IRC-Galleria

Jag älskar honom. Jag älskar honom för mycket. Ei sitä voi vaan kuvailla. Sanotaan, että pieni erossa oleminen vahvistaa tunteita. -TODELLAKIN. Mä hukun tähän tunteeseen. Mä rakastan sen hymyä, sen naurua, puhetta, sen puremisia ja tökkimisiä, sen lujaa otetta ja siilitukkaa, leukapartaa ja sinisiä silmiä, tatuointia ja suuria käsiä, HABAA! Se on vaan mulle lasteni kanssa kaikki kaikessa, mun elämäni. Mun tosirakkauteni. Aina kun en oo hänen kanssa, ajattelen häntä, aina kun oon luona, ajattelen häntä. Öisin vieressä nukkuessa näen hänestä unta. Jaan jokaisen sekuntini hänelle.. Jaan elämäni hänelle. Umpirakkautta vaiko -hulluutta? Samapa se. Mä oon ihan hulluna siihen. Voisin vaikka heti kysyä, kuinka pitkään hän on vielä ajatellut, että ravataan tätä välimatkaa, mutta ei meillä ole kiirettä. Mulla vaan on kiire päästä sen tykö, sen kainaloon. Kaipaan sitä vaan niin todella, todella paljon.

En ymmärrä, miten mulle on käyny tämmönen mäihä. Eihän mun pitäny kenellekään kelvata. Ei mun pitäny pystyä enää rakastamaan, saati luottamaan. Mikä meni vikaan, kun musta tulikin onnellinen? Mikä meni vikaan, kun en uskonu, että musta voi vielä tulla onnellinen? Tänään illalla, tänään saan taas monen viikon päätteeksi hänet luokseni. Odotan. Ihan täysillä. Perhosia vatsassa. Hey, me ollaan oltu yhdessä jo yli 2 vuotta ja silti mä saan yhä perhosia vatsaan, kun nään hänet. Mä luulin et tämmönen on keksittyä juttua leffoihin. Oonkohan mä ees hereillä? Jos oonkin vaipunu koomaan ja nään unta vain? Miten se voi mua muka rakastaa? Miten ylipäätänä kukaan voi? Mähän olen niin.. outo.. liian erilainen.. luonne on mitä on, hölmö. Mulla on kuulemma suuripersoona ja monet ei vaan sitä kestä. Mulle on koko lapsuuteni ja teiniyteni ajan hoettu millanen olen. Ei mun kaa voitu ees hengailla. Eli olen erilainen. Mutta silti toi rakastaa mua. Ihan käsittämätöntä. Ihan käsittämättömän ihanaa. Mä rakastan sitä. Mä todella rakastan.