IRC-Galleria

Peli: Prince of Persia: Warrior Within

Alusta: PC

Muut alustat: GC, PS2, Xbox

Julkaistu: 2004

Toinen uudemmista lähiidän prinssipeleistä saattelee meidät synkkiin goottitunnelmiin ja metallimusiikin pariin. Tyyli on lähes totaalisesti uusittu edelliseen osaan verrattuna ja Persian taikaa on enää pieni ripaisu koko pelissä. Nimittäin pidän kyllä goottityylisistä jutuista ja kaiketi lukeudunkin tuon alakulttuurin edustajiin, mutta missä on se hyvä maku? Tämä ei ole coolisti Goottilainen teos vaan lähinnä äidille kiukutteleva teinityttö joka pukeutuu mustaan vaikka tahtoisi olla uhkea vaaleanpunaiseen pukeutuva blondi. Tyylirikkoa lisää naishahmot joista toinen tärkeimmistä eli pahis pukeutuu lähinnä nahkapervojen suunnittelemaan mustaan narukudelmaan joka hädintuskin peittää pimpin ja nännit. Hyvällä tytöllä puolestaan on tulipunainen erittäin paljastava mekko joita voi nähdä lähinnä reiveissä ja ilotaloissa, tähän vielä päälle niin kovin siveettömän oloisella neidolla on vähintäänkin vesimelonin kokoiset tekotissit. Eli jo muinaiset Persialaiset harrastivat kauneusleikkauksia. Kaiken tämän tyylittömyyden päälle on lätkäisty jonkin sortin kitaravetoista metallia josta en oikein tiedä mitä se on. Yrittääkö tämä äänihirvitys luoda tunnelmaa vai lytistää sen lopunkin mitä on jäljellä.

Hyvää pelissä on entuudestaan tutut ja toimivat kontrollit joiden avulla on ilo pomppia niiden sadististenkin esterataosuuksien läpi. Esteratojen pirullisimmat osuudet olivat mielestäni ne missä piti henkensä kaupalla paeta sitä perhanan mustaa sarvimörköä. Näin nopeissa tilanteissa myös kamerakontrollit tappelivat pelaajaa vastaan ja monta kertaa tuli kuoltua vain ja ainoastaan väärän kuvakulman takia. Taistelu puolestaan ei ole edelliseen osaan nähden kehittynyt juurikaan paljon paremmaksi. Se on perusluonteeltaan sitä samaa tylsää junnaamista. No ainakin siihen saakka kunnes oppii muutaman combon ja käyttää niitä ajan hidastuksen kanssa. Siinä vaiheessa miekkailuosuudet muuttuvat lähinnä läpihuutojutuiksi.

Kuten aina ennenkin on prinssin tarinassa ja pelillisenä elementtinäkin aika ja ajan muokkaaminen vahvasti läsnä. Tällä kertaa prinssi pomppii nykyisyyden ja menneisyyden välillä ilmeisesti kova yritys on muuttaa omaa kohtaloa jonka viimeisessä käänteesssä seisoo kuolema. Tarina elää omaa elämäänsä mikä ei ole hassumpi kokonnaisuus vaikka edellisen pelin tarina maistuikin maukkaammalta. Itse pelissä puolestaan aikaa voi hidastaa, kelata taaksepäin ja väliin pompitaan aikaporteista nykyisyyteen ja menneisyyteen. Ajalla leikkiminen ja mukiinmenevät tasohyppelyosuudet ovatkin pelin parasta antia.

Vaikka tämän uudistettu goottilainen tyyli ei oikein sopinutkaan aihepiirin peliin, on visuaalisesta puolesta pakko sanoa jotain erittäin positiivistakin. Nimittäin näin vanhaksi tapaukseksi tämä on suorastaan hämmästyttävän kaunis. Olkoon vaan että nykyinen 11 rajapinta tykittää maailmalla Crysis 3:nen etunenässä sitä komeinta kärkeä. Ei prinssin tarvitse silti vanhoja vaatteitaan hävetä.

En mene kyllä oikein kehumaan tätä peliä ainakaan sarjan parhaimmaksi osaksi, jotenkin koko touhu tuntui alusta lähtien turhauttavalta ja paikoitellen epäreilulta puurtamiselta. Vaikeustaso oli ainakin keskitasolla jo sen verta kova että hikeä pukkas, epäreilun oloisia kuolemia sateli joka nurkan takaa. Harvoin näkee tällaista tapausta joka on lähtokohdiltaan ja juoneltaankin ihan mukiinmenevää kamaa mutta se tikarin terävin kärki puuttuu lähes kokonaan. Tuntuu että nyt ollaan yritetty liikaa uudistaa sarjaa, mutta se itse pelaamiseen keskittyvä elemäntti on jätetty puolitiehen. Ei voi kuin toivoa että seuraava osa parantaa prinssin tavat ja palauttaa sen entiseen loistoonsa.

Arvosana:
ristiriitainen 5 tai 7 katsontakannasta riippuen... (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Prince of Persia The Sands of Time

Alusta: PC

Muut alustat: GC, PS2, Xbox

Julkaistu: 2003

Persian prinssi näki päivänvalonsa jo kauan ennen tätä uudemman ajan klassikkoa. Tuo muinaisten aikojen peli on vieläkin arvostettu teos ja sen jatkokaan ei ilmeisesti ollut yhtään pässimpi. Ennen tätä uudempaa hyvää tulemistaan persian prinssi hapuili 3D-pimeydessä ja ainakin yksi aika kökkö lähiidän sankarointi nähtiin jos omaan muistiini on yhtään luottaminen.

Sands of Time puolestaan oli loistava peli ja on sitä edelleen. Tässä toiminnallisessa tasohyppelyn ja ongelmanratkaisuihin perustuvassa seikkailussa ei ole mitään turhaa kikkailua. Kaikki hoituu kuin rasvattu ja vaikkei toiminta erityisesti muutu pelin edetessä se jaksaa silti pitää ottaassaan. Tästä hulehtivat aikaa yllättävän hyvin uhmannut ulkoasu, tunnelmalliset musiikit ja tämän tyylilajin peliksi taoimiva juoni.

Valtaosa ajasta menee erillaisten temppuratojen suorittamiseen joka hoidetaan "mariotyylillä". Its käytin mieluummin peliohjainta kuin näppäimistöä ja hiirtä mutta kyllä se myös perinteiselläkin ohjaustavalla hoituu ihan hyvin. Taistelut olivat mielestäni tämän pelin heikointa antia. Nimittäin ne ovat lähinnä vain eräänlaista puolustusnappi pohjassa kiertelyä ja kaartelua ja sitten oikeassa paikassa pitää joko tuikata tikarilla tai huitaista miekalla. Prinssillä on myös hallussa ajanmuokkauskyky. Jos syöksyy hyppelyösuuksilla kuolemaan tai saa hiekkapirulaisilta sapelista liian monesti voi aikaa kelata taaksepäin ja yrittää toimia tilanteessa fiksummin.

Seikkailuun kuuluu myös prinsessa. Yllättävää kyllä neidosta on muutakin hyötyä kuin nokkela sanailu ja seksuaalinen jännite prinssin suuntaan. Ruususen rankempi "sisko" nimittäin auttaa jousellaan taisteluissa ja pääsee vääntelemään vipuja paikkoihin joihin isompikokoisempi päähahmomme ei pääse.

Kestoa pelillä on sopivasti tällaiseksi pompintaseikkailuksi, jos se olisi kestänyt vähänkään pitempään olisi tarina tuntunut pitkitetyltä. Periaatteessa voisin ottaa toisen erän mutta seuraava osa odottaa jo pelaajaansa joten palataan prinssin pariin ainakin muutamassa tulevassa raapustuksessani.

Suosittelen peliä kaikille pomppimisesta pitäville. Valitettavasti taisteluosuutta en voi ihan varauksetta pistää parhaimpaan näkemääni miekkamittelylokeroon.

Arvosana:
9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Darksiders 2

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Darksiders 2 on hyvä peli joka jättää pahan maun suuhun. Ummehtunutta tunnetta kielen päälle ei tuo mikään pelillinen seikka. Nimittäin seikkailu itsessään on ihan priimatavaraa ja ykköseen verrattuna paketti on laajempi ja moniulotteisempi kokonnaisuus. Tosin jotku ovat valittaneet että peli ei anna ihan sitä mitä odotettiin. No eihän se tosiaankaan anna. Nimittäin juonellisesti tämä tapaus ei jatka sodan (ykkösosan sankarin) tarinajatkumoa millaan tavalla, vaan se on eräänlainen rinnakkaistarina jonka pääosaa hoitaa hänen valjensä kuolema.

Kuolema ei ole tässä tapauksessa se tavanomainen mustaan viittaan sonnustautunut luunrankoveitikka joka heilauttelee viikatetta elämän lankoja katkaistakseen. Ensimetreillä mieleeni tuli lähinnä norjalaiset mustametallistit. Tyyppi nimittäin ratsastaa ilman paitaa pitkä letti liehuen korppi olkapäällä pitkin vuoristomaisemaa. Tämän lähemmäksi norjametallin tunnelmaa ei enää voi päästä.

Kuten edellisessäkin osassa sankari, myös kuolema taitaa mätkimisen salat, tasoloikinnan taituroinnin ja ongelmanratkaisun jalon taidon. Vaan kaikki ei ole enää kuten enismmäisessä osassa. Nimittäin kuolema on eräänlainen roolipelihahmo kun ensimmäisen osan sota oli enempikin mätkintähahmo. Kuolema paitsi kerää kokemusta myös kerää lootia hirviöiltä ja aarrearkuista ja aina joka nurkan takaa putkahtaa uusi parempi esine vastaan. Pelimaailma on myös avoimempi rakenteeltaan ja väliin sitä tuli talsittua ja ratsastettua ristiin rastiin löytääkseen kaikki salaisuudet.

Tarina on tarpeeksi viihdyttävä ja pelin ohjaus sujui loistavasti padilla. Äänipuolelta näyttelijät tekevät hyvää työtä ja muu pelimaailman mekkala on uskottavaa. Musiikit puolestaan eivät mielestäni aivan istuneet tuomiopäivän ratsumiehen tarinaan kaikilta osin. Suurimmat valitukset tulevat pelin epävakaudesta. Nimittäin tämä potilas temppuili ihan alusta lähtien, kaatuilemalla ja takkuilemalla. Kaiken huippu tuli sitten melko lähellä loppua. Nimittäin save ei syystä tai toisesta enää suostunut lataamaan pelitilannetta takaisin joten en voinut muuta kuin laittaa tämän Steamiarkistoon odottamaan.. hmm parempaa aikaa, tai en tiedä... jotain.

Pitää tassä vielä mainita että yhdellä kaverilla tämä temppuili myös aika pahasti, eli onko laitteistoissamme jotain häikkää vai kenties pelissä itsessään. PC-onkin aina ollut mielenkiintoisella tavalla kinkkinen alusta.

Arvosana:
8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Nexuiz

Alusta: PC

Muut alustat: Mac.

Julkaistu: 2009

Hiphurraa!!! Luurit korville ES-purkki auki ja olet valmis ADD-räiskyttelyn ihmemaailmaan. Ai niin jos ne ES-jonnet eivät muuten tipu niin kokeile jotakin vahvempaa piristettä, mutta omalla vastuulla. Nimittäin tässä pelissä ei ainakaan tällaiselle vanhalle ukolle ollut mitään saumaa päästä millekkään tilastolle. Parhaimmillaan en edes kerinny aloittaa niin olin jo kuollut. Eli oli aika suosiolla lopettaa muutaman piinaavan illan jälkeen. Parin kirosanatulvan jälkeen vaimoni sanoi että jos en lopeta tuota typeryyttä hän paiskaa koneeni metsään. Joten päätin perheonnemme ja omien hermoraukkojeni parhaaksi lopettaa tämän leikin.

No mitä pelistä sitten jäi käteen hermoromahduksen ja kiihtyneen vaimon lisäksi. Tarkemmin ajateltuna alkuvideon pintä tarinan kerrontaa lukuunottamatta kokemus ei ollut mitenkään erityinen. Tällaisia samanlaisia avaruusräiskyttelyjä on jo jokunen tullut vastaan ja en totta tosiaan ole tämän tyylilajin pelien ystävä edelleenkään. Jotenkin vain en osaa innostua noista kuolemanmatseista ja perkeleen lipunryöstöistä.

Ymmärrän toki ihmisiä jotka eivät voisi elää ilmaan countteria tai muita nettiräiskyttelyitä. Minä puolestani jätän genren heille ja keskityn taas omiin juttuihini. En voi arvostella tätä peliä numeroilla, varmaan antaisin kolmosen...

Arvosana:
3 jos antaisin numeron, arvostelkoon ammattitaitoisemmat nettiräiskyttelijät tämän pelin (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Race 07

Alusta: PC

Muut alustat: Vain PC-tietokoneille.

Julkaistu: 2007

Tähän peliin ei kannata näppejään iskeä ellei omista rattia, polkimia ja auton hyttäkuoria pelia-alueen ympärillä. Nimittäin kyseessä on erittäin tiukkapipoinen realismiin tähtäävä kilpa-autoilupeli tai no paremminkin sanottuna simulaattori. Minä en omista rattia ja polkimia joten oli pärjättävä näppäimistöllä ja "pleikkariohjaimella". Näppäimistöllä sain vain aikaiseksi auton pyörähdysten ja ulosajojen sarjan. En edes pitemmällä yrittämisellä saanut masiinaa haltuuni sitten millään. Oli pakko ottaa badi esille. Badikaan ei ole paras mahdollinen ohjain tälle pelille, mutta sillä pärjäilee.

Tekoälykuskit ovat todella inhimillisen oloisia. He eivät harrasta monista ajopeleistä niin kovin tuttua törmäilyautoilua ja tekevät ajoittain inhimilliseltä vaikuttavia virheitä. Autoissa on myös pätevä vauriomallinnussa ja säätömahdollisuudetkin saavat tällaisen argadekaahailumiehen pään pyörälle.

Ratoja ja autoja luulisi riittävän ainakin tällaisten kilpa-autopelien ystävien tarpeisiin pitemmäksikkin aikaa ja jos ne eivät riitä niin peruspaketin lisäksi on saatavana aimo annos lisäsisältöä ainakin Steamin sivustoilta.

Karkkiosasto ei ole mitään erityisen silmiinpistävää, mutta ajaa asiansa. Autojen äänet tuntuvat olevan paremmin hallussa kuin monessa muussa pelaamassani autoilussa. Eikä teknistä huojuntaa ollu juurikaan havaittavissa kokeilun aikana.

En ajatellut tästä antaa mitään pisteitä koska en oikein osaa arvostella tätä kunnolla rattipoljin yhdistelmän tämän hetkisen puuttumisen vuoksi. Joten jos realistinen ajelu kiinnostaa niin tuskin tulette katumaan. Muistakaakin sitten hankkia se oikeanlainen ohjain jos ette jo omista sellaista!

Arvosana:
Ei pisteytystä (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Darksiders

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3, Cloud

Julkaistu: 2010

Massiivisen ja erittäin halvan THQ-kokoelman joukosta löytyy helmi jos toinenkin. Tietenkin kyseisen peliyhtiön parhaimmisto on roolipeleissä, ainakin allekirjoittaneen mielestä. Mutta se ei ole koko totuus. Kyseinen firma on nimittäin pukannut eetteriin mm erinnomaisia toimintapelejä. Darksiders on näistä parhaimpia pelaamiani tapauksia. Ilmestyessään tämä teos jäi jostakin syystä tajuttoman vähälle huomiolle. Vasta kakkososa sai minutkin heräämään vaikka seuraan aika tiiviisti pelimaailmaa.

Darksidersien ensimmäisessä osassa saamme ohjastettavaksemme yhden neljästä tuomion ratsumiehestä. Kuoleman, nälän ja ruton jäädessä takavasemmalle saamme puikkoihin sodan. Pienistä epäilyksistäni huolimatta sota osottautui melkoiseksi mahtisoturiksi ja pani sekä taivaan siipipellet, että helvetin liekkiapinat kuriin ja järjestykseen. Juoni on etäisesti raamatullista demonienkelisaippuaoopperaa joka viihdyttää, muttei jää erityisesti mieleen. Lisäksi juoni katkeaa ikävällä tavalla ja suorastaan pakottaa pelaamaan myös toisen osan.

Siitä on jo jonkin aikaa kun olen viimeksi pelannut yhtä intensiivistä toimintapeliä. On suorastaan hämmästyttävää kuinka monipuolinen taistelija sota on. Onneksi alussa lapiona toimii vain miekka ja muutama taisteluliike. Matkan aikana Sodalle kumminkin kertyy aikamoinen romuvarasto ja väliin joutui jo tosissään miettimään että mitä hilavitkutinta missäkin kohtaa on järkevin käyttää. Taitojen ja voimakkaampien liikesarjojen karttumisesta huolimatta peli oli paikoitellen hyvinkin vaikea läpäistä.

Kentistä keräiltävät aarrearkut eivät aukea ensimmäisellä visiitillä, vaan pitää olla tietty kyky/laite jolla pääsee aarteen luokse ja jos tahtoo kerätä kaikki herkut on pelin pelaamiseen varattava aikaa ja ravattava samoissa kentissä ainakin toistamiseen. Poulennvälin paikkeilla kun kaikki vitkuttimet on hallussa ja ratsumies on saanut käyttöönsä hevosen on kaikki salaisuudet ulottuvilla.

Pelaamisesta leijonan osan vie taistelu. Enimmäkseen pikkudoemonit, enkelit ja muut örmyt kaatuvat muutamalla miekan puolihuolimattomalla huitaisulla, mutta pomovastustajien kohdalla pitääkin käyttää jo hieman päätä ja huomata muutama kikkakolmonen jotta isompi örisijä kaatuu.

Tekninen puoli on hyvissä kuosissa. Graafinen anti on toki hieman konsolimaisen töksähtävää ja ohjaaminen olisi sujunut Xbox batilla luultavasti jouhevammin kuin näppäimistöllä ja hiirellä (omaa pleikkariohjankopiota peli ei hyväksynyt millään konstilla suitseikseen). Äänipouoli miellyttää korvaa ja kaikki osa-alueet hoidetaan mallikelpoisesti. Musiikki erityisesti oli pelin aiheeseen sopivaa.

Ilolla odotan seuraavaan osaan tarttumista ja toivon että Darksiders kakkonen olisi vielä aavistuksen parempi kokonnaisuus. Eli kuoleman kyytiin hyppäämistä odotellessa voi käydä aika pitkäksi tämän ainoan kerran elämässäni.

THQ on valitettavasti meenneen talven lumia ja ehkä emme näe ikinä kolmatta osaa tähän pelisarjaan. Arvosteluhetkellä THQ oli vielä olemassa mutta taloudellisissa vaikeuksissa.

Arvosana:

8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Hard Reset

Alusta: PC

Muut alustat: Ei muille alustoille, Helpoin tapa hankkia Steamin kautta.

Julkaistu: 2011

Joulun aikaan tulee hankittua monenlaista pelitapausta Steamin alennuksista. Tämä oli yksi huokean tarjuoshinnan houkuttama hankinta. Ihmisen mieli on niin kovin heikko houkutuksille, niin kovin heikko. Jos olisin tutkinut paremmin pelistä kirjoitettuja artikkeleita en olisi välttämättä tehnyt tätä ostosta.

FPS ja cyperpunk ovat mielenkiintoinen yhdistelmä ja useimmiten tuo liitto on toiminut. Tällä kertaa mennään kumminkin hieman ojan laitaa viistäen. Ohjauspyörä pysyy kyllä indietiimin hanskassa, mutta se jokin puuttuu. Nimittäin tämä ei jaksa kiinnostaa, ei edes suhteellisen lyhyestä kestostaan huolimatta.

Vika ei ole graafisessa annissa, se on indiepeliksi silmiinpistävän hienoa kautta linjan ja juonelliset sarjakuvin esitetyt välianimaatiot ovat mielekästä seurattavaa. Itse juoni onkin aika tyhjänpäiväistä cyperpunkhöttöä synkkine tulevaisuudenkuvineen ja muine aiheeseen liittyvine kliseineen. Tarinan päähenkilö on poliisi joka pistää robotteja romukoppaan, enempää juonta tämä ei käytännössä anna, vaikka yrittääkin uskotella muuta.

Ohjattavuudessa ei tunnu olevan muuta moitittavaa ko sankarin hienoinen jäykkyys hyppelyosuuksissa. Ääniraita paljastuu kelvolliseksi kamaksi ja musiikit jopa luovat tunnelmaa, tosin päähenkilö kuulostaa omissa dialogeissaan epäuskottavalta.

Peli apinoi melko perusteellisesti niitä vanhojen aikojen räiskintöjä meganiikaltaan ja on himputin vaikea jo alhaisemmillakin vaikeustasoilla. Muut nykyräiskinnät ovat paperikamaa Hard Resettin vaikeustasoon verratessa. Tämän lisäksi pelissä on tallennuspistejärjestelmä ja kuoleman jälkeen on hinkattava koko etappi läpi uudelleen jos sattuu heittämään lusikan nurkkaan ennen seuraavaa tarkistuspistettä. Tämä vaikeus ei sitten ole moite vaan kehu, oli mukava vaihteeksi oikeasti pelätä kuolemaa monen vaikean vastustajan rynniessä päälle.

Toinen hyvä piirre oli lievä hahmonkehitys aseiden ja ukon osalta. Asepäivityksillä etenkin voi saada äijästä vähän erityyppisen tappajan. Oma suosikkini oli viimeisen päälle paranneltu haulikon cyperpunkjäljennös.

En oikein nauttinut pelistä kai lähinnä tylsähkön kenttäsuunnittelun ja vielä sitäkin tylsempien vihollisten vuoksi. Robottien variaatioita on rajallinen määrä, on pientä kissan kokoista sirkkelitappajaa, vähän isompaa ammuskelijaa ja muutama vaarallisempi jättirobotti. Edellä mainittujen lisäksi on kerrostalon kokoista Bossia tarjolla muutamaan otteeseen. Robotit ovat aikamoisia vatipäitä, nämä vain rynnistävät suoraan päälle ja monesti paras stradegia oli vain perääntyä ja ammuskella niin maan perkeleesti haulikolla.

Enpä tiedä mitä tästä pitäisi ajatella. Tämä on kyllä indiepeliksi todella hieno ja kunnianhimoinen projekti mutta pelin ongelmat ovat myös silmiin pistäviä. Harkitkaa itse mihin olette mieltyneet ja tuhlatkaa sen jälkeen rahanne, mutta varautukaa siihen ettette saa ehkä sitä parasta aihepiiriin liittyvää kamaa.

Tätä peliä minä en kyllä intoudu pelaamaan yhtä läpipeluukertaa enempää vaikka Steamin saavutukset yrittivätkin kovasti houkutella ryhtymään leikkiin. Steamin saavutukset ovat kyllä melko turhaa kamaa muutenkin. Eikö totta?

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: MX vs ATV Reflex

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, PSP, Nindento DS, Xbox 360

Julkaistu: 2009-10

Ensimmäistä kertaa elämässäni törmään kiinnostavaan moottoripyöräpeliin, ai niin onhan tässä myös mönkijöitä ja muita off-road härpättimiä, mutta jääköön ne jonku toisen ohjastettaviksi. Nimittäin ne nelipyörät ovat auttamatta altavastaajia ja jotenkin turhalta tuntuva lisä koko peliin. Tosin muutamat kisat on pakko ajaa tietyntyyppisellä kulkuneuvolla.

Alussa pyörän ohjastaminen tuntui oudolta ja en millään meinannut tottua kahden tatin ohjaukseen. Nimittäin toisella tatilla kääntyillään ja toisella hallitaan painopistettä. Tämän lisäksi pitää vielä löytää jarru, kaasu ja joissakin kisoissa myös temppunappulat. Joten alussa on pakko hiukan opiskella ja yrittää vähän helpommalla vaikeustasolla jottei turhautuminen iske. Muutaman peruskikan jälkeen ajo tuntuukin jo löytävän omat uomansa ja voi täysin rinnoin nauttia kuoppaisista sorateistä.

Pelimuotoja on paljon ja ratojakin riittävästi. Oikeastaan pelissä voisi olla vähemmänkin ratoja sillä niistä jokainen on opittava ajamaan jos mielii vaikeammilla tasoilla päästä maaliin saakka ajoissa. Peruskisaamisten lisäksi sopasta löytyy temppuilua, vapaata kaaheilemista ja muutama muu kiva lisä. Eli tekemistä on riittämiin.

Peli ei ole mikään varsinainen lättäottainen simulaatio vaan ohjaus ja fysiikka kumartavat vahvasti viihdyttävyyden suuntaan. Silti pelistä ei puutu haastetta sitä halajaville.

Hevimetalli pauhaa koko ajan taustamusiikkina, pyörät pärisevät ihan kivasti ja yleisö hurraa ja muutama selostusosuuskin löytyy. Eli kaikenkaikkiaan ihan riittävä määrä ääntä ajelupeliin. Graafinen anti ei ehkä ihan silmää hivele, mutta täydessä vauhdissa yksityiskohtia on riittävästi antamaan oikean ajoympäristön tunteen. Kuten jo mainitsin ajopelille niin tärkeä ohjattavuus ainakin ohjaimellani toimi hyvin, näppäimistökin menetteli mutta mieluummin kaivoin pleikkariohjaimen kopion esiin pienen kokeilun jälkeen.

Pyllymarjojakin muutama löytyi. Ensinnäkin pelin tekoälykuskit ovat vatipäisimpiä näkemiäni kavereita. He nimittäin ajoivat lähes joka tilaisuuden tullen surutta päälle ja joitakin kisoja tuli hävittyä pelkästää tekoälykuskien agressiivisuuden takia. Väliin tulikin tunne että olisipa tässä kisojen jälkipelinä nyrkkeilyosio. Nelipyöräisille kulkuneuvoille olisi voitu järjestää enemmän kisamuotoja ja muutakin mielekästä tekemistä. Nyt ne ovat lähinnä vain kylkiäisiä. Lopun kisat ovatkin sitten ihan oma puuduttava osuutensa ja en todellakaan pidä sitä mielekkäänä pelaamisena että mietin vain että pääsispä näistäkin jo eroon. Nämä viimeiset kisat nimimittäin kestävät,kestävät ja kestävät, olematta silti sen vaikeampia tasoltaan kuin aikaisemmatkaan kilpailut. Joten kohtuus kaikessa, jopa peliajan pitentämisessä.

Ajopelien ystäville kelpo kamaa. Kannattee ainakin kokeilla jos ei ole sitä juuri itselleen mieleistä ajelua juuri tällä hetkellä saatavilla.

Arvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Red Faction 2

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2, Nindento Game Cube, Xbox

Julkaistu: 2002-03

Kapinan jatko starttaa käyntiin viisi vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen. Punaiselta planeetalta on on loikatu takaisin maan kamaralle jonka pinnalla vallitsee sekava sotatilanne. Pelin pääosassa toimivat supersotilaat ovat tiktaattorin määräyksestä päätetty teloittaa mutta he ovat päässeet pakenemaan kohtalon kouraa ja taistelevat punakapinnallisten puolella. Päätehtävänään pelin punikilla on saattaa diktaattori haudan lepoon.

Ensimmäiseen osaan nähden muutokset ovat pieniä. No paikkojen tuhoaminen toki on kehittynyt ja graafinen anti on hiukan vähemmän puisevaa. Ääni ja musiikkipuoli yltää keskitson paremmalle puolelle. Ukko tuntui myös tottelevan ohajuksessa ihan hyvin niin näppäimistö hiiri yhdistelmää että myös kapulaa. Tosin ensimmäinen vaihtoehto oli aavistuksen nopeampi tilanteessa jossa useampi vihulainen hönki niskaan.

Jostakin syystä en ollut pelistä mitenkään erityisen innokas ja vaikeustaso tuntui jopa tavallisella mediumilla paikoitellen epäreilulta. Vihollisten tekoälykään ei ainakaan tämän ajan hengessä ollut mitään erityisen mahtavaa. Vihollisista puheen ollen kaikki muut ihmis/gybogityypit olivat ihan uskottavaa kamaa pelin maailmaan. Mutta kuka onkaan keksinyt soppaan sijoittaa zombiarmeijan, se jotenkin rikkoi kokonnaisuutta pahemman kerran. Jotta noiden vihulaisten posautteleminen ei olisi liian yksipuolista on mukaan ängetty myös muutama kulkuneuvokohtaus rytmittämään toimintaa. Mutta eipä nuo oikein piristäneet näin puisevan oloista putkipyssyhippailua.

Monet ovat kehuneet ykköstä paremmaksi peliksi. Teknisesti kakkonen on toimivampi, mutta ykkösen jaksoi pelata ilma isompia kyllästymisiä loppuun. Joten ehkä se ykkönen on ykkönen minunkin silmissä.

Arvosana:
6 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Historiallisen räiskintäpelin vähemmän historiallinen jatkokertomus.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

eli: Red Faction

Alusta: PC

Muut alustat: PS 2.

Julkaistu: 2001

Punainen kapina marssissa sai alkusysäyksensä pleikkarilla vuonna 2001. Se oli mullistava peli siinä mielessä että se antoi pelaajalle mahdollisuuden tietyissä kohtauksissa tuhota ympäristöä. Nykyvalossa tuo ympäristön tuhoutuminen ei enää vakuuta mutta silloin joskus muinnoin muistan olleeni aika tohkeissaan asiasta ja väänsinkin tämän peli rytinällä läpi. Jostakin syystä tapaus on jäänyt hyvin mieleen ja joulun aikaan ostamani pelipaketin mukana tulleet kasi ekaa punakapinaa tuntuvat menevän nopealla ulkomuistipelaamisella läpi.

Tietenkään en voi kehua tätä enää graafiseksi riemuvoitoksi ja vihollisten tekoälykin tuntuu olevan lähinnä jonkin sortin reikäpäisyyden ja ADD-analyysin välimaastosta. Kenttien desing on hyvin autiota ja yksityiskohtia saa hakemalla hakea jotta löytyisi jotakin merkittävää. Juoni puolestaan on tavallista parempaa antia aikalaiseksi räiskyttelyksi. Marssin kamaralla tai oikeastaan sen alla toimiva kaivosyhtiö pitää työläisiään lähinnä orjan asemassa ja jokapäiväinen riisto sekä väkivalta ovat arkipäivää. Siihen saakka kunnes eräänä päivänä työläiset suuttuvat ja nostavat punaliput salkoon ja vetävät aseista liikkuvat taakse. Näin räiskyttely saa viitekehyksensä ja tuntuu enemmän kuin pelkältä aivottomalta räimeeltä. Äänipuoli on oivallisessa kunnossa ja paikoin musiikit osuvat kohdilleen. Punaisella planeetta marssilla seikkailtaessa ei voisi muuta kuunnellakkaan. Ohjattavuus tuntui myös olevan kohdillaan, mutta jostakin kumman syystä alun perin pleikkarille suunniteltu peli ei tukenut omaa pleikkarin ohajainta apinoivaa kapulaani joten jouduin tyytymään perinteiseen näppäimistöön.

Yllättävän hyvin aikaa kestänyt perus räiskyttely avaruus ja punakapinateemalla. Toisaalta tosin pitää muistaa että minä pelasin tämän nostalgialasit päässä, joten välttämättä uudempaan materiaaliin tottuneet eivät saa tästä yhtä paljon irti. Mutta jos kiinnostaa pieni historian oppitunti fps:än maailmaan niin mikä ettei. Varmasti yksi malliesimerkki genren historiasta. Loppujen lopuksi nykyiset pyssyleikit eivät eroa kovinkaan paljoa näistä vanhuksista.

Arvosana:
7 (asteikolla 1-10)

Yhteenveto:
Historiallinen räiskintäpeli.

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand