IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Terapia-antenni.Tiistai 09.02.2010 20:53

Kaamoksellisen katkeraa ja melankolista illanvartta, ystävät hyvät. On tiistai ja istun kolossani siemaillen vihollisteni keskenkasvuisista pääkalloista mallasjuomaa. Yritän saada olohuoneeni lattialle sytytettyä noitarovion ja töhrin sormiväreillä seiniin luolamaalauksia. Viikonlopun moukaroin ohimojani vällyjen välissä. Ravinnokseni käytin ainoastaan lenssutroppia ja eksoottisia hedelmiä. Eli rommia ja grillimakkaroita. Sattui vanhanaikaiset. Perjantaina töistä lähtiessäni tunsin oloni hieman veteläksi ja heikoksi. Siis enemmän kuin normaalisti. Olotila jatkui pitkälle maanantaiaamuun jolloin olin taas elämäni (epä)kunnossa. On sanomattakin selvää että moiseen tilanteeseen ajautuminen ärsytti minua suunnattomasti. Ystävieni riehuessa koko viikonlopun kuppiloiden tiskien ääressä ja niiden ympärillä, itse tyydyin oleskelemaan kotona staattisessa vaaka-asennossa. Ja terveenä kuin keripukki, on arki taas käynnistynyt kuin bulgarialainen kaalinpoimintakone. Tulevana lauantaina jatketaan taas äänittelytouhuja Studio Frostlandilla. Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä kun aloitettiin hien, veren, kyyneleiden ja teräketjuöljyn vuodatus tähän projektiin. Ja valmista ei näy, ehei. Avaan nyt uuden oluen ja suljen sanaisen arkkuni. Avaimen nielen kun kerran kyytipoikaa on. Hei teille.

Tänään kuunneltua:

Monkey3 - Once Upon A Time In The West

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.