IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Tööt. Muutama suhteellinen aikamääre sitten peruutin traktorilla madonreiän läpi ja sinkouduin jurakaudelle. Sytytin kaiken palamaan suustani vaahdonneella termiitillä ja ratsastin brontosauruksen selässä nykyaikaan. Charlie Chaplin mäjäytti minua otsalohkoon kävelykepillä ja sanoi että painu vittuun tää on mun leffa. Puhalsin studion pihalta T-Fordin jolla sitten köröttelin rauhallista 30 kilometrin tuntivauhtia tähän päivään. Istahdin kaikessa rauhassa lokoisalle "työ"tuolilleni ja ryhdyin käyttämään sormiani alitajuntani välikappaleena. Päivät ovat taas painuneet mailleen, olisivat minun puolestani saaneet painua helvettiin. Sunnuntaiaamusta tähän iltaan asti en ole tehnyt juuri muuta kuin töitä ja nukkunut. Myös samanaikaisesti, sekin on mahdollista. Tulin tänään kotiin hieman normaalia aikaisemmin ja asensin parvekkeelleni riippumaton. Hammockissa makaamisessa vaan on sitä jotain. Kunnollinen sisäänajo tehdään myöhemmin. Äskettäin kävin investoimassa rahani tuikitarpeellisiin varaosiin. Toiset miehet ostavat vaimoilleen koruja, minä ostan Ladaani varaosia. Olen täysin varma että saan enemmän vastinetta rahoilleni. Olkapäätäni särkee. Kipu on kestänyt jo kuukauden ja pahentunut portaattomasti. Teen kohta itselleni ilmastointiteipistä kantositeen á la MacGyver ja käyn ilmoittamassa itseni invalidiksi. Sitten saan aina parkkipaikan. Ja kaikkia muitakin jänniä etuuksia. Kuten vaikka litroittain morfiinia. Hmm. Taidan mennä nukkumaan. Huomenna on taas pitkääkin pidempi päivä. Hyvät yöt.

Tänään kuunneltua:

Soulgate's Dawn - Lost Control

Aivastuslaivasto.Lauantai 25.04.2009 23:46

Kirkkaan sameaa ja tuskaisen takeltelevaa päivää. Olen krapuloinut tänään oikein urakalla. Silmäni verestävät niin paljon että kun laitoin keltalinssiset aurinkolasit päähän, kaikki näytti oranssilta. Eilen siemailtiin mallasjuomaa Baumin ja Kesportin kanssa. Kuten arvata saattaa päädyttiin taksin takapenkille ja sieltä Venttiin. Tissuttelin itseni tärviölle. Jos tieteellisiin mittausmetodeihin oltaisiin ryhdytty, alkoholistani olisi luultavasti mitattu alle kaksi promillea verta. Tänään iltapäivällä lahjoitin asuntoni saniteettitilan kaakeliastialle mahalaukkuni sisällön kokonaisuudessaan. Makailin pari tuntia parvekkeella puolialasti ja kuuntelin kuinka kaikki jotka todistivat tämän tapahtuman yökkäilivät pahemmin kuin minä itse. Olo alkaa jo lievästi tasoittumaan. Alunperin suunnitelmissa oli tänään mennä Vastakulttuuriklubille mutta olotilan ollessa seiniä mukailevan horjuva, meneminen jääköön sikseen. Olisin päässyt ilmaiseksi sisäänkin kun Kauko Röyhkä soittaa mun kitaravahvistimella. Täytyy vaan luottaa ettei se hajota sitä, laiskottaa ja väsytyttää niin että en jaksa mennä vahtimaan. Laitoin äsken ruokaa itselleni. Chicken tikkaa jopa. Kanaa löytyi Siperian Walinnasta mutta tikkaa täytyi vähän aikaa etsimällä etsiä ja hakemalla hakea. Seurasin naapurustossa kaikuvia tok-tok-tok-ääniä ja löytyihän sellainen lintu lopulta ihan lähirämeiköstä. Pahaa se kyllä oli. Hyi yök. En suosittelisi kyseistä ruokalajia pahimmalle vihamiehellenikään. Tosin miksi suosittelisin ylipäätäänsä mitään pahimmalle vihamiehelleni ja vaikka suosittelisinkin niin miksi pahin vihamieheni kuuntelisi neuvojani? Taidan siirtyä pohtimaan sitä että harmittaako ihmistä oikeasti silloin kun harmittaa se että mikään ei juurikaan harmita. Saas nähdä millaiseen lopputulokseen päädyn.

Tänään kuunneltua:

Praying Mantis - Man Behind The Mask

Uhrien valikointi.Keskiviikko 22.04.2009 15:04

Terveisiä täältä elämän perimmäisten kysymysten ääreltä. Miksi television Kakkutehdas ei ole oikeussalidraama ja miksei Amazing Race ole natsiohjelma? Kysynpähän vaan.

Tänään kuunneltua:

Sons And Daughters - Blood

420Maanantai 20.04.2009 23:36

Morjens. Tänään on huhtikuun 20. ja Adolf Hitler viettää 120-vuotissyntymäpäiviään. Brasiliassa palmun alla mukavasti lekotellen ja Jägermeisterista tehtyä Pina Coladaa siemaillen siellä Aatu synttäreitään viettää niin. Suoritin tänään jokakeväistä tiskausoperaatiota kun havahduin jälleen yhteen mielenkiintoiseen yhteiskunnalliseen epäkohtaan. Mielenkiintoiseen omasta mielestäni, fataalin ikävystyttävään muiden mielestä. Siitä huolimatta. Astiakaappini tonkiminen olisi varmasti kuolemaksi jokaiselle joka sinne tohtii mennä kouriaan tunkemaan. Ja ellei nyt ihan kuolemaksi niin ainakin pysyväksi traumaksi joka aiheuttaisi myöhemmällä iällä vakavia dissosiatiivisia häiriöitä. Olen tottunut aina tekemään asiat juuri päinvastoin yleistä normia. Miksikö? Just for the heck of it. Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan ja ruhjoutuvat läpi tasapaksuisuuden vesivoimalaitoksen turbiineista. Kuitenkin (alus)astiakaappini on pullollaan ties mitä Teemaa sekä muita vanhustenhoitolaitosten käyttöön tarkoitettuja kippoja ja kappoja. Ihminenhän ei elä pelkästä leivästä, hän tarvitsee myös astioita. Mutta pitääkö aina kun on syntymäpäivä, kihlajaiset, kissanristiäiset tai hautajaiset niin ostaa lahjaksi sitä samaa vanhaa Teemaa? On Teema-kuppeja, on Teema-lautasia, on Teema-leikkuulautoja, on Teema-moottorisahoja, on Teema-paksusuoliavanteita ja niin edelleen. Vaadin personaallisuutta tähän touhuun. Miksi ihmeessä haluaisin edes lahjoituksena kirkkaanvärisiä, epäkäytännöllisiä ja ylihintaisia sylkykuppeja joita löytyy joka ikisen suomalaisen tusinauunon kodista pilvin pimein. Tästä eteenpäin aion lähettää kaikki lahjaksi saamani Teema-astiat kehitysmaihin nälkää näkeville lapsille. Ei niille kyllä ole mitään mitä niihin laittaisi paitsi hiekkaa mutta entäs sitten. Voivat käyttää niitä vaikka lepakoiden metsästämiseen. Ravintoloista kähveltämissäni saostuneissa muovituopeissa ja pizzerioista "lainaamissani" lohjenneissa savilautasissa on paljon enemmän menoa ja meininkiä. Duunipaikoilta löytyy varmasti kahvikuppeja ja ei kylän kulmasnagari siihen kaadu jos muutaman haarukan pistää povitaskuun sateisen päivän varalle. Sellaista tänään! Ja hyvää huhtikuun kahettakymmenettä! Mor.

Tänään kuunneltua:

Miosis - Benandanti
Epäystävällinen tervehdys. Taas on yksi passiivisen toiminnan täyteinen viikko painunut majoilleen. Torstaina matkattiin Kopan kanssa Suomen Törkyyn katsastamaan Sapattivuoden keikkakunto Klubille. Reissun aikana vedin itseni huolelliseen jurriin ja otin välikuolemaa niin tienpientareella kuin rappukäytävässänikin. Helvetin hyvä reissu. Varmaankin. Perjantaina pistettiin silmään kunnon höpövaihde ja pidettiin MacGyver-maratooni. Juokseminen oli kyllä tästä maratonista kaukana. Eipä aikaakaan kun löysimme itsessämme piilevän askartelijan. En tarkkaan voi paljastaa humalaisen insinöörintaidonnäytteen tarkkoja yksityiskohtia koska patentti on vielä haussa. Mutta kerron sen verran että se on kulkuväline joka kulkee maalla, vedellä ja ilmassa. Siinä ei ole metalliosia joten sen voi (sala)kuljettaa helposti metallinpaljastimen läpi. Siinä on myös vaihdettava suutin johon voi kiinnittää kaikkea höyrypesurista paineilmakompressoriin. Lauantai tuskailtiin studiolla ja onnistuttiin nauhoittamaan n. 40 minuuttia maatamöyhivää bassoraitaa. Kotiin päästyäni löysin itseni olohuoneestani, keskeltä lattiaa istumasta samalla kun suolapatsaat nauroivat ympärilläni ja osoittivat minua ivallisesti sormillaan. Kaikki muuttui punaiseksi ja huomasin olevani aavikolla jonka hiekka koostui todella pienistä kookospähkinöistä. Samalla hetkellä minut kaapattiin Algerian salaisen tiedustelupalvelun toimesta helikopteriin ja lennätettiin Kuopioon. Sanoivat että tästä touhusta ei nyt tule yhtään mitään jätkähän on ihan sekaisin ja käskivät minun liftata kotiin. Jotenkin selvisin kyseisestä päätähuimaavan vaarallisesta tilanteesta ja kömmein ulos sänkyni alta. Oli sunnuntai ja kello läheni kahta iltapäivällä. Karistelin takistani leikkikentän santalaatikon hiekanmuruset roskakoriin ja laitoin aurinkolasit päähän. Hain Siwasta vähän kanankoipia ja Pommacia ja nyt ei pelota enää yhtään. Taidan keittää itselleni vähän teetä ja kokeilla uusia kainalosauvojani. Näkemiin.

Tänään kuunneltua:

Clefsnake - Burning City

Fuck The Back Off.Lauantai 18.04.2009 01:26

Terve. Eilen pelikunto, tänään tasotusta, huomenna studiolle.
Bonan tagon. Tuli sitten syntymäpäiviä juhlittua oikein olan takaa ja kyynäreen edestä. Perjantaina latailin akkujani tökkimällä haarukalla pistorasiaan. Tietokeskukseni ylikuormittui ja prosessorinlaki alkoi tupruttamaan paksua hernerokkasumun sekaista kesäkeittosavua. Annettuani itselleni mikrotukea viemärinpuhdistusaineella, siirryin harrastamaan syvämerensukellusta aatteideni aaltoihin. Tämä aktiviteetti osoittautui kuitenkin kuolettavan ja elättävän tylsäksi joten tajuntani imi keuhkonsa täyteen suolavettä ja menehtyi väliaikaisesti. Lauantaina jalostin itsestäni koirarodun, muutuin kaupunginreissun ajaksi karkeakarvaiseksi keskikaljannoutajaksi. Syntymäpäivät XXII. Residenssini olemattomia happivarantoja saapuivat kuluttamaan Ansio, Virtanen, Kode ja Kusikasa. Ehtoon mittaan siinä sitten kummasteltiin että nykyään kun kaikilla on autoissa paljon puhutut ja kehutut navigaattorit, niin millainen olisi auton varusteena vaginaattori? No ei siitä sen enempää, loput voitte keittää utuisten päidenne hornankattiloissa ylikypsiksi ihan kaikessa rauhassa. Taiteilijaelämää jatkettiin Pub Legendassa, niinkuin niin monena kohtalokkaana iltana aikaisemminkin. Katselin vierestä kuinka kannoin itselleni kaksin käsin leukaa apuna käyttäen etanolipitoista nektaria. Kuin ulkopuolisen silmin seurasin kuinka lompakostani nousevat rypistyneet setelit muuttuivat nestemäisen välikäden kautta sekavuudeksi ja juilivaksi virtsaamistarpeeksi. Valomerkin välähdettyä kukkarostani lennähti enää vain aliravittu koiperhonen joka sekin kuoli kesken pakosuorituksensa. Jonkinlaista transportaatiometodia hyväksi käyttäen pääsin ennen sarastusta kotiini. Sunnuntaina aamulla löysin sohvaltani Ansion ja ryhdyttiin kumoamaan kuiviin kurkkuihimme korjaussarjaa. Yksi asia johti toiseen ja se toinen asia johti kolmanteen ja loppuillasta olinkin taas melko hyvässä viisteessä. Maanantaina käytin vanhaa sananlaskua "ei kahta kolmannetta" oikeuttamaan sen että voisin viljellä aivosolujeni keskuuteen massahysteriaa olemalla pellit kiinni vielä yhden päivän. Nyt on tiistai ja krapula ei ole iskenyt vielä. Mutta kuin Stuka kirkkaalta taivaalta, se tulee vielä iskemään. Ja kun se tulee se iskee kuin miljoona volttia. Näin positiivisiin tulevaisuudennäkymiin päätämme ohjelmamme tänään. Hyvää yötä ja nukkukaa huonosti.

Tänään kuunneltua:

Sunstorm - Fame And Fortune

Anteeksi jo valmiiksi.Perjantai 10.04.2009 00:50

1. Kuinka usein sinut näkee lenkkeilemässä?
- harvemmin kun ei milloinkaan.

2. Miten vietit ystävänpäiväsi?
- kotona möllötin

3. Mitä sinua lähimmästä pussista löytyy?
- kivekset.

4. Miten pukeutuisit ystäväsi syntymäpäiväjuhliin?
- uimahousut ja kaasunaamari.

5. Juotko alkoholia?
- en, syön sitä.

6. Esitätkö vanhemmillesi viattomampaa kuin oikeasti olet?
- minähän olen viattomuuden perikuva.

7. Nautitko huomiosta? Miksi?
- nautin tuomiosta.

8. Kauanko ensisuudelmastasi on aikaa?
- ketä oikeasti kiinnostaa?

9. Mitä sinusta on vaikea uskoa ulkonäkösi perusteella?
- että syön lapsia ja harrastan ompelua.

10. Oletko tänä vuonna menossa keikoille? Mitä keikkoja/festareita on tiedossa?
- 16.4. Sapattivuosi Klubil, Sauna Open Air, OjisRock, KarmaRock, mitä näitä nyt on.

11. Mistä luonteenpiirteestä muut eivät pidä sinussa?
- tuskin pitävät yhdestäkään.

12. Syötkö terveellisesti tai noudatatko jotain erikoisruokavaliota?
- mitä enemmän rasvaa sitä paremmin uppoaa.

13. Luetko säännöllisesti blogeja Internetissä?
- luenko säännöllisesti internettiä blogeissa?

14. Kuka perheenjäsenistäsi on sinulle läheisin?
- Vasen isovarpaani.

15. Tiedätkö aina missä on illan parhaat bileet?
- tiedän. mun olohuonees.

16. Voisitko pukeutua leopardikuvioiseen vaatteeseen?
- housuihin ehkä.

17. Menisitkö kauneusleikkaukseen, jos saisit sen ilmaiseksi? Miksi?
- menisin kauheusleikkaukseen.

18. Hölmöiletkö koskaan alkoholin vaikutuksen alaisena? Jos hölmöilet, kadutko käytöstäsi?
- selvinpäin hölmöilen ja häpeän, kännissä en.

19. Tiedätkö usein mitä eri sivistyssanat tarkoittavat?
- mitä tarkoittaa sivistyssana?

20. Hehkutetaanko Madonnaa mielestäsi turhaan?
- emmätiä. Jos Madonna on dieselkone eikä se lähde kylmänä käymään.

21. Marabou vai Fazer? Miksi?
- Fazer. Siinä on vähemmän kirjaimia.

22. Oletko täysin suomalainen vai onko sinulla ulkomaalaisia sukujuuria?
- ryssänverta vähän virtaa.

23. Metallica vai Lady GaGa? Miksi?
- molemmat on ihan perseestä. Lady GaGa nyt on vähän enemmän vielä perseestä.

24. Onko kännykässäsi ns. turhia numeroita, joihin et koskaan soita?
- joo, about kaikki.

25. Inhoatko/inhositko yläasteaikojasi? Miksi?
- kyllä aika vitun hanurista oli.

26. Käytkö koskaan kaupassa, jos sinulla on verkkarit ylläsi?
- no en kyllä verkkarit jalassa lähde parveketta kauemmaks.

27. Millaista musiikkia kuuntelet?
- mahdollisimman häiriintynyttä.

28. Mitä laittamaasi ruokaa joku muu söi viimeksi?
- jos joskus laittaisin ruokaa niin kyllä perkele söisin kaiken itse.

29. Oletko hyvä suunnistamaan vai eksytkö helposti?
- missä olen?

30. Millaisiin ihmisiin ihastut? (ulkonäön perusteella)
- en ihastu.

31. Onko sinua koskaan haukuttu huoraksi?
- pelkästään tänään jo kolme tai neljä kertaa.

32. Millainen on mukavin yöpukusi?
- syntymävaatetus.

33. Oletko koskaan haukkunut ketään horoperseeksi?
- joo, kaikkia kavereitani.

34. Oletko hoikka, lihaksikas vai pyöreä?
- luikku

35. Mitä teit/teet hiihtolomalla?
- meikäläinen ei juuri lomaile.

36. Oletko koskaan valehdellut ikääsi? Kenelle valehtelit ja jäitkö myöhemmin kiinni valheestasi?
- miksi valehtelisin ikäni?

37. Onko kiihkeiden kielisuudelmien antaminen julkisella paikalla sopivaa? Miksi?
- kunhan molemmat osapuolet ovat ihmisiä niin eipä tuo juuri haittaa.

38. Värjäisitkö huoneeseesi seinät a) punaisen sävyllä. b) sinisen sävyllä. c) vihreänsävyllä:
- d) musta

39. Pidätkö takapuolestasi? Miksi?
- pidän. no siksi ettei se lähde irti.

40. Oletko pitempi kuin äitisi? Jos olet, kuinka paljon pitempi olet?
- oon jotain 15 cm pitempi

41. Oletko huolehtivainen?
- huolehdin siitä että kaikilla on kurjaa. hähähä.

42. Ymmärrätkö miksi niin monet hehkuttavat Twilight- elokuvaa?
- no jos sekään ei lähde kylmänä käymään.

43. Haluaisitko olla täydellinen?
- olen täydellisen epätäydellinen.

44. Kaunein julkkisnainen?
- sanotaan vaikka Liz Vassey

45. Komein julkkismies?
- Jope Ruonansuu!

46. Minkä sanan sanot vähintään viisi kertaa päivässä?
- "Hitler"

47. Onko musiikki sinulle tärkeää?
- aika lievästi ilmaistu.

48. Kissa vai koira? Miksi?
- molempien risteytys.

49. Luetko kirjoja?
- jos joku on niitä huussiin jättänyt.

50. Minkälaiset verhot sinulla on?
- ei ole verhoja.

51. How are you?
- sitting.

52. Mitä toivot tulevaisuudelta?
- että se tulisi ja menisi ohi pian.

53. Mikä on lempivärisi?
- musta

54. Osaatko soittaa mitään soitinta?
- kovasti yritän ainakin.

55. Tyylisi?
- tyylitön.

56. Mikä suuri uutinen on jäänyt parhaiten mieleesi (esim televisiosta nähty, radiosta kuultu)?
- WTC, sai kerranki jenkit kunnolla turpaan.

57. Ranta- vai kaupunkiloma?
- loma? mikä se on? ei oo näkynyt.

59. Kuinka monella teinillä olet nähnyt siideri- tai olutpullon kourassaan?
- useammilla kuin jaloissaan.

60. Kappale, joka saa sinut iloiseksi: (myös ilman erityisempiä muistoja)? Miksi?
- MacGyverin tunnari.

61. Pahimmat tapasi?
- huonot vitsit

62. Onko sinulla ajokortti? Entä omaa autoa?
- löytyy ja löytyy.

64. Kuvaile...
a) pissistä: sais naulata lattiaan.
b) räppäriä: sais naulata seinään.
c) rokkaria: hienoja ihmisiä.
d) goottia: semihienoja ihmisiä.
e) fruittaria: sais naulata lattiaan ja seinään.

65. Mikä on kaunein kieli?
- volapük

66. Millaiset hiukset sinulla on?
- epämääräiset sinne sun tänne harottavat karvat.

67. Mikä/mitkä asiat herättävät sinussa helliä tunteita?
- eivät valitettavasti sitten mitkään.

68. Mitä kaikkea lompakostasi löytyy?
- ei ainakaan rahaa, that's for sure.

69. Mitä ajattelet jos näet jonkun minihameessa kahdenkymmenen asteen pakkasessa?
- riippuu siitä onko se mies vai nainen.

67. Mitä teet jos kesken keskustelun tulee hiljainen hetki?
- kerron huonon vitsin.

68. Onko sinun helppo antaa muille ihmisille anteeksi?
- kukaan ei ansaitse anteeksiantoa.

69. Mitä kasviksia/hedelmiä olet tänään syönyt?
- lihapullia.

70. Mitä tilasit viimeksi netistä?
- ydinohjuksen.

71. Mitä kiusausta sinun on vaikea vastustaa?
- kinkkukiusausta.

72. Mitä lääkkeitä olet viimeisen vuoden aikana käyttänyt?
- Efexor, Cipralex, Seroquel, Tenox, Opamox, Zopinox ja näitähän riittää...

73. Osaatko nauraa itsellesi?
- en oikein voi muutakaan.

Olipas jännää.

Sanomalehtipihvi.Perjantai 10.04.2009 00:12

Tööt. Alkuräjähdysmäisen eeppistä torstaita teille siellä nojatuolissa möllöttävät nuijapäät. Käänsin juuri painovoiman lausumalla peilin edessä ruotsinkielisiä kirosanoja takaperin. Herätessäni kuhmu otsassa eteisen katosta, päätin että en enää yritä samaa temppua uudestaan. En ainakaan ilman kunnollisia turvavaljaita ja tähtisadetikkuja. Alkuviikko on singahtanut ohitseni kuin linnanmuurin yli lennätetty talonpojan rutonsaastuttama ruumis. Muitakin referenssejä kyseiseen metaforaan löytyy mutta niistä sitten iltapäivälähetyksessä tarkemmin. Maanantaina vedin lonkkaa ja vähän suontakin. Vanhuus ei tule yksin, se tulee rollaattorin kanssa. Ei vain yksinkertaisesti ollut innostusta ja motivaatiota tehdä muuta kuin maata sängynpohjalla ja haaveilla sängynpohjalla makaamisesta. Kaikki tietävät millaista on sängynpohjalla makaaminen mutta millaista olisi sängynpinnalla makaaminen? Tietysti jos kyseessä olisi pinnasänky niin sittenhän asia olisi pläkki ja päivänselkä. Keskiviikkona saapastelin rinta rottingilla ja selkä mahongilla katsastuskonttorille hakemaan Largoon leimaa. Tuliko sitä leimaa? No eihän sitä leimaa tullut. Hipsein vähin äänin häpeää tihkuen katsastuskonttorilta pois ja ajoin Ladan kanssa metsän siimekseen. Istuttiin molemmat kannon päälle ja itkettiin. Mies, auto, korpi ja kyyneleet. Lauantaina vanhenen taas. Pitkän tähtäimen suunnitelmana sille päivälle on kitata vitun pitkä kalja niin vitun vikkelään kuin kurkku vaan vetää. Eli varmaankin Venttiin. Palataan näiden asioiden merkeissä ja taivaan merkeissä ja automerkeissä ja vittu ihan sama missä. Näkemisiin.

Tänään kuunneltua:

Shadrane - Manzanar

Kinttupolkupyörä.Sunnuntai 05.04.2009 16:59

Jó napot, hogy vagy? Heräsin ja niin oli tämäkin päivä pilalla. Jouduin repimään itseni ylös sängystä kuin vinyylitapetin seinästä. Eilinen oli sanalla sanoen ja kirosanalla kiertäen tapahtumarikas ja vastoinkäymistäytteinen. Tarkoituksena oli suunnata kahden auton voimin Harjavallan Night Factoryyn tsiikailee Maj Karmaa. Ensitöikseen karavaanin ykkösosa, Mazda 323 rupesi haisemaan slovakialaiselta silavansavustamolta ja vaihdettiin matukka tomaatti-Accordiin. Toinenkin auto käytiin vaihtamassa bensatankin luukun puutteellisen toimivuuden vuoksi. Näin lähti päivä käyntiin. Päästiin kuitenkin perille, vain huomataksemme että kaikki Haravalandian pankkiautomaatit oli nostettu tyhjäksi. En se minä ollut. Pelattiin siinä Holvissa sitten aikamme biljardia Yön kanssa ja lähdettiin nostelemaan koko kyläpahasesta ennen kuin päästiin edes lippuluukulle asti. Syitä lähtöön oli monia. No, sainpahan ilmaset safkat, virvoitusjuomat ja pyöritellä Hondan rattia. Viszontlátásra.

Tänään kuunneltua:

Dynahead - Do You Feel Cleansed?