IRC-Galleria

Lähetääs liikkeelle tästä viikonlopusta, johon mä olin luonut omat vahvat odotukset. Tai oikeestaan kaikki tapahtumat rakensi nuo odotukset. Yhtälöä en ymmärrä, sillä viikonlopun kokeneena ja hetken verran taas "viisaampana" mä todellakin suuresti ihmettelen miksi ikimaailmassa mä menin odottamaan mitään, että tuo mies tajuaisi. Loppujen lopuksi mä piilottelin itkuani, kun vetäydyin pois. Kyl F huomasi sen ja sanoi, että mulla on märät silmät, että mitä mä itken. Mä kielsin kaiken samalla kun niiskutin ja F katseli vieressä. Ei ees jumankauta ottanu syleilyyn. Katseli vaan. Ja mitä kauemmin se katselu jatkui, sitä enemmän mä kiistin. Se todellakin on perus mies, eikä tajua. Tollasessa, jos jossain hetkessä pitää napata tyttö syliinsä ja suukottaa otsalle ja kertoa, että hän on siinä. JA PASKAT. Ja se miksi minä purin hammasta ja yritin olla kehittämättä enempää kyynelvettä, jottei se lähtisi valumaan ja paljastaisi armorini murenemista, oli se kun yritin antaa suukon F:lle ja se tönäisi mut pois. Kuvittele! Ja siinä se sit kyseli miksi mulla on märät silmät ja vakuutteli, ettei tönäissyt vaan, että hän vain nosti kättä samaan aikaan ja mä törmäsin siihen. SITÄ SUUREMMALLA SYYLLÄ SEN OIS PITÄNY (ja paino sanalla pitänyt) NAPATA MUT SYLIINSÄ JA NAURAA JA SUUKOTTAA. Voi elämä, että sillä miehellä on vielä paljon opittavaa. Ja mulla vielä enemmän opetettavaa. Kaikki haaveet sen tekemistä alotteista jäi edelleen haaveiden listalle. Kovin mä muistelin sitä kertaa, kun F haki mut Kouvolan juna-asemalta. Jo siellä juna-aseman parkkipaikalla se otti musta lujasti kiinni tukasta tai leukaperistä, käänsi mun pään ja suuteli ikimuistoisesti. Ja toisti vielä sen saman kun päästiin reilun puolen tunnin päästä perille niiden pihaan. Voi sitä kiihkon määrää. Ja se oli tuo mies, joka sen teki. Se oli se minun kerran elämässä hetkeni. Ja siitä on aikaa varmaan jo vuosi.

Ja sitten asian vierestä takas aiheeseen. Mä otin tänään taas yhden askeleen lähemmäksi omaa itsenäistä elämääni. Itsenäinenhän mä olen ollut kokoajan, mutta en täysin, ilman että mukana laahaa vielä jotain rippeitä menneestä. Mä otin eron ex-siipan S-bonuskortista ja jätin mun rinnakkaiskortin S-pankkiin ja tein itselleni ihan oman bonustilin. Wou, hei hyvä minä. Ja kehtasin vielä periä exältä sen tililtä mun keräämät bonukset takas! Ei täs olla onneks oltukaan erossa jo kuin 3-4 vuotta. Vielä ois jäljellä soutulaitetta ja erinäisiä vaatekappaleita ja jotai pikusälää, mitä kaappien peräosioista löytyy yhä vain. Käsipainoja en anna. Mä pidän sen verona kaikesta kivusta ja särystä mitä henkimaailmani koki aikoinaan.

Vai loppuuko? Koska se ees alkaa helpottamaan? Tai siis koska se helpottaa vielä enemmän.. Niinhän sitä sanotaan, että ensimmäiset 3 vuotta on vaikeimmat. Ja kyllä ovat! Siitä on nyt 2 vuotta, kun tein sen liian raskaan, lähes pakollisen päätöksen ja lähetin rakkaan poikamme eläinlääkärin toimesta uusille, ikuisille laitumille, jossa kivusta ei ole tietoakaan. Ainoa vain, että jouduin ottamaan vastapainoksi pojan kivuttomuudelle ikuisen tuskan meidän sydämiimme. Yhä aina vain nenää niiskututtaa, silmiä kirveltää ja poskilla vierii lämpöiset kyyneleet, kun ajattelen Topia. Nyt skannasin pienen, pörröisen reilun seitsenviikkoisen kissanpennun kuvan koneelle.. ja sitä ennen hain meidän viimeisen kuvan, jota koskaan Topista oli otettu. Suru murtaa täysin. Taas. Pian lumi peittää alleen tuon hautakiven jota Topista on jäljellä maan päällä. Pian pojan tulee taas kylmä.. yksin pimeässä. Onneksi hällä on sentään peitto ympärillään, omassa arkussaan. Voi Topi... en pystynyt millään ajattelemaan tätä menetystä tulevaksi. En ainakaan vielä. Ja siitä on jo 2 vuotta. Kaksi pitkää vuotta ilman unikaveriani. Voi kun muut rakkaat eläimemme ei joutuisi kohtalon kynsiin ennenaikaisesti.

Ja pieni päivitys F:stä.
Se kysyi tänään oonko käynyt Irc-Galleriassa. Vastasin että joo. Mitä oikein olisi pitänyt sitten nähdä? Kysyi että eikö ole mitään "outoa", uutta, erilaista? Ei näkynyt. Mutta kehas poistaneensa tilinsä. Eli jos mun tietoihin tulee jonkun ajan kuluttua jokin ilmoitus päättyneestä parisuhteesta, niin se johtuu nyt sit vaan tuosta. Kysyinkin F:ltä miksi se niin teki.. hänelle ei vaan ollut tästä enää mitään hyötyä. Ja epäili jo muutenkin aiemmin, että joku murtautuu sen tunnuksilla sen profiiliin, kun mun vieraslistallakin näkyi sen vierailu, vaik se ei ollu ees käynyt koko galessa itse. Ja mitä tulee hyötyihin, niin kyllä tästä hyötyä oli silloin melkein 3 vuotta sitten, kun me "tavattiin" tääl. Tai siis tän kautta.

Uskaltaiskohan hymyillä.. Tänään tuli F:n kanssa puhetta traktoritöistä. Lähinnä lumitöistä, jonka mä sit käänsin siihen, että se sais kyl opettaa mulle peltotöitä, että mä tykkäisin siitä. Siihen se sit vastas, että se voi tulla vähän pakostakin. Öööööö.. tä? Ai meinaakse nyt sittenkin/yhä, että meillä olis ehkä-kenties-mahdollisesti-varmaan yhteistä tulevaisuuttakin?!?!? Tää traktorijuttu juonsi siitä, kun herra ilmoitti mulle, että ilmoittaa ittensä irti töistään sit ens vuoden puolella. Ja pomo ei ollut tykännyt ajatuksesta ja mä heitin sit herjalla, että sanoo sille pomolle, että pitää sitä paikkaa mulle, kun mä osaan hitsatakin. Ja se pomo olikin kyselly oisko F:llä ketää tuttua, joka ois niinku se. Mä vaan nauroin, että joo mä, mutta mä oon vaan nainen, pitempi ja aamu-unisempi. Josta tuli sit puhe talvella lumipäivystäjän työt aamuyöstä ennen työvuorojen alkua. Ja siitä sitten hypättiin peltotöihin. Rehellisesti sanottuna mä en uskalla nyt ajatella vielä mitään, mutta vielä rehellisemmin sanottuna mä vähän jo lipsahdin ajattelemaan. Katotaas kui korkeelta tää hitsarisnainen taas putoo. Mutta kyllä mä haluisin viettää ton kaa lopun elämäni. Mä haluaisin lapsen/lapsia sen kanssa. Mä haluisin naimisiin sen kanssa ja tällä kertaa ottaisin miehen sukunimenkin. Mä haluisin tehdä siellä pellolla kans oikeasti niitä töitä. Mä haluaisin rakastaa tota miestä maailman ääriin. Mutta kaikkea ei voi saada. Siin kohtaa oisin valmis luopumaan peltotöistä ;)

Viikonloppuna oon taas menossa Lapinjärvelle ja odotukset on todella korkealla reissun suhteen. Onhan mun mies vapaalla, eikä tutisemassa hirvimettässä. Okei.. oishan se voinu tulla tänne ja multa ois säästyny koko tän syksyn ja loppuvuoden ajalta ees yks ajoreissu.. mutat ajattelin antaa sille oikeasti vapaan viikonlopun, niin "uhraudun" sit itse ajamaan. Pimeässä. Mutta että miksi suuret odotukset, niin me ollaan taas oltu nokat solmussa. Tai siis mä olen ollut. Ja erinäisistä kuvista. Tuo mies kyl osas niin keplotella itelleen "säälipisteet" häpeämisellään, että juupas-eipäs-juupas-eipäs-vuoristoratani suutumuksessa jatkukoon. Toivon kunnon tunteilua ja sataa suudelmaa maailman intohimoisin menoin (no hyi minua.. kuulostipas se nyt irstaalta). Ja että tuo jätkä tekee sen aloitteen kaikkeen tuohon täydellisillä lepyttely-yrityksillä. On se sen mulle kyl velkaakin.

Ja miks tästä tuli taas vaan a,b,c,d,e,F-päivitys?

Mua rasittaa, rasittaarasittaarasittaa!! Jos toisen kanssa olet parisuhteessa niin pitääkö oikeasti kaikki paikat silloin täyttää niillä alastonkalentereista tutuilla poseerauskuvilla? Ja jokaista peppukuvaa klikata tykätyksi etc. Vittu sanon minä. Niin no sitähän se varmaan päivät pitkät katteleekin. Palaa käpy ja herne nenään niin, ettei ikinä lähe irti. On niin helvetin haluttu ja rakastettu olo, jos sen joka päivä pitää olla nettiä selaamassa, mistä löytyy hotimmat likat. Miten tommosestakaan voi sanoa toiselle suoraan? Varsinkin, kun ekan kerran kun sen huoneeseen astuin sain slaagin, kun katonrajaan asti seinät oli tapetoitu tyttökalenterikuvilla. Siel ne kuvat on yhä. Ois kait pitäny silloin jo sanoa jotain.. mutten halunnut, etten lennä samantein pihalle. Nyt niihin kuviin on jo "tottunu". Mutta nää alati lisääntyvät määrät alkaa jo jurppimaan. Minä haluan olla se, ketä ajatella yksinäisissä hetkissä. Minä haluan olla se jota miettiä illalla viimeiseksi nukkumaan mennessä. Minä minä minä. Vittu MINÄ olen sen tyttöystävä! Ja haistakoot paska samaan syssyyn.

En muista kirjoitinko siitä, kun F jäi auton alle kesällä. Mä olin henkisesti ihan muussia. Mies kyllä käveli, istuminen teki tuskaa. Luita ei mennyt rikki, lähinnä kosmeettisia vaurioita alakropassa ja housuissa naarmuja. Sairaalassa se veitti yönsä. Itse olin silloin matkalla kotiin Pohjois-Suomesta. Mä en uskaltanut koskea mieheeni. Mä vain itkin sille puhelimessa ja kun vihdoin nähtiin, en tiennyt miten olla. En pystynyt edes katsomaan päin. Pelkäsin, että se menee rikki jos vain hengitänkin kohti. Pelkäsin, että siihe sattuu. Mä itkin. Mä olisin voinut menettää sen. Jossei sillä ois suojelusenkeli ollut ollut pyörän ritsillä mukana.. Oisinhan mä voinut toki menettää sen mahdollisessa erossakin. Mutta se on täysin eri asia. Mä en tiedä miten päin enää olisi, jos F vietäisiin multa pois. Tavalla tai toisella. Nyt kun alan oleen taas pikkuhiljaa meidän jutussa kiinni, niin mieleen hyppii menneet. Se oli mulle niin kauhee paikka, että kun siitä selvittiin, niin mieli tais suojellakseen mua vaan sulkea kaikki pyörä vs. auto -onnettomuudet pois. Viime viikonloppuna F näytti mulle sen armeijasta, Moto Auk:sta saatuja lempihousujaan, jotka sillä oli jalassa, kun lens pyörän kanssa tielle. Siin mä vaan sanoin, että onneks ei käynyt tuon pahemmin. Että ne on vaan housut.. eikä niis oo edes isoja rikkoumia.

Mutta nyt kuin potkusta rintakehälle, eteen jysähti muistutus mitä se oikeasti oli. F itse hoki ja vakuutteli mulle, että kaikki.. KAIKKI on ok. Että olisi sitä voinut pahemminkin sattua. Eihän se saanut edes saikkua. (vaik vähän luulen, että se on itse ollut sanomassa, vähättelemässä ettei hän semmosia tartte, vaik sairaalassakin oli mennyt jalat alta selkäkivusta.) Mutta toi vähättelee aina kaikkea.

Mä en voi kuvitellakaan sitä tuskaa, jonka oma äitini on käynyt läpi, kun sen teiniajan ihastus kuoli muistaakseni onnettomuudessa. Mutta tää ei olekaan enää ihastusta Fredua kohtaan. Tää on ihan oikeaa, kunnon rakkautta. Eräs ystäväni menetti auto-onnettomuudessa miesystävänsä. Thänk god mun ystävä ei ollut silloin kyydissä.

Nyt mä vaan soimaan itseäni miten olen voinut antaa mielen unohtaa sen että F jäi auton töytäisemäksi? Mutta ei mun tarvis kyllä sitä joka päiväkään miettiä. Jäädä tuleen makaamaan. Olen mä kyllä tyhmä.

Mä olen hetken verran iloinen. Eilen sanoin, että onnellinen. Mutta mä sain uuden vauvan. Lonkeroisen. Vaaleanpunaisen viljakäärme Lyylin. Ei voi oikeesti käärmeen poikanen olla noin sulonen, mutta kun SE ON. Awwwwww.. niin pieni, mutta jo käärme. Niin suloinen suurilla silmillään ja käärmeenkielellään. Neiti oli reipaskin. Söi heti yhden pinkin. Tarvis vaan käydä ostaan lisää hiirenpoikia. Ei mee montaa päivää, kun Lyyli syö uudelleen.

Mulla oli kauhee kodinrakennusviettikin täs päällä ja nyt pääsen suunnittelemaan terraa ♥ Ihanaa. Nyt ei haittaa ees peruuntuneet muuttosuunnitelmat. (No okei, haittaa se vähän, muttei ole päällimmäisimpänä mielessä. Tällä hetkellä ainakaan.)



On mulla kyllä ikävä Fredua. Iso ikävä. Voisin vaikka itkeä. Mutta ei itketä. Mä rakastan sitä koko suurella, suurentuneella sydämelläni. Mä rakastan sitä jopa sormenpäillänikin. Voi jos vain saisinkin napata sen niskasta kiinni ja painaa huulet sen huulia vasten. Tänään musta tuntuu, että mä aion taistella siitä miehestä kuolemaani saakka. Mä en anna periksi. Lauantaina tosin olisin voinut päästää kaikesta irti ikään kuin vahingossa. Ehkä tiedän, että jos hetkenkään vertaa haluan taistella, en tosissani tahdo luopua tästä. Mä haluan yhä sen perheen F:n kanssa. Mä haluan sen ... ikuiseksi kumppaniksi .... vaimoksi. Mä haluan antaa elämäni sen käsiin ja ottaa tilalle jotain suurempaa. Mua ei kiinnosta, vaikka F olisi ammatiltaan mitä tahansa muuta. Mä en jahtaa sitä mitä sillä on ympärillään. Mä jahtaan vain sitä miestä ja sitä mitä sillä on sisällään. Joo sen sisuskaluja. Heh-heh. Miks kaikki pitää vetää aina lekkeriks? :þ

Mä kaipaan mun miestä. Ei olla nähty taas kuukauteen tai ainakaan 3 viikkoon. Tieto lisää tuskaa, joten en aio tarkistaa kalenterista.

Tee tämä tai viikonlopustasi tulee yhtä helvettiä!

VIIMEISIN SUUDELMA
Milloin? - 14.10.2012
Missä? - ulkona, Ingermanin kylässä, erään maatalon pihassa, autoni vieressä.
Kenen kanssa? - Fredun♥ ...kenenkäs muun?
Kauan suutelitte? - hetken aikaa.. se oli taas heipat
Osasiko toinen osapuoli suudella? - Oon mä sen hyvin opettanut ;)

RANDOM
-Kuinka monen kanssa olet suudellut koko elämäsi aikana? - Ei pysty laskemaan. Monen ja vähän päälle + yks tyttö.
-Kuinka monen ihmisen kanssa olet suudellut tämän vuoden puolella? - Olisin paskiainen jos vastaisin että enemmän kuin yhden. Mutta mun on pakko olla tylsä tosikko ja sanoa, että yhden. :D
-Oletko suudellut tänä vuonna tuntematonta? - Noup.
-Erikoisin paikka missä olet suudellut? - erikoisin... suihku?
-Oletko katunut jotain suudelmaa? - Koko elämän ajaltako? Olen.
-Oletko suudellut varattua? - Hmmm... nyt heitit pahan. En mielestäni, mutta mistä sitä koskaan tietää.

KETÄ OLET SUUDELLUT
[x] minua vanhempaa
[x] minua nuorempaa
[x ] itseäni yli 2 vuotta vanhempaa
[x] itseäni yli 2 vuotta nuorempaa
[x] jotakuta jonka olin juuri tavannut
[x] täysin tuntematonta
[x] jotakuta jota en olisi halunnut suudella
[x] vastakkaista sukupuolta
[x] samaa sukupuolta
[x] jotakuta joka ei osannut suudella
[x] jotakuta joka osasi suudella
[x] ruskeahiuksista
[x] mustahiuksista
[x] kaljua
[x] vaaleahiuksista
[x] erittäin hyvännäköistä
[ ] jotakuta kenellä on kielikoru
[ ] jotakuta kenellä on huulikoru
[ ] jotakuta joka seurusteli jonkun muun kanssa
[x] jotakuta jota rakastat/rakastit


KETÄ/KENELLE
ketä halasit viimeksi?: Ne(lla)Mi(lla) eli NeMi.
ketä suutelit viimeksi?: Fredua ja tää kysyttiin jo IDIOOTTI.
kenelle puhuit viimeksi msn?: ei niin mitään käryä, kun ei oo pahemmin tullu enää käytettyä.
kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?: Fredun.
kenelle puhuit viimeksi kasvotusten?: Piritalle♥

VIIKONLOPPU
Joitko alkoholia? - en, mutta aion juoda pari tänään.
Suutelitko ketään ihmistä? - Toivottavasti en, sillä viikonloppua on vielä jäljellä ja mä uskon, ettei Fredu ole tulossa tänne. Joten tuskimpa suutelen.
Halasitko ketään ihmistä? - Tulen halaamaan kyllä.
Mitä teit? - Kävin lenkillä Piritan kanssa ainakin kahteen kertaan ja se toinen kerta on vasta tulossa hope so. Sitten käyn raflassa kavereiden kanssa ja sit lopuista mä en tiedäkään. Lapset haen kotiin sunnuntaina.
Hukkasitko mitään? - En. Ainakaan vielä.
Olitko poliisien kanssa tekemisissä? - En.
Joivatko ystäväsi paljon? - Mistä mä tiedän.


LISÄÄ
(/) Vietän viikonloput koneen ääressä
(/) Kavereiden kanssa
(x) Perheen kanssa
(x) Koen sunnuntai-masennusta
(x) Viikonloput menevät liian nopeasti
( ) Käyn edes kerran kuussa viikonloppuna juomassa
( ) Käyn joka viikonloppu kavereillani
( ) Vietän viikonloppuisin enemmän aikaa ulkona kuin sisällä
( ) Kulutat yli 30 euroa per viikonloppu


VIIMEISIN POIKA JOTA AJATTELIT
kuinka vanha hän on? - 23
seurusteletteko? - ♥
milloin olet nähnyt hänet viimeksi? -14.10.2012
onko sinulla häntä ikävä? - Helvetin paljon!
mitkä ovat hänen ärsyttäviä piirteitään? - Kovapäisyys/itsepäisyys.
silti pidät hänestä? - Joo-o. Kaikissa meissä on ärsyttäviä piiretitä. Ja mielummin mä otan tuos miehes nää, kuin exien ärsyttävät piirteet.

VIIMEISIN TYTTÖ JOTA AJATTELIT
kuinka vanha hän on? - apua.. ööö.. 24 :D
seurusteletteko? - HÄH?! Ei.
milloin olet nähnyt hänet viimeksi? - eilen illalla.
onko sinulla häntä ikävä?- No jaa... sillei miten nyt kaveria ikävä on.
mitkä ovat hänen ärsyttäviä piirteitään? - Mä en tiedä. Ei oo tullu vielä mitään esiin. Ei olla riidelty vieläkään näitten varmaan 4-5 vuoden aikana.
silti pidät hänestä? - Totta mooses. Se on mun paras ystävä.

Sinä, ..sinä nainen olet ehkä, eikä mikään ehkä vaan -olet- mun pieni pelastajani. Tämä kirjoitus on omistettu Sulle ihan täysin. Ilman sua ja sun uskoa, sua ja sun kannustusta, sua ja sun totuuksia en olisi ehkä tänään saanut sitä pientä hymyä sisälläni, jota en ole kokenut enää moneen viikkoon. Vaikkei se hymy yltänyt huulille asti, niin silti se sai vedettyä edes sen pienen henkäyksen pysyäkseen elossa. Ilman sua mä olisin jo luopunut toivosta. Tai mä kyllä oon luopunut jo toivosta, mutta olisin luopunut tässä tilanteessa yhä roikkumisesta. En sano, että olisimme voittaneet vaikeudet, mutta tänään kuulin... luin pieniä sanoja, joihin voisin koittaa uskaltaa luottaa. Nyt vain on vielä selätettävänä se luottamuksen mörkö, joka piilottelee tätä luottamusta selkänsä takana, enkä uskalla edes uhmata sitä mörköä saadakseni omani takaisin. En luota enää itseenikään. Muhun tehtiin niin syvälle sisuksiin niin suuret vauriot, ettei yksi tai kaksi puhalluselvytystä herätä mun uskoa henkiin. Mutta toivo parempaan huomiseen avasi silmänsä. Rakkaus ei ole kuollut lainkaan. Mä vain unohdin sen tässä myrskyssä. Mutta Sulle nainen mä olen hyvin, hyvin, hyvin kiitollinen. En nyt ala sua ylistämään, koska se kuulostaa hölmöltä, mutta kumarran ja niiaan syvästi. Kiitos♥

Ei riittänyt edellisen tekstin paskat niskassa.. Tänään lähdettiin Acutaan päivystykseen, kun pienempi tyttö alkoi pissaamaan verta. Mä oon kohta jojossa. Ei kestä enää. Nyt ei vaan kestä.