IRC-Galleria

Kouvolassa tuo juuri tietty asunto oli tarjottu jo toisaalle, ja välttääkseni vuokrien päällekkäismaksun päivitettiin hakemustietoihini asunnon tarve 1.5. alkaen. Olen yhteydessä isännöintifirmaan uudestaan tämän kuun lopussa. Laitoin myös hakemuksen Kouvolan Asunnot Oy:lle. Nyt on kahdessa paikassa hakemus vetämässä Kankaron alueelle.

Sain myös haastatteluajan koulutukseen huomiselle, sillä muuten se olisi osunut Lapin reissumme ajankohdalle. Koulutus päättyisi 31.5. joten tavallaan toivon, ettei asuntoa vielä löytyisi, niin sitten ei olisi paha mieli siitä, että joutuisin joko luopumaan asuntotarjouksesta tai sitten koulutuksesta. JOS nyt edes tulisin valituksi koulutukseen. Pelkään vaan, että jos en olisi laittanut nyt jo asuntohakemuksia, niin voisin menettää mahdollisuudet hyvään asuntoon. On tämä vaikeaa.. mutta silti niin ihanaa. Uudet tuulet puhaltaa todenteolla. En voi uskoa todeksi. Olen katsellutkin tässä kämpässä kaikkea jo sillä silmällä, että mikä lentää mäkeen, mikä myydään ja mitkä voisi pakata jätesäkkeihin, ettei tarvitsisi kärsiä laatikoiden puutteesta.

Eli jos tiedät hyviä paikkoja mistä haalia ilmaiseksi muuttolaatikoita.. pahvilaatikoita, niin otan neuvoja vastaan mielelläni. Kaupoista ollaan ennen kyselty ja siitä ajattelin aloittaa. Harmittaa kun heitin roskiin 2 helvetin hyvää ja isoa pahvilaatikkoa tuossa vuoden vaihteessa.

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa,
Yön uhka karkoitettu on jo pois,
Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa,
Kuin itse taivahan kansi sois'.
Yön vallat aamun valkeus jo voittaa,
Sun päiväs' koittaa, oi synnyinmaa.


Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
Pääs' seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden,
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On aamus' alkanut, synnyinmaa.

Siellä missä aurinko nousee
ja päivän alku sarastaa.
Siellä sydämeni herää
pienessä majassaan.
Hento tuuli puhaltaa,
antaa voimaa,
kyyneleet kuivattaa.
Ikäväni,
sitä en ehdi edes suremaan.

Siellä missä aurinko laskee,
saan jo rakkaani korvaan kuiskuttaa
ja valtavat tunteeni paljastaa.

Rakastan sua yli kaiken.
Rakkauteni yltää yli puiden,
näkee kuun läpi pilvien.

En koskaan enää saattanut,
kuvitella voinut,
että sydämeni näin vielä sulaa vois.
Annan mä sulle kaiken.
Sielunikin paljastan
vaikka raameihin kehystän,
jotta sulla vain kaikki hyvin olla ois.

perjantai tulee olemaan elämäsi paras päivä, jos kopioit tämän 60 sekunnissa blogiisi !

En ole koskaan, EN KOSKAAN itkenyt näin lujaa, että henki ei kulje, rintaan sattuu ja tuntuu että tukehdun vaikka hengitänkin kokoajan. Ihan kuin joku takoisi nyrkillä rintaan. Onko se enää edes itkua? Se on jo jotain kauhua. Paineaalto iskee kyyneleet sivuun, eikä ne tule silmistä ulos. Sen todella VOI kokea. Ympärillä voi vaikka pommi räjähtää, mutta sitä ei kuule.

Tältäkö se tuntuu, kun menettää jonkun läheisensä yllättäen? Tai pahimmassa tapauksessa, kun menettää oman lapsensa?

Olen kerran nähnyt painajaisen, jossa itkin samanlailla, enkä uskonut sellaiseen edes pystyväni. Tuossa painajaisessa esikoiseni.. no hän ei tullut siskoni ja isänsä mukana kotiin takaisin, ei enää koskaan tulisi. Jouduin shokkiin. Mutta nyt olen kokenut tuon kauhunalaisen itkun.

Ja mitä minä tein? Minä katsoin vain Greyn anatomian 6.kauden päätösjaksot. Mutta se itku oli todellista. Ja onneksi olin yksin.

Meinas taju mennä.. no ei ihan, mut melki. JA särkee.. tolkuttomasti särkeekin päänuppia. Patti nousi takaraivoon. Tuo minun pieni aivoherneeni varmaan tärähti, meni raukkaparka shokkiin!