IRC-Galleria

Peli: Nation Red

Alusta: PC

Muut alustat: Käsittääkseni ei muille alustoille.

Julkaistu: 2009

Nation Red on yllätys yllätys taas yksi zombibombikombipeli. Näin aluksi täytyy todeta ettenpä ole yhtä pelimäistä tapausta ihan viimeaikoina nähny. Tässä ei nimittäin ole mitään tarinantynkää ja toimintakin rajoittuu pienille areenoille. Tarkoituksena on lähinnä selvitä valtavista määristä kuollutta lihaa tuliaseita, lyömäaseita ja räjähteitä käyttämällä.

Pelaajan valittavissa on itselleen mieluisin soturi muutamasta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen voikin suunnata harjoituskentille. Vapaapeli, barrigadit ja selviytyminen ovat hyvää harjoitusmateriaalia. Puolestaan se niinkutsuttu tarinatila on vain tylsää junnaamista 18 kentässä yhä uudelleen ja uudelleen saavutusten avaamisen toivossa.

Varsinainen porkkana löytyy moninpelin puolelta, kunhan löytää mileistä peliseuraa. Omaksi onnekseni tämän pelin parissa näytti pitävän majaansa vatipäitten armeija joka ei innostanut pitkäkestoisempaan kalmojahtiin. En tosin ole muutenkaan erityisen innostunut tällaisesta adhd-räimeestä.

Audiovisuaalien ilme on sellaista paskaisenharmaata joka osa-alueelta, muttei haittaa itse pelaamista. Eipä tämän tarkoitus ole loistaa sillä osa-alueella vaan sujuvassa toiminnassa. Ihan suositeltavan oloinen pieni zombinlahtaus erittäin hektisen toiminnan ystäville, mutta sitä syvällisempää maailmanlopun meininkiä tämä ei edusta.

Arvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Dead Horde

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa

Julkaistu: 2011

Dead Horde on kuin paluu lapsuuteni toiminta-ammuskeluiden pariin. Ylhäältä alas kuvattuja räiskyttelyjä en ole noiden muinaisten koneiden jälkeen pahemmin pelaillut tai edes nähnyt muutamaa taktisempaa viritelmää lukuunottamatta. Enpä erityisesti pitänyt tämän tyylilajin ammuskeluista silloin lapsenakaan, enkä näköjään ole iän mukana muuttanut merkittävästi kantaani. Toisaalta tämä pienen pudjetin hiukan huitaisten tehty peli ei ole paras mittatikku. Ei pidä koko tyylilajia naulata ristille vielä tämän perusteella.

Indiepelit ovat eräänlainen voimavara jolla voi luotsata vesiä jonne AAA-pelifirmat eivät uskalla. Osa materiaalista ammentaa ideansa menneistä ajoista ja toiset puolestaan kehittelevät jotakin aivan uutta. Se ei toki silti tarkoita sitä että jokainen indiepeli olisi intuition riemuvoitto. Loppujenlopuksi indieskenessä on lähes yhtä monta harha-askelta kuin osumaakin ja vain harva on napakymppi. Dead Horde on ideatasoltaan varmasti ihan hyvä, mutta toteutuksessa on toivomisen varaa.

Pelin päätarkoitus olisi co-opata yksinkertaiset kenturat ja se sujuu turhankin nopsaan kaverin kanssa rellestäessä. Yksin puolestaan hapuillaan pimeydessä ja koitetaan taaksekäsin liukujuosten tulittaa aseilla niin perkeleesti. Yhden tai muutaman perussairastuneen (zombien) ampuu kädenkäänteessä, mutta isomman ja nopeamman joukon kanssa selviäminen on hiukan arpapeliä, puhumattakaan vielä isommista erikoisörmyistä. Eikö olisi ollut mielekkäämpää että selviäminen on omasta taidosta tai taitamattomuudesta kiinni, eikä siitä miten peli tilanteen arpoo osaksesi. Pientä taktista etua antavat erityyppiset aseet joihin voi ostaa parannuksia ja rajallinen määrä kranaatteja. Kranujen oikeasta ajoituksesta on väliin selviäminen kiinni.

Kraafinen anti on pienjulkaisuksi ihan hyväksyttävää tasoa vaikka lievästä suttuisuudesta silmät tahtovatkin alkaa vetistämään pitemmän pelisession aikana. Visuaalisesti ehkä antosinta oli taskulampun valokiila pimeillä kujilla vaikka Alan Faken sfääreihin ei päästykkään. Äänet eivät yllä ihan toivotulle tasolle edes indiemittapuulla. Ellei sitten pidä suuren luokan kuunteluelämyksenä muutamaa ajoittaista örähdystä ja munattomia pyssyn säksätyksiä. Ohjaus toimii pääosin hyvin, mutta ukko tuntuu koko pelin ajan vain päälle liimatulta paperinukelta joka ikäänkuin juoksuliukuu tai paremminkin sanottuna luistelee kentät läpi. Lisäksi välilyönnistä tapahtuva kierrähdyssyöksy tuntui jotenkin turhalta toiminnolta jolle en kokenut kovinkaan suurta tarvetta koko pelin aikana.

Yhteenvetona voisin summata että kyseessä on liian tasapaksu tapaus joka yrittää ratsastaa zombibuumin varjossa ja toivoo jonku onnettoman raottavan kukkaronnyörejään. Kyllähän tämän pelaa ihan mielellään mutten usko palaavani tämän ääreen toiste ja parempiakin zombeiluja löytyy niitä haluaville.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Angry Birds Seasons tilanneraportti

Alusta: PC

Muut alustat: Lähes kaikki muut laitteet paitsi taskulaskin.

Julkaistu: 2010

Jo vähän varttuneempaan ikään päässyt kärtylintuilu on näköjään vielä 2014 päivittänyt itseään ja kenttiä onkin tätä nykyä aikamoinen määrä. Nimittäin viime pelikerrasta onkin jo aikaa ja sen jälkeen on sisältöä tullut kiitettävästi lisää. Joten pelailu jatkui halloweenin, joulun ja muun kivan teemailun merkeissä useampanakin iltana. Perusvarma laatu takasi viihtyvyyden ja edellenkin oli kiva metsästää sitä kolmatta tähteä jotta saa täydet pojot.

Eli jos omistat myös tämän pelin ja et ole sitä pitkään aikaan räpeltäny ja pidät lintuenergiasta voit kokea iloisen yllätyksen uudelleenasentamisen jälkeen. Nimittäit ritsailua riittää useammaksikin hetkeksi. 16 teemaa pitävät täästusti siitä huolen.

Arvosana: Tilanneraportti, ei arvostelu (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Angry Birds Star Wars

Alusta: PC

Muut alustat: Lähes kaikki muut laitteet paitsi taskulaskin.

Julkaistu: 2012

Tämä ei ole varsinainen arvio vaan lähinnä katsaus suomalaisen hittipelin uusiin kenttiin, olen nimittäin pelannut ja arvostellut pelin jo aikaisemmin. Jep ja tiedän että uusi kakkososa on jo ollut saatavilla jonkin aikaa (Angry Birds Star Wars 2).

Eli avasin pitkästä aikaa tämän pelin tarkastaakseni onko Rovio pitänyt lupauksensa ja olihan se pitänyt. Nimittäin heti avauksen jälkeen sain ladata uuden sisällön peliin ja pääsin ritsailemaan tuttuun ja turvalliseen lintutähtiensotamaailmaan. Elokuvan viimeiseen kolmannekseen löyhästi sidottu juonellinen vihalintuilu ei tarjoa mitään erityistä uutta, mutta makeaa pulmapelailua on runsaasti lisää. Nimittäin elokuvaosuuden lisäksi on bonukseksi heitetty mukaan muun kivan lisäksi palkkionmetsäsätäjä Boba fettin teemakentät.

Eli pitemmittä puheitta jos omistatte jo kyseisen pelin ja olette alun jälkeen poistaneet sen koneelta, kipin kapin uudelleen asentamaan peli ja nauttimaan koko sisällön hienouksista. Minä siirryn tarkastamaan vielä toisen Rovion tuotteen. Raportoin siitä ensi kerralla.

Taatusti hankin myös sen vihaisen tähtien sota kakkosen, kunhan saan Skyrimin ja muutaman muun isomman luokan roolipelin läpäistyä. Onhan se ainakin näin suomalaisnäkökulmasta ajateltuna pakollista pelattavaa kun naapurin poijaat ovat näin pitkälle päässeet omalla tuotteellaan ja saaneet melkoisen hässäkän koko maailmalla aikaiseksi.

Arvosana: Tilanneraportti, ei arvostelu (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Red Faction: Armageddon

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2011

Muutaman vuoden takainen Red Faction: Armageddon otta pientä takapakkia edelliseen osaan verrattuna. Nimittäin kun viime näkemällä seikkailtiin puoliavoimessa maailmassa nyt palataan alkuperäiseen asetelmaan ja sukelletaan luolastoputkeen. Vaikka monia näyttääkin närästävän tämä "takapakki" ja muiden arvosteluita lukiessa herää pieni ihmetys. Miten niin tämän pelin tapahtumat sijoittuvat vain sisätiloihin? Käydäänhän tässä ulkoilmankin puolella, vaikka pääpaino onkin luolastoissa.

Onhan vapaa koheltaminen toki hienoa, mutta monesti tarinankerronnallisesti putkessa etenevä peli on tiiviimpi paketti ja helpompi seurata. Ei sen puoleen tässä tapauksessa mikään kummoinen juoni ole ja jotku kohtaukset vaikuttavat turhalta materiaalilta. Esim turha hempeily ja tyttöystävän kuolema eivät jotenkin sovi tämän nopeatempoisen viihderäiskinnän kuvioihin. Tarinallinen viitekehys tuntuu olevan muutenkin vain mukana sen takia että se täytyy olla mukana. Periaatteessa olisi hyvä unohtaa pelisarjan jatkumo kokonaan ja pelata tätä omana itsenäisenä teoksenaan.

Punaisen planeetan pelit ovat aina olleet kuuluisia tuhovimmaisuudestaan, eikä tämäkään petä. Nimittäin paikkoja saa kiitettävän hyvin pirstaleiksi ja harvoin moista tuhon määrää näkee nykyisissä peleissä. Pääsankarilla on myös eväät paikkojen korjailuun. Nimittäin insinöörimme "rannekellolla" saa korjattua nanoteknologian avulla paikat entiseen loistoonsa. Eräänlainen vastine miekkamagiapelien taikomiselle jos minulta kysytään. Asearsenaali on tuttu avaruusräiskintähuttua, mutta on joukkoon mahtunut myös hiukkasen kummallisempaakin kamaa kuten mustia aukkoja ampuva tosi tuhovoimainen tussari ja yksisarvinen jonka pyllystä tulee todella tehokasta taikapierua. Tosin tämän aseen saa käyttöön vasta ensimmäisen tarinatilan läpäisyn jälkeen. Jäikö jollekkin epäselväksi että kyseessä on viihdepeli?

Viihdepeli tai ei, paikoin pelissä on on myös ahistavia kohtauksia muukalaisötöjen valtaamissa luolastoissa, tosin pelkokertoimet eivät kerkeä oikein nousta tässä tykityksessä edes Doom kolmosen tasolle. Äijäily on myös isossa roolissa ja väliin mennään minun makuuni jo hiukan yli tässä onelineareiden heittelyssä ja muussa kovanaamailussa. Kokonnaisuus on viihdyttävä alusta loppuun ja pakko myöntää että pidin pelistä jopa niin paljon etten tätä pelatessa haikaillut Skyrimin pariin pahemmin vaikka se onkin nyt tällä hetkellä se täytyy kokea peli.

Muita ominaisuuksia perustoimivan räiskyttelyn höysteeksi oli ripoteltu ne muutamat nykyään niin kovin pakolliset. Eli erinnäköiset saavutukset, tapa sata ötöä tällä tavalla, aja tällä kulkuneuvolla 50 päälle ja niin edelleen. Äijä myös kerää hieman kokemusta pelin aikana ja päivitysmasiinan luona voi ostaa näitä uusia juttuja. Omasta mielestä todella tarpeelliset päivitykset lähinnä liittyivät ampumista helpottaviin ominaisuuksiin. Kuten isompi lipaskoko ja parempi tulivoima. Pelkkää ammuskelua myös katakaistaan ajoittain kulkuneuvoosuuksilla ja yllätys yllätys näissäkin osuuksissa ammutaan niin pirusti. Ainoa ero on vain että äijän ympärillä on parempi suojakerros ja aseet tulivoimaisempia.

Graafinen enti ei ole hassumpaa ja näyttää pyörivän ihan kohtuudella minunkin masiinassa vaikka ollaankin jo tällä hetkellä lähinnä pelkän näytönohjaimen varassa. Äänipuoli ei ollut musiikkien osalta sitä kaikkein parasta avaruuspeliin sopivaa luritusta, muut äänet kyllä hoitivat osansa ja näyttelijätkin olivat ammattitaitosta sakkia.

Ötökkäosastoon voitaneen pistää muutama perin outo seikka. Nimittäin ensimmäistä kertaa vuosiin näin laadukkaassa julkaisussa törmäsin näkymättömiin seiniin joista ei päässyt läpi vaikka itki. Ohjauksessa oli myös yksi kummallisuus, nimittäin miten ihmeessä ohjaimella pelatessa ukkeli liikkui taaksepäin analogisauvaa vääntäessä eteen ja asetuksista ei löytynyt mitään millä olisin saanut tuon kummallisuuden korjattua. Joten pelasin pelin näppiskällä ja hiirellä. Toimintaa olisi myös voitu tauottaa väliin, sillä jatkuva näin hillitön meno saa parhaimmankin piripään hiirikäden väsymään jossakin vaiheessa.

Hieno paketti ja sopii taatusti kevyttä viihderäiskintää etsiville avaruusympyröistä pitävälle pelaajille. Vakavampaa ja realistisempaa otetta kaipaaville taatusti löytyy jotakin muuta.

Arvosana: 7,5 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Kane & Lynch 2 Dog Days

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox 360, PS 3

Julkaistu: 2010

Voihan huokaus. Tämä oli niitä harvinaisia pelejä joista voisi ehkä pitää, mutta kun ei toimi niin ei toimi. Tätä pelatessa jopa vaimoni suorittama astioiden tiskikoneeseen latominen näytti mielenkiintoisemmalta puuhalta. Lasten leikeistä puhumattakaan. No onneksi tämä ei kauaa rikkonut perheonnea jo pelkästään sen takia että ensimmäisen pelitunnin aikana totesin sisällön olevan sen verta rankkaa materiaalia ettei se soveltunut päiväpelailuun. Lasten takia pelasin vain öisin tätä.

Ensin hyvät puolet. Nimittäin pelihahmot ovat tämän peliskenen särmikkäimmät kusipäät ikinä. Tämä kaksikko ei ole mitään sankariheimoa vaan pahinta rupusakkia mitä ikinä on nähty pelattavien hahmojen lukuisassa joukkiossa. Jo ensimmäisessäkin osassa rosoisuudellaan hurmannut kaksikko hurmaa uudelleen. Mutta ymmärrän hyvin ihmisiä jotka eivät oikein pidä koko tapauksesta. Nimittäin juoni on vittumaisuudessaan ja väkivaltaisuudessaan jotakin aivan pyöristyttävää ja keskiikäinen sankarikaksikkomme vaikuttaa lähinnä sellaiselta porukalta joiden toivoisi ampuvan itseään päähän jotta maailma säästyisi kaikelta siltä paskalta mitä he tarjoavat. Piristävä erillaisuus ja karu tarina karujen äijien maailmasta ei valitettavasti riitä tästä tekemään hyvää peliä. Toinen hieno seikka on visuaalinen anti, nimittäin peli on kuin käsivaralla kuvattu halpa tositeeveesarja ja parhaimmillakin asetuksilla rosoisuutta ei voi välttää. Kolmas mainitsemisen arvoinen seikka on tulitaistelut. Parhaimmillaan ne voivat olla realistisen tuntuista mättöä Shanghain kadulla, pahimmillaan pelkkää ampumarataetenemistä.

Äänipuoli näyttää olevan hallussa ja musiikit ovat sopivan häiriintyneitä ja tunnelmaan sopivia. Äijien sanailu kuulostaa luonnolliselta kaikkine vittusanoineen päivineen. Vaikkakin väliin tuli sellainen olo heitä kuunnellessa että nämä kaverit taitavat asustaa suuren maailman sijaan lapin perukoilla.

Hyvät puolet taitavatkin loppua siihen. Nimittäin kyseessä on aika tylsä ammuskelupeli joka on lyhyt ja ainakin minun koneelle jokseenkin pelikelvoton. Sillä koneeni tykkäsi kaatuilla mennen tullen ja palatessa tämän tapauksen kanssa. Raivostuttavan kaatuilun lisäksi tulitaistelut muistuttavat lähinnä suoria ampumarataputkia joissa viholliset pomppaavat eteen jonkun nurkan takaa. Aseistus on sitä tavanomaista samaa, toisaalta mitä voisi olettaa tällaisesta kliseeräiskinnästä johon on pultattu lähes kaikki ampumapelien "vaatimukset" 2010 luvulta.

Hämmästyttävää oli myös yhtäkkinen ohjaimen toimimattomuus kesken taistelun, se vain jumahti eikä äijä liikkunut ollenkaan, no ei hätää. Näppäimistö käyttöön (näppis on hiukan tarkempi ko ohjain tässä räiskinnässä, mutta vain hiukan) ja seuraavaan tallennuspisteeseen jonka jälkeen pitää sulkea koko peli jotta saa taas peliohjaimen toimimaan. Eli tässä tuntui noita teknisiä ongelmia piisaavan sen verran paljon etten edes viitsinyt alkaa pelaamaan peruspelin jälkeen niitä hiivatin iänikuisia nettimatseja. En tosin usko että kovinkaan moni roikkuu näin tomimattoman pelin nettipuolella erityisen hanakasti.

Tämä voisi olla ihan hyväkin peli, mutta tekniset ongelmat, tarinan lyhyys ja toiminnan tasapaksu latteus eivät luonnollisestikkaan saa pistetiliä kerrytettyä. Tämän sijasta kehoittaisin pelaamaan ensimmäistä osaa, se oli omista ongelmistaan huolimatta paljon parempi peli.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Alan Wake's American Nightmare

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-360

Julkaistu: 2012

Kirjailijamme painajainen on laimeahko väliosa joka pyrkii pitämään suomalaisen pelistudion sankarin maailmankartalla. Tarina kertoo uudelleen elokuvan "elämäni murmelina" toistaen samat tapahtumat samoissa ympäristöissä pienin muutoksin kolme kertaa. Rakenne voisi oikeasti toimia elokuvassa, mutta pelissä se hiukan puuduttaa. Idea on mielenkiintoinen mutta samojen ympäristöjen toistuva koluaminen ja samojen tapahtumasarjojen laukaiseminen ei enää toisella kertaa miellyttänyt, saati sitten vielä kolmannelle kierokselle lähdettäessä. Juoni itsessään ei ole varsinaista jatkoa alkuperäiselle, mutta sivuaa sitä aika ajoin ja valaisee Alanin kohtaloa joka jäi arvoitukselliseksi ensimmäisen pelin jokaisessa lopussa (mukaanlukien lisäsisällöt).

Ajoittain telkkarissä pyörivät välivideot ovat kutkuttavan häiriintyneitä ja Matthew Poretta vetää pahis Mr. Scratchin roolin kutkuttavan upeasti sortumatta kertaakaan ylinäyttelemään tuota sarjamurhaavaa kusipäätä. Tarinavetoisen pääpelin loppu tosin tällä kertaa on aika pahan luokan Hollywoodkliseistä siirappia paha saa palkkansa ja pusipusi rakas, mutta se voi tyydyttää joitakin pelaajia enemmän ko alkuperaispelin vähintäänkin tulkinnanvarainen lopetus.

Tällä kertaa Alani on oppinut toimintasankarin elkeet ja pelaajalla on vähemmän pelättävää. Nimittäin taskulampun ja lyijyn yhdistelmä on turboahdettua toimintaa. Äijämme on myös saanut mukaan tuhdimpaa asesitusta kuten esimerkiksi rynnäkkökiväärin ja pikapistoolin. Peruspeli tuntuikin todella helpolta ja taisin vain kerran kuolla normaalilla vaikeustasolla. Pelottavuudessa ollaan myös hävitty, nimittäin tämän pelin ympäristöt häviävät mennen tullen alkuperäisen synkille metsille. Arizona ei tarjoa yhtä herkullista äänimaisemaa ja ahdistavaa tunnelmaa ko yksin pimeissä metsissä haahuilu.

Tämä on kaiketi tarkoitettu lähinnä kevyeksi viihdepeliksi ja sen käsityksen vahvistamiseksi voimmekin paneutua pelin toiseen osioon. Nimittäin eräänlaisiin areenoihin joissa herra kirjailijan on selvittävä aamuauringon koittoon saakka (10 min.). Areenoissa on tarkoitus selvitä vihollisaalloista ja kerättävä mahdollisimman hyvät pisteet. Hyvillä pisteillä saa kolme tähteä ja sen pitemmälle mentäessä on oltava enemmän tähtiä jotta seuraava areena aukeaa. Viimeiseen arenaan vaaditaankin muista täydet kolme tähteä. Joten hinkutusta riittää yllinkyllin. Itse en moisesta oikein innostunut mutta kilpailuhenkiselle pelaajalle tästä osiosta voi olla monellekkin illalle tarjolla ihan kelpo viihdettä. Ai niin ja peruspelissä poimitut käsikirjoitussivut aukaisevat areenalla uusia asesalkkuja joten peruspelin ja näiden areenoiden välillä on hyvä yhteys.

Ihan kelpo viihdettä, ja nimenomaan viihdettä. Syvällisempää Alankokemusta odottavat eivät välttämättä saa tästä mitään erityistä. Tulevaisuutta emme voi ennustaa, mutta toivokaamme että joku päivä Remedy pukkaa entistä ehomman kakkoskauden Alanin tarinaa markkinoille.

Arvosana: viihdearvoltaan 9 kokonnaisarvoltaan laimea 7 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Alan Wake: The Writer

Alusta: PC (Tulee emopelin mukana)

Muut alustat: Xbox-360 (Ostettavissa verkkopalvelusta)

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Hiphurraa vielä kerran kirjailijan mukana sukelletaan kauhun maailmaan. Tämän jälkeen onkin enää vuorossa Amerikan painajainen joka on eräänlainen välitarina ja jäämme odottamaan Alan Wake 2:sta tai paremminkin sanottuna toista tuotantokautta.

Voisin väittää tätäkin DLC:eetä aika tyhjänpäiväiseksi esitykseksi jonka ainoa tarkoitus on tuoda lisäpelattavaa vannoutuneimmille faneille. Muille tämä kuten edellinenkin lisämateriaali ei anna mitään ihmeempää. Nimittäin juoni junnaa käytännössä paikoillaan ja mitään todellisia muutoksia ei ole tapahtunut. Paikat ovat osakohtiin entuudestaan tuttuja, paitsi ne mullinmallinosuudet jotka ovat vähintäänkin omituisia.

Teos on edellistäkin lisäosaa huuruisempi ja näyttäisi siltä että tekijöillä on mennyt pussikaupalla nauruheinää tätä väsätessä. Oikeastaan tämän huuruisuuden kannalta ajatellen tämä jälkimmäinen on ehkä piirun verran parempi DLC. Tässä seikkailussa nimittäin on elementtejä jotka voivat saada lapsen tai oikein herkkähipiäisen pelaajan pään solmuun.

Lisäarvoa pääpeliin on kumminkin vaikea keksiä, ellei sitten halua saada kaikkia saavutuksia avattua jotta pääsee palveluissa lesottelemaan kavereille. Olisin mieluummin ottanut vastaan täysimittaisen episodin, mutta sain vain houreisen unimaailman joka ei vie tarinaa eteenpäin. Korkeintaan antaa jonkin sortin käsityksen kirjailija Alanin kummalliseen mielenmaisemaan.

Osta jos kiinnostaa todella omituiset sfäärit. Mutta jos pidit peruspelistä, voit pettyä tämän tarjontaan.

Arvosana: 7,1 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Alan Wake

Alusta: PC

Muut alustat: Xbox-36

Julkaistu: 2010 X-laatikko, PC 2012

Vihdoinkin sain pelattu suurimman suomalaistiimin tekemän Alan Waken. Maxin tarinasta onkin jo aikaa ja kolmas Max onkin mennyt jo toiseen leiriin. Alan on yksi hienoimpia kunnianosoituksia Kuuluisalle kauhukirjailijalle Stephen Kingille ja pikkukaupunkiin sijoittuville kulttisarjoille kuten Twing Peaks. Oikein ihmetyttää että miksei tämä tuotos tehnyt odotettun kaltaista voittoa ilmestyttyään. Ehkä syynä oli kivitähden länneneepos, taikka enää ihmisiin ei pure pikkukaupunkikauhu.

Alan on ihan tavallinen ehtoopuolen urallaan saavuttanut kirjailija joka on vaimonsa kanssa lomalla periamerikkalaisessa pikkukaupungissa. Vaimon kaappaa pimeys ja Alanin tekstit alkavat elämään omaa elämäänsä. Kirjailijamme huomaa olevansa hyvin hämäräperäisen juonen keskipisteessä. Yöt ovat unien kaltaisia painajaisia ja päivät pieniä hengähdystaukoja ennen toimintaa. Juoni on punottu sarjan kaltaisiin kuosiin. Kentät ovat episodeja joissa on edellisen osan tapahtumat alku, keskiosio ja lopun lifhangeri. VAlitettavasti en voi paljastaa enempää juonesta vaikka se makealta maistuikin. Pelielämys olisi muuten tipotiessään.

Herra Maxin jälkiä löytyy yllättävän monesta yksityiskohdasta ja kyllä tämän tosiaan tunnsitaa Remedyn aikaansaannokseksi. Mutta vaikka joitakin yhtäläisyyksiä löytyykin on tämän pelin tarina ja sankarti aivan oma juttunsa. Ensinnäkin Max oli kovaksi keitetty poliisi kun Alan on vain tavallinen rikoskirjailija. Alanilla on myös paljon pelottavammat vastustajat. Pimeyden olentoja vastaan toimii vain valon ja lyijyn yhditelmä. Ensin on taskulampulla ajettava varjo tiehensä, jonka jälkeen hoidellaan hämärän olento perinteisesti pistoolilla, kiväärillä tai haulikolla. Ihmisten kaltaistan varjokavereiden lisäksi vastassa on kuolonkorppeja ja villiintyneitä työkoneita, sekä poltergeistilmiöitä. Käytössä näitä vastaan on myös valopistooli, valokranaatti ja soihdut mutta niitä on syytä säästä niihin kohtauksiin joita on muutoin vaikea päästä läpi.

Tarinaltaan ja toimintatavoiltaan erikoinen kolmannen osapuolen räiskintäpeli tuntuu tuoreelta ja alussa myös hyvin pelottavalta. Tosin loppua kohden toimintaan tottuu ja pelottavuusastekkin katoaa jonnekkin. Osaksi tämä johtuu pelin sisäiseen ansameganismiin tottumisesta. Sillä loppujenlopuksi tässä kävellään vain ansasta ansaan. Tutkitaan paikkoja kahvitermareiden ja käsikirjoitussivujen toivossa ja räiskitään muutama hämärä kaveri.

Tavallisen etenemisen lisäksi pelissä ajeataan pieniä osuuksia kulkuneuvoilla, nämä osuudet rauhallisempien pätkien lisäksi tasapainottavat peliä ja tekevät siitä kokonnaisvaltaisemman, sekä uskottavamman kokonnaisuuden. Peli ei unoda pohjoismaisia juuriaan vaikka tarina sijoittuukin tähtilipun valtakuntaan. Nimittäin hauskalla tavalla läsnä ovat Odin, Thor ja ylipäänsä viikinkulttuuri. Muistakaahan että myös me Suomalaiset osallistuimme viikinkien retkille vaikka yleisesti ottaen meitä ei liitetäkkään siihen kulttuuriin. Tämä siitä syystä syystä että oletetään kielen mukaan meidän olevan vähemmän muiden pohjoismaiden asukkaiden klataltaisia perimältämme. Nykyiset tutkimukset kumminkin osoittavat toista ja voimme iloisin mielin myös kotomaamme liittää sarvikypärän valtakuntaan.

Tekninen puoli näyttää oleavan hallussa kaikilla osa-alueilla. Mutta Alanissa on väliin havaittavassi pienimuotoista rautakankiselkärankaa, Tyyppi ei nimittäin pääse väliin yli eikä ali esteitä jotka pelaajasta eivät näytä esteiltä. Tämä johtunee pelin "laajasta putkesta" joka antaa olettaa että olisi enemmänkin liikkumavaraa. Maisemat ovat hienot ja kerrankin on todella uskottavaa öistä metsämaastoa saatu mallinnettua pelin miljööseen. Taskulamppui on todellakin ystävä synkässä pimeydessä. Tosnin väliin se pahan pimeyden efekti tuntui turhalta lisältä muutoin tunnelmalliseen maisemaan ja autenttiseen äänimaailmaan. Kyseistä efektiä nimittäin kylvettiin liiankin kanssa.

Peinoisesta rosoisuudesta ja sarjamaisen rakenteen aiheuttamasta hämmentävyydestä huolimatta suosittelen peliä kaikille jota ei pienet kauhunvärinät hetkauta liikaa. Odotan uutta "tuotantokautta" sydän syrjällään. Pitää tosin pelata vielä DLC-siältö ja arvostella erikseen Xlaatikon omistajia ajtelleen (PC-pelaajille lisät tulevat automaattisesti). Myös amerkian painajainen odottaa pelaajaansa joten menempä kipinkapin vekkokauppaan ostoksille.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Dear Esther

Alusta: PC

Muut alustat: Mac

Julkaistu: 2008 Source Engine modina ja paranneltuna 2012 Steamissa

Rakas Esteri, oi rakas Esteri. Olet tyttö tummissa. Se outo lintu joka jäi seinäruusuksi. Olet kaunis, mutta synkkä. Ei toiset pojat sinua katsoneet. Kiiltokuvat veivät voiton, jäit yksin. Sitten silmäni tavoittivat sinut, puhtaan valon massan kekskeltä. Oi rakas, oi rakas. Et ole enää milloinkaan yksin. Esteri, rakas tyttöni tummissa.

Dear Esther, tuttavallisemmin Esteri on kuten liirunlaarumalustuksessani yritin sepitellä, tosiaankin tumma ja outo lintu peliuniversumissa. Oikeastaan en ihan suoralta kädeltä kutsuisi tätä edes videopeliksi. Luonnehtisin tätä mieluummin tunnelmalliseksi tarinaksi jossa on paljon tulkinnanvaraa. Luettuani muutaman artikkelin pelistä ennen tämän kirjoittamista havaitsin muutaman erikoisen seikan. Ensinnäkin kaikki kirjoittelijat kehuvat peliä, vaikka ei tästä kyllä ole varsinaiseksi peliksi. Ainakaan siinä mielessä mitä peli yleensä suurimmalle osalle pelaajista merkitsee. Toinen seikka oli että tarinaa itseään ei kukaan oikein rohjennut lohkaisemaan kunnolla ja kertomaan omaa tulkintaa siitä. Lieneekö varaovaisuus johtuvan siitä etteivät arvostelijat halua paljastaa potentiaalisille palaajille juonta jotta peliilo säilyisi. Vai eivätkö he halua tuoda julki ajatuksiaan siinä pelossa että joku pitää tyhmänä kun tulkitsee asiat sillä tavalla.

No yhdestä asiassa olen samaa mieltä ammattiarvostelijoiden kanssa. Nimittäin totta tosiaankaan nykyään ei suurten firmojen taholta oteta kovia riskejä uusien ideoiden pukemisesta pelattavaan muotoon. Vaan pukataan saman pelin klooneja toinen toisensa perään. Ainoastaan indiepuolelta tulee tällaista vähän odompaan ratkaisumalliin punottua pelatttavaa. Hyvä niin, josko näistä jossakin vaiheessa jokin suurikin firma näkee riskin arvoisen uuden pelimuodon ja toteuttaa sen isolla rahalla. No sitä päivää emme ehkä näe, mutta viihdyttäkäämme itseämme väliin indiemaailmassa jotta pelaaminen tuntuisi tuoreelta, eikä saman vanhan kaavan tositamiselta.

Tätä tapausta ei varsinaisesti pelata. Siinä ei ole yhtään ammuttavaa kohdetta, ratkaistavaa pulmaa, ajettavaa kulkuneuvoa tai muutakaan peleissä kovin tuttua puuhastelua. Ainoat pelilliset seikat ovat saarella ensimmäisessa persoonassa liikkuminen ja katseen kohdistaminen haluamaansa kohteeseen. Tavallaan tämä peli vain kävellään läpi. Kävelykin on hitainta koskaan pelissä näkemääni. Eli toiminnannälkäiset ja suorituspelaajat tuskin saavat yhtikäs mitään tästä. Vahvoille tunnelmoijille puolestaan tällä voi olla paljonkin annettavaa. Kävellessä aina väliin kertojaääni tekstin saattelemana kertoo jotakin liikuteltavan henkilön elämästä, tai jostakin muusta seikasta joka tuntuu vähintäänkin irralliselta. Saarella yksin vaeltaessa vastaan tulee pieniä yksityiskohtia jotka vihjailevat henkilön kohtalosta, kuten raamattu kekellä polkua, pimeässä tallissa lojuvat veriset lääkärin instrumentit, hajonneita autonosia ja väliin olin näkevinäni etäällä ihmismäisen hahmon joka kumminkin katosi kun saavuin paikalle. Muutenkin ympäristö itsessään vihjaili joko syntymästä tai tuonpuoleiseen astumisesta. Joku muu voi samat seikat nähdä toisella tavalla.

Vahan pelimoottorin pyörittämäksi tapaukseksi ympäristöt ovat todella hienoa ja eläväistä katseltavaa. Musiikit tehostavat ympäristön karua kauneutta ja muutenkin luovat mystistä tunnelmaa. Ympäristön äänet kuten vesiputouksen solina ovat todella aidon kuuloista materiaalia. Teknisesti peli vaikuttaa viimeisen päälle hiotulta.

Juonen tulkinta on kaiketi yksi pelin kantavista voimista. Omasta mielestäni kyseessä on henkilö joka on joutunut onnettomuuteen ja joko kamppailee kuoleman kielissään sairaalassa ja käy matkaa oman päänsä sisällä, tai on jo kuolleen ihmisen henki jonka pyrkimys on päästä etenemään kohti tuntematonta määränpäätä.

Vaikea tätä on tulkita kuten jo huomasitte ja onpa kovinkin vaikea myös mennä haukkumaan. No onneksi jotakin aina voi kaivaa. Ensinnäkin halvasta hinnastaan huolimatta tämä on mielestäni aivan liian lyhyt. Kellotin itse tarinan parissa tunnissa. Toinen moittimisen arvoinen seikka on se surullinen tosiasia ettei tätä pitäisi kaupata pelinä, vaan ihan jonkain muuna. Sillä luulen että suurin osa tulee pettymään tästä hankinnasta, varsinkin he jotka tahtovat sitä tavallista kamaa.

Arvosanaa on myös kovin kolkkoa alkaa suoralta kädeltä tiputtamaan. Pelinä tämä ei ansaitse kovinkaan suuria pojoja, mutta arvoituksellisena älyä haastavana tarinan tämä on nappisuoritus. En suosittele tätä pelinä, mutta jos halajat jotakin erillaista ja tunnelmallista. Eräänlaista poikkipelillistä kokemusta, niin et tule pettymään.

Arvosana: 1-10 pelaajan omien mieltymysten mukaan. (asteikolla 1-10)


Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand