :)

20.Perjantai 30.03.2007 18:52

viimeisen viikon sisällä olen käynyt lontoossa, täyttänyt 20, esiintynyt kirkkonummella, käynyt lahdessa, ollut töissä mattopesulassa, niin ja käynyt autokoulun pimeän ajon kurssin.

lontoo oli jälleen niin cool ja minä olin aivan fiilareissa. ajelin metrolla ja kävin teatterissa. ah. aamiaispiknikki aurinkoisessa hyde parkissa oli myös nautinnollinen. lontooooo!

täytin myös kaksikymmentä, pyöreitä vuosia! huomenna juhlin. varsinaista syntymäpäivää vietin mm. kirkkonummella jonne lähdettiin aamu kuudelta esiintymään (ottaen huomioon että olin samaisena yönä saapunut lontoosta, eli yöunia ei paljon ehtinyt harrastamaan).
kohta lähden alkoon tutkimaan tämän uuden iän tuomia etuuksia huomista varten ;)

kevät on niin kivaa aikaa.

örh.Torstai 22.03.2007 10:39

sniif. nenä on tukossa ja kuumetta pukkaa ja mä en tajuu mistään mitään ja kohta on tirskun keikka. tänään olen nasaalitohtori. huomenna pitäis lähteä lontooseen. kyllä osasi tauti oikean hetken valita.

vittu.

maaliskuu.Keskiviikko 14.03.2007 22:58

tänään oli niin keväisä ilma että tuli ihan nostalginen olo.
ylppäreistä on jo vuosi ja melkein vuosi sitten aloitin työt lentokentällä, tänään tuli ihan lentokenttäfiilis. aika menee siivillä.

kohta on vuosi myös viime vuotisista pääsykokeista. tänään tuli kutsu tämänvuotisiin kokeisiin. pääsykokeet on kyllä ahdistavia.

huomenna menen ekaa kertaa keikkatyöhön vuokrafirman kautta johonkin paikkaan päiväksi tuurailemaan, enkä ihan tarkalleen edes tiedä, mitä joudun siellä tekemään. jännää!

kaksi viikkoa kaksikymppisyyteen ja kahdeksan päivää lontooseen.
elämme hurjia aikoja.

rix, rax ja pox.Tiistai 13.03.2007 21:13

piipahdin viikonlopulla latviassa. reissu oli synttäriyllätysmatka tirskun kollegalle. yllätys pysyi yllätyksenä loppuun asti ja onnistui mainiosti.
olimme sopineet noutavamme sankarin torstaina kello 14 itäkeskuksesta, josta matka jatkui autolla pitkin kuumaa moottoritietä tampereen suuntaan. sankarilla ei ollut hajuakaan minne olimme häntä viemässä. uuden ideaparkin kohdalla pysähdyttiin ruokailemaan josta alkoi viimeinen auto-osio kohti tampere-pirkkalan lentokenttää. lentokentän parkkipaikalla matkakohde paljastui yllättyneelle yllätyksen saajalle. naukkailimme hieman kuoharia parkkipaikalla, kunnes suuntasimme tampere-pirkkalan lentokentän mahtipontiseen terminaaliin. tovin ahtaassa terminaalissa istuskelun ja jonokaaoksen jälkeen pääsimme ryan ryökäleen kyytiin. no ei se nyt niin ryökäleairi ole kuin on maalailtu. lentoa ei kestänyt kuin tunnin verran kun jo saavuimme riikan rix-kentälle. jo kentällä saimme huomata että myös latviassa on epärehellisiä ihmisiä, onneksemme se jäi viimeiseksi vastoinkäymiseksi. kello oli jo paljon, eikä busseja keskustaan enää kulkenut, joten oli "pakko" ottaa taksi. mutta latvia on halpa maa! edullinen hostellihotellimmekin sijaitsi aivan keskustassa.

ensimmäinen päivä sujui tutustuessa kaupungin eri osiin. kävimme rönsyisellä torilla, jossa mummo toisensa jälkeen oli myymässä villasukkia ja piraattilevyjä. kävimme kaupungin hienossa osassa ja ostoskeskuksessa, jossa näkyi päin vastoin sitten taas vain rikkaita ihmisiä. näimme myös kaupungin hienoa arkkitehtuuria kirkkoineen ja muine rakennuksineen. rimistä ostettu vodka takasi sen, ettemme illalla selviytyneet yhteenkään baariin. (ehtiihän sitä sitten toisella kertaa)

toisena päivänä pitikin aamusella jo luovuttaa huone ja sen jälkeen kiirehtiä sirkukseen, johon olimme edellisenä päivänä varanneet liput. sirkus oli mielenkiintoinen kokemus. tämä ei ollut mikään perinteinen telttasirkus vaan sirkus, joka löytyi ränsistyneen talon uumenista. latvialainen tirehtööri polotti tohkeissaan esiintyjää esiintyjän perään lavalle ja olihan siellä hienojakin numeroita. mm. korealaiset taiteilijat saivat hymyn huuleen olemalla niin innoissaan kaikesta mitä tekivät. järkyttävää oli kuitenkin todistaa numeroa, jossa joku random-maalainen äijä kiusasi pientä koiraa minkä ehti. ensiksi kantoi matkalaukussa lavalle, jonka jälkeen ryhtyi tunkemaan tälle aurinkolasia ja hattua ja ties mitä päälle. sen jälkeen koiraa retutettiin tassuista sinne sun tänne ja koiran kaikista eleistä näki, että se oli peloissaan.
voi voi. surullista. kaikesta huolimatta sirkus oli kokemisen arvoinen.
sirkuksen jälkeen meillä olikin aikaa enää syödä hyvin ja vähän kierellä, jonka jälkeen suuntasimme taasen lentokentälle. lentokentällä tuhlasin viimeiset latini boris jelzin -vodkaan.

paluulento ryanin kyydissä ei ollut yhtä pehmeää menoa kuin menolento. kone rytkytti ylös alas ja sivuille, niin että melkein puoli konetta täyttänyt keski-ikäinen ja kovaääninen ja humalainen naisjoukkio ulvahteli koneen menettäessä korkeutta :D

elävänä tampereelle kuitenkin selvittiin ja kotimatka autolla sujuikin sitten vähän hitaammin, kun räntää tuiversi niin kovasti ja näkyvyys oli erittäin huono.

latvian matka oli lyhyt, mutta erittäin antoisa retki. ja varmasti mukava yllätys!

hyvaa paivaa.Lauantai 10.03.2007 18:55

olen eksynyt latviassa (?)

on siis kevät (?)Keskiviikko 28.02.2007 22:28

ranskatar sai tänään vihdoin terveen paperit, olipa sekin aikamoinen rumba. onneksi nyt on edessä vain huolettomia kilometrejä. *kopkopkop*
lauantaina loppuu hetkeksi tämä hektisyys ja voi vähän hengähtää. maaliskuussa vain muutama keikka, aika rentoa. ehtii tekemään muutakin, synttäreitten alla lähden piipahtamaan taas lontoossa, vaikka periaatteessa lupasin itselleni etten enää tuhlailisi.
nomutta, lontoo on lontoo ja lennot oli halvat, että ehkä annan matkan itselleni synttärilahjaksi. matkustelu on vain niin mukavaa. maaliskuussa on muutakin kivaa, mutta niistä raportoin myöhemmin.

varattiin tässä yks päivä kahdenkympinkriisiristeilykin, mitä jo pitkään on suunniteltu, mutta se on huhtikuussa. tää keväthän taitaa mennä nopeasti... tosiaan, huomenna alkaa maaliskuu eli kevät.

hyvää kevättä siis kaikille.

humpataan hei!Keskiviikko 21.02.2007 00:25

maanantaina sain vihdoin ennakkotehtävät plus hakupaperit kouluun sisälle. meni vähän hilkulle, mutta pääasia että kerkesin. nyt sitten vaan pääsykokeita odottamaan. sen kunniaksi voisi vaikka vähän humpata ;) vielä täytyisi kiristää aivoja yksien (tai kaksien tai vaikka kuinka monien, en vielä tiedä) ennakkotehtävien verran, mutta niissä on vielä onneksi vähän aikaa.

maanantaina tosiaan hajosi myös autoni. lähdin aamulla töihin ja pääsin ekaan risteykseen, kun huomasin, ettei jarrut toimi ollenkaan. huh. no, nyt se korjaamolla ja toivon, että saan sen äkkiä ja ettei lasku hio pilviä. rupee jo vähän rassaaamaan tää julkisilla liikkuminen. kun on tottunut vaan ajamaan autolla, niin kuinka helppoa elämä silloin onkaan, ei tarvitse tarpoa tuolla pakkasessa ja olla aikataulujen armoilla. (okei, tiedän että olen paha ihminen kun kannatan yksityisautoilua, voivoi). tänään kävelin viiden kilometrin lenkin tuolla hirveessä pakkasessa, kun en raaskinut ostaa bussilippua, olen melkein ylpeä itsestäni. ehkä auton hajoamisessa on jotain positiivisiakin puolia.

kohta on maaliskuu ja maaliskuussa tapahtuu kaikkea kivaa! jee!

argh.Tiistai 13.02.2007 15:32

mistään ei tuu mitään.

paska auto.Keskiviikko 07.02.2007 18:02

tänään oli katsastus. katsastusmies sanoi, että hylätty. jarrut on paskat. niin vissiin.
helmikuun loppuun aikaa tehdä joku miljoonan euron remontti tai auto saa käyttökiellon.
vitun jees! eihän tässä viimeisen kuukauden aikana olekaan mennyt autoon ku joku 500 euroo.

luulin että auton kanssa riittäisi toistaiseksi vastoinkäymisiksi se parkkisakko ja tyhmän mikon heräteostos paskalidlistä, kun sain idean uusia auton stereot. oujee, lidlistä mp3cdradiostereosoitin kainaloon ja onnellisena sitä asentelemaan - hopsistakeikkaa, eihän tää käy tähän! noeisemitään, juostaan läpi kaikki helsingin autotarvikeliikkeet ja ostetaan uudet sähköjohdot - dodiin, nyt pitäs toimia! jee, kyllä toimii. räks - hajosi. onneksi on kolmen vuoden takuu, joten kipinkapin takaisiin lidliin ja uutta stereota kainaloon. toimii taas! ai, mp3-puoli ei toimikaan. olkoot. ihan kivaa oli ostaa uusi soitin, vaikka olisihan minulla tosiaan ollut se vanhakin, no, ei oo enää, suutuspäissä sekin kai hajosi.

ei kannata ikinä ruveta yksityisautoilijaksi ellei sitten satu voittamaan lotossa. täytyy alkaa lottoamaan nyt oikeen ahkerasti. helmikuu kun kuluu minulla jossai haisevassa parrassa heiluen nollan euron tuntiliksalla! elämä on ihanaa!