IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Kamalasti pelottaa tullissa.Maanantai 28.09.2009 20:44

Kärkevää illanalkua. Työviikko on taas lähtenyt käyntiin kuin yskivä Zetori. Perjantaina haahuilin Turussa ja matkaan tarttui brändäri kitarakeissi. Lauantaina vietettiin Meisselin 30-vuotiskekkereitä ja hankkiuduin melkoiseen seipääseen. Aamulla kuittimorkkis oli niin tuskaisa että loivensin sitä syksyisellä kävelyretkellä. Apostolinkyydillä taitoin noin 4 kilometrin matkan Meisselille hakemaan neukku-Mersuani. Taipaleen jälkeen jalkani olivat rakoilla, sääriäni särki ja poskionteloistani valui edeltävänä iltana nautittua Jamesonia. Päätin että siinä oli kuntoilua ihan tarpeeksi tälle vuosikymmenelle. Tämän pikaisen tilannekatsauksen jälkeen aion nyt istua nurkkaan kyyhöttämään. Sieltä käsin taittelen erinomaisilla origamitaidoillani puhelinlaskusta porakoneen. Sitten ei ainakaan tarvitse syödä pekonia aamiaiseksi. Nähdään. Moikka.

Tänään kuunneltua:

Hawkwind - Master Of The Universe
Heipä hei taas pitkästä aikaa ja ajasta pitkää. Viime viikon tiistaina kurotin pesukoneeni sisältä viimeisiä suolakurkkuja ja kuten arvata saattaa, horjahdin ja putosin sisään. En tiedä tarkkaan mikä pesuohjelma käynnistyi mutta löysin itseni Belgiasta vuonna 1884. Vietin viikon maan vankilassa säädyttömän pukeutumiseni ja maalinhaistelun vuoksi. Siksi minusta ei ole kuulunut mitään muutamaan toviin. Ladani joutui taas surkeasti epäonnistuneen käyttövarkausyrityksen uhriksi. Tästä johtuen minun oli vietävä tuo rakas neuvostoliittolainen postimyyntimorsiameni terapiaan. Postraumaattinen stressioireyhtymä lähti menopelistäni puolella litralla asetonia. Kaasuttimen kautta annosteltuna. Jouduin turvautumaan taas sisäiseen MacGyveriini ja tein virtalukkoon tilapäisen hätäpatentin. Osat tähän toimenpiteeseen pakkolunastin vanhasta taskulampusta. Olen nyt viikon verran ajellut ilman lähivaloja, ilman lämmityslaitetta ja ilman tuulilasinpyyhkijöitä. Perjantaina päädyin jälleen Leppäselle ryyppäämään. Lauantaina eksyin juhlimaan Ebijanen 22:ia ja heräsin tänä aamuna - yllätys - Leppäseltä. Löysin kädestäni tekstin "JOE BOB" ja vatsastani tekstin "AAVESIITTIÖ". Kaikesta päätellen en halua edes päätellä mitään. Aion viettää nyt loppuillan krapulaa parannellen ja elokuvia katsellen. Vuorossa ainakin sellaiset leffat kuin Pink Flamingos ja August Underground's Mordum. Näkemisiin, rakkaat lapset. Tavataan pikatiellä kun aurinko laskee.

Tänään kuunneltua:

Asia - Long Way From Home

This is the captain speaking.Maanantai 07.09.2009 20:09

Tervehdys! Tämä on erikoistarjous juuri sinulle, muotitietoinen venäläinen nainen. Lue eteenpäin, sillä tämä on elämäsi tilaisuus jota ei sovi ohittaa. Olemme päättäneet tulevan juhlavuoden kunniaksi tarjota sinulle MOSCOPOLITAN-lehden vuosikerran nyt erikoishintaan, vain 199,95 ruplaa! Lehtemme sisältää monia mielenkiintoisia artikkeleita ja vain lievää propagandaa sisältäviä värivalokuvia. Ensi kuun numerossa toimittajamme opettavat sinulle 10 erilaista tapaa nousta Ladasta hienon naisen elkein. Kannattaa myöskin syventyä artikkeliin "50 kopeekan meikit - onko niistä mihinkään?". Kerromme myöskin 5 eri kemikaalia joilla voit piristää parisuhteenne seksielämää. Ja uskomatonta mutta totta, kaikkia näitä kemikaaleja voit tislata kotikonstein Neva-joen vedestä! Tee elämäsi fiksuin päätös ja tilaa heti MOSCOPOLITAN. Usko meitä, vaatii enemmän rohkeutta perääntyä tästä tilaisuudesta kuin tarttua siihen!

Tänään kuunneltua:

Forgotten Suns - An Outer Body Experience
Varhaisaamua. Tai sitten myöhäis-, miten vain. Torstaina yhteiskunnallinen statukseni nousi taas hieman. Ehkäpä vastapainoksi kaikille sitä edeltäneille laskuille. Yksinkertaisen leikkaustoimenpiteen myötä astuin ulos rillipäiden kastista. Ehkä elämäni parhaiten investoidut 3000 euroa. Örjantai, Öuantai ja Önnuntai sujuivatkin sitten semiletkeässä sekavuustilassa. Sairasloma loppui eilen ja tänään olin ensimmäistä päivää taas Valloxin ilmastointiteipillä korjattujen liukuhihnojen ääressä erittämässä ns. niskalimaa. Nyt ajattelin pitää rauhallisen koti-illan ja hemmotella itseäni maksalaatikolla. Ei mulla nyt tämän enempää. Ajattelin vaan tulla vittuilemaan.

Tänään kuunneltua:

I Wrestled A Bear Once - Tastes Like Kevin Bacon

http://www.youtube.com/watch?v=ZrFTR9fucr8

3. maailmansota ja sen jälkipyykki.Sunnuntai 30.08.2009 23:45

BLAM!!!

Nälkä.Perjantai 14.08.2009 16:24

Tämä kysely on tarkoitettu tytöille. Nyt saamme hyvällä omallatunnolla tuoda esille kaikki turhamaisimmat piirteemme ja jakaa vielä ne keskenämme!

(vitut siitä kenelle on tarkoitettu, teen tän silti)

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
15-20 sekuntia.

2. Tyttömäisin tapasi?
ketä tapasi kenet?

3. Lempihajuvesi?
lihasoppa.

4. Monetko kengät omistat?
5 paria ja 4 paritonta.

5. Käytkö kirpputoreilla?
usein.

6. Ajatko isin ostamalla autolla? Millaisella?
njet, mjinä ajan ilmaisjeksi sjaadulla Ladalla.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
toki, hakkaan myös nauloja varpaankynsieni alle.

8. Päivittäiset kauneus -rutiinisi?
parranajo, no ainakin joka toinen tai kolmas päivä.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
Vitut mitään uusia kun vanhoillakin pärjää.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
Tuulilasi.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
On jopa. Plant, Page, Jones ja Bonham.

12. Millainen on vaatekaappisi?
on siellä jotain lakanoita ja jotai tyhjiä pahvilaatikoita.

14. Panostatko sisustukseen?
Kyllä. 400 kiloa dynamiittia. Tulee selvää jälkeä.

15. Montako peiliä huoneessasi on?
lasketaanko cd-levyt?

16. Alusvaatemakusi?
Mansikka/kirsikka.

17. Käytätkö stringejä?
kitarassa kyllä.

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu.
En kuulu Facebook-puolueeseen.

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
En edelleenkään ole siellä vitun Disgracebookissa.

20. Millainen on ystäväpiirisi?
Iso lauma lihavia alkoholisteja.

21. Vietättekö tyttöjeniltoja?
Joka vitun lauantai.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
Alice Cooper - No More Mr. Nice Guy

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
Tosimies ei rusketu.

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
Eipä tuo niin käsittämätöntä ole.

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
pr-hommissa (paskaraksa)

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
kuohukerma.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
olen aina viihteellä.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
timanttiset korvat? kaikennäköstä kosmeettista kirurgiaa sitä onkin.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
Pari paitaa ja pari lahjetta.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
en mutta käyn ryyppäämässä.

31. Käytätkö koruja?
käytän alkoholia.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
Kyllä sillä vuotavan rikkihapposäiliön paikkaa.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
Emme juttele.

34. Teetkö heräteostoksia?
Viime vuoden lokakuussa ostin vehnäjauhopussin ihan ex tempore.

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
Olen mutta en koskaan kutsuttuna.

DCLXVIKeskiviikko 12.08.2009 19:44

Ahdistavaa ja ankeaa torstaita. Ette muuten ikinä arvaa mitä tänään tapahtui. Ei mitään! Mitään mullistavaa, imponoivaa, eriskummallista tai ylipäätäänsä mitään mielenkiintoa herättävää ei tänään ole sattunut. Koska päiväni oli tapahtumaköyhä tai oikeastaan lähestulkoon rahaton, aion nyt luetella aakkoset mielivaltaisessa järjestyksessä. A, B, C, D, E, F, G, H, I, J, K, L, M, N, O, P, Q, R, S, T, U, V, W, X, Y, Z, Å, Ö ja Ä. Ellet ole täysin fakkiintunut retardcoren kuuntelija, et saanut tästä äkillisestä aapispurkauksesta minkään näköistä mielihyvää tai tyydytystä. Siksi suljenkin nyt olohuoneeni ikkunan ja alan harjoitella aarioita pesukoneeni huuhteluohjelman tahdissa. Hyvää päivänjatkoa.

Tänään kuunneltua:

Nothnegal - Web Of Deceit

Sadan vuoden joutilaisuus.Sunnuntai 09.08.2009 17:31

Säväyttävää iltapäivää arvon hapentuhlaajat. Viime viikolla jouduin surrealistiseen sairaalaan jossa korvakäytävästäni poistettiin harmonikka. Operaation suoritti säteilysuojapukuun sonnustautunut kaksipäinen kirahvi. Pääsin pois seuraavana päivänä ja menin kotiin valmistamaan käsikranaatista kaurapuuroa. Tämä hupi ei kuitenkaan kestänyt kauaa kun höyrystyin liesituulettimeen ja tiivistyin jumiin ilmanvaihtohormiin. Pääsin pois tästä kiperästä tilanteesta soittamalla apua säkkipillillä. Viikonlopun möllötin kotona ja puskin savua etuhampaideni välissä olevasta raosta. Which was nice. 50-tuntinen työviikko siihen selkään ja chili con carnet ja viinerit ja niin edelleen. Perjantaina pidettiin Jack The Grinderin kanssa kahdestaan huuruiset illanistujaiset ja pelattiin sököä. Voitin tynnyrinkannen, kaksi tölkkiä porkkanamehua ja 14 vuotta vanhan lottokupongin. Jack ja pissikset lähtivät aamulla varhain Linnanmäelle, minä jäin Villa Leppäseen kuorsaamaan ja näkemään unia kapillaari-ilmiöstä. Eilen sitten taas pöllöiltiin Metsämaan synkissä korpimetsissä ja nautittiin bluesöljyä. Useammalla promillella mitattavassa sekavuustilassa lähdettiin sitten kokeilemaan Ladan ralliomituisuuksia linkkitornin soratienpätkää pitkin. Kuten arvata saattaa, päästiin perille. Ojanperille. Tai oikeastaan kurvista metsään ja suoraan päin koivua. Lopputulos: koivu juuria myöten maasta irti ja Ladan puskuriin hyvin ikävä mahlaläiskä jonka poistamiseen käytin 3 arkkia vessapaperia. Puolen tunnin puunteurastuksen ja lukuisten irtoperkeleiden jälkeen meillä oli valmis vihta sekä peliväline caber tossiin. Hermoimpulssit lakkasivat kuitenkin kulkemasta päästäni jalkoihini noin kello kaksi yöllä ja päädyin ottamaan lepiä. Heräsin tänä aamuna aivan hirveisiin alkoholivieroitusoireisiin ja löysin vierestäni naisten alusvaatteita ja suitset. Lienee sanomattakin selvää että tämä aamutuimainen ylläripylläri ei mitenkään lievittänyt krapulaani. Kuitenkin, teidän harmiksenne selvisin taas tästäkin viikonlopusta hengissä. Lampun hengissä? Hmm. Jatkoa seuraa.... Not.

Tänään kuunneltua:

Lucifer's Friend - Ride In The Sky

Rapakuntosali.Maanantai 27.07.2009 20:18

Ihastuttavaa maanantai-iltapäivää hyvät ystävät. Perjantaina riehuttiin ja rellestettiin hyvän ystäväni Jack "Jailbait" Leppäsen kanssa Tampereella. Hyvää ruokaa, keskinkertaisella menestyksellä sujunutta äijäshoppailua ja erittäin paskaa läppää. Miljardimersulla matka taittui erittäin joutuisasti ja käytiin samalla reissulla kuussa vaihtamassa jenkkilipun tilalle hakaristilippu. Mahtaa niitä nyt vituttaa. Lauantaina imettiin kitusiimme vanhaa viinaa Lörön savusaunassa. Muistikuvani kyseisestä illasta ovat melko hatarat mutta muistan että jossain vaiheessa heräsin Myllykyläntieltä ojasta täysin tuntemattoman polkupyörän vierestä. Kaikkeen sitä tulee kännissä sekaannuttua. Aamulla toivuin tästä järkytyksestä ja syntymään päässeestä, ennenkokemattoman kivuliaasta päänsärystä tinttaamalla Rybb & Deckersiä ja maalinohenteita. Ellette tätä ennen tienneet, tuskin otatte kyllä nytkään opiksenne, mutta Rybb & Deckers sisältää aitoa hedelmälihaa. Se on tosin täysin grillauskelvotonta, sen voin kertoa. Älkää edes yrittäkö. Mietein vain ohimennen että miksi pitää mainita että kyseinen tuoremehu sisältää *aitoa* hedelmälihaa. Onko sitä olemassa feikkiäkin? Ja jos on niin mistä se on tehty ja millainen on sen koostumus? Olen nähnyt joskus niinsanottuja huijausnakkeja jotka näyttävät ihan aidolta poprilliltä mutta ovatkin todellisuudessa valmistettu soijasta. Nämä vegaanien MacBook:ien välissä prässätyt tekolihatuotteet ovat kuin pyhäinhäväistys kotimaista keittiötä, eteistä ja olohuonetta kohtaan. Ne eivät sovi suomalaisen miehen syötäväksi ja maistuvat kutakuinkin samalta kuin pilssivedessä hapatettu muurarinlaasti. Voisin kääntää tämänkin asian päälaelleen niinkuin teen niin monelle muullekin asialle. Esimerkiksi kilpikonnille. Ryhdyn valmistamaan "epäaitoa" hedelmälihaa jossa käytän raaka-aineena teurasjätteitä. Pistänpä sitä sitten mehuun ja katson miten käy. Jos kerran soijanakit menevät kaupaksi niin miksei meikäläisen kotikutoinen minkinrehulimonadi menisi. Olen kiusannut teitä tarpeeksi tältä erää. Otan ehtoon. Hyvästi lapsukaiset.

Tänään kuunneltua:

Glorior Belli - Nox Illuminatio Mea

Luukutonen.Keskiviikko 22.07.2009 18:45

Heil. Olipas jännä työpäivä. Ajeltiin rc-autoilla ja teloitettiin tunkeutujakimalaisia kylmäspraylla. Roudasin taukohuoneeseen vaahtomuovinpalan ja käytin sitä tyynynä ottaessani päiväunet. Toivottavasti huomenna ei ole yhtä rankka päivä. Muuten ei jaksa. Ostin energiansäästölamppuja. Ruuvasin niitä 19 paikalleen mutta vieläkin väsyttää. Täyttä sontaa. Taidan viedä takaisin kauppaan.

Tänään kuunneltua:

Ancient Wisdom - In The Land Of The Crimson Moon