IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Sanomalehtipihvi.Perjantai 10.04.2009 00:12

Tööt. Alkuräjähdysmäisen eeppistä torstaita teille siellä nojatuolissa möllöttävät nuijapäät. Käänsin juuri painovoiman lausumalla peilin edessä ruotsinkielisiä kirosanoja takaperin. Herätessäni kuhmu otsassa eteisen katosta, päätin että en enää yritä samaa temppua uudestaan. En ainakaan ilman kunnollisia turvavaljaita ja tähtisadetikkuja. Alkuviikko on singahtanut ohitseni kuin linnanmuurin yli lennätetty talonpojan rutonsaastuttama ruumis. Muitakin referenssejä kyseiseen metaforaan löytyy mutta niistä sitten iltapäivälähetyksessä tarkemmin. Maanantaina vedin lonkkaa ja vähän suontakin. Vanhuus ei tule yksin, se tulee rollaattorin kanssa. Ei vain yksinkertaisesti ollut innostusta ja motivaatiota tehdä muuta kuin maata sängynpohjalla ja haaveilla sängynpohjalla makaamisesta. Kaikki tietävät millaista on sängynpohjalla makaaminen mutta millaista olisi sängynpinnalla makaaminen? Tietysti jos kyseessä olisi pinnasänky niin sittenhän asia olisi pläkki ja päivänselkä. Keskiviikkona saapastelin rinta rottingilla ja selkä mahongilla katsastuskonttorille hakemaan Largoon leimaa. Tuliko sitä leimaa? No eihän sitä leimaa tullut. Hipsein vähin äänin häpeää tihkuen katsastuskonttorilta pois ja ajoin Ladan kanssa metsän siimekseen. Istuttiin molemmat kannon päälle ja itkettiin. Mies, auto, korpi ja kyyneleet. Lauantaina vanhenen taas. Pitkän tähtäimen suunnitelmana sille päivälle on kitata vitun pitkä kalja niin vitun vikkelään kuin kurkku vaan vetää. Eli varmaankin Venttiin. Palataan näiden asioiden merkeissä ja taivaan merkeissä ja automerkeissä ja vittu ihan sama missä. Näkemisiin.

Tänään kuunneltua:

Shadrane - Manzanar

Kinttupolkupyörä.Sunnuntai 05.04.2009 16:59

Jó napot, hogy vagy? Heräsin ja niin oli tämäkin päivä pilalla. Jouduin repimään itseni ylös sängystä kuin vinyylitapetin seinästä. Eilinen oli sanalla sanoen ja kirosanalla kiertäen tapahtumarikas ja vastoinkäymistäytteinen. Tarkoituksena oli suunnata kahden auton voimin Harjavallan Night Factoryyn tsiikailee Maj Karmaa. Ensitöikseen karavaanin ykkösosa, Mazda 323 rupesi haisemaan slovakialaiselta silavansavustamolta ja vaihdettiin matukka tomaatti-Accordiin. Toinenkin auto käytiin vaihtamassa bensatankin luukun puutteellisen toimivuuden vuoksi. Näin lähti päivä käyntiin. Päästiin kuitenkin perille, vain huomataksemme että kaikki Haravalandian pankkiautomaatit oli nostettu tyhjäksi. En se minä ollut. Pelattiin siinä Holvissa sitten aikamme biljardia Yön kanssa ja lähdettiin nostelemaan koko kyläpahasesta ennen kuin päästiin edes lippuluukulle asti. Syitä lähtöön oli monia. No, sainpahan ilmaset safkat, virvoitusjuomat ja pyöritellä Hondan rattia. Viszontlátásra.

Tänään kuunneltua:

Dynahead - Do You Feel Cleansed?

?Perjantai 03.04.2009 20:57

- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
- Minne menet?
- Elokuviin.
- Mitä elokuvaa katsomaan?
- Quo Vadis.
- Tiedätkö mitä elokuvan nimi tarkoittaa?
- En, kerro toki.
Jne.

Tänään kuunneltua:

Suspyre - Apparitions

Suurlähettiläs pienkoneessa.Keskiviikko 01.04.2009 22:14

Ammoniakinkatkuista ehtoonalkua teille hyvät oravanpyörässä temmeltävät ystäväiseni. Palasin luovan tauon jälkeen manan majoilta ja manan majavien padoilta ja aion taas selittää teille viimeaikaisia edesottamuksiani. Viime viikko kului niin kuin viikot yleensä kuluvat. Kulutuspintaa viime viikossa ei juuri ollut ja sainkin muhkeat sakot kun vietin kankaille saakka ajettua viikkoa keskellä neljän ruuhkaa. Kävin hammaslääkärissä ja minulle kerrottiin pahoittelevalla äänensävyllä että koko purukalustoni täytyy uusia. Siispä suuntasin lekurista suoraan Ö-Rautaan ja ostin uuden moottorisahan sekä heavy duty -sirkelinteriä. Nyt tulee purua paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin mikrokosmokseni historiassa. Minulla on vain sellainen kutina istumalihasalueella että käsitin jotain väärin. Viikonloppuna otettiin pientä humallusta ja käytiin Humppilassa aiheuttamassa sekavaa pahennusta paikallisen alkuperäisväestön keskuudessa. Käteen jäi uudet lapaset vai lapikkaat vai miten se nyt oli. Tämän viikon olen taas ahertanut ja saanut lautasäesprojektiani eteenpäin. Poltetaan kuin Iisakin kirkkoa. Olen myös viettänyt aikaa uuden tietokoneeni kanssa ja suhteemme vaikuttaa lupaavalta. Lauantaina pitäisi alkaa vasaroimaan Ladaa leimakuntoon. Tarkoituksena olisi ainakin vaihtaa raidetangon pää vasemmalta puolelta ja molempien jarrulevyjen suojakuoret. Tarkoituksena olisi myös asentaa katolle verhokiskon pätkä pystysuoraan törröttämään, siirtää jarruvalot takapenkin selkänojaan ja vaihtaa koneen tilalle sininen nainen jolta puuttuu nenä. Saattaa nämä kubistisemmat visiot jäädä tuonnemmaksi tosin. Mutta aina pitää haaveilla, realistisuuden mitoissa täytyy kuitenkin pysyä. 18. päivä jatketaan levyn nauhoituksia, tähtäimessä onnistuneet bassoraidat käyttäen efektinä viiden metrin piuhaa. Ehkä kuuden metrin jos oikein villiinnytään. Sellaista taas. Nähdään Valhallassa. Heippa.

Tänään kuunneltua:

The Faceless - Akeldama

Liima ihmemaassa.Maanantai 23.03.2009 01:02

Huomenta ihmiset. Maailmanloppu oli ja meni. Tarkoitan tietenkin siis että viikonloppu. Sairaan mieleni vuoksi äskeinen virhe oli vain ja ainoastaan Freudilainen lipsahdus. Kiikuttaessani viikon viimeisiä vuorokausia jo sarastavaan päätökseensä, aktiviteettini olivat seuraavanlaisia. Perjantaina palasin työmaalta jossain kello kuuden tienoilla. Suunnittelin että lämmitän saunan Johnnyn kanssa, katselen leffoja Jackin kanssa ja haahuilen ympäri asuntoani Jimin kanssa. Näihin suunnitelmiin saapui puhelimitse muutos ja hautasin aikaisemmat ehtoohankkeeni. Kickstarttasin Ladan ydinreaktorin pommittamalla virtalukon ydintä ruosteisella avaimella ja poikettiin ostamassa Ass-Marketista kohtalainen määrä lievästi alkoholipitoista janojuomaa. Ilta meni aivosolujen tappamisen merkeissä. Ne jotka juttujen tason vuoksi kuivuivat, hukutettiin vielä varmuuden vuoksi etanoliin. Ja mää ne perkeleet myrkytin. Aamulla heräsin ylitsevuotavaan kirkkauteen joka tunkeutui kortteeriini pimennysverhojen loistaessa poissaolollaan. Kirjaimellisesti loistavaa, ei vertauskuvallisesti. Syötin jälleen Largolle suuren annoksen radioaktiivista materiaalia ja lennettiin Habibin kautta Humppilaan kuin kosmonautti ulos ilmalukosta. Löysin itselleni uudet kalossit joista pulitin itseni kipeiksi. Oikeastaan tosin vain sen takia että käteni olivat dehydraatiosta johtuen liian heikot nostaakseen edes seteleitä ilman vakavia vammoja. Onnistuin jotenkin pysyttelemään erossa mallasjuomista lähestulkoon koko lauantain. Illalla lähdettiin Jackbaitin kanssa kiertelemään Loimaan toria. Torilla oli sangen vilkasta mutta silti vähemmän elämää kuin esimerkiksi pizzassa jonka kävin syömässä. Kaaduin sänkyyni ja tajuntani hävisi. Tänään kokoonnuttiin katsomaan leffoja josta nyt ei juuri tullut yhtään mitään. Toimitin kuskinvirkaa jälleen kerran ja sain palkaksi hampurilaisen. En ole koskaan saanut mitään yhtä kaunista korvausta ratinpyörittelystä paitsi kerran euron arvoisen pullonpalautuskuitin. Huomenna taas sorvin ääreen samalla kiristäen orjatyön liukuhihnaa kaulani ympärille. Hyvää yötä ihmiset.

Tänään kuunneltua:

Verso - Pain Skin Closer

Litrakaupalla oranssia agenttia.Lauantai 21.03.2009 10:37

Kävin kaupassa ja päätin hemmotella itseäni sekä markkinateollisuutta investoimalla pussilliseen makeisia. Ennen kuin avasin pussin, ryhdyin tutkimaan tuoteselostetta. Silmiini osui lause "sisältää arabikumia". En miettinyt asiaa sen enempää vaan ryhdyin herooisiin toimenpiteisiin saadakseni pussin auki. Pussin sisältä löysin pienen rättipäisen Michelin-ukon joka julisti minulle Jihadin. Ensimmäistä kertaa sinä päivänä menin sanattomaksi. Onko tässä vuosien tuotekehittelyn tulos? No, sitä saa mitä tilaa.

Tänään kuunneltua:

Angertea - The Limits Of Being A Vessel
Howdy. Kapteeni kammotus on täällä jälleen koettelemassa hermojanne yhdistelemällä aakkosia absurdilla ja tekotaiteellisella tavallaan. Suoraan Texasin lumikentiltä lehtisaha kainalossa pystyssä huudan sisäänpäin teitä kohti niin kauan että päänne sisällä kiristyvät jouset singahtavat kaaressa suoraan ionosfääriin. Maanantaina koin melko eksentrisen epifanian. Olin jälleen metallitöiden parissa, laittamassa rautaa kuriin. Kuin traktori kirkkaalta taivaalta, hitsauskone lakkasi toimimasta. Ryhdyin tutkimaan että onko vika hitsikoneen päässä vai omassa päässäni. Loppujen lopuksi vika taisi olla molemmissa. Kun lähestyin elefanttimaisesti hiipien venäläisen lankakoneen selustaa, ponnahti yhtäkkiä koneen huoltoluukku auki. Koneen sisältä astuivat ulos Juice Leskinen ja Salvador Dali. Salvador Dalillla oli toisen käden tilalla rullallinen kukkatapettia ja Juice Leskinen oli pukenut housunsa väärinpäin. Juice katseli hetken ympärilleen ja kömpi sitten rauhallisesti takaisin hitsauskoneen uumeniin. Dali tuijotti tyhjyyteen ja ojensi minulle tyhjän kananmunakennon. En oikein saanut selvää mitä hän itsekseen siinä höpisi vai puhuiko hän kenties minulle. Kuitenkin jotain laktoosi-intoleranssista ja kotiteatterijärjestelmien takuuasioista. Päätin olla välittämättä koko miehestä ja jatkoin työntekoa. Kun katsahdin taakseni, Dali oli poissa. Avasin jälleen hitsauskoneen huoltoluukun ja tuijotin monimutkaisten komponenttien ohi koneen sisuksien tyhjää pohjaa. Kone alkoi toimia ja hyrräsi kuin juutalainen hanukkana. Loppupäivä menikin sitten ihmetellessä että mikäköhän hitto tuohon hitsauskoneeseen tuli. Tiistaina päivä oli paljon mielenkiintoisempi. Kävin töiden jälkeen K-Marketissa pelaamassa Jokeripokeria ja hävisin 4 euroa. Oltiin myös soittelemassa Nahkiksen kellarissa. Jollain tavalla todella rauhallinen ja muutenkin sangen seesteinen paikka. Saattaa tosin johtua suurilta osin siitä että puhelin ei anna miinakenttää siellä tolpan vertaa. Tämä päivä on ollut tämän viikon edeltäjiään vielä mielenkiintoisempi. En ole tehnyt yhtään mitään. Paitsi välillä vetänyt henkeä kun on meno ollut niin hurjaa. Ihmetyttää kyllä vieläkin vähän se maanantai. Mitä minä muka teen tyhjällä munakennolla? Kyllä se Dali oli vaan aika sekopää. Näkemiin.

Tänään kuunneltua:

God Among Insects - Wretched Hatching

Pyyhkijänsulkakynä.Sunnuntai 15.03.2009 16:18

Seommoro. Sunnuntai-iltapäiväni vaipuu parhaillaan maanisen tylsyyden alhoon josta alumiinitikkaita pitkin noustessani törmäsin vahvaan gravitaatiokenttään joka puolestaan veti minut takaisin suoraan mitäänsanomattomuuden hiidenkirnuun. Hyvää iltapäivää kaikille epätasapuolisesti, joillekin parempaa kuin toisille. Viime lauantaina lupasin että palaisimme näiden asioiden tiimoille vasta ensi vuoden elokuussa. Söin ja join sanani, annoin niiden velloa ruoansulatusjärjestelmässäni kunnes ne katosivat gastrologisen labyrinttini syövereihin. Viikko vierähti töitä paiskiessa, niin seinään kuin kattoonkin, välillä toisia ihmisiäkin päin. Eilen autoin muutossa ja sain palkaksi lämmintä kättä joka iskeytyi kuontaloani vasten kiihtyvällä nopeudella. No ei sentään. Illalla eksyin Koski TL:n sankkoihin metsiin joista selviydyin kuin selviydyinkin kunnialla kotiin. Onneksi olen katsonut kaikki Rambot moneen kertaan. Muuten en olisi tässä vaan olisin luultavasti humalassa. Tänään olisi vielä tarkoitus mennä tahkoamaan hevimeteliä Nahkalinnan homeisiin kellareihin. Tosin sinne meneminen riippuu lähes kokonaan siitä miten muilla jätkillä tinnittää mandoliini eilisten nestekestitysten jälkimainingeissa. Toivotaan pahinta ja pelätään parasta vai missä se oli. Nähdään.

Tänään kuunneltua:

Cattle Decapitation - Applied Human Defragmentation

http://kilo.naurunappula.com/nn/0/229/891/441199.jpg xDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD so true...

Kristalliyön Timo.Lauantai 07.03.2009 22:18

Venettä soutavaa iltaa. Vietettiin tämä kiviä pyörittävä päivä Studio Frostlandilla Kusikasan, Das Bootin ja Väkivalta-Esan kanssa. Koettuani mäntyjä kaatavan aamuherätyksen, juoksin veitsiä teroittavaan rappukäytävääni ja kompastelin alas asuintaloni keiloja heitteleviä portaita. Kahden auton ja yhden Peugeotin muodostamassa säähavaintopalloja puhkovassa letkassa matkustimme onnistuneen epäonnistuneesti studiolle. Päivän taakkaa kantava saldo: äitiään huutava läjä tyhjiä olutpulloja ja 37 minuuttia pelkkää rumpuraitaa. Jee! Päivän verta virtsaavaan tavoitteeseen siis päästiin. Sen kunniaksi, siirryn viihteelle. Nähdään ensi vuoden elokuussa. Heippa.

Tänään kuunneltua:

Komar & Melamid And Dave Soldier - The Most Unwanted Song
Ehtoota. Tulin kiusaamaan teitä taas. Tänään olen enimmäkseen harrastanut salaminnopeita väistöliikkeitä vältelläkseni naapurista sinkoilevia femtosekuntilasersäteitä osumasta epämuodostuneisiin kasvoihini. Maanantaina vedin lonkkaa ilman kirurgisia apuvälineitä ja illalla lauloin itselleni farmaseuttisen tuutulaulun. Eilen kävin ahkerasti tekemässä kolme tuntia metallitöitä jonka jälkeen päädyin Kusikasan, Das Bootin ja Kesportin kanssa treenikämpälle. Seesteisesti aaltoilevan savun verhoamassa kopissa kidutimme korviamme ja naapurin kissaeläimiä yrittämällä harjoitella biisejä lauantain studiosessiota varten. 7 kuukauden tauon jälkeen persoonaton pseudopolkuharmonipoppimme kuulosti kamalammalta kuin koskaan ennen. Silti saavutimme jonkinnäköisen euforisen tuolinpaiskomisfiiliksen, tällä kertaa jopa ilman päihdyttäviä kemikaaleja sun muita lipeätisleitä. Tänään heräsin aamulla ääniin pääni sisällä jotka käskivät jatkaa nukkumista. Velloin makeutusaineilla rikastetussa itsesäälissä iltapäivään asti, jolloin suuntasimme taas harjoittelemaan. Tänään biiisit kuulostivat pääasiassa kakofoniselta kanteleenkielenkatkomiskirkonpolttokamarikantrimusiikilta, sellaiselta jota ei voi luokitella edes hissimusiikiksi. Ainoastaan eskalaattorimusiikiksi. Vitutuskertoimien eksponentaalisesti kohotessa taivaisiin ja lävistäessä Jeesuksen fataalisti, päätimme lyödä rukkaset tiskiin ja lyödä toisiamme lujaa kunnon nahkahanskoilla. Mitä? Huomenna soitellaan ehkä taas, ehkä myös perjantaina. Jos lauantaista tulee mitään muuta kuin mammuttimainen fiasko, juhlin niin kauan että maksani putoaa puntista buutsinvarteen. Näillä mennään, kuinkas muuten. Hyvät yöt.

Tänään kuunneltua:

Redd Kross - Crazy World