Haluaisin ja miltein jo itkenkin. En vain usko, ihan kuin itseäni kiusatakseni en usko, että tuo rakastaa mua enää sillai ku ennen. Aiemmin sanoi, että rakastaa varmaan yhtä paljon minua, kuin minä häntä. Ei se voi pitää paikkaansa. Tai sit mä oon vaan tyhmä. Mutta eilen jouduin oikeasti kysymään, tykkääkö hän minusta edes enää. Vastaus oli tietenkin "Jooo" ja se tuli kuin apteekin hyllyltä ja oikealla äänensävyllä, että sen uskoinkin heti. Silti mieltä painaa ja maa on käännetty ympäri.
En tiedä onko se tämä luopumisen pelko. Tällä hetkellä olen menettämässä lapsuuteni mummulan. Se myydään ventovieraalle ukolle. Mun maailma romahti hetken verran, kun sain kuulla mitä tuleman pitää. Sitten menetin lapsuuden ajan "muistotkin". Mummulassa oli pikkuveljeni polkutraktorit. Ne annettiin mummulan naapurin 4-vuotiaalle tytölle. Veljeltäni mitään kysymättä. Minä olisin halunnut, että edes nuo traktorit perkele säästyy. Siellä kun nyt kaikki heitetään jätelavalle, jos kukaan ei hae pois. Mun lapset olisi voinut saada jatkaa leikkejä traktoreilla siitä mihin me aikoinamme jäimme. Mutta ei.
Nyt pelkään, että mun tulevaisuuden haaveetkin viedään multa pois. Totta munassa mä olin 3 metriä maan pinnasta irralla ja ylhäällä, kun F kysyi minua (meitä) muuttamaan hänen luo. Ja ollaan me menossakin.. Tekisi vain mieli sanoa, että en tiedä sittenkään. - Kysyin F:ltä tuosta, kun hän silloin kysyi minulta tulevaisuuteni suunnitelmia, että haluaako hän todellakin olla mun kanssa loppuun asti. Ja mitä mä saan vastaukseks? "Eihän sitä vielä voi tietää." Ai EIKÖ?! Mitä vittua me siellä sitten tehtäisiin? Oltais ja odoteltais herran päätöstä saadaanko jäädä vai lähetäänkö takas Tampereelle etsimään uutta asuntoa, kun kotikin annettiin pois. Nyt tulee liikaa luopumisia mulle kerralla. Mun mummikin on aloittanut loppunsa alun. Mä menetän senkin. Mummun ja vaarin kissakin mitä ilmeisimmin lopetetaan, kun ei maatilan kissaa voi kaupunkiin viedä, eikä ne suostu antaan sitä kellekään. Ex-appivanhempien koira kuoli täs about viikko sitten. Kohta on 2 vuotta siitä kun meidän rakas kisupoikamme lopetettiin. Maanantaina kuulen onko vanhemmalla lapsellani borrelioosi vai ei. Lasten isä on laiha kuin luuranko.. viekö aivokasvain senkin? Mä joudun tod.näk luopumaan mun Microdermalistakin.
Ei varmaan tarvi enää miettiä, miksi mä pelkään tulevaisuutta. Se tulee sattumaan joka tapauksessa tavalla tai toisella. Eikä tarvi ihmetellä teenkö tätä itselleni kiusalla, että ajattelen onko jossain F:n pään sopukassa tapahtunut jotain, joka repii lopulta meidätkin erilleen. Mä vaan pelkään niin helvetisti. Ehkä se oli siltä vain yksi väärin muotoiltu lause. Ja mä tiedän sen itsekin, että ei tulevaisuutta voi sanoa varmaksi. Ei sitä tiedä, jos toisen kanssa asuminen ei olekaan sitä miksi sitä kuvitteli. Mutta kun toi sanoo sen mulle suoraan, niin mun selkäpiitä karmii. Ei tollasia saa puhua. Ei edes ajatella.
Mä vaan sanoin sille suoraan, että en mä ole sitten leikkimässä mitään.. Ja se tietää sen, että mä olen tosissani sen kanssa. Ja luulin, että sekin on mun. Sanoi se yhteenmuuttamisesta puhuessamme, että mun pitäis tehdä sille poika. Nyt vaan lähinnä tuntuu siltä, että - Aijaa, kiitti. Meinaat sitten, että tehdään lapsi(a), jotka mä saan loppuviimein yksin omassa kodissa kasvattaa ja kinuta elareita siltäkin. Ei kiitti. Riittää että tappelen elareista jo yhden miehen kanssa.
Mihin mun kaikki haaveet on hävinnyt? Pelon tieltä tietenkin. Mä pelkään ihan liikaa ollakseni onnellinen. Mä itkin eilen lähes hysteerisesti, kun katsoin sitä norjalaista Kätilöt ohjelmaa.. Tää mieletön vauvakuumevaihe vie multa järjen. Ja nyt varsinkin se menee, kun viimestään tää pelko tekee tehtävänsä. Stressit huipussaan. Elämä on niin hanurista. Oikein menkkapersehanurista, missä pupellat tukehtumaisillas puolihyytyneitä limakalvoklönttejä suupielet verta valuen.
I heard that you're settled down
That you found a girl and you're married now.
I heard that your dreams came true.
Guess she gave you things I didn't give to you.
Old friend, why are you so shy?
Ain't like you to hold back or hide from the light.
I hate to turn up out of the blue uninvited
But I couldn't stay away, I couldn't fight it.
I had hoped you'd see my face and that you'd be reminded
That for me it isn't over.
Never mind, I'll find someone like you
I wish nothing but the best for you too
Don't forget me, I beg
I remember you said,
"Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead,
Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead, "
You know how the time flies
Only yesterday was the time of our lives
We were born and raised
In a summer haze
Bound by the surprise of our glory days
I hate to turn up out of the blue uninvited
But I couldn't stay away, I couldn't fight it.
I'd hoped you'd see my face and that you'd be reminded
That for me it isn't over.
Never mind, I'll find someone like you
I wish nothing but the best for you too
Don't forget me, I beg
I remember you said,
"Sometimes it lasts in love but sometimes it hurts instead."
Nothing compares
No worries or cares
Regrets and mistakes
They are memories made.
Who would have known how bittersweet this would taste?