IRC-Galleria

Peli: Resident Evil 2

Alusta: PC.

Laitevaatimus: PSone.

Testikone: Ei toiminut kunnolla, pelikäännöksen tai pelin vika.

Tämä peli oli todellinen jatko-osien jatko-osa. Resieve 1 oli hyvä mutta kakkonon räjäytti koko pankin ja onnistui kirjoittamaan kauhuseikkailuihin kokonaan uuden sivun. Kolmas sarjan osa eli nemesis ei päässyt lähellekkään kakkosen hienoja kauhuvisioita.

Tätä peliä tuli aikoinaan pelattua hyvin tiiviisti pleikkari ykkösen huristessä pienen yksiöni nurkassa ja ensimmäisen harmaan tv-laitteeni näyttäessä pelin karmaisevan hienoja maisemia. nykyään nuo maisenmat näyttävät teräväpiirtolaajakuvanäyttöni pinnalla kovin suttuisilta lähes tulkoon arvauspelillä piti suunata esineiden luokse.

Tietenkin resieve kakkonen on edelleenkin yksi virstanpylväs koko kauhuseikkailuiden maailmassa. Eikä sille löydy vieläkään kunnon vastusta. Samanlaista kauhun tunnelmaa olen tuntenut korkeintaan hiljaisen kummun peleissä, muut ovatkin olleet sitten vähän vaihtelevan tasoisia ruuturamppauksia.

Nykymittapuulla kuva on suttuinen ja ohjattavuus kankea, eikä itse juonikaan mikään päätä huimaava kokemus ole, puhumattakaan ärsyttävistä tallennuspisteistä. Pelin vetovoima perustuukin kaikkein tärkeimpään seikkaan, eli tunnelmaan. Tunnelmaa luodaan kuten ensimmäisessäkin osassa loistavalla äänimaailmalla. Itse asiassa äänet eivät ole ajan hampaissa jauhautuneet muruiksi kuten tekstuurit. Päinvastoin ne ovat edelleenkin täyttä terästä ja koko kauhupeligenren korkeimman kymmenikön sarjassa.

En pystynyt kummallakaan hahmolla pelaamaan peliä loppuun saakka sillä jokin tekninen kämmi heitti minut pois pelistä ja en pystynyt jatkamaan peliä loppuun saakka. Mutta sen vähänkin perusteella mitä pelasin, voin sanoa että upeimpia aihepiirin pelejä ikinä.

Hyvää:
Tunnelma.
Pelimaailman parhaimpiin lukeutuva ääniraita.
On ilo pelata, ja jopa vähän hätkäyttää.

Huonoa:
Ohjattavuus.
Tallennuspisteet.
Ei kovin hieno enää.

Yleisarvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Resident Evil

Alusta: pleikkari 1.

Laitevaatimus: PSone.

Testikone: Pleikkari 2 ja PC.

Arkiston helmiä, ostin joskus muinoin kun omistin ekan pleikkani.

Aito ja alkuperainen resieve, se ensimmäinen peli joka sai minulta pyllykarvatkin nousemaan pystyyn hiusten lisäksi, kun sukelsin ensimmäistä kertaa ensimmäisen opiskelijakämppäni uumenissa selviytymiskauhun maailmaan. Tunnelman kohottamiseksi suljin aina kaikki valaisimet ja silloin muinoin tämä teos hyvällä tavalla potki tosissaan kulkusille. Vaan miten on nykyään?

Alussa koin pienen järkytyksen pelin suttuisuuden ja kankeuden vuoksi. Jotenkin olin muistavinani pelin olleen paljon hienomman näköisen ja jokseenkin hyvän ohjattavan ainakin pleikkarin padilla. Ehkä vuodet kultaavat muistoja tai silloin ei vielä oltu parempaa nähty. No joka tapauksessa itse pelin tunnelma ei ole vuosien varrella latistunut. Kauhun tunnelma viritetään äänillä ja häiritsevällä musiikilla, sekä täysin hiljaisila kohdilla.

Ongelmat eivät ole olleet resieveissä sieltä vaikeimmasta päästä koskaan, mutta peli on yllättävän armoa antamaton ja töppäyksistä saa maksaa pelihahmonsa hengellä. Kun panokset loppuu ja puukon nysällä sysii zombikombia, on monesti vain ajan kysymys milloin kalmo pääsee iholle ja henki pihahtaa viimeisen kerran.

Pleikkarilla ohjaukseen pääsee hyvin käsiksi vaikka kumpikin pelattavista hahmoista liikkuu lähinnä rautakanki siellä jossakin minne valo ei pääse koskaan. PC;ohjattavuus tosin on jotakin ihan hirveää sosimista ja oletusnäppäimillä käytännössä lähes mahdotonta. Kun tein omat näppäinasetukset homma sujui jo hiukan jouhevammin. Muttä jäin kaupaamaan tärinäohjaimen tärskyjä.

Hyvä ja tunnelmallinen selviytymiskauhu joka onnistui jopa yhdessä kohteessa säikäyttämään.

Hyvää:
Tunnelma.
Äänet:
Ei ole menettänyt tehoaan vuosien varrella.

Huonoa:
PC- versio vaikka onkin melko suora käännös (tai juuri sen takia).
Kankea.
Suttuinen.

Yleisarvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Left 4 Dead

Alusta: PC

Laitevaatimus: Ei kovin hirmuiset, vaikka ihan nätti onkin.

Testikone: Uudelle näytönohjaimelleni aika varmasti paras mahdollinen testipeli.

Sain vaimoltani 30-vuotislahjaksi.

Kun tartunta saapuu ovat roolijaot seuraavanlaiset: Kun tupakoit sinusta tulee smoker, kun juot kaljaa ja syöt roskaruokaa tulee sinusta boomer, Kun pidät huppareista tulee sinusta hunter, kun bodaat tulee sinusta tankki ja jos olet nainen ja itket paljon, tulee sinusta noita. Muiden osana on ihan tavallinen rivizombeus.

Peli on selkeästi tarkoitettu porukalla hauskanpitoon eikä sovellu kovinkaan hyvin kaltaiselleni epäsosiaaliselle ja epämuodikkaalle yksinpelaajalle. Yksinpelikamppanija on lähinnä pelkkä harjoitusrata jonka aikana tutustutaan kenttiin ja kontrolleihin. Todellinen pelaaminen alkaa vasta ryhmässä. Itseä ei innostä pätkääkään ryhmähaulikkohipat joten jätin nettimahdollisuudet vain kokeiluun ja tahkosin lyhyen yksinpelin kaikessa rauhassa läpi.

Pelin ehkä silmiinpistävin seikka on zombien valtaisa määrä, ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui siltä että pelimaailmaa on kohdannut todellinen tartunta neutronipommin sijaan. Tavallisten rivizombien lisäksi pelistä löytyy muutama erikoisötö ja tankki niistä kaikkein vaarallisin. Vaikka populaa rynnisti suurimmissa taisteluissa joka ovesta ja ikkunasta sisään ei koneeni hyytynyt kertaakaan. Eli suuri hatunnosto kerrankin toimivana ulos heitetystä pelistä.

Myös tekoälyn varassa toimivat kolme muuta selviytynyttä toimivat mallikkaasti joskin väliin oma järki taisi kavereilta hyytyä. Esimerkiksi he ampuivat aina vasta sen jälkeen kun itse olin avannut tulen lähella hortoilevien raivotautisten suuntaan.

Peli myös oli pitkän retroilupelailuni jälkeen hämmästyttävän hieno ja pystyin pelaamaan sitä kaikki naminappulat pohjassa. Hienoa oli myös pelailun aikana huomata viittauksia zombielokuviin ja huonosti menevä maailma oli kelvollisesti mallinnettu, vaikka kieltämättä putkijuoksu tuli mieleen kenttäsuunnittelun yksinkertaisuudesta johtuen.

Äänet eivät olleet mitään erityisen mahtavaa, onhan noita örinöitö, tuulen huminaa ja metallin kumahduksia sekä aseiden papatusta tullut ennenkin kuultua. Tosin äänet palvelevat tarkoitustaan ihan hyvin vaikka eivät säväytä.

Yhteenvetona sanottakoon että kelvollinen haulikkojumppa putkessa. Paljon ammuttavaa ja hienoja maisemia, puhumattakaan hiotusta lopputuloksesta. Mahtava peli niille jotka pitävät fps-ryhmäräiskinnöistä, muut eivaät saa yhtä paljon irti, mutta kannattaa silti kokeilla.

Hyvää:
Zombeja, zombeja ja tuhat zombia lisää.
Ihan nätti.
Ei sekoile kuten monet muut nykypelit.
Toimivat teköälykaverit.

Huonoa:
Todella lyhyt ja ohut yksinpeli.
Putkimaisuus.
Kannattamaton ostos kaikille yksinpelaajille.

Yleisarvosana: 6 yksinpelistä ja moninpelistä jos pitää niin 9 ei ole liioittelua (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Maniac Mansion: Day of the Tentacle

Alusta: PC

Laitevaatimus: Hiiri ja kovat hermot.

Testikone: Uusi tehokas ohjain ja mies vain retroilee.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin (tarkoitan aina Lucasia vaikka kirjoitankin sen g:eellä) retropaketin, ja jällen kerran pelailin yhden näistä peleistä.

Lonkero-olennot valtaavat tulevaisuuden maailman ja kolmen sankarin on pelastettava maailma tulevalta terrorilta. Kätevänä ideana pelissä liikutaan kolmessa ajassa ja kolmessa juonessa jotka yhdistyvät yhdeksi kokonnaisuudeksi.

MM2 on edeltäjäänsä huomattavasti kehittyneempi peli. grafiikat ovat karkkia vanhaksi seikkailupeliksi ja maailman eriskummallisuudet tuodaan taiteellisesti esille.

Seikkailun juoni on hyvä ja ääninäytteliät hoilaavat parasta antia, kuten tosin jokaisessa the seikkailupelissä Lugasilta. Äänimaalma on hyvä, mutta musiikit jokseenkin ärsyttävät pitemmän päälle. Ne suoraan sanottuna piipittivät tärykalvoni pilalle

Pelin ongelmat olivat aika tuulesta temmatun oloisia ja minä jouduin pelaamaan läpipeluuohjeet käsillä muutaman solmukohdan. En viitsi jäädä näissä retroissa miettiin jotain juttua liian pitkäksi aikaa. Haluan vain pitää lyhyen oppimäärän historiasta ja joissakin tapauksissa palauttaa mieleen vanhat poikavuosien klassikot.

Hyvä peli ja vaatisi pitemmänkin selonteon, mutta huomenna on pakko mennä töihin joten sänky kutsuu ja päätän peli-iltani tähän. Samalla päätän myös Lucaspelien pelailun toistaiseksi, sitten kun inspiraatio iskee on tarkoituksena pelata apinasaaret kakkosesta eteenpäin. Ykkösen olen vasta pelaillut ja ainoa tekosyy sen pariin palaamisessa on se uudelleen tehty versio.

Hyvää:
Ääninäyttelijät jälleen taas.
kieroumat.
Ohjattavuus.
huumori paikoin onnistunutta

Huonoa:
tehtävien vaikeus
koko ajan piipittävä musiikki.

Yleisarvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Sam & Max Hit the Road

Alusta: PC

Laitevaatimus: Mikä tahansa.

Testikone: Näytönohjain särkyi.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin (tarkoitan aina Lucasia vaikka kirjoitankin sen g:eellä) retropaketin, tämä peli on kyseisen paketin helmi.

Tätä peliä pelatessani näytönohjaimeni sanoitui lopullisesti palveluksesta irti ja jouduin hankkimaan uuden entistäkin tehokkaammaan grafakiihdyttimen. Tuskin kortin hajoamista voidaan laskea kyseisen pelin piikkiin meneväksi, sillä se oli nikotellut ja kaatanut konetta jo jonkin aikaa. Selviä merkkejä olivat myös punaiset ja vihreät pisteet joita ilmestyi väliin ruudulle.

Ja sitten itse peliin. Kuten jo mainitsin tämä vanhus näytti kyllä närhen munat monille uudemmillekkin seikkailuille. Olin todella otettu mielipuolisen oloisista pelihahmoista ja lievästi vinksahtaneesta maailmasta jossa etsiväkäverukset seikkailevat. Juoni oli ihan kelvollinen mutta kummallisuudessan meni jo asteen makuni yli.

Ääninäytteliät ovat aina parasta antia tältä pelitalolta ja tämäkään ei ollut poikkeus, muut äänet olivat tasaista antia aikalaiselle. Ohjattavuus toimi mainiosti, vaikka alkuun ikonijärjestelmä hukan tehetti. Ongelmat olivat siinä mielessä helppoja kunhan vain keksi sen kaikkein epäloogisimman ratkaisun niin kaikki meni nappiin. Väitänpä että Samin ja Maxin seikkailu ylitti ongelmanratkaisuissa jopa herra tahtoisin olla merirosvon vastaavat.

Pelialueena oli koko amerikan mantere ja kun klikkasi kohdetta sankarit huristelivat muutamassa sekunnissa pohjoisesta syvään etelään. Karatalta löytyi myös älyvapaa minipeli jossa sitä jäniksen näköistä kaveria piti hypyttää liikennemerkkien yli tai päin tai miten se nyt olikaan

Keksin vähän moittimista, mutta mainittakoon edellä mainittujen pikkulapsusten lisäksi se alligaattorigolffaus joka ei ollut kaikkein mieleisin tehtävä pelin aikana.

Hyvä peli ja suosittelen kaikille niille joille ulkonäön sijaan kelpaa päätön meno ja kunnon seikkailu.

Hyvää:
Sankarit.
Ääninäyttelijät jälleen kerran.
Vinoutunut maailma.
Ohjattavuus.

Huonoa:
Se golfratatehtävä.
Hieman liian kaukaa haetut arvoitusten ratkaisut.
Ikonijärjestelmä ei tarpeeksi selkeä.

Yleisarvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Maniac Mansion

Alusta: PC

Laitevaatimus: taskulaskin.

Testikone: haukoitteli.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retropaketin jonka peleistä tämä oli retroista retroin.

C64 oli ensimmäinen ajatus kun peli pyörähti käyntiin. Musiikit, graviikat ja kaikki viittasi tuohon muinaiseen koneeseen jonka parissa minäkin vietin aikaani luvattoman paljon poikavuosinani.

Peli sijoittuu sivulle päin käveltävään kartanoon jonka varrella ratkaistaan pulmia ja yritetään pelastaa pahan tohtorin käsistä teiniblondi, kuinkas muutenkaan. Kartanossa on myös joitakin kummia ulkoavaruuden ötöjä jotka säykyttävät keskenkasvuista seikkailijakolmikkoa.

ohjattavuus oli ihan kelvollinen, samoin käyttöliittymä ja bugeja en huomannut lyhyen tutustumiseni aikana lainkaan.

Maniac Mansion ei kiinnostanut minua tippaakaan pelinä silloin muinoin eikä kiinnosta edelleenkään. Jostakin syystä tämä klassikko ei vain uppoa. Vilkaisin vain ohimennen tapauksen ja kokeilin pelata mutta ei kun ei. Olisin muutoin jättänyt kirjoittamatta koko pelistä mitään, mutta lupaus on lupaus ja kirjoitan kaikista teoksista joita vähänkin räplään.

Kokeilin myös fanien tekemää uudellen lämmittelyä vuodelta 2004, sama peli samassa paketissa. Paranneltu ulkonäkö ei paranna peliä mistä en pidä. Hienointa tässä oli nähdä kerrankin myös uomen kieltä pelin käyttiksessä ja hahmojen puheissa.

Tähän vedettiin minun retroilurajani ja annan kaiken kunnoituksen vuoden 1987 teokselle, en vain voi mitään omalle kiinnostuksen puutteelle.

Hyvää:
Kannattee vilkaista siinä mielessä että tietää mistä partamiehet puhuvat.

Huonoa:
Ei vain kiinnosta.

Yleisarvosana: en todellakaan vain pidä pelistä joten jätän numeroinnin muiden tehtäväksi (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Grim Fandango

Alusta: PC

Laitevaatimus: vähän enempi ko muissa Lugasin seikkailuissa.

Testikone: nikoitteli bugeissa.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin jonka pelivalikoimasta Grim Fandango löytyi.

Pidin kyllä pelistä, vaikka en pystynyt sitä pelaamaan kerralla kuin korkeintaan 5 min kun se päätti kaatua. Lugas kokoelman hienoin ja samalla myös bugisin peli. Itseasiassa bugisin mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Edes korjauspäivitys ei korjannut asiaa parempaan suuntaan.

Tarina on hieno ja jälleen Lugasin ääninäyttelijät ansaitsevat mitalleja. Olisin mielelläni pelannut koko pelin läpi, mutta kuka jaksaa käynnistää tekeleen uudestaan minuutin tai viiden minuutin välein? ei kukaan, veikkaan minä.

Kuolleiden maahan on saatu vangittua herra painajainen ennen joulua ohjaajan pohjavireinen goottitunnelma, joka sykkii kaikkialla ja kaikessa. Äänimaailma on osuvaa, luurankohahmot ja pelin ulkoasu ovat korkeinta pelitaidetta mitä olen nähnyt pitkään aikaan, Tietenkin superhypernäytönohjaimilla ja fps-päällä varustetut pyssysankarit nyrpistävät nokkaansa 1998 vuoden seikkailupelille. Muille peli on tökkimisestään huolimatta näkemisen arvoinen teos. Suosittelen sitä siitäkin huolimatta että näissä kuosissa se on lähes pelikelvoton. Tietenkin voi olla mahdollista myös se että laitteistoni ei sopinut juuri tälle pelille, mutta netistä huomasin että muutkin pelaajat olivat valittaneet pelin kaatuilua.

Grim Fandango jäi Lugasin viimeiseksi hyvän ajan seikkailupeliksi ja kaunis lopetus se totta tosiaan olikin. Tuotantoa tosin olisi voitu venyttää sen verran että pelin pahimmat ongelmat olisi saatu pois. Peli on myös ensimmäinen ja samalla viimeinen 3D seikkailu tältä firmalta.

Tökkimisen lisäksi minun täytyy moittia pelin tökeröä ohjattavuutta verrattaen aikaisempiin yrityksen julkaisuihin, sekä suoraan sanottuna omituisen vaikeita puzleja.

Yhteenvetona voisin todeta "paljon se antaa, paljon se ottaa".

Hyvää:
Mahtava juoni.
Todellista pelitaidetta.
Tunnelma.
Äänet ja ääninäyttelijät.
Kiinnostaa jonkin aikaa isoista vioistaan huolimatta.

Huonoa:
Ohjaus.
sairaan vaikeat ongelmat.
Todella, todella buginen.

Yleisarvosana: tällaisenaan 6 (ehjänä kokonnaisuutena jopa 10 pistettä ei olisi liioittelua) (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Alusta: PC

Laitevaatimus: wanhan hyvän ajan kone.

Testikone: tyhjäkäynnillä.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin joka sisälsi kaksi ruoskaa ja hattua, tämä puolestaan on niistä uudempi seikkailu.

Vaikea tapaus tämä Joneksen uudempi seikkailu. Tietenkin peli on ollut aikoinaan hyvin arvostettu ja moni Wanhan koulukunnan pelaaja oli ja on edelleen tohkeissaan pelin mahtavuudesta. En itsekkään silloin taannoin paremmasta tiennytkään. Tai no tätä peliä en välttämättä koskaan aikaisemmin ole pelannut, sillä se ei herättänyt kovinkaan teräviä muistikuvia. Vaikean tapauksen pelistä tekee lähinnä sen kamalan vaikeat tehtävät, muuten peli olisi lähes täydellinen.

No joka tapauksessa peli pörähtää käyntiin elokuvamaisella tyylillä, Joneksen tipahdellessä kerros kerrokselta katoista läpi ja tajuttomuuden hetkellä pyörähtää aina nimilista käyntiin. Viimein päästään seikkailun tiimellykseen. Peli on tavanomainen Lugasin viritelmä. Toimiva käyttöliittymä, hyvä hiiriohjattavuus ja kaikki mitä hyvältä vanhalta seikkailulta voi odottaa.

Peli ei tietenkään ole nykymittapuulla mikään silmäkarkki, mutta ääninäyttelijät ovat taas nerokkaan loistavia ja Herra Jones kuulostaa todella häneltä itseltään vaikka ilmeisesti itse Harrison ei ole ääninäyttelyä suorittanut. Musiikit puolestaan ovat aikamoista piipitystä ja muut taustaäänet menettelevät.

Pelin juoni kuljettaa hattupäisen sankarimme useaan maahan, jopa islannin kylmyydessäkin piipahdetaan. Juoni sekä Jonesin ja hänen naispuolisen "kaverinsa" kommentit ja vitsailut/torailut olivat pelin maittavinta antia, mutta väliin tuntui siltä kuin pelaisi vain interaktiivista rumaa elokuvaa jota pilkotaan väliin ongelmilla. Ongelmista puheen ollen minun pelaamiseni tökkäsi kohtaan jota en onnistunut selvittämään edes hiirimattoa puremalla tai läpipeluuohjeita lukemalla (Ohjeista selvisi että jotkin kohdat ovat randomeita ja niihin löytyy useampi ratkaisu ja jos jotakin sössit kunnolla niin koko peli pitää aloittaa alusta). Olisin niin kovin tahtonut nähdä juonen loppuratkaisuunsa saakka...

Paljon parempi kuin edellinen Indy, ja voisin suositella kaikille jotka tahtovat tutustua wanhoihin kunnon seikkailuihin. Toisaalta pahimmat ongelmat ovat mielestäni todella kinkkisiä, varsinkin aloittelijalle.

Hyvää:
Todella hyvä juoni.
paljon hyviä ideoita.
Loistavat ääninäyttelijät, varsinki hattusankarin.
Toimiva ohjaus ja käyttis.
Edellistä Indyä 100x parempi.

Huonoa:
Suttuinen nykymittapuulla.
Piipittävät musiikit.
Helvetillisen vaikeat ongelmat.
Välillä tunne siitä että pelaanko minä vai koneeni.

Yleisarvosana: 8 (ja puoli jos tarkkoja ollaan)/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Indiana Jones and the Last Crusade

Alusta: PC

Laitevaatimus: Amiga 500 tai Nooan aikainen PC.

Testikone: Kuvittelee olevansa c64.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin joka sisälsi kaksi ruoskaa ja hattua tämä niistä vanhempi.

Mä oon pelannut tän pelin joskus c64:sella tai Amiga 500:sella ja muistaakseni en tykännyt siitä silloinkaan kovin hirveästi. Valitettavasti mielipiteeni ei ole ole kahdessakymmenessä vuodessa muuttunut.

Peli ilmestyi vuonna 1989, suurinpiirtein samoihin aikoihin tuli lapsena katsottua ja nautittua Jonesin seikkailuista videonauhurin välityksellä. Elokuvat kyllä olivat hyviä mutta en muistaakseni ole ikinä pelannut makuvaatimuksiini nähden tarpeeksi hyvää peliä kyseisestä aiheesta.

Ainoa kehumisen arvoinen seikka on pelin juoni, se kulkee jouhevaasti eteenpäin. Eikä takerru liikaa vastaavan elokuvan yksityiskohtiin. Lisenssipelinä tämä oli myös yllättävän hyvä verrattuna muihin aikalaisiin.

Annan toki teokselle anteeksi sen aneemisuden äänten, näyttävyyden ja tölikköjen kenttien suhteen, mutta miksi ihmeessä tämän pitää olla näin tylsä. Minä en kertakaikkiaan jaksa pelata tällaista peliä. Ongelmista kyllä selviää pienellä miettimisellä, mutta miksi haaskata aikaa kun on paljon mielenkiintoisempiakin pelejä maailmassa.

Itselleni en suosittele, mutta toki joku muu voi saada enemmän irti tästä Jonesin seikkailusta...

Hyvää:
Juoni kulkee kiitettävän hyvin
89 vuoden lisennissipeliksi hyvä
Huonoa:
Ei vain jaksa innosaa
Sama mielipide kuin 20 vuotta takaperin

Yleisarvosana: 3/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Full Throttle

Alusta: PC

Laitevaatimus: amiga 500 tai Nooan aikainen PC.
Testikone: haukottelee.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin missä tämäkin peli majaili.

Kerrankin voi pelata miehistäkin miehisemmällä moottoripyöräjengin pomolla. En ole muita moottoripyöräjengeihin liittyviä pelejä pahemmin nähnyt. Lukuunotamatta uusimman gta:aan lisäosaa. Joten herra Ben on mukava piriste pelihahmojen joukossa. Äijästä tosin voi olla montaa mieltä. Tyyppi on pelkkää nahkaa, lihasta, prätkällä ajoa, kovistelua ja syvää miehistä karismaa huokuvaa ääntä. Miehisyys menee Benin tapauksessa jo naurettavuuden puolelle, mutta ehkä se on tarkoituskin. En ehkä vain täysin ymmärtänyt pelin hienojakoista huumoria, vaikea sanoa kumpi oli tällä kertaa kyseessä. Huumori vai todella kehno hahmo.

Full T on jo aika iäkäs peli, se on ehtinyt jo kunnoitettavan 15 vuoden ikään ja se kyllä näkyy. Eli ei ole mitään hifitason grafiikkaa luvassa. Mutta näissä retroilupeleissä pitääkin ottaa nykynäkökannalta muut kuin graafiset ominaisuudet suurennuslasin alle. Tietenkin niitäkin voi verrata muihin aikalaisiin, vaan onko se niin tärkeää näiden eläkeläisten suhteen? Tosin tämän pelin taustat olivat Loomia huomattavasti tylsemmät.

Peliä täytyy kehua todella hyvästä ääninäyttelystä ja taustaäänistä, toimivasta juonesta ja mukaansa tempaavista bikerhenkisistä musiikeista. Huonoa puolestaan olivat typerät ajelukohtaukset joihin liittyi jonkin sortin yksinkertaista turpiin vetoa puukoin, nyrkein ja puntarein. Nämä kohtaukset olisi voitu jättää väliin. Muinaiseksi seikkaailupeliksi myös ongelmien ratkaisut olivat hyvin ilmeisiä eivätkä häirinneet hyvin nopeaa etenemistä kohti loppua. Peli on myös todella lyhyt, vain muutaman tunnin pitempi kuin edellisenä päivänä pelaamani Loom. Ehkä se on ollut näiden aikalaisten suurin ero nykypeleihin. Ja näistä teoksista on pitänyt kumminkin maksaa ihan täys hinta.

Full T ei kyllä ole lugasin parhaimpia teoksia, mutta juonen ja ääninäyttelyn osalta kyykyttää monet nykyiset keskinkertaisella toteutuksella varustetut toimintaseikkailut ja fps:sät.

Suosittelen kaikille jotka pitävät retroilusta ja eivät kyllästy niihin typeriin moottoripyöräilykohtauksiin.

Hyvää:
Musiikki
Juoni
Äänet ja ääninäyttely
Bikerhenkisyys

Huonoa:
Benistä hahmona voi olla montaa mieltä
Lättäotsaiset ongelmat
Typerät pyörälykamppailut
Tylsät taustat

Yleisarvosana: (Ei paras Lugaspeli, mutta ansaitsee pisteensä) 7/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand