IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Lärvipisteet.Tiistai 16.09.2008 00:36

Törmättiin tässä taannoin kaverin kanssa ongelmaan. Sunnuntaina kun yritettiin selittää toisillemme et kuin kännissä oltiin oltu lauantaina, oli vähän vaikeaa hahmottaa kuitenkaan kuinka kännissä toinen oli ollut. Siispä kehitimme asteikon, jonka mukaan jokaisen suomalaisen miehen tulisi elää. Tässä tulee teille Suomen kansalaiset, Lärvipisteet. Kaikki oikeudet pidätetään ja viedään leivättömän pöydän ääreen. Homman nimi on seuraavanlainen. Sen kyl piti olla aina et homman nimi on hammond mut se olikin sitä ELP-aikaa. Siis. Pisteitä annetaan sen perusteella kuinka sekaisin yksilö (mies) on. Asteikolla 100 tarkoittaa hengenahdistusta ja kuolemaa, joten 100 pistettä voi saada vain henkilö joka on kuollut viinaan. Maksa poksahtanu. Kulaukset kulauteltu. Todellinen legenda. Asteikon toisessa päässä sitten on 0, joka tarkoittaa sitä että olit selvinpäin. Haha! Homo oli kuskina. Annetaanpa esimerkkejä tilanteista ja niille annettavasta pistemäärästä.

:20 Pistettä: - Olit melko juovuksissa. Sammalsit ja yritit kävellä takaperin kun etuperin ei onnistunut. Autossa vittuilit kuskille ja käskit sen ottamaan turvavyön pois ja ajamaan sataakuuttakymppiä. Muuten uhkasit nimitellä sitä nössöksi. Baarissa kaikki naiset olivat nimeltään Marja-Liisoja. Aamulla krapula lähti kaurapuurolla.

:40 Pistettä: Olit ihan helvetisti kännissä. Puheestasi ei saanut mitään selvää ja kuolasit poskellesi. Oksensit kebab-ravintolassa pitsasi päälle ja kaadoit kaljaa kuskin Nissanin syyläriin. Baarissa kaikki naiset olivat nimeltään Pirkkoja. Aamulla krapula lähti lusikallisella epo-hormonia ja runkkupaskalla.

:60 Pistettä: Olit aivan vitusti liikaa kännissä. Et puhunut mitään vaan myhäilit jotain ruotsalaista lastenlaulua. Silmäsi verestivät ja paskansit housuusi kuskin Nissanin takakontissa. Baarissa kaikki naiset oli nimeltään Tatjanoita. Aamulla heräsit naapurin polkupyörän vierestä toisen naapurin sängystä. Krapula lähti korjaussarjalla ja liimanhaistelulla.

:80 Pistettä: Vittu että olit ylitukevassa tuubassa! Hullu! Konttasit pitkin kaupunkia käsiraudoissa perse paljaana ja pureskelit samalla omia kalsareitasi. Baarissa kaikki naiset oli nimeltään Huoria. Jopa tarjoilijatar. Varoitit poliiseja ufomiehistä ja sinut elvytettiin kahdesti. Putkassa lauloit Madonnan hittibiisejä ja hakkasit tattiasi punkankylkeen. Aamulla kun pääsit ulos pyörryit kirkkaaseen auringonvaloon. Sinut elvytettiin taas kahdesti. Krapula lähti viikon etikkadieetillä ja persposkeen ilmestynyt "Jaska"-tatuointi kirurgisella toimenpiteellä.


Tänään kuunneltua:

Goblin - Suspiria

Suippa LuikkulaMaanantai 15.09.2008 01:47

Hermojanne tulin raastamaan ruosteisella juustoraastimella ja rikkalapion varrella. Taas yksi viikko viety loppuun lähestulkoon kunnialla. Tällä hetkellä seison tankkerin kannella. Sailing the seas of cheese. Lueskelin tossa Tieteen Kuvalehteä. Amerikkalaisille sotilaille kehitetään ns. eksoskeletonia, elikkä moottorivoimalla toimivaa ulkoista tukirankaa. Ne jotka on Fallout:eja pelannu tajuaa että ei mene kauan ennen kuin jenkkisotilailla on vakiovarusteena power armor. Let's annex Canada! Lama-aika saa pääsi kukkimaan. Syöpä tulee mutta minä määrään päivän. En jaksa satuilla enempää tänään. Morjens.

Tänään kuunneltua:

Kingston Wall - Welcome To The Mirrorland

Härkien talo.Perjantai 12.09.2008 01:27

Moni rokkibändi on videoissaan soittanut mitä eriskummallisimmissa paikoissa. Talon katoilla, laivan kansilla, avaruusasemilla, vuorenhuipuilla jne. Ollaan me taas pioneereja tässä asiassa. Ollaan me ensimmäinen rokkibändi joka soittaa videollaan aidolla supisuomalaisella lantakärryllä.

Basistin viimeiset sanat. Basistin viimeiset sanat voisivat myös olla "Soitetaan funk---khhhaigh".

Haha, kaivelin tos kassej... eiku mappejani ja löysin jonkun iänikuisen AMK-aikaisen palautetun logistiikan kokeen.

Kysymys: Selitä Kaksi Laatikkoa -järjestelmä.

Vastaukseni: Turkulainen seuraleikki jossa toinen turkulainen menee laatikon alle ja toinen yrittää arvata kumpi siellä on. Ja pisteitä ropisi 1/4 Opettaja Tornbergin kommentti: Hyvä! Huumoria ainakin jossei ihan tietoa!

Kysymys: Millaista on logistiikka vuonna 2020? Arvioi ja kuvaile.

Vastaukseni: Koko ihmiskunta kuolee ydinsodassa 2012 joten logistiikka vuonna 2020 on melko olematonta. Ja pisteitä ropisi 1/6 Opettaja Tornbergin kommentti: melko pessimistinen muttei kuitenkaan kovin epätodennäköinen tulevaisuudenkuva sinulla!

Ei oo kyl mikään ihme ettei toi ammattisurkea sujunut.

Tänään kuunneltua:

Leverage - Follow Down That River

Tohtori Nykerön lääkereseptit.Torstai 11.09.2008 01:31

Päivää hyvät ystävät sekä muut 99 prosenttia. Tulin viihdyttämään teitä taas, tosin ellei teissä ole kovin paljoa sadomasokistin vikaa, ette todennäköisesti viihdy. Jotain aivan helvetin pelottavaa mutta silti sangen kiehtovaa tapahtui tänään. Heräsin aamulla uneen jossa kävelin pitkin synkkää polkua. Polun päässä seisoi ylösalaisin käännetty polkupyörä. Nousin sängystä ja aloin touhuta sitä sun tätä. Enimmäkseen sitä. Lähdin sitten Koden tykönä käymään. Katottii Koden ja Sihin kans uus X-Files -leffa. Kun kävelin kotiin päin, huomasin yhtäkkiä tallaavani samaa polkua jonka olin nähnyt unessani. Polun päässä seisoi ylösalaisin käännetty polkupyörä. Ohitin sen ja jatkoin matkaani. Katsoin vielä taakseni. Oliko pyörä oikeasti siinä vai luulinko vain? Oliko oikeasti yhtä synkkää kuin unessani vai luulinko vain? Havisivatko lehdet koivuissa samalla tavalla kuin unessani? Mietein asiaa muutaman sekunnin. Sitten ajattelin että on paras kun lähden kotiin irkkaamaan. Ja näin myös kävi. Joskus me ihmiset vain tallaamme pitkin synkkiä polkuja joiden päässä seisoo polkupyörä ylösalaisin käännettynä. Se on yksi elämän tosiasioista, se on fakta jota ei voi kiistää. Niinä päivinä joina tallaat pitkin synkkää polkua jonka päässä seisoo ylösalaisin käännetty polkupyörä, muista ajatella että paistaa se päivä vielä konehalliinkin. Näiden tunteiden hallitessa, täytyy ottaa lääkettä elämän lasisesta viinapullosta, jonka kierteet ovat sielusi umpikiero selkäranka. Pian huomaat tallaavasi synkällä polulla jonka päässä seisoo ylösalaisin käännetty polkupyörä, mutta se ei vaikuta enää yhtään pelottavalta. Eivätkä päässäsi kaikuvat vieraiden ihmisten äänet vaikuta enää uhkaavilta, vaan he ovat ystäviäsi jotka tuovat sinulle lahjoja. Näin sanoi synkän polun päässä seisova ylösalaisin käännetty polkupyörä, jonka sana on laki.
Jaahas. Ylläpito taas shokeeraa minua tietämyksellään. Poistivat "Purkka tukassa" -albumistani kuvan jonka olin ottanut itseleipomastani mustikkapiirakasta. Väittivät että kuva on rasistinen ja rasismi ei kuulu IRC-galleriaan. Sitä mää vaan tässä mietein et mistä ne tiesi että siin piirakassa oli mustikoiden lisäksi neekerinlihaa? Ja mistä ne tiesi että se oli paistettu uunissa jossa paistoin samalla juutalaisia? Mistä hitosta ne tiesi? Onko ne selvänäkijöitä? Vasikoiko joku? Paitsi naapurin lehmä. Vastauksia perkele.

Tänään kuunneltua:

FM - Slaughter In Robot Village

Nihilistitaivas.Tiistai 09.09.2008 01:17

Hyvää huomenta hyvät intergalaktisen rahtariliittoneuvoston johtohahmot. Olemme kokoontuneet tänne tänään kaikilta puolilta universumia. Itse saavuin paikalle työajoneuvollani, Cosmic Sisu SZ5440 -nupilla. Olen tullut kertomaan teille että kaikki menee päin vittua! Ärköle! Ensin Planetaarijärjestön lainsäätäjät määräsivät että kuormatilan maksimileveys saakin olla enää 14500 senttimetriä vanhan 14505 senttimetrin sijaan. Tämä tarkoittaa että 95% meistä joutuu uusimaan koko kuljetuskalustonsa viiden senttimetrin vuoksi. Kulut menevät tietysti omista pusseistamme. Tai siis, äh. Ei niistä pusseista. Älkää nyt naurako. Hei. Tarkoitin että kulut menevät tietysti omista taskuistamme! Tein laskelman että se tulee maksamaan meille kaikille yhteensä yli 183 miljardia Saksankrediittiä! Helvetti mikä rahayksikkö! Vihaan tätä rahayksikköä! Helvetti sentään kun ne sakemennit voittivat kuudennen maailmansodan, tuli tämä vitun Saksankrediitti ja Saksankieliopetuspakko ja rinkelinsyönti ja lederhosenit ja muuta paskaa. Vitun fuusioaseuhka, vittu! Rahtariliittoa kusetetaan ankarasti! Ne nauraa meille! Tähtineuvostolle piti antaa mielenosoitus hyperajomoottoripolttoaineen hinnoista kruisailemalla koko universumissa vain yhdeksänkertaista valonnopeutta. Mutta kun siitäkin jänistettiin! Voi perkeleen perkele! Hyperajomoottoripolttoaineen megalitrahinta senkun nousee ja me vaan istutaan kosmosrekoissa ja raavitaan perseitämme! Ei näin pojat! Jotain täytyy tehdä! Ajetaan Tähtineuvoston takapihalle porukalla! Jorolainen menee polttaan antigravitatoria keskelle pihaa viime vuoden Scania SST6000 -vetoautollaan! Tuo SST muuten tarkoittaa "Star System Traveler". Siitähän oppivat! Hyppääs sinäkin Metusalem-Solmunen tuohon ikivanhaan rekanrähjääsi, Mercedes-Megadeth DMR1:een ja lähdetään matkaan!

Reuhu sanoo:
nahkatulppaanin kun saan, teet minusta onnellisimman paviaanin koko universumissa
Reuhu sanoo:
linnunradan tällä laidalla onnellisimman ainakin
Hahko sanoo:
ooks pilves tai jotai?

Tänään kuunneltua:

Dakrua - The Waiting

IsojakoavainLauantai 06.09.2008 02:12

Tappolista:

1. Ronald MacDonald
2. Juho Lankinen
3. Johanna Tukiainen
4. Koko BB-talo
5. Mustalaiset
6. Juutalaiset
7. Tao Tao

Huomenta tai mikä vitun päivänaika nytten sitten vittu onkaan. Tulin taas häiriköimään teidän seesteistä selinoloanne. Tulin vain kertomaan teille että mitä vittua. Tatu el gomo los Forssas? Siis sitten kun he selittivät eivät ymmärtäneet että kysyjäksikin oli ollut siis joku homo? Täh? Kuski Hämeenlinnassa kahvilla tuli ajo takas siis ennen ku lähti siis oli kysynyt niin. Forssan suunnassa joku luuli kun oli joku toinen sanonut tai juorunnut Hämeenlinnasta ennen kuutta niin. Emmää vittu tajua. Nonih, tänää ollutki hyvä biisi kuuntelussa. Morientes.

Tänään kuunneltua:

Dead Can Dance - Xavier

Unohtakaa unohtamanne uudestaan.Perjantai 05.09.2008 00:25

Moro! Vai meinaa Ville-Veikko Haveri pyrkiä uuden Loimaan kunnanvaltuustoon! Siinä käy näin: ensiksi kunnanvaltuusto, sitten eduskunta, sitten presidenttiys ja sitten koko maailma. V-V määrää Loimaan armeijan hyökkäämään Huittisiin ja kaasuttamaan hengiltä 50 000 mustalaista. Huittinen liittoutuu Vampulan kanssa ja voittaa sodan. Ja kaikkia vituttaa. Jopa Tonia, vaikka se onkin semmonen Peppu-Pedro.

Tänään kuunneltua:

Novact - Path Of Daggers
Morjens. Tiistaifiiliksinen maanantai tuijottaa taas kivenkolon alta punaisilla silmillään. Pian tajuan että silmät ovatkin omani ja ne punoittavat kuin Sally Spectran hiuslaite. Perjantaina lähdettiin Das Bootin mökille jonneki hevonkuuseen ja ryypättiin ittemme vinkeiksi viulukoteloiks. Messissä oli myös Kode, Pastirol ja Juice (Ei kuitenkaa Kuusela vaan se toinen Juice). Hyvä ettei parturoitu Valko-Venäjän metsiä puleiks kun heiluttiin motorsahojen kanssa niin perkeleesti. Edes soutulaitteeseen sidottu grindcorerumpali ei heilu niin paljoa. Aamulla olo oli sitten jokseenkin tukala. Tuntui aivan kuin kaulassa olisi ollut kiinni kaksi päätä ja isompi niistä pienemmän sisällä. Matkustimme Saksanpähkinän kameli-Pajerossa Habibin kebabtemppelin kautta treenikämpälle. Soitosta ei tullut pershännän hanuriakaan joten pistettii säkkipillit roskapussiin ja häivyttiin hevon koivuun sieltä. Sunnuntai kului nopeasti kun vaelsin ympyrää olkkarissa ja tuskastelin öljykriisiä. Sunnuntai tuntui ihan maanantailta ja nyt maanantai tuntuu ihan tiistailta. Sekavaa. Yritän nyt katsoa pari jaksoa venäläistä Onnenpyörää jonka jälkeen syön ituja ja menen nukkumaan. Heippa.

Tänään kuunneltua:

Grand Magus - Like The Oar Strikes The Water

PersvakoojaPerjantai 29.08.2008 19:22

Kun tänään lähden, otan mukaan pelkän mäyriksen.