Mitä siis tapahtui eilen? Tarkkasilmäinen lukijani on saattanut jo tekstistä silmäänsä pistääkin, että rivien välit olivat eilisen viestin sanoma. Mitään kovin kauheata Meidän Pekalle ei siis ole toki päässyt sattumaan; kyseessä oli korkeintaan normaali viikonlopun alun vietto kahden Suomalaisen ja yhden Syyria-Saudi-Arabialaisen herrasmiesten kesken. Ja ikimuistoinen päivähän siitä todellakin saatiin lopulta aikaan.
---
Puute.
Alun perin Torstaiksi oli sovittu kurssiryhmämme kesken pienimuotoinen viikonlopun juhlinta asunnoillamme. Selän takaa kuitenkin oli epädemokratiamme päätynyt muokkaamaan illan suunnitelmaa siten, että kämpät jätettiin taakse ja katse suunnattiin tylsyyttäkin tylsempään porvarikahvilaan. Väkimäärän ja asumuksemme luonteen ottaen tämä sinänsä oikea päätös kuitenkin vesittyi koko ryhmän osalta, sillä paikalla ei ollut mitään muuta tarjottavaa kuin tyhjä kuppi, johon lompakon ylimääräiset rahansa pystyi tyhjentämään. Onneksi kaksi suomalaista herrasmiestä Syyrialais-Saudi-Arabialaisine rikoskumppaneineen olivat vallitsevaa kansanvaltaa ovelampia, ja hakivat läheisestä vesimarketista itselleen viihdykettä.
Alkuilta menikin hyvin leppoisasti kämpillä hullutellessa ja perseillessä. Tällä kertaa saimme etuoikeuden tutustua omasta ympäristöstänsä melko erilaisena paistavaan, ulkonäöltänsäkin jopa kaukaasialaiseen opiskelijatoveriimme, jolla oli sana hallussa. Tiukkojen yhteiskunnallisten jutustelujen ja rakastettavalla skottiaksentilla lausutun huumorin lomassa hieman perseiltiin, kutsuttiin kavereita mukaan iltaa viettämään ja pidettiin yleisestikin ottaen hauskaa. Onneksi näin, sillä hauskuus sai pidennetyn jäähyn siinä vaiheessa kun meitä suomalaisia vietiin taksilla kohti Ammanin Hieman Parempaa Kaupunginosaa.
Paikalla odottikin melkoinen näky. Kasper-ja-jotain nimisen ravitsemusalan kulminoitumaa olivat kansoittamassa tippaakaan paikallisia muistuttavia heitukoita, rikkaita pojankolttiaisia ja ainoina sisällä rakennuksessa Suomalais-Ruotsalais-Saksalais-Jordanialaisryhmä. Pöydän ääressä istuttiin pääasiassa kuin Moilasten suvussa tapana on, mutta tulipa tylyn espresson lomassa vaihdettua mielipiteitäkin muun muassa paikallisen energiainsinöörin kanssa. Oli hienoa kuulla, että täällä päin maailmaa on vanhat tekniikat jo päätetty jättää omaan arvoonsa, ja opiskelujen fokuksena ovatkin yliopistolla pelkästään uusiutuvat energiamuodot.
Silloin tällöin vessassa itseäni viihdytettämällä pidin taisteluhenkeä yllä, mutta liika on kuitenkin aina liikaa. Seurasta irtaantuessamme ja paikalta poistuttaessa saimme huomata, kuinka kyseinen porvariluola ei pärjää asiakaspalvelussa edes sivukujien pienille rihkamakojuille: Visalla oli ihan turha yrittää maksaa. Your card has been declined. Herrat eivät ilmeisesti osanneet painaa oikeata nappia jolloin raha olisi alkanut virtaamaan.
Pihalla pidimme pienen neuvonpitotuokion, ja päätimme, että haluamme jatkaa iltaamme paikallisen baarikulttuurin etsimisen parissa. Suuntasimme taksimme Al-Sawiyah -nimiseen kaupunginosaan, jossa olimme ennenkin kartoittaneet tätä pienen maan alakulttuuria. Muistimme paikasta samassa rapussa sijaitsevat Casino- ja Safaribaarit, joita lähdimme ulkomaailaisen uteliaisuudella kartoittamaan. Porttivahti osasi kertoa meille, että Safari olisi näistä kahdesta perinteisempi ja paikallisempi vaihtoehto, joten päätimme suunnata hissimme kolmanteen kerrokseen. Ja mikä näky hissin oven takana odottikaan: Ensimmäinen huomiomme oli pöytään sammunut herrasmies. Seuraava huomiomme olivat paikan tarjoilijattaret, joiden yhtäläisyys kurtisaaneihin oli enemmän kuin kymmenen kymmenesosaa. Kolmantena ja viimeisenä asiana, ennen kuin ajatus oli edes ehtinyt liikahtaa, paikan sutenöörin näköinen isäntä oli jo ohjannut meidät pöytään, laittanut tarjoilijattaret asialleen ja tuonut kolme lautasellista ruokaa pöytään. Tässä vaiheessa totesimme, että olimme jo liian myöhässä paetaksemme, joten tilasimme pöytään popkornien ja muiden herkkujen seuraksi kaksi pientä olutta, por favor.
Oluet saatuamme päätimme myös kokeilla sishaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen baari jossa myös sishan polttaminen oli ollut nähdäksemme mahdollista. Yhden sishan sijasta meille kuitenkin tuotiin kaksi sishaa, samalla kun paikalliset tarjoilijattaret kovasti halusivat nostella paljasta jalkaansa puoliksi syliimme. Kerrankin kielimuurista oli todellista hyötyä, ja tarjoilijattaret tajusivat lähteä etsimään parempia asiakkaita viereisistä pöydistä, joita kansoittivat pääasiassa paikallisten liikemiesten näköiset häilyvät hahmot. Samalla kun naureskelimme toisillemme puoliksi epävarmassa olotilassa, että mahdammekohan selvitä paikasta hengissä ulos, oloa helpottamaan tuli paikallinen iskelmätähti joka piti talon tunnelmaa yllä. Libanonilaiset säkeet kaikuivat ilmoille yllättävänkin vivahteikkaasti tämän siistiin pukuun pukeutuneen miehen kurkusta, ja samalla väki siirtyi pöydistä tanssilattialle seuralaisineen.
Yllätykseksemme saimme kuitenkin huomata, että paikka oli kuin olikin ilmeisesti aivan rehellinen bisnes. Sen verran meille osoitetut seuralaiset nimittäin osasivat englantia, että kun sana lasku tuli lauseessa esille, pöytään tuotiin asiallinen keramiikkalautanen kuitin kera. Maksoimme näennäisen törkeät 35 euroa huvinpidostamme, ja lähdimme takaisin kadulle tunnin ihmettelyn jälkeen. Tällä kertaa otimme ensimmäisen taksin mitä vastaan saapui ja maksoimme kiltisti tuon viisi dinaaria. Hinku päästä mahdollisimman äkkiä mahdollisimman kauas oli suurempi kuin neuvotteluhalukkuus kello kahdelta yöllä.
Kämpille päästyämme menimme lähes suoraan nukkumaan. Ennen pään painamista tyynyyn huomasin jo kuitenkin harvinaisen tukkoisen oloni, ja pääni sisällä kaikui erään paikallisen ystävämme varoitukset shishakrapulasta. Ja shishakrapulahan tuo sitten aamulla meitä veijareita odottikin.
---
Täyttymys.
Aamuisen hienoisen suolantarpeen huomioon ottaen tämän päivän reissu kuolleelle merelle sopi valkonahalle kuin nyrkki silmään. Vaikka aamulla itseäni ylös raastaessani koinkin muutamia hieman epätodellisempia hetkiä, lähtökohta päivälle oli todella positiivininen. Tänään saavuttaisin kenties matkani kohokohdan, jota olin odottanut siitä lähtien kun projektiin yliopistolla ilmoittauduin. Ja kyllä, päivä oli todellakin odottamisen arvoinen.
Matkamme alkoi tutullä ryhmällämme yliopiston uutuuttaan kiiltelevässä, ilmastoidussa bussissa kohti Mount Nebua. Laadukasta aamupalaa, sipsejä ja limpparia nauttiessani keskustelimme paikasta, johon olimme suuntaamassa. Tältä lokaatiolta ystävämme Mooses aikoinaan katsoi alas Jerusalemiin, ja sain päähänsä yhtä sun toistakin kulttuurihistoriankirjoihin kirjoitettua. Näkymät vuorelta olivatkin parhaimmillaan upeat, olimmehan sentään yhdellä Jordanian korkeimmalla kohdalla.
Riittävästi vuorta ihmeteltyämme lähdimme laskeutumaan toista rinnettä alaspäin. Varsin hurjan oloinen reitti vei taitavan kuskimme johdolla kuitenkin meidät turvallisesti päivän varsinaiseen päämäärään, kuolleen meren rannalle. Ensialkuun kävimme ihmettelemässä paikallista kuumaa lähdettä. Lähteelle saavuttuamme meitä kuitenkin odotti yllätys: paikka oli aidattu miehenkorkuisilla betoniaidoilla piikkilankoineen. Oppaamme matkalla tiesi sanoa, että aidat olivat rakennettu viimeisen vuoden sisään. Saimme kuitenkin paikallisilta vihjeen, että aitojen ylitse oli mahdollista päästä alueen perältä, joten lähdimme matkaan.
Puron varrella matkattuamme huomio kiinnittyi alueen kasvillisuuteen. Keskellä kiviröykkiöitä kasvoi yllättäen yhtä jos toistakin paremmin tropiikista tuttua puuta ja risua, ja rinteiltä alas valuva vesi soljui paikoitellen jopa polttavan kuumana. Rinteet ylös kiivettyämme päädyimme altaalle, jossa vaatteet oli suuremmilta osin jo vähentynyt, ja lopuiltakin hyvää vauhtia vähenemässä. Itse kuitenkin pysähdyin altaan reunalle: aiemmin alhaalla ryhmäämme harmittaneet kivimuurit olivat rakennettu ilmeisen hyvästä syystä. Sekä aivottomien turistien, että paikallisten junttien toimesta paikalla oli useampi tuhat kiloa jos jonkinmoista jätettä ja paskaa. Ympäristöstä huolehtiminen ei jälleen kerran tunnu olevan ihmiskunnan suurimpia vahvuuksia. Kävipä samalla mielessä että mitä paskaa itse allas mahtoikaan sisältää. Jos kerran rinteiltäkin löytyi kaikkea kengistä kalsareihin, altaassakin ihan hyvin saattaisi lillua jotain sinne kuulumatonta...
Hieman surullisen kohtaamisemme jälkeen päädyimme lopulta meren rannalle. Normaaliin tyyliini tein rituaalini juuri siihen tapaan kuin niitä ei pidä hoitaa. Laitoin vettä suuhun, silmiin ja haavoihin. Hyi, sokeus, sattuu. Pienen hölmöilytuokion jälkeen onnistuin kuitenkin asettamaan itteni ympäristön vaatimalle tasolle, ja pystyin nauttimaan mm. vedessä kävelystä, korkkina kellumisesta ja zenimäisen rauhallisesta olotilasta johtuen veden juuri oikeanlaisesta lämpötilasta ja koostumuksesta. Tässä meressä uiminen oli todellakin ihan jotain muuta. Meininki on todella leppoisaa, iho saa mineraalihoitoa ja silmät kauhovat hetki toisensa perään kauneutta maapallomme matalimman kohdan tarjoamasta, ällistyttävästä ympäristöstä. Tähän maankolkkaan ei voi muuta kuin rakastua.
---
Päätös.
Tänään illalla mereltä palatessani jäin kovasti miettimään viimeisen kahden päivän tapahtumia. Todella "perinteisen" baarin palveluhenkilökunta ilmeisesti oli ainakin osittain palkattu työhönsä luomaan tunnelmaa bordellista. En tosin osaa sanoa, mitä niin hienoa tunnelmaa pahimmassa koskaan tapaamassani räkälässä sitten on, mutta paikalliset bisneshahmot tuntuvat ilmeisesti konseptista kuitenkin pitävän kovastikin. Jos moraalista rajaa on jo joka tapauksessa kerran taivutettu, on yllättävän helppoa taivuttaa tuo kuparilanka useammallekin mutkalle. Safari oli joka tapauksessa paikalle varsin osuva nimi, sillä kotoisaksi luukkua ei kyllä voi hyvällä tahdollakaan väittää. Tunnelman lisäksi paikka oli myös fyysisesti saastainen, eikä kyyppareita juuri kiinnostanut mihin tuhkat pesästä puhallettiin. Lattia, ruokapöytä ja asiakkaan syli olivat yleisesti käytössä olevia roskasäiliöitä.
Nyt kämpillä istuessani huomaan taas enemmän positiivisen asian. Alan jo olla vaaleusasteikolla jäätelöpuikon yläpuolella, eikä ihokaan enää punoita vaan tummuu. Muutenkin koko keho tuntuu aivan uudistuneelta, ja mieli virkistyneeltä. Tästä on erittäin hyvä jatkaa. Kaksi viikkoa vielä on luvassa allekirjoittaneelle etuoikeutetulle mielen täytettä.
---
Päivän kuvakimara: Kuumalla lähteellä. Paikalliset tykkäävät koristaa viidakkonsa kuin joulukuusen konsanaan. Tämänkin idyllisen maiseman takana piilee useampi tonni kuvottavaa jätettä, jota niin aivottomat turistit kuin paikalliset juntitkin jättävät joka päivä peräänsä.
