IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Tööt. Muutama suhteellinen aikamääre sitten peruutin traktorilla madonreiän läpi ja sinkouduin jurakaudelle. Sytytin kaiken palamaan suustani vaahdonneella termiitillä ja ratsastin brontosauruksen selässä nykyaikaan. Charlie Chaplin mäjäytti minua otsalohkoon kävelykepillä ja sanoi että painu vittuun tää on mun leffa. Puhalsin studion pihalta T-Fordin jolla sitten köröttelin rauhallista 30 kilometrin tuntivauhtia tähän päivään. Istahdin kaikessa rauhassa lokoisalle "työ"tuolilleni ja ryhdyin käyttämään sormiani alitajuntani välikappaleena. Päivät ovat taas painuneet mailleen, olisivat minun puolestani saaneet painua helvettiin. Sunnuntaiaamusta tähän iltaan asti en ole tehnyt juuri muuta kuin töitä ja nukkunut. Myös samanaikaisesti, sekin on mahdollista. Tulin tänään kotiin hieman normaalia aikaisemmin ja asensin parvekkeelleni riippumaton. Hammockissa makaamisessa vaan on sitä jotain. Kunnollinen sisäänajo tehdään myöhemmin. Äskettäin kävin investoimassa rahani tuikitarpeellisiin varaosiin. Toiset miehet ostavat vaimoilleen koruja, minä ostan Ladaani varaosia. Olen täysin varma että saan enemmän vastinetta rahoilleni. Olkapäätäni särkee. Kipu on kestänyt jo kuukauden ja pahentunut portaattomasti. Teen kohta itselleni ilmastointiteipistä kantositeen á la MacGyver ja käyn ilmoittamassa itseni invalidiksi. Sitten saan aina parkkipaikan. Ja kaikkia muitakin jänniä etuuksia. Kuten vaikka litroittain morfiinia. Hmm. Taidan mennä nukkumaan. Huomenna on taas pitkääkin pidempi päivä. Hyvät yöt.

Tänään kuunneltua:

Soulgate's Dawn - Lost Control

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.