IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Ehtoota. Tulin kiusaamaan teitä taas. Tänään olen enimmäkseen harrastanut salaminnopeita väistöliikkeitä vältelläkseni naapurista sinkoilevia femtosekuntilasersäteitä osumasta epämuodostuneisiin kasvoihini. Maanantaina vedin lonkkaa ilman kirurgisia apuvälineitä ja illalla lauloin itselleni farmaseuttisen tuutulaulun. Eilen kävin ahkerasti tekemässä kolme tuntia metallitöitä jonka jälkeen päädyin Kusikasan, Das Bootin ja Kesportin kanssa treenikämpälle. Seesteisesti aaltoilevan savun verhoamassa kopissa kidutimme korviamme ja naapurin kissaeläimiä yrittämällä harjoitella biisejä lauantain studiosessiota varten. 7 kuukauden tauon jälkeen persoonaton pseudopolkuharmonipoppimme kuulosti kamalammalta kuin koskaan ennen. Silti saavutimme jonkinnäköisen euforisen tuolinpaiskomisfiiliksen, tällä kertaa jopa ilman päihdyttäviä kemikaaleja sun muita lipeätisleitä. Tänään heräsin aamulla ääniin pääni sisällä jotka käskivät jatkaa nukkumista. Velloin makeutusaineilla rikastetussa itsesäälissä iltapäivään asti, jolloin suuntasimme taas harjoittelemaan. Tänään biiisit kuulostivat pääasiassa kakofoniselta kanteleenkielenkatkomiskirkonpolttokamarikantrimusiikilta, sellaiselta jota ei voi luokitella edes hissimusiikiksi. Ainoastaan eskalaattorimusiikiksi. Vitutuskertoimien eksponentaalisesti kohotessa taivaisiin ja lävistäessä Jeesuksen fataalisti, päätimme lyödä rukkaset tiskiin ja lyödä toisiamme lujaa kunnon nahkahanskoilla. Mitä? Huomenna soitellaan ehkä taas, ehkä myös perjantaina. Jos lauantaista tulee mitään muuta kuin mammuttimainen fiasko, juhlin niin kauan että maksani putoaa puntista buutsinvarteen. Näillä mennään, kuinkas muuten. Hyvät yöt.

Tänään kuunneltua:

Redd Kross - Crazy World

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.