IRC-Galleria

Akohh

Akohh

a.k.a. Saint Grobian

Selaa blogimerkintöjä

Maailman syvin vuori.Torstai 08.04.2010 20:48

Moi. Ajattelin taas näin alkupaloiksi selittää miksi en ole julkaissut jorinoitani teille taas toviin. Tarina alkoi kun ostin paikallisesta kaukokaupasta (lähikaupan vastakohta) rasiallisen Tšekkiläistä mämmiä. Lisätessäni einekseen jauhettua pomeranssinkuorta ja tabascoa kurottautui mämmilaatikosta käsi joka tarttui minua kraivelista ja veti sisään rasiaan. Ajauduin jonkinlaiseen aikapoimuun elikkä literaaliseen limboon jossa siniset flamingot tepastelivat katossa ja puhuivat retoromaniaa takaperin. Irrotin aurinkolaseistani vasemman linssin ja paiskasin sen niin lujaa kaukaisuuteen että aiheutin avaruusrepeämän ja löysin itseni eduskuntatalon hissikuilusta kaksi viikkoa myöhemmin. Ja se, hyvä herrasväki, on syy siihen etten ole vähään aikaan teitä sanan säilälläni huitonut. Viime viikonloppuna saatiin Studio Frostlandilta raakamiksatut kipaleet levylle 53 viikkoa kestäneen urakan antikliimaktiseksi päätökseksi. Olen jokseenkin tyytyväinen aikaansaannokseen. Viikon päästä todennäköisesti en ole. Lauantaina on taas luvassa krapulahakuista juomista kun täytän vuosia. Ei edelleenkään olisi pitänyt katsoa elokuvaa The Number 23. Nyt aion ihastella palkkakuittiani hetken ja sitten virittää riippumaton takaisin parvekkeelle. Heipä hei.

Tänään kuunneltua:

Averse Sefira - Fallen Beneath The Earth

Nelivetoketju.Maanantai 22.03.2010 21:37

Krääh. Maaniset maanantait, niissä vain on sitä jotain. Kaikkea ja ei mitään. Yhtäaikaa. Kvanttimaanantaita rakastan. Lauantaina minä itse ja uskolliset patrullini poikkesimme hengittämässä keuhkorakkulamme täyteen Forssan sykähdyttävää smogia. Tatuointineulan päristessä, ystäväni John Punsio piinapenkissä, virnuilin ivallisesti ja olin muutenkin vittumainen. Illalla eksyin vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena (ja hetkittäin esimiehenäkin) jälleen Pub Legendaan. Löysin sieltä rautalapion jonka paiskasin hankeen niin että tyrät rytkyivät. Seuraavaksi päädyin itse hankeen ja siinä se ilta sitten kutakuinkin olikin. En halua kertoa teille enempää koska olen vittumaisella tuulella. Tai sitten autuaalla.

Tänään kuunneltua:

Suicide Love Boat - Immortal Sexuality

Läpimätä Mätäläpi.Tiistai 16.03.2010 21:01

Tukahdutettua illanalkua. Kokemuksenkerrytysmittarini on jälleen oskilloinut oblomovilaiseen tapaansa hyvin verkkaisesti. Nähtyäni viime viikolla alastonkuvia kuuluisasta poliittisesta johtajasta, kahlitsivat näkymättömät tartuntaulokkeet minut hetkellisen mielenterveyshäiriön pariin ja rekisteröidyin uudelleen Facebookiin. Synkän myötähäpeän myrskypilvi leijailee nyt myös itseni päällä. Lauantaina vietettiin Doctor Griesen kanssa rokkipäivä. Aamu käyntiin kupillisella sysimustaa kahvia ja kääryleellisellä vielä astetta tummempaa keuhkotervaa. Studiolle selvittiin vähän ennen kymmentä ja vähän jälkeen kahdentoista annettiin periksi. Tässä vaiheessa oli ilmiselvää että pian olisimme reilussa mämmissä. Studion jälkeen suunnattiin Loimaan Hissimusiikkiin josta ostin karhunraudat ja puolikkaan kynätelineen. Seuraavat minuutit kuluivat Pub Legendassa tuijotellen nousuhumalassa Formula-autojen ujeltavaa kiitoa vinosta taulutelevisiosta. Kyllästyneinä Loimaan pikaruokatarjontaan kultainen ratsukkomme (Mitsubishi Pajero) nelisti Humppilan Kenkälusikkaburgeriin noin klo 14. Paikka osoittautui olevan kotoisin jostain helvetin seitsemästä kerroksesta ja kostoksi korjasin astiat väärään paikkaan. Ostin uuden nahkatakin joka näytti silloin hyvältä mutta näin selvinpäin lähemmin tarkasteltuna muistuttaa muotopuolta käenpönttöä jonka päälle on valutettu noensekaista siirappia. Käänsimme kompassin osoittamaan kohti Eldoradoa mutta pahanpäiväisen navigointivirheen takia löysimme itsemme Loimaalta. Arviolta klo 15 käännyimme Alkossa ja minulle ei horjumiseni takia myyty muuta kuin paperikassi. Poikettiin vielä El Panõn uudella asunnolla kurlaamassa luostariolutta. Kunto alkoi tässä vaiheessa jo loppua mutta selviydyin ennen pimeän tuloa kotiini nukkumaan. Sunnuntaina ohjastimme tulta, tappuraa ja taivaankipinää iskevät ukkosvaunut (Mitsubishi Pajero) Marttilan kuiville tasangoille ja jammailimme etnomusaa sarvikuonosta tehdyillä marakasseilla. Näin kului viikonloppumme. Seuraavaa odotellessa. Over and out.

Tänään kuunneltua:

The Guess Who - American Woman
Hopeareunuksista iltapäivää teille rakkaat ja ei-niin-rakkaat galleriablogien suurkuluttajat. Nykäiskääpä pärisevien päidenne pärseisten pärekorien raksutusvaihde silmään ja yrittäkää lotota mikä päivä tänään on. Kyllä, tänään on perjantai. Päivä jona masentava ja mielisairaan monotoninen arki muuttaa muotonsa hilpeäksi ja hekumaisen hurmokselliseksi pyhäksi. Tänään aion lähteä kävellen tai talutettuna suuntaan X ja kumota kurkkuuni kafkamaisella kiireellä kymmenen kristallinkirkasta keskiolutkolpakkoa. Eli hörpin kolme pulloa väljähtänyttä vasemmistoliitto-Lapparia ja sammahdan vaatekomeroon. Ehkä suuntana taas tänä iltana Marttilan sademetsät tai ehkä jopa Tampereen satiaisia kuhiseva pseudometropoli. Ehkä huomenna. Mikään ei ole varmaa paitsi epävarma ja mikään ei ole epävarmaa paitsi varma. Hyvää viikonloppua teille toivottaa pahviseinä-Sancho ja allekirjoittanut. Heihei.

Tänään kuunneltua:

Loch Vostok - Energy Taboo

Pitkä Duuma Kesä.Sunnuntai 28.02.2010 20:46

Aloitekykyistä ja omatoimista illantienoota hyvät paisepurjehduksen ystävät. Torstai-illalla perehdyin tarkemmin tuijottelemaan miljoonan tähden hotellin kattoa ruskean lasipohjan läpi. Vaivuin sikeään horkkauneen joskus neljän jälkeen ja viisi yli kuusi olin jo töissä. Sanomattakin epäselvää että koko päivä sujui istuessa kalpeana lukkojen takana taukohuoneen vessakopissa Fantaa litkien. Perjantai-illalla toverini Jack Leppänen saapui erittämään kitkerää ominaishajuaan asunnolleni. Vakavasta univajeesta johtuen yritin piristää itseäni mm. syömäpuikoilla suoritetulla rumpusoololla. Tämä aiheutti kuitenkin kaikille muille osapuolille ja osamäärille suunnatonta kärsimystä sekä ylimääräistä ärsyyntymistä. Pehkuihinpainumisajankohta ihanasti tietoisuuteni ulottumattomissa koisein autuaasti univekseliä lyhennellen kunnes oli lauantai klo 1500. Tänään poistuin asunnostani ensi kertaa kahteen päivään hakemaan Siwasta nakkeja. Expeditioni kohti sohvan uumenia alkaa nyt. Näkemiin teille.

Tänään kuunneltua:

Tenet - Watching You Burn

A Love Story In PripyatMaanantai 22.02.2010 21:04

Halpaa iltaa. Rotkosta onkinut mies sai saaliikseen viemäritulpan ja Jumalan. Maanantai on taas nostanut minut takaisin arkeen kuin kammiovärinän kolera-altaasta. Perjantaina lauluautoiltiin pitkin Karsinais-Suomea. Silmäluomeni aukeutuivat ja sulkeutuivat väärin päin. Normaalistihan silmät ovat auki ja sulkeutuvat vain noh, silmänräpäyksen ajaksi. Perjantaina oli toisin. Simmut pysyivät auki vain sen "silmänräpäyksen" verran. Hellstormin luota Marttilasta eksyimme Pub Legendaan. Vahvassa päisteessä ja viisteessä selvisimme Punsion, Sihin ja Kopan kanssa asunnolleni jatkoille. Minulta meni taju Konginkankaalle astuttuani makuuhuoneeni kynnyksen yli. Aamulla heräsin siihen kun televisio luukutti MacGyverin tunnaria helvetillisellä volyymilla. Sitten löysin kaksi epämääräistä kasaa. Ensimmäisen olohuoneesta. Se oli Punsio. Toisen kasan löysin keittiöstä. Se oli Kopan kännimättösetti. Tutkittuani tuota kapyysissani maannutta tuskaansa sykkivää kekoa huomasin sen sisältävän jauhelihaa, broilerfilettä, pennepastaa, hapanimeläkastiketta, aurinkokuivattuja tomaatteja, tortillapohjia ja ainakin puolen tuubia sinappia. Yummy. Viskasin kammotuksen olan takaa kaakeliastiaan ja yritin olla ajattelematta asiaa. Tasoitin huonoa oloani jääkaapista löytämälläni jenkkiläisellä viinipullonpuolikkaalla. Lopun iltaa makasin sohvalla ja toivoin että taivas putoaisi niskaani. Aladobix makasi lattialla, kertoi huonoja kaskuja ja toivoi samaa. Hän oli nimittäin eilen juonut erän markkinoilta pois vedettyä taikajuomaa. Sunnuntaina istuin pimeässä huoneessa ja pelasin itsekseni räsypasianssia. Suosittelen tätä kaikille muillekin poikamiehille. Pitkän tähtäimen tavoitteena on nyt selviytyä huomisesta. Luokaa katse aurinkoon.

Tänään kuunneltua:

Sons And Daughters - The Bell

Impound lot.Perjantai 19.02.2010 16:07

Karmeaa huomenta. Jo kahtena yönä peräkkäin ovat julmat reptiliaanit katkaisseet sikeiden yöunieni virheettömän jatkumon. Läskipohjakengät heiluen liskot diskoteekin lattiaa pitkin vilistävät ja anastavat leijonanosan muutenkin hyvin minimaalisista nukahtamisjaksoistani. Viime viikolla työuupumus iski niin pahasti olkapäihini että sairastin sairaslomaa torstain ja perjantain. Viikonlopusta en muista juuri yhtään mitään. Työuupumus alkaa taas hiipiä pitkin selkänikamia motivaatiorauhasiin näin keskiviikkona. Unohdin tämänkin ja jätin sen kesken. Nyt on jo perjantai. En ole aivan varma missä olen luuhannut nämä kaksi päivää. Iltapäivä alkaa olla taas melko vilisevä ja ehtoosuunnitelmatkin on kunnossa. Hitman hyppää kalmankärryn puikkoihin, itse hyppään etupenkille ja takatilaan ahtautuvat Baumer, Möngelüdin sekä Meisselman. Reissataan Marttilaan kuuntelemaan miten Meisselmanin uus EBS soi ja reissun ajaksi mukaan on varattu Black Sabbathin ja Nazarethin c-kasetteja, kori neloskaljaa ja kaksi pulloa punaviiniä. Tiedossa siis jännittävä ilta. Nyt on pakko mennä kampaamaan naama. Hei vain.

Tänään kuunneltua:

Orphaned Land - Sapari

Terapia-antenni.Tiistai 09.02.2010 20:53

Kaamoksellisen katkeraa ja melankolista illanvartta, ystävät hyvät. On tiistai ja istun kolossani siemaillen vihollisteni keskenkasvuisista pääkalloista mallasjuomaa. Yritän saada olohuoneeni lattialle sytytettyä noitarovion ja töhrin sormiväreillä seiniin luolamaalauksia. Viikonlopun moukaroin ohimojani vällyjen välissä. Ravinnokseni käytin ainoastaan lenssutroppia ja eksoottisia hedelmiä. Eli rommia ja grillimakkaroita. Sattui vanhanaikaiset. Perjantaina töistä lähtiessäni tunsin oloni hieman veteläksi ja heikoksi. Siis enemmän kuin normaalisti. Olotila jatkui pitkälle maanantaiaamuun jolloin olin taas elämäni (epä)kunnossa. On sanomattakin selvää että moiseen tilanteeseen ajautuminen ärsytti minua suunnattomasti. Ystävieni riehuessa koko viikonlopun kuppiloiden tiskien ääressä ja niiden ympärillä, itse tyydyin oleskelemaan kotona staattisessa vaaka-asennossa. Ja terveenä kuin keripukki, on arki taas käynnistynyt kuin bulgarialainen kaalinpoimintakone. Tulevana lauantaina jatketaan taas äänittelytouhuja Studio Frostlandilla. Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä kun aloitettiin hien, veren, kyyneleiden ja teräketjuöljyn vuodatus tähän projektiin. Ja valmista ei näy, ehei. Avaan nyt uuden oluen ja suljen sanaisen arkkuni. Avaimen nielen kun kerran kyytipoikaa on. Hei teille.

Tänään kuunneltua:

Monkey3 - Once Upon A Time In The West

Kuin kaivo märkä.Keskiviikko 03.02.2010 19:55

Ei olisi pitänyt katsoa elokuvaa The Number 23.

Tänään kuunneltua:

The Kinks - Sunny Afternoon

Vesilasi pyörremyrskyssä.Torstai 28.01.2010 19:01

Tervetuloa taivaskanavan pariin. Esitän teille nyt viikottaisen elämänkatsaukseni verbaalisena pantomiimina. Pyrin käyttämään paradoksaalia kirjoitustyyliä jotta noidankehämäiset sielunmaisemani pääsevät jollain tavalla oikeuksiinsa. Perjantaina otin hyvät kalsonkikännit, poltin hermoni itseeni ja viskailin parvekekalusteet kolmannesta kerroksesta alas lumihankeen. Lauantaiaamulla heräsin kymmenen aikoihin, kävin hakemassa roinat kinoksesta varastoon sulamaan ja tallustin Baumerin kans Habibiin kaljalle. Siitä jatkettiin Siwaan ja Kesportin kyydillä Marttilaan. Erittäin tukeva humalatila kääntyi ylivilkkaaksi alitajunnaksi ja staattiseksi tajunnaksi kun menetin käsitykseni ajasta ja paikasta alimitoitetulle nahkasohvalle. Yöllä menetin hermoni television Älypää-visan taustamuzakille ja koitin sammuttaa koko näköradion huutamalla. Tämä ei tietenkään onnistunut joten päätin valvoa ja kuunnella hitaasti soiluvaa umpisolmujazzia. Sunnuntaiaamulla pakkasta oli niin runsaasti että hermosoluni jäätyivät ja sitten ei enää tuntunutkaan kylmältä. Krapula iski vasta sunnuntai-illalla ja oloni oli niin huono että makasin olohuoneen lattialla ja tuijotin kattorappausta, odottaen sen tulevan alas ja pistävän lopun helvetilliselle horkalle. Nyt on torstai ja odotan että pääsen tekemään kaiken uusiksi jälleen huomenna.

Tänään kuunneltua:

Cirrha Niva - Running From The Source