IRC-Galleria

Peli: Tron: Evolution

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360, PSP, Nintendo DS, Wii

Julkaistu: 2010

Tron on näitä pelejä joita minä pidän lähinnä pelien irvikuvina. Ei sen vuoksi että tämä tapaus on lisenssipeli elokuvaan. Kyllä niitä hyviäkin lisenssipelejä löytyy. Vaan lähinnä pelin toteutustavasta. Kaikkialla törmään keskinkertaisuuteen joka suorastaan ihmetyttää. Mikään ei nimittäin ole erityisen huonoa ja ainekset tosiaankin riittäisivät parempaankin esitykseen. Alussa tuntuikin piristävältä nähdä hiukan erillaista peligrafiikkaa, kuin se tavallinen paskasenharmaa ympäristö ja kovat jätkät pyssyineen. Pelin alku onkin sitä parasta antia ja voisinpä väittää että ensimmäinen tiivistunnelmainen pelitunti kertookin kaiken olennaisen koko teoksesta. Eli suurimmaksi osaksi hypitään kuilujen yli, juostaan seinillä ja taistellaan vihollisia vastaan. Pentä lisämaustetta touhuun antavat äkkikuolemilla kyllästetty moottoripyöräily Tronmaailmalle uskollisella menopelillä ja muutamaan otteeseen ohjastetaan tankkia joka tuntui aika kököltä ja pikaisesti väsätyltä kyhäelmältä. Tuon edellä mainitsemani ensimmäisen tunnin jälkeen pelin puutteet ja saman toisto korostuvat siinä määrin etten jaksanu seurata juonta loppuun saakka ja päätin keskeyttää koko mitäänsanomattoman touhun puolenvälin jälkeen ja kävin vilkaisemassa juonipätkistä videot netin puolelta. Kuten olen aina teille sanonut älkää tuhlatko liikaa aikaa huonoon teokseen sillä maailmasta löytyy parempaakin tavaraa joka antaa teidän harrastuksellenne sitä niin suloista laatuaikaa.

Juonikaan ei kovin paljoa säväytä. Riittä kun tietää että se sijoittuu alkuperaisen kulttimainetta nauttivan Tronin (1982) ja uuden elokuvan välimaastoon. Toimien eräänlaisena esiosana uudemmalle Tronille. Olen vilkaissut lefaft eivätkä ne kumpikaan ole hullummasta päästä. Tietenkin tosifani voi olla suuntaan tai toiseen eriä mieltä. Graafinen anti on tarpeeksi näyttävää ja omaleimaista erottuakseen joukosta, mutta suurennuslasilla tarkasteltuna se ei kumminkaan sijoitu ihan kärkipelien joukkoon. Äänimaailma ja ääninäyttely on tasaisen pätevää suurimmalta osin. Musiikit ovat samansorttisia kuin elokuvassa, joten ainakin hiukan "härömmän" konemusiikin ystävät ovat kuin kotonaan tätä pelatessa. Aiheeseen sopiva musiikkiraita ei kumminkaan pelasta koko peliä keskinkertaisuuden suosta.

Ohjaustuntuma on jotenkin kumma. Nimittäin se toimii enimmän osan moittettoottomasti. Mutta sitten joissakin tilanteissa se yhtäkkiä hyytyy tai kamerakulma muljahtaa niin outoon asentoon että on lähes mahdotonta reagoida salamanopeasti äijän liikkeeisiin jottei se syöksy äkkikuolemaan. Onneksi pelitilanteen saa aloittaa lähes aina vaikean tilanteen lähettyviltä. Taistelussa myös tulee ongelmia vastaan ja väliin tuntuikin että ihan sama hakkaanko seku nappeja miten sattuu vaiko yritän kunnolla matsata sillä lopputulos oli kummassakin tapauksessa yhtä huono tai hyvä.

On oikeastaan vaikea keksiä musiikin ja Tronmaailman neonvärien ja tumman taustan hienosti yhdistävän graafisen annin lisäksi mitään erityisen positiivista. Ei sen puoleen en kyllä keksi mitään erityisen negatiivistakaan. Tämä oli vain sellainen kaikki hyvin, mutta mikään ei todella kiinnosta tapaus. Voitte toki pelata ja nauttia toimintaseikkailun annista, vaan enpä usko että menetätte mitään vaikka ette ikinä tätä näkisi. Kehoitan kumminkin katsomaan elokuvista kumpaisenkin, niistä saatte taatusti enemmän irti.

Joulun aikaan en yleensä pahemmin pelaile mitään, joten pidän taukoa myös arvostelujen osalta. Vikka pelattava ei tosiaankaan lopu minulta kesken ja pukki mitä luultavammin tuo sitä vielä lisää. Joten hyvää ja pelirikasta joulua ja hienoa uutta vuotta kaikille. Palataan asiaan armon vuonna 2013.

Arvosana:
5 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Uudemman Tron elokuvan esiosaksi tarkoitettu keskinkertainen toimintaseikkailupeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Angry Birds Seasons

Alusta: PC

Muut alustat: Lukuisille alustoille.

Julkaistu: 2010

Meille suomessa asuville tuskin tarvistsee selitellä mistä tässä pelissä on kyse. Ne harvat tynnyrissä majailleet jotka ekaa kertaa kuulevat koko touhusta voivat vapaasti mennä göögleen ja gööglettää kärtylinnut ja johan ifoa sataa vastaan. Minä olen pyrkiny välttelemään tallaista kasuaaliroskaa kuin ruttoa, mutta pieni poikani ei ajatellut minulla olevan mitään vastustavia mielipiteitä häntä itseään niin kovasti kiinnostavia lintuja kohtaan. Joten Syntymäpäivieni aikaan hän päätti äitinsä kanssa käydä ostamassa itse lahjan pelihullulle isälleen ja se oli tämä peli. Tokihan minä aina pelaan kaikki pelit mitkä kasiini saan ja poikani hieno lahja ja etenkin hieno ajatus sai routaisen sydämmeni sulamaan ehkä hiukkasen näille vihaisille siipiveikoille. Sain myös isänpäivälahjaksi pojaltani siipiveikkopelin,nimittäin sen avaruusversion. Mutta se on sitten toinen tarina toisena aikana ja toisella arvostelukerralla.

Kuten jo huomasitte minulta on jäänyt se alkuperainen pelaamatta, mutta uskon tietäväni tämän tahkonneena mistä suurinpiirtein mahtaa olla kyse. Nimittäin tarina on yksinkertainen. Pahat possut ovat varastaneet linujen munat ja linnut tästä kimpaantuneena päättävät ritsan avulla tuhota possujen rakenteet ja räjäyttä itse siat taivaantuuliin. Seasons versiossa seikkaillaan eri juhlateemojen parissa kuten ystävänpäivän, joulun ja pikkuhiljaa oman asemansa härmässäkin saavan halloweenin parissa. Mukana on myös muutama hiukan edellisiä eksoottisempikin juhla, kuten kristittyjen pääsiäinen pupuineen ja munineen ja se lähinnä irlantilaisten viettämä vihreä menninkäinen silinterihatussaan festivaali.

Pelin idea on yksinkertaisuudessaan hieno. Kenttien läpäisyyn vaaditaan possujen rakennelmien ja itse possujen ankara rankaiseminen. Apunaan suunnitelmassa per kenttä pelaajalla on tietty määrä kärtylintuja jotka kukin käyttäytyvät tietylla tavalla ja ritsa jolla singota linnut kohti rakennelmia. Kentät ovat nopeatempoisia ja helposti läpäistäviä. Mutta jos mielii todella hyviä pisteitä on suorituksen oltava täydellinen. Joissakin kentissä se kolmannen tähden saavuttaminen tuntuu lähes mahdottomalta. Siihen vaditaan sekä taitoa että myös ripaus onnea. Sitten kun sen viimein saavuttaa, tuntuu se suurimmalta palkinnolta päällä maan.

Pakko on myöntää se tosiseikka että peli osaa koukuttaa myös tallaisen ei niin hyvällä kasuaalipelejä katsovan muka aidon pelaajan. Fysiikalla leikittely, sopivasti outo huumori ja anargistinen lintuasennne voi yllättää näköjään kenet tahansa ja vietinkin aikaani pelin parissa pitkiäkin toveja. Nimittäin se kolmaskin tähti on pakko saada jos mielii päästä nukkumaan ilman että miettii vielä sängyssä makoillessaan kuinka se tehdään. Jä alkää luulko että kontrollit kangertelevat, kyllä se on se teidän oma käsi joka epäonnistuu vielä 300:nenkin yrityksen jälkeen.

On suorastaan vaikea keksiä mitään erityisen hyytävää paksaa tästä teoksesta. No joissakin kentissä tuntui siltä että täydellinen läpäisy vaati enemmän pelkkää onnea kuin taitoa mutta toisaalta epäilen sen heikkouden löytyvän omasta päästä.

Teoksen Graafinen anti on pelkistettyä mutta toimivaa, paikoin jopa hienoa. Äänimaailma ja musiikit tukevat pelin asennetta ja teemoja. Tekninen puoli on yksinkertaisuudessaan toimivinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Oikeastaan pidän peliä käsittämättömän hienona kokonnaisuutena sen yksinkertaisesta rakenteesta huolimatta. Näköjään ei tarvitse keksiä kokonnaista uutta virtuaalimaailmaa jotta peli olisi kiinnostava. Hieno suoritus Roviolta, ja anna lintusi lentää korkealla ja kovaa!

No parempi kai lopettaa tämä arvostelu tähän. Sillä viimeisten lauseiden jälkeen kaikki luulevat minun tärähtäneen pahemman kerran tai vielä pahempaa muuttuneeni kasuaaliksi. Hmm taidan pelata jonku kunnon aikaa vievän roolipelin enen ko tartun avaruuslintuihin käsiksi.

Arvosana:
10 omassa genressään, ja uskokaa pois en keksi mitään syytä laskea pisteitä. (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Simppeli, toimiva ja koukuttava lintubongarin unelma.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli:Puzzle Quest 2

Alusta: PC

Muut alustat: DS, Xbox 360

Julkaistu: 2010

Puzzle Quest 2 on minulle ennen kokematon kokemus. Nimittäin Roolipelin ja tavallisen palikoiden yhdistelyn epäpyhä liittouma. En ole ollut erityisen kiinnostunut palikkapeleistä, mitä nyt muutaman kerran olen kouluaikoina tylsyyden ja nukahtamisen esteeksi peleillut tunnilla jotakin puzzletimanttien yhdistelemistä. Enkä myöskään ole kärtylinnuitta selvinnyt, seuraava arvosteluni luultavasti perustuukin kyseisen pelin yhteen variaatioon jahka saan ne joulukentät tahkottua läpi.

Alku meni huuli pyöreänä ihmettelyyn. Tämähän on Diablo palikkamuodossa. Onko se totta? Kyllä se on! Kaiken lisäksi peli on kaikkien aikojen kiinnostavin puzzlepähkäily mitä olen kokeillut ja tuo kokeilu kesti aina tasokattoon ja viimeiseen kenttään saakka. Tosin kiinnostus alkoi hiipumaan noin puolen välin paikkeilla. Siitä vähän lisää myöhemmin.

Tekijätiimin ensimmäistä en koskaan saanut käsiini, syy lienee lähinnä puutteellisessa alustakalustossani. Nimittiän puuceelle ja PS 2:selle ei ihan kaikkia pelejä julkaista vaikka eletäänkin monialustaaikakautta, no PS 2 on vain puhtaasti menneen talven lumia ja tiettyjen pelien saatavuutta sille en ihmettele yhtään. No joka tapauksessa heti kuullessani tästä "pikkupelistä" kipitin taas jälleen kerran verkkokauppaan ja annoin visan vinkua. Pikkupeli oli hiukan virheellinen luulo, nimittäin tästä teoksesta löytyy yllättävän pitkäaikainen pelikaveri. Taisin kuluttaa kallista peliaikaani tähän enemmän kuin moneen ns hienompaan julkaisuun.

Pelin luenne on simppeli. Tarkoituksena on vaeltaa alun kylästä luolaston syvimpiin syövereihin. Matkan varrella eteen tulee vihollisia joiden kanssa taistellaan yhdistelemällä erivärisiä kiviä toisiinsa kolmen ja parhaimmillaan viiden sarjoina. Tietynvärisistä kivistä saa tietynlaista manaa ja manaa kerryttämällä voidaan sitten laukaista erikoishyökkäyksi ja taikoja. Pelikentällä on myös suoraa vahinkoa aiheuttavia pääkaloja ja hansikkaita joita tarpeeksi yhdistelemällä saa miekan laulamaan. Valitsemani naisbarbaari olikin juuri aseen suuren vahinkomäärän takia aika lyömätön kaveri ja eipä pahimpienkaan örmyjen kanssa kauaa nokka tuhissu siinä vaiheessa kun sain parhaimman sotavasaran. Aseiden lisäksi pelissä kerätään myös muuta kamaa. Kuten terästä ja lankunpaloja, sekä haarniskoja ja kaulahelyjä. Kylässä turhat esineet voi myydä ja ostaa tilalle parempia. Löytyypä sieltä myös kääpiöseppä joka osaa parannella haluamaasi esinettä kunhan löytyy tietty määrä raaka-aineita ja kultakolikoita.

Hahmonkehityksessä ei tapahdu mitään kovin ihmeellisiä. Sankarin levelli ja energiamäärä nousevat itsekseen ja yhteen ominaisuuteen voi itse lisätä per levu lisää tehoa. Pelin kentätät ovat pettävän lyhkäisen näköisiä karttapohjalla, mutta jos tahkoaa jokaisen taistelun jokaikisen örmyn kanssa saa aikaa kulumaan yhdessäkin tasossa tuntitolkulla. Tämä taatutsti miellyttää puzzlepelien vannoutuneita ystäviä, mutta kaltaistani enemmän roolipleistä välittävää tämän tahkoaminen alkoi jossakin vaiheessa pahemman kerran puuduttamaan. Tuntui siltä ettei silmissäni enää vilissyt muuta kuin erivärisiä palikoita jopa nukkuessani ja alun hieno peli alkoi näyttämään vähemmän hienolta. Oltiin päästy minun kyllästymismittarini punaiselle alueelle. Viimein tasokaton kilahteassa kattoon en enää jaksanut jokaista örmyö piestä. Tavoitteeni oli vain nähdä peli pääpiirteiltään myös lopusta. Toisaalta juoni oli sen verta yhdentekevä kehys palikanhakkaamiselle etten oikein keksi mitään erikoista syytä pelata peliä loppumetreille siinä vaiheessa kun se ähky tulee.

Puzzle Quest 2 ei ole mikään graafinen riemuvoitto, mutta kuvallinen anti ajaa asiansa hienosti. Äänimaaima ei myöskään jyrää ketään alleen ja npc-hahmojen samat repliikit eri tilanteessa saavat tahattoman hymyn huulille. Musiikit puolestaan kuuluvat ihan keskitason fantasiapelin aineksiin, ja alussa ne luovatkin ihan mukavasti tunnelmaa. Loppua kohden tietenkin samat rallit muuttuvat yhdentekeväksi taustahälyksi.

Vaikka tällä hetekellä tuntuukin siltä etten enää ikinä halua nähdä yhtään keltaista, punaista, sinistä, tai minkään muunkaan väristä kiveä. Ei käy kiistäminen sitä tosiseikkaa että Puzzle Quest 2 on silti loistava peli ja innovatiivinen yhdistelmä toisilleen vierasta pelaamisen muotoa. Enkä minä nyt ihan turhaan yhdistellyt kiviä tuntitolkulla siitäkin huolimatta että yöuneni jäivät valiin turhankin lyhkäisiksi. Enhän?

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Roolipelin ja puzzlepelin ristiinnaittamisen onnistunut lapsi, vain loppu puuduttaa.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Beyond Good and Evil

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Xbox, GameCube sekä uusi HD versio PS 3 ja Xbox 360

Julkaistu: 2004

Voisin yksisilmäisesti kirjoittaa vain että hyvä peli ja antaa yhdeksän pistettä. Mutta pitäähän sitä jotakin raapustella teidän iloksi.

No jaaritellaanpa ensin elämäntilanteesta pelaajan ja perheenisän silmin. Ensinnäkin pitää mainita että kausiluontoinen työni joka sijoittuu kesäaikaan kuivatti minun arvosteluarkistoni lähes olemattomiin ja nyt pitää tehdä rästiin jääneitä kotitöitä ja yrittää siinä sivussa vähän kartuttaa arkistoa pelailemalla hiukan yksinkertaisempia ja nopeasti läpäistäviä pelejä. Olenkin jo siinä ihnan hyvin onnistunut ja tämä on jo viides kirjoitelma jonka voin julkaista sitten kun se on ajankohtaista. Suuri siivousurakkani lähenee loppua ja arki lapsen kanssa kotona vaimon käydessä töissä on taas asettunut uomiinsa. Joten kun saan nämä viimeiset suuret kotityöt tehtyä voin helposti tasapainoilla harrastukseni ja perhe-elämäni välillä.

Mitä peleihin tulee niin minulla on vielä pahasti kesken Diablo 3 ja ikuisuusprojektini LOTRO. Enkä ole vielä päässyt edes siivua maistamaan Skyrimistä vaikka kyseinen teos osuu lempilajityyppiini. Avaamattomina paketeissa on vielä monta muutakin peliä tuossa pöydän nurkalla. Kuten esimerkiksi Dragon Age, Dead space 2 ja massaefekteistäkin olen kerinnyt pelaamaan vasta ensimmäisen osan. Joten jatkossa tulee olemaan uudempaankin materiaalin perustuvia arvioita. En kumminkaan pelaile näitä vanhoja pelejä pelkästään kartuttaakseni arvosteluarkistoa, vaan pidän kaikenlaisista videopeleistä. Osa näistä nykyään vähemmän tunnetuista takavuosien tapauksista on nykypäivän mittapuulla aika kuraista kamaa, mutta väliin löytyy pölyn peittämiä helmiä kuten tämä Beyond Good and Evil.

Beyond Good and Evil onnistuu monessa seikassa, eikä suinkaan vähiten merkittävä asia ole pelin hämmentävän hyvin tehty ristiinveto eri pelityylien välillä. Se on samanaikaisesti lievä hiekkalaatikko, kaahailu, avaruuslentely/ammuskelu, seikkailupeli, hiiviskely, mätkintä, tasoloikka ja jopa aavistus roolipelielementtejä löytyy. Harvoin olen nähnyt edes kahden eri pelityylin toimivaa kokonnaisuutta, joten nostan hattua tekijöille tämän sillisalaatin kunnioitettavasta synnytyksestä. Pelityylien ristisiitoksen lisäksi pelissä on toimiva Tarina. Juoni jopa hiukan liikuttaa parhaimmissa kohdissa ja siinä on havaittavissa toimiva draaman kaari. Tähän kaikkeen on lisätty vielä ripaus yhteiskuntakritiikkiä. Tosin yhteiskuntakritiikki on sieltä kärjistetymmästä päästä.

Tarinan keskiössä on kaunis Jade niminen nuori nainen joka asuu alussa majakkasaarella orpolasten ja sikaa muistuttavan setänsä kanssa. Alun muukalaishyökkäyksen jälkeen tarina potkaistaan vauhdillä käyntiin ja jo ensimmäisen kuvauskeikan aikana alkaa selviämään kuka on kukin. Niinpä Jade pestautuu kapinnallisten leipiin kukistaakseen hirmuhallitsijan. Hänen seikkailunsa etenee aina paikallisen kuun pinnalle saakka. Pistoolin sijaan tarinan sankarittaren tärkein ase on kamera, toki hän osaa tarvittaessa myös lähitaistelun salat. Mutta monesti on viisaampaa hiippailla kohteeseen ja napsia tarvittavat kuvat ja lähettää ne kapinnallisten julkaistaviksi.

Pelin pääjuoni on hyvin lyhkäinen mutta oheistekeminen tekee siitä yli kymmentuntisen ja mielekkään pelattavan. Oheistehtävillä on sitä paitsi järkevä tarkoitus. Nimittäin tietyissä kohtiin on pakko käydä vaikka kisaamassa ja keskittyä kuvaamaan eläimiä jotta saisit kallisarvoisia helmiä. Helmillä puolestaan ostetaan kulkuneuvoon osia joiden avulla päästään etenemään.

Visuaalinen anti on ajatonta piiroselokuvamaista tavaraa ja vanhuus ei tule ihan heti mieleen pelin ulkoista antia tarkastellessa. Vosi jopa vaittää graavista antia eräänlaiseksi taiteeksi pienine omituisuuksineen päivineen. Miljöö nimittäin on aika kaukana meidän arkirealismista, mutta silti se vaikuttaa siltä ettei sitä ole tekemällä tehty. Äänet ovat näyttelijöineen päivineen huipputasoa ja musiikit eivät voisi olla enää sopivampia. Nimittäin teknojunkutus ja räpätys oikeissa kohdissä istuu kuin nyrkki silmään.

Ainoat huonot puolet tästä löytyvät päätarinan lyhkäisyydestä, vihaamastani tallennuspistejärjestelmästä ja jokseenkin raskaasta pelimoottorista joka väliin takkuili ja jopa kaatoi koko koneen pariin kertaan. Eli pientä teknistä huojuntaa oli havaittavissa. Nämä seikat eivät kumminkaan saa minua vähentämään pelistä kuin yhden pisteen pois.

Mahtava pelikokemus ja aina väliin kannattaa katsoa taaksepäin sensijaan että juoksee tämän hetken listahittien perässä.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Erikoinen, erikoiseen maailmaan sijoittuva monen pelityypin ristisiitos. Ehotonta kulttiainesta monelta suunnalta tarkasteltuna.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Syberia 2

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Xbox, Älypuhelimille

Julkaistu: 2004

Tällä kertaa en jäänyt aikailemaan seuraavan osan pelaamisessa vaan tartuin heti ensimmäisen osan jälkeen ruorista kiinni ja suuntasin katseeni kohti Syberiaa, mammutteja ja suurta jäistä seikkailua. Tarina alkaa suoraan ensimmäisen osan päätöksestä ja onkin melkein turhaa aloittaa pelaaminen ilman että ei olisi tutustunut ensimmäiseen osaan ainakin juonen kuljetuksen osalta. Pari vuotta ensimmäisestä osasta on tehnyt ihmeitä kuvalliselle annille. Kaikki näyttää hienommalta ja interaktiivisemmalta. Eikä pelkästään välivideoissa. Onkin hienoa huomata aina näissä pelisarjoissa se tekniikan kehittyminen kohti nykyistä loistoa, mutta tekniikasta huolimatta jotakin on tippunut kelkasta.

Nimittäin tunnelmassa ei päästä ihan samalle tasolle kuin ensimmäisessä osassa. Vaikka kaikki näyttäisi olevan samassa kuosissa ja tutussa ja turvallisessa ympäristössä, se jokin mikä sai ensimmäisen osan jäykkyyksistään huolimatta pelaamaan loppuun on tipotiessään ja välillä tuntuikin että pelkästään lopun näkeminen sai minut jaksamaan seikkailun päätökseensä.

Juoni ei ole mitenkään pöllömpi toisessakaan osassa ja se ainakin suurinpiirtein kokoaa kaikki langat yhteen ja päättää tarinan. Tämänkäään osan tarinasta en halua paljastaa liikaa koska se on itse nähtävä. Sen verran on pakko tiputtaa tietoa että tiedätte mitä on luvassa. Kate "kävelijä" matkustaa vanhan ja raihnaisen Hansin ja automatoni Oskarin kanssa kohti Syberiaa ja mammuttien kotisaarta. Matkan varrella tavataan muutama vanha tuttu ja uusi naama. Uusista kavereista ehkä mieleenpainuvin oli luostarin fanaattinen isä jonka pääkopassa Jeesus ja Saatana tanssivat samaan tahtiin. Tarinassa myös tavataan Yokol kansan edustajia jotka muistuttavat hieman saamelaisia tai no ainakin sukulaiskansaani eskimoita. Tarinan ympäristöt ovat lumisia ja jäisiä kautta linjan ja varsinkin tarinan alkupuolella tuntuu siltä kuin seikkailisi suomen lapissa.

Pelin tekniikka ohjattavuuksineen ja muine seikkoineen on lähes identtinen ensimmäiseen osaan verrattuna ja jos haluatte lukea niistä seikoista tarkemmin niin palatakaa edelliseen blogimerkintääni. Eli toisin sanoen tämäkin on lähinnä hiirivetoinen klikkailu ja pähkäilyseikkailu kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Kuten jo kerkisin sanoa on kuvallinen anti tasokkaampaa kuin edellisessä osassa ja kahden vuoden kehitys näkyy selvästi. Äänet ja ääninäyttelijät ovat korkeaa tasoa ja läpäisevät syynini ilman isompia kauneusvirheitä. Ainoa ärsyttävä tekninen seikka liittyy Katen ohajukseen, nimittäin väliin tuntui että akkeli kulkee kuten juna kiskoila vain tiettyä reittiä pitkin vaikka olisi ollu kätevämpää oikoa mutkat suoriksi.

Pakollinen pelattava kaikille ensimmäisen osan nähneille ja hieno seikkailu kaikenkaikkiaan vaikka tunnelma onkin lässähtänyt.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Suora jatkoosa hienolle ja verkkaiselle seikkailulle.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Syberia

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Xbox, Nintendo DS, Älypuhelimille

Julkaistu: 2002

Mainittakoon näin alkuun että kyseessä on taas jälleen kerran todellinen klassikko seikkailupelien saralla ja kaikille niille tiedoksi jotka pidätte tätä yhtenä parhaimpana pelinä. Haluan muistuttaa että vaikka kerronkin myös pelin mahdollisista vioista ovat nämä havainnot vain omiani ja mitä tulee makumieltymyksiin niin en aina välttämättä jaa niitä kaikkein innokkaimpien fanien kanssa. Eli älkää vetäkö herneitä nenään jos jokin kirjoittamani seikka ei miellytä. Sanon tämän vain sen takia että näitä klassikoita on väliin paha mennä arvostelemaan niiden aseman vuoksi.

Heti ensialkuun silmiinpistävä seikka on se että kyseinen pelin taiteellinen anti on kuuluisan sarjakuvataiteilija Benoit Sokalin käsialaa. Tämä näkyy kaikessa ja jotenkin etäisesti tulee mieleen myös poikavuosina rakastamani sarjakuva tarkastaja Ankardosta. Paitsi että tämä sijoittuu lähes realitodellisuuttta vastaavaan maailmaan, kun Ankardo puolestaan seikkaili eräänlaisessa toisessa todellisuudessa. Voi olla mahdollista ettei tämä teos paljoakaan hetkauta tavallista matti meikälaistä ja osa seikkailupelienkin ystävistä voi tipahtaa alas laudalta. Itseäni taiteellinen anti ja juonen kuljetus miellyttivät suuresti. Nämä olivat luultavasti ne seikat jotka auttoivat jaksamaan pelin loppuun saakka.

Juonta en halua paljastaa kovinkaan yksityiskohtaisesti, sillä muuten menettäisitte tämän pelin toiseksi suurimman valttikortin. Mutta mainittakoon että pelin naispuolinen päähenkilö saa lakitoimistoltaan tehtäväkseen selvittää harvinaislaatuisia leluja valmistavan tehtaan omistajuussuhteen. Leluista sen verran että kyseessä on eräänlaisia mekaanisia robotteja eli automotoneja joista parhaimmat muistuttavat käytökseltään puusta pudonnutta ihmistä. Eli todella hämmästyttävistä romuista on kyse. Palataanpa pääaiheeseen, eli omistajasuhteen selvitykseen. Kate on kuten arvata saatatte lakimies ja hänen tehtävänsä tuntuu ja näyttää muuttuvan koko ajan vain monimutkaisemmaksi. Sillä hän joutuu matkustamaan tehtaan omistajattaren ehkä elossa olevan mammutteihin hurahtaneen veljen perässä pitkin itäeurooppaa aina äiti venäjän puolelle saakka. No lopussa kiitos seisoo, mutta loppu ei ole ehkä ihan niin tyydyttävä mitä itse odotin. Merkillisin seikka juonen kannalta tarkasteltuna oli se että vaikka pelin nimi viittaa siperiaan ei koko matkan aikana edes päästä päämäärään. Sen sijaan juoni jatkuu toisessa osassa Syberia kakkosessa. Merkittävää kumminkin on Katen kasvutarina. Alun uraan, tulevaan sulhaseen, ystäväänsä ja äitiin keskittyvä ihminen kääntä kelkkansa kokonaan toiseen suuntaan ja päättää jättää sen kaiken taakseen koska ei ole enää sama ihminen kuin matkan alussa.

Pelinä Syberia on perinteinen osoita ja klikkaa-tapaus jonka verkkainen tahti ja pitkät keskustelut voivat hermostuttaa kiireisempiä pelaajia. Kieltämättä ne hermostuttivat minuakin väliin, ja varsinkin muutamassa epäloogisessa pulmassa joissa piti kääntää kivet ja kannot, sekä jututtaa moneen kertaan samat herrat ja rouvat ja atomatonit. Loppujenlopuksi tuntuu siltä että osassa ongelmia vain haluttiin pitkittää peliä muuten niin kovin simppelin oloisesta ratkaisusta huolimatta. Toisaalta se sopii pelin verkkaisen rauhalliseen ja surumieliseen kerrontaan. Ehkä osaattekin jo päätellä että kyseessä ei ole mikään Resident Evilin kaltainen räiskintäkauhuseikkailu vaan ihan jotakin muuta. Eli te jotka tavoittelette silkkaa toimintaa tai toimintaseikkailua ette tosiaankaan saa sitä tästä teoksesta. Myös seikkailupelejä ennenkin pelanneilta tämä vaati hieman pitempää pinnaa.

Todella silmiinpistäviä vikoja ajoittaisen kyllästymisnappulan lisäksi on todella vähän. No minun koneella peli kaatui tasan yhden kerran ja joskus hahmojen alaleuka katosi jonnekkin, sekä erään "mummon" pyörätuolia ei näkynyt vaikka peltiheikki työnsi häntä eteenpäin. Edellä mainitut seikat aiheuttivat tahatonta komiikkaa ja virnistelyä. Tietenkään 2002 vuoden peliltä ei voi odottaa terävintä grafiikkaa nykymittapuulla ja taustat ovat elottoman oloisia postikorttimaisemia, tosin hienoja sellaisia. Välividot puolestaan ovat hämmästyttävän hienoa katseltavaa jopa nykyisille kultasilmilleni. Musiikit ja muu äänimailma tukevat tunnelmaa. Mutta joidenkin ääninäyttelijöiden kohdalla en ollut niin vakuuttunut.

Kaikenkaikkiaan hieno seikkailu, mutta jos haluatte kokeillä tätä vanhaa helmeä katsokaa sen pieniä vikoja läpi sormien ja nauttikaa tarinasta ja totta tosiaan toimintaa ette löydä siperian parista.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Hieno tarina, tunnelmallinen ulkoasu ja verkkainen naksutteluseikkailu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Machinarium

Alusta: PC

Muut alustat: Mac OS X, Linux, WiiWare ja käsittääkseni löytyy myös täppäriversio.

Julkaistu: 2009

Robotti ruttunen asui onnellisesti Robottikaupungissa tyttöystävänsä kera. Eräänä päivänä kaikki muuttuu ja kulme isoa ja häijyä konekonnaa pistää peltikaupungin asiat sekaisin. Suloinen peltikamumme joutuu osissa kaatopaikalle. Hänen teräksinen nainen patistetaan keittiöön ja hämäräksi jääneiden tarkoitusperien edellytykseksi Konnakolmikko asentaa pommin kaupungin korkeimpaan torniin ja pakenee suojaan. Peltisen ystävämme on selvitettävä tilanne. Pitää pelastaa nainen, purkaa pommi ja mielellään myös antaa ilkimyksille opetus. No taisinpa paljastaa juonesta jo liikaakin joten on parempi pitää turpa kiinni. Toisaalta juoni on aika tulkinnanvarainen, sillä mitään ei kerrota suoraan ja kaikki tapahtumat pitää ymmärtää kuvallisesta kerronnasta ja äänimaailmasta joka ei tunne ihmiskielen saloja.

Kyseessä on eräänlainen pelien korkeakulttuuriin tähtäävä taidepläjäys joka ihme kyllä toimi minulle. Yleensä taidepelit eivät ole sitä parasta antia olleet tähän mennessä, mutta kun itse peli toimii ja visuaalinen anti poikkeaa valtavirrasta radikaalilla tavalla niin mikäs siinä. Toimintaa janoavat tosin tulevat pettymään sillä tämä on eräänlainen pulmapeli joka lainailee myös seikkailupelien antia. Mutta kaikille niille jotka eivät pidä pelkästä juoksusinkohipasta tämä on taatusti näkemisen arvoinen tapaus. Eikä hintakaan päätä huimaa. Itse taisin maksaa tästä latauspalvelussa noin viitisen euroa, mutta silloin taisi olla jokin tarjouskamppania meneillään.

Pelistä ei löydy isommin moitteen sijoja, paitsi ehkä se etten ainakaan itse omalla koneella pystynyt pelaamaan tätä koko näytöltä, peli pyöri pätkimättä kylläkin ruututilassa. Ai niin ja joskus on vaikea hahmottaa että mikä on kyseisen tehtävän ratkaistava ongelma, sillä tämä teos ei turhia selittele. Hätä ei kumminkaan iske kunhan muistaa väliin käyttää minipeliä joka näyttää läpi pääsyn jälkeen oikean toimintatavan minisarjakuvana. Silti joitakin kohtia joutu valmiista selostuksesta huolimatta hieman miettimään. Pulmistaan huolimatta pelasin pelin parissa illassa läpi, joka lienee tällaisen seikkailu/pulmpelin vakiopituus.

Pelin Graavinen anti ei ole sitä terävintä nykystandartikärkeä vaan ihan jotakin muuta. Nimittäin koko peli näyttää siltä kuin sen olisi joku taitavampi kynänkäsittelijä piirustanut paperille, ja sitenhän se käytännössä onkin tehty. Eli kyseessä on ainutlaatuinen kuvallinen anti johon et ihan heti törmää. Äänipuoli on myös omaleimainen ja joistakin kohtauksissa tuli mieleen että onkohan pieni indietiimi kenties käynyt sienimetsästä hakemassa hiukan virikkeitä. Ääninäyttelijöitä pelissä ei ole, eikä se niitä kyllä kaipaakkaan. Ohjaus toimii perinteisen hiirivetoisesti osoita ja klikkaa taktiikalla. Robotin seikkailuissa ei myöskän esiintynyt niin monesti peleissä nähtyä kaatuilua ja bugitusta.

Eli enempiä selvittelemättä kehoitan kaikkia kokeilemaan, varsinkin kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä. Minä vaihdankin nyt robottikieleen ja menen katsomaan mitä poikani puuhailee lastenhuoneessa. Eli toisinsanoen "heippa", hmmm tai oikeastaan parempi lopetus on "piip pi piip trööt".

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Onnistunut taiteellinen pulma/seikkailupeli joka on lähes täydellinen elämys muutamaa pikkuseikkaa lukuunottamatta.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Shellshock 2

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 3, Xbox 360)

Lähtökohdiltaan Shellshock 2: Blood Trails on mitä mainioin paketti. Ei voisi mielenkiintoisemmalta enää kuulostaa kauhuräiskintä vietnamin sodan keskeltä. Ei siinä mitään, kyllähän tähän on ainakin yritetty saada jonkin asteista tunnelmaa mukaan ja siinä osittain onnistuttu ainakin äänipuolella ja mielisairaaloisella kuvakerronnalla.

Ensimmäinen osa on allekirjoittaneella jäänyt väliin. Tutkimusteni perusteella kyseinen peli sijoittui myös vietnamiin mutta vastustajina toimivat vain tavalliset kommarit. Toisessä osassa punavinosilmien lisäksi vastustajina toimivat eräänlaiset raivotautiset joiden lähin vastine löytynee 28 päivää myöhemmin elokuvasta. Juoni pääpirteittäin menee seuraavasti. Ohjastettavamme veli on saanut jonkin sortin tartunnan ja sankarin tapaamisen yhteydessä hän karkaa viidakkoon. Tietenkin päähahmo lähtee veljensä perään ja paukuttelee tiensä läpi putkiviidakon ja muutaman kylän sekä tunnelin kautta pikaiseen loppuun. Tällä kertaa peli on onneksi melkoisen lyhkäinen.

Tämä B-luokan tekele nimittäin jopa hämmästyttää huonoudellaan tällaista kaikenkarvaisten pelien läpi kahlanutta vanhaa partaa. En edes tiedä mistä aloittaisein valitusvirteni. No aloitetaanpa vaikka ensimmäisestä kentästä. Tunnelma oli kohdallaan ja kuvallinenkin anti ihan maittavaa joskin 09 peliksi vähän vanhahtavaa (tämä vanhahtavuus korostuu kun mennään eteenpäin). Ilman aseita haparoidessa ensimmäinen kommari tulee viidakkoveitsen kanssa vastaan ja viipaloi sinut sen saatanan sata kertaa ennen kun pääsee jatkamaan. Arvatkaapa vaikka huviksenne miksi tuo vastustaja on niin pirun kova? Ai ette vai, no kerrotaanpa. Nimittäin kyseisen hemmon kohdalla pitää tehdä näppäimistöreaktiotesti joka on niin nopea ettei kukaan normaali kaveri voi reakoida muuten kuin ulkoa opettelemalla näppäinsarjan. Näitä testejä sitten viljelläänkin pahaksi onneksi pitkin peliä. Oli suorastaan onni silloin kun tuo jumittava "minipeli" oli unohtunut tekijätiimiltä joistakin kentästä. No vielä tuollaisen pikkumokan voisi antaa anteeksi mutta kun se mokailu ei siihen lopu. Ukon liikuttelu on todella tahmeata, se tuntui siltä että liikkuisi koko ajan veden alla. Tähän lisättynä munaton tehokkuus aseistuksessa ja perkeleen pitkät panostamisajat on soppa hermostuttavan vaivalloista. Onneksi vastustajat ovat kuin puulla päähän lyötyjä. Sillä hitaasti liikkuva liikuntaelinsairas sankarimme kerkiää kuin kerkiääkin vastata vihollistuleen normaalivastustajien kohdalla. Raivotautiset puolestaan vain juoksevat kohti joten ne niittaa harvinaisen helposti jos on muistanu panostaa pyssyn ennen kohtaamista.

Kenttäsuunnittelun latteudesta, nettipelin puuttumisesta ja muusta mieltä ärsyttävästä ei edes jaksa mainita tämän enempää. Kaikenkaikkiaan voin vain sanoa ettei kannata upottaa käsiään tähän höyryävään lantakasaan. Viimeksi kehotin ihmisiä ostamaan pelin laillisesti. Tällä kertaa varoitan jopa varettamasta peliä ilmaiseksi, sillä sekin olisi lähinnä ajan hukkaa. Mutta jos mielitte jostakin kumman syystä vielä kokeilla arvioni jälkeen tätä, niin vareta ensin ja katso miltä se vaikuttaa ja jos et vieläkään usko että puhun totta niin ihan vapaasti voit hukata osan rahoistasi elämäsi yhteen turhanpäiväisimpään pelihankintaan.

Pelin huonosta tasosta ja siitä johtuvasta arvostelun tason vielä heikommasta laadusta huolimatta toivotan teille kaikille hyvää Halloweenia 2012.

Arvosana:
3 ja nämäkin pojot tulevat vain yrityksestä tunnelmoida (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Ehkäpä markkinoiden huonoimpia kauhuräiskyttelyjä.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Alpha Polaris

Alusta: PC (Muut alustat: Ei ole muille saatavilla)

Vähän yli sata kilometria pohjoiseen päin sijaitsee toinen lapin suurista asutuskeskittymistä. Nimittäin Rovaniemi, tuo korkeiden rikostilastojen ja pakkaslukemien luvattu kaupunki. No olipa Rovaniemestä mitä mieltä hyvänsä, on se kieltämätön tosiasi olemassa että sieltä löytyy tämän hetken lapin paras ja tietääkseni ainoa pelitiimi. Joten Alphaa pelatessa tuntui siltä kuin olisi tarkastellut naapurin poikien ja tyttöjen aikaansaannosta. Tietenkin näin lapin asukkina tuli tätä indieseikkailua katseltua omalta kulmalta ja tulipa bongattua muutama yksityiskohta jotka kielivät lappilaisuudesta. Kuten kylmyys, lumi, saamelaisten mainitseminen juonessa ja päähenkilön norjalaisuus. No olisi se ohjastettava voinut olla suomalainen Taistokin, mutta läheltä se norjalainenkin päähahmo liippaa meidän pakkasmaata. Ai niin, myös jääkarhuja esiintyy pelissä vaikka eivätpä nuo taida Ranuan eläinpuistoa lukuunottamatta esiinny suomen mannermaalla.

Peli on perinteistäkin perinteisempi naksuseikkailu joka sijoittuu Gröönlannissa sijaitsevalle amerikkalaiselle öljyntytkimusasemalle ja sen lähiympäristöön. Tietenkin Norjalainen jääkarhututkijahippi ja öljylöydösten perässä juoksevat yhtiön miehet ovat hiukan erillä kantilla näkemyksissään, mutta peli ei kärjistä tilannetta kuten niin monesti viihteessä on nähty. Vaan pysyy aiheen piirissä asialinjoilla. Juoni alkaa verkkaisesti, tutkitaan jääkarhua ja jutellaan muiden aseman tyyppien kanssa. Alussa vaikuttikin siltä että peli on harvinaisen jalat maassa tehty arkiseikkailu. Mutta siinä vaiheessä kun ensimmäinen yö saapuu, saapuu myös elementtinä kauhu. Kauhu ei ole tässä tapauksessa mikään halpa säikyttelykikka. Tunnelmaa luodaan omituisuuksilla, verkkaisen painostavalla musiikilla ja tapahtumilla jotka eivät kuulu aseman arkirutiineihin.

Juoni on mielestäni koko pelin selkäranka ja sen seuraa mielellään alusta loppuun. Vaikka toki voi narista sen yllätyksettömyydestä jos tahtoo. Minä en tee niin. Vaikka stoori on entuudestaan tuttu rakastelukohtausta ja hahmojen karikatyylejä myöten se toimii loistavasti.

Norjalaisen päähahmon lisäksi asemaa asuttaa kolme muuta hahmoa. Kaksi miestä ja kaunis inuiittityttö jolta norjan nörtti saa lempeä. Puolenvälin tietämillä sekaan heitetään vielä kiintiökusipää joka on rikas öykkäri ja öljyyhtiön omistajan poika. Osa juonenkuljetuksesta tapahtuu heidän kanssaan jutustellessa ja toinen osa niin kovin tuttuja arvoituksia ratkoessa. Arvoituksista puheenollen tässä seikkailupelissä on se ero muihin nähden, että useimmat arvoitukset ratkaisee silkalla kaupunkilaisjärjellä, vain parissa kohtaa jouduin hakemaan tosissaan ratkaisua mutta se luultavasti johtui pelin joskus kovin auttamattomasta "tehtävien annosta".

Tekninen puoli tuntui olevan kunnossa ja graafinen anti oli matalaresoluutioiseksi peliksi riittävää. Ulkona siintävät vuoristot olivat jopa suorastaan hienoa katseltavaa. Äänet ja musiikki antavat sopivasti tunnelmaa vaikka eivät mitään spektaakkeleita olleetkaan. Eikä ääninäyttelijöidenkään työskentelyssä mitään erityistä valittamista ollut. Kaikenkaikkiaan aika vahva suoritus pieneltä indiestudiolta. Ainoa todella huono puoli on pelin lyhyt kesto, tämän pelaa tällainen vanhoja seikkailuja pelannut konkari yhdessä pitkässä illassa kevyesti läpi.

Suosittelen peliä kaikille vanhan ajan seikkailuista pitäville, etenkin niille joiden mielestä nykyisillä peleillä ei tee mitään. Muutkin voivat avoimin mielin tutustua minkälaisesta materiaalista on lähdetty liikkeelle kohti nykypelejä, vaikka ei tämä toki ole mikään varsinainen nostalgiatrippi. Pelin saa sen kotisivuilta hintaan 19,95 ja toivon että useimmat teistä varetuksen sijasta maksavat pelistä jotta saataisiin lisää pohjoismaista laatukamaa jatkossakin. Kiitos!

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Pienen tiimin taidonnäyte siitä miten tehdään toimiva kauhuseikkailu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: From Dust

Alusta: PC (Muut alustat: PlayStation 3, Xbox 360)

Alussa oli vain pimeys ja hän joka kävelee rivien välissä leijui pimeyden yllä. Hänellä oli tylsää joten hän sanoi "valo" ja valo tuli. Saatattekin jo arvata alkujuonnosta minkä sortin pelistä on tällä kertaa kyse. Nimittäin eräänlaisesta jumalsimulaatiosta. Eric Chahi on nimi joka löytyy pelin takaa. Nykypelaajille se ei ehkä sano mitään, mutta harmaahapsiset möhömahanörtit kumartavat häntä lähes Jeesuksen lailla. Nimittäin kyseinen äijä on väsänny takavuosina ainakin pari merkittävää pelitapausta. Nimittäin Another Worldin ja Future Warssin. Kuten nuo vanhan ajan kuuluisat pelit myös From Dust vakuuttaa omalaatuisella taiteellisuudella ja pelin tekniikka on jotakin mitä ei ihan heti tule vastaan.

Pelin pääidea on olla eräänlainen jumala, tosin mielestäni melkoisen munaton sellainen. No munia tai ei tämän näkymättömän hengen on ohjastettava oma kansansa läpi kenttien voittoon ja seuraavalle tapahtuma-areenalle. Ideatasolla peli on hyvä, ellei loistava. Mutta missä se itse peli on. Nimittäin tämän pelin ohjastettava pyhähenki ei juurikaan muuhun pysty ko antamaan alkukantaisille ihmisille muutaman komennon mennä tiettyyn paikkaan joko noutamaan jotakin tai rakentamaan kylän. Reitillä voi olla muutamia esteitä jotka pitää fiksata esimerkiksi kasaamalla hiekkaa oikeaan kohtaan. Loppu onkin pelkkää yläilmoista jumalaisesti katselua.

From Dustin maailma elää omaa elämäänsä pelaajan siihen koskemattakin. Oivallinen esimerkki löytyy omasta sessiosta jonka aikana nukahdin tylsyyttäni tietokonetuoliin ja herätessäni huomasin että laavaa syöksevä tulivuori oli parin tunnin aikana kohonnut huomattaviin mittoihin ja kovin vetinen saarirykelmä oli muuttunut "mantereeksi".

Tylsyydestä ja tekemisen vähyydestä huolimatta loppupuolen kentät antavat jonkinasteista haastetta kun mukaan kuvioihin tulee äkäiset tulivuoret ja tulvivat vedet. Tosin näistäkin haasteista selviää ylirauhallisella katselulla ja silloin tällöin asioihin puuttumalla.

Äänipuolta hoitavat rummunpärinät ja alkukantaiset loitsuamiset sekä tietenkin maaston äänet kuten vesisade, tulivuorenpurkaus tai tsunamin pauhu. Graafinen anti on näyttävää ja uusi giganen näytönohjaimeni ainakin sai vakuuttamaan että tein kelvollisen ostoksen. Saa nähä mihin toi grafiikkapiiri pystyy vaativammissa peleissä. Pelin tekniikka on mahtavaa ja harvoin näkee yhtä eläväistä maailmaa, siitä peli ansaitsee täydet pisteet ja menee monen tusinatavaran edelle mennen tullen.

Näin loppuun voin vain todeta että toivottavasti tästä tehdään jatkoosa joka on enemmän peli ja vähemmän pelimoottorin esittelydemo.

Arvosana:
Helvetin vaikeaa arvostella pisteillä tätä tapausta, 10 ei peleillisestä sisällöstä ja 5 itse pelailusta (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Teknisesti loistava jumalpeli, mutta itse peli puuttuu.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand