IRC-Galleria

Peli: To the Moon

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa

Julkaistu: 2012

Tho the Moon on pienemmällä mittakaavalla samaan kastin pantava peli ko esim episodimuotoinen The Walking Dead. Kuten suuren maineen saavuttanut kävelevä kuollut myös kuuseikkailu antaa pelaajalle aika vähän interaktiivisen vaikuttamisen mahdollisuuksia, mutta sitäkin syvällisemmän tarinan. Siitä syystä tätä ei ehkä voi pitää varsinaisena pelinä, parempi kuvaus olisi interaktiivinen romaani. Myös sanahirviö taidepeli voisi olla paikallaan.

Pelin tarina luotsaa ihmiselämää itseään syvemmältä mitä ollaan yleensä peleiltä totuttu saamaan. Pelin tiedemieskaksikko luotsaa kuolemankielissään olevan vanhan asiakkaan mielen salaisuuksia eräänlaisella laitteella jonka avulla voi matkustaa henkilön hyvissä ja huonoissa muistoissa. Vanhus haluaa korvata kurjan elämänsä muistot kuumatkalla ja tätä tarkoitusta varten hän on palkannut mielenmuokkaukseen erikoistuneet spesialistit. Tarina tosin herättää ikävällä tavalla kysymyksiä siitä onko kenties mitään syytä peukaloida muistoja. Sillä vanhan miehen muistot eivät silti ole pelkkää surua ja ikävyyttä täynnään. Toki hän on kokenut vaikeita asioita ja on joutunut painimaan henkisen erillaisuuden ja muun vähemman maarittelevan arkirealismin parissa. Tästä huolimatta hänen elämäänsä mahtuu myös rakkautta ja hyviä hetkiä, kuten useampien ihmisten laita on.

Pelillisesti peli ei ole mikään erityisen palkitseva kokemus ja graafinen anti ammennetaan vanhoista japsiropeista, lähinnä niistä 16-bittisen aikakuden tuotoksista. Suorituspelaajalle ja muille toimintpainotteisten pinnallisten pelien ystäville tällä ei ole mitään annettavaa. Tunnelmoijille ja hyvien tarinoiden ystäville tämä voi antaa hienon elämyksen joka pistää syvälle. Itselle tämän tarinan jälkeen jäi sellainen kaihoisan paskamainen fiilis joka sai miettimään omankin elämän solmukohtia, niitä huonoja ja myös hyviä. En silti menisi itse niitä muokkaamaan vaikka se olisikin mahdollista. Sillä luulen että ne huonot ja hyvät muistot muodostavat vahvan osan minuuttani ja ilman niitä olisin ihan toisenlainen ihminen. Eli siltäkään osalta tämä ei oikein sovi pintapuolisemman elämänfilosofian ihmisille.

Pisteytyksen kannalta katsottuna tällaiset pelit ovat hankalia. Tarina itsessään ansaitsee vähintään ysin, mutta pelin muu siältö ei yllä kunnolla edes 50 prosenttiin pistehaarukassani. Epäkiitollisesti voisin korreloida kokonnaipisteet noin seiskaan, mutta se ei antaisi kokonnaisuudelle oikeutusta. Eli pelaajasta ja näkökannasta riippuen pisteet pyörivät 5-10 välimaastossa.

Arvosana: 5-10 pelaajasta riippuen. (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim: Dawnguard

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Dawnguard on ensimmäinen Skyrimin DLC-lisäri. Niin hyvässä että pahassakin. Sillä tämä ei ihan vastaa studion antamia lupauksia siitä jopa pääpeliäkin hienommasta lisäristä, mutta siihen viime kerralla arvostelemaani sydäntuleen verrattuna tämä on sentään ihan oikea dlc. Vaikka lupaus ei vielä ihan täyty, onneksi tämä sentään tuo moniin muihin peleihin verrattuna todella onnistunutta lisäpelattavaa laajentaen samalla Skyrimin jo valmiiksi kovin rönsyilevää hiekkalaatikkoa.

Tällä kertaa paneudumme vampyyreiden, niiden metsästäjien ja siinä sivussa myös ihmissusina pelailevat saavat omalle lempipetomuodolleen lihasta luun päälle. Päätarinassa voi valita puolekseen joko vampyyrit taikka niiden metsästäjät. Itse valitsin verenimijät, koska olin jo entuudestaan pelannut pääpelin kaikenkarvaisilla pahiskiltoilla, ja muutenkin toiminut aika tavalla moraalisesti arveluttavissa merkeissä.

Päätarina on ihan milenkiintoinen ja sen suorittaa vauhdilla läpi. Sivujuonenkäänteet eivät tällä kertaa oikein ottaneet tuulta purjeiden alle ja muutaman tehtyäni ajattelin et onpä tätä jo nähty. Joten paahdoin tarinan läpi, hankin vampyyrimuodolleni ja ihmissusimuodolle kaikki kykypuun perkit ja ilmeisesti seuraavaksi suuntaan seuraavan DLC-sisällön pariin. Sen seuraavan lisärin pitäisi kuulemma olla todella massiivinen tapaus lisäriksi. Toivottavasti he lunastavat lupauksensa.

Hieno lisärihän tämä on kaikenkaikkiaan ja pelattavaakin riitti ainakin 10 lisätunnin ajaksi ja jos todella tahdotte mehustella niin toiset kymmenen saa jos pelaa lisärin uudelleen metsästäjänä ja koluaa myös ne sivutehtävät juurtajaksaen läpi.

Täytyy tässä vielä loppuun mainita että tämä onkin sitten viimeinen suurteos jonka pelaan tällä vanhalla koneellani joka on palvellut jo yli 5 vuotta minua. Uskokaa tai älkää ei sitä rautaa tarvitse niin hirveän usein uusia jos muistaa hiukan koneen sisältöä päivittää uusilla komponenteilla ja pitää ohjelmistot ja muut jutut ajantasalla. Tietenkään ne hifistelijät eivät yhdy tähän, mutta annataan heidän olla omassa arvossaan. Monetkaan tuntemani ääritehojen metsästäjät eivät ole kunnon hc-pelaajia.

Pelaan myös mielelläni pelin lisäsisisällöt ja jaan omat mielipiteeni niistä tänne.

Arvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Zombie Shooter 2

Alusta: PC

Muut alustat: Ei näyttäisi olevan.

Julkaistu: 2009

Enpä ole ennen kuullutkaan tästä jo toiseen osaan ehtineestä pelisarjasta, toisaalta ehkä sen Zombie Shooter 1 näkeminen ei ole vaivan arvoista. En nimittäin itse löytänyt tästä pelistä kuin yhden positiivisen seikan ja mahdollisen hukatun potentian joka saa suututtamaan. Nimittäin jos tätä olisi maltettu hioa vähän pitempään olisi kyseessä ihan pätevä kevytroolipeli zombeja kuhisevassa maailmassa. Tällaisenaan en jaksanut innostua, vain ihmettyä ja miettiä että mikäköhän tässä mättää.

Peli hakee luultavasti vaikutteensa vanhoista falouteista ja muutamista muista toimintaropeista. Tosin vanhat falsut olivat postapokalyptisestä teemastaan huolimatta erittäin kelvollisia roolipelejä. En pidä postapogalyptisistä peleistä, vaikka muutama hyvä sellainen löytyykin maailman turuilta. Toinen mielleyhtymäni löytyy elokuvamaailmasta ja se on taannoinen oskarvoittaja shindlerin lista. Ei mikään pieni teos ja se on elokuva jolla on painavaa sanottavaa. Ehkäpä tämänkin maan kaljupääöykkäreiden ja tuulipukukansaan kuuluvien pikkunatsien pitäisi hiukan sivistää itseään että mitä ne oikeat natsit olivatkaan. Voipi olla että teidänkin nimenne löytyisi mustalta listalta jos he nousisivat nyt valtaan. No jokatapauksessa pelin visuaalisen annin kikkailu tuo lähinnä tuon hienon ja karun elokuvan mieleen. Ja edellä mainittu seikka onkin se paras kehu koko tekeleelle.

Kaikki muu anti sitten onkin keskinkertaista huttua. Juoni ei kiinnosta ketään, ai niin oliko tässä edes oikein juonta. Ohjastettava mies tai naispuolinen hahmo on lähinnä vain paperinukke joka vielä kaiken lisäksi liikkuu pelimaailman päälle leijaillen kuin kulissi. Zombit ovat toki aivottomia, mutta tällä kertaa ne ovat vain käväleiviä maalitauluja joita saa joissakin kohtauksissa paukuttaa kyllästymiseen saakka haulikolla tai muulla aseella matalaksi. Roolipeliainekset ovat lähinnä vain jonkin sortin mauste ja tekevät vielä epätoivoisemman koko sopasta. En oikeastaan täysin käsitä miksi näin pätevän oloinen ja visuaalisesti ihan viksu peli on näin onnistuttu sössimään. Mielestäni tähän ei auta selitykseksi alhainen tuotantoputjetti, sillä moni jopa yhden miehen nollapalkalla väännetty indiepeli vie mennessään.


En voi oikein suositella peliä tällaisenaan kellekkään, ehkä 90-luvun puolessa välissä olisin voinut.

Arvosana: 3 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim: Hearthfire

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Pääpelissä olin koko ajan enemmän tai vähemmän sotajalalla ja tappopuuhissa. Joten ajattelin pelata tämän DLC-sisällön ensimmäiseksi läpi sen rauhallisen luonteen vuoksi. Vaikka tämä ei olekaan ensimmäinen pelin lisäosa.

Toisin sanoen on aika siirtyä eläkkeelle miekkatouhuista. Ostaa kappale maata ja rakentaa talo, mennä naimisiin ja saada lapsia. Idea tuntuu ensi alkuun ihan kelvolliselta ja pytingin rakennuskin sujuu ilman sen kummempia ongelmia. No tietenkin talonrakennusmateriaalin hankkimisessa meni jokunen tovi. Kaiken kaikkiaan maata ja taloja saa rakennettua kokonnaiset kolme kappaletta. Käytännössä mitään muuta sisältöä tässä ei ole ja jotenkin tuntuu siltä että eikö tätä olisi joko voinut sisällyttää johonkin toiseen isompaan lisäosaan tai julkaista ihan ilmaiseksi. Taitaapa ilmaismodeistakin löytyä paljon monimutkaisempaa tekemistä vaikka kuinka paljon.

Jos totta puhutaan niin aika turha lisäosa jonka hankkimiseen en näe suurtakaan pointtia, tietenkin tämän saa legendary editionin mukana ja ei siitä paljoa haittaakaan silloin ole, mutta jos olet vain peruspelin omistaja ja harkitset tämän hankkimista mieti toistamiseen. Ellet sitten ole totaalinen perfektionisti ja tahdot nähdä kaiken tästä teoksesta. Lyhyesti voisin tätä luonnehtia pikkukivaksi puuhasteluksi jota ilmankin Skyrimissä pärjää.

Seuraavaksi taidankin sukeltaa vampyyreiden maailmaan, jokseenkin alkoi kyllästyttämään tuo talojen kanssa puuhastelu ja virtuaalikoti-isänä hääräily. Parempiakin simulaattoreita moiseen löytyy, kuten eräs pikkupeli nimeltä Sims.

Arvosana:4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Zombie Driver HD

Alusta: PC

Muut alustat:Xpox 360, PS 3, Android

Julkaistu: 2009

Zombie Driver HD tuo mieleen muutaman takavuosien verellä ja taistelulla mässäilleen autopelin. Esikuviksi voisi sanoa kaksi hyvää ehdokasta carmageddon ja dead rally. Vailla parempaa tietoa tämä jää arvailujen varaan.

Pelin pääasiallinen tarkoitus on hallita kaaosta ja ajaa ympäri zombeja vilisevää pelikenttää autolla jota voi päivittää ja aseistaa. Verta ja suolenpätkiä lentelee ympärille kun kaupungin kadulla on tarkoitus suorittaa kolmisenkymmentä tehtävää. Tämä tosin vain tarinaosiossa joka on ehkäpä tylsin pelin anneista. Sillä tehtävät toistavat itseään ja toiminta tuntuu lähinnä pakkopullalta joka pitää mallin vuoksi suorittaa. Onneksi tämä ei ole koko totuus.

Pelin hauskin anti löytyy mielettömistä kilpailuista joissa ammutaan vastakilpailijoita hengiltä ja yritetään siinä kaaoksen helvetillisessä menossa luovia itseä voittoon. Kilpailuissa zombit ovat vain pelimaailman kulissia ja todellinen vihollinen löytyy ratin takaa. Kilpa-ajojen lisäksi on myös selviytymisosia jossa pitää rymytä niin kauan kuin ikinä pystyy selviämään yhä isomman zombilauman keskellä.

Teknisesti peli ei ole samaa tasoa mitä ollaan totuttu näkemään kullatuilla silmillä, äänetkin juuri riittävät immersion luomiseen. Ääninäyttelyä en edes halua arvioida, oli se sen verta hauskaa tai typerää kuunneltavaa... Mutta mikä tärkeintä kontrollit ovat kunnossa ja se on hyvin tärkeää tällaisessa pelissä. No tietenkin voisi vielä nurista siitä että ylhäältä alaskäsin kuvatuilla radoilla on jokseenkin hankala ajaa kilpaa, mutta kun radat oppii ulkoa ei temppu niin hankalalta tunnu.

Pienoisesta aivottomuudesta ja suttuisuudesta ja kliseillä muka nokkelasti leikittelevästä konseptistaan huolimatta tämä on ehdottomasti niitä parempia indietuotantoja. Toki zombit ja autotaistelut on jo nähty useampaan kertaan mutta tällä kertaa toiminnan mielettömyys ja tekemisen riemu kohtaavat. Ylhäältä alas kuvattuja autoja ohjastaa yhtä suurella innolla kuin pikkupoikana hiekkalaatikolla pikkuautoja. No tokihan tälläiseen rymistelyyn tulee aikanaan ähky, mutta ennen sitä se tarjosi harvinaisen epäkorrektin ja mukaansatempaavan pikkuelämyksen. Tässä oli aavistus sitä jotakin mitä 90-luvulla pidettiin videopelien saralla normaalina. Kyseessä oli innovatiivio eikä mikään kurtut otsassa muka syvällistä tarinaa väkisin ihmisten mieliin puskeva mahtipontinen teos. Aina ei kaiken pidä olla niin vakavaa ja tämä peli näyttää miten tehdään karskimpi huumorijuttu. Ehdoton onnistuja indiepelien moneen suuntaan rönsyilevässä joukossa.

Arvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: The Elder Scrolls V Skyrim

Alusta: PC

Muut alustat: PS 3, Xbox 360

Julkaistu: 2012

Aloitan tämän pelin arvostelun syvällä huokauksella. sillä olen hyvin huojentunut että pääsin 234 tunnin pelaamisella tämän pelin pääjuonen ja tärkeimmät sivujuonenkäänteet läpi. Pääjuoni koostui lähinnä lohikäärmejumalan surmaamisesta ja oli jo itsessään ihan kohtalaisen pitkä tarina, mutta ne sivujuonteet vasta aikaa veivätkin. Onkin ehkä ihan sulaa hulluutta yrittää tämänkaltaista peliä pelata yhdellä hahmolla kaiken näkien. Jo pelkästään siitä syystä että roolitukset menevät aika pahasti ristiin kun edellisessä tehtävässä olet oikeutta puolustava soturi ja toisessa pimeydestä selkään hiipivä salamurhaaja. Sitten seuraavalla pelikerralla tiirikoit lukkoa päästäksesi varastamaan jonku rikkaan typeryksen aarteen ja seuraavaksi ryntäätkin pohjoisen miesten joukoissa vapauttamaan Skyrimiä pahana pitämäsi valloittajan otteesta. Eli toisin sanoen en suosittele sitä pelitapaa jolla itse pelin pelasin. Parempi vaihtoehto on luoda useampi hahmo ja käydä heidä näkemyksensä kautta läpi pelin maailmaa.

Pelitavastani huolimatta valitsin omaksi pelihahmokseni Nordirotuisen ihmisen lähinnä sen vuoksi että olen itsekkin osaksi viikinkiverinen ja jotenkin peliympäristö puhutteli sen asian puolesta. Ympäristö onkin roolipelimaailman hienoimpia teoksia sitten Oblivionin ja valitetavasti bugeistä kärsivän Gothic 3:sen jälkeen. No tietenkin jotku nostavat esimerkiksi mustan sielun ja noiturikortin esiin, mutta ne kumpikin teos kuuluvat ihan toisenlaiseen lähestymistapaan roolipelien saralla. Nyt puhutaan totaalisen avoimeen maailmaan sijoittuvasta massiivisesta teoksesta. Ehkä jopa liiankin massiivisesta ja kädestä pitelemättömästä taidonnäyteestä ropejen saralla. Samalla tämä teos on varmasti ehkäpä se viimeinen todella suuri roolipelieepos jo edesmenneelle konsolisukupolvelle.

Graafinen anti ei ehkä vedä vertoja alan kaikkein massiiivisimpiin efektitykityksiin mutta maailma on realistisen uskottava ja hienoa pohjoista fantasiaa tarjoava. Vaihtelua riittää ruskaisista lehtimetsistä, synkkiin kuusistoihin ja välillä voi liian kesäisten maisemien keskeltä sukeltaa lumiselle tundralle. Pelin äänet ovat uskollisia tarinalle ja musiikkiraita on eeppisiin mittoihin paisuvaa pauahantaa. Pelasin oman pelini vain ja ainoastaan Xlaatikkolle tarkoitetulla ohjaimella enkä edes kaivannut näppäimistö ja hiiri parivaljakkoa. Mikä on saavutus sinänsä roolipeliltä.

Pääjuoni on eeppisyydessään vertaansa vaille ja pääjuonesta poikkeavat sivujuonetkaan eivät jää kakkoseksi, tarkoitan lähinnä kiltatehtäviä ja "jumalten" palveluksessa seikkailemista. Löytyyhän näiden parempien tehtävien lisäksi myös tusinoittain niitä tyypillisä poimi 10 metsämarjaa, tapa 13 sutta tai louhi 5 kultakimpaletta tehtäviäkin, mutta niitä ei halutessaan tarvitse huomioida ollenkaan. tietenkään tehtävärakennetta ja muuta yleissälää ei ole keksitty todellakaan uudelleen tässä pelissä vaan kaikki on jo tuttua edellisistä roolipelisarjan osista. Kaikkea sitä vain on yhtenäistetty ja parannettu entisestään. Eli joillekkin tämä voi tuottaa tietyiltä osa-alueiltaan pettymyksen.

Alussa tarina ja ympäristö ja mahtava tarinankerronta suorastaan huumaa mielen, mutta kun olet pelannut sen 150 tuntia alkaa vastaan kävelemään ärsyttävyys jos toinenkin. Eniten minia häiristi skyrimin maassa riehuva sota jota ei muuten huomannut ko kaupunkilaisten puheissa, muutamissa penissä sotilasleireissä kummankin puolella ja valinnassa joko vapautta skyrimi tai orjuuttaa se keisarin nimissä. No valitsit sitten kumman puolen tahansa niin sotatehtävissä on jonkin aseteen yhteenoton makua, mutta muutoin et oikeastaan ole koko sotaan mitenkään sidottu. Toiseksi ärsyttävin seikka on tehtävien perässä juoksentelu. Toisinaan kun saat jonku tehtävän niin sen kohde on ihan toisessa päätä karttaa. Tokihan voit kävellä tai ratsastaa sienne saakka maastoa tutkien, mutta jos sinulla on myös mahdollisuus pikamatkustaa lähemmäksi kohdetta kumman valitset? parin tunnin samoilun vai yhden napinpainalluksen karttanäkymässä. Ajoittain myös vastaan tuli ikäviä bugeja joista eteneminen vaati tallennusten latailua ja uudelleenyritkisiä kun kyseinen npc-hahmo ei toiminut toivotulla tavalla. Toisinaan koneeni teki täystiltin ja se piti käynnistää uudelleen.

Viosta, puutteistaan ja uudelleenkierätyksestään huolimatta minun täytyy julistaa Skyrimi tämän pelisarjan parhaimmaksi tuotokseksi ja toivoa sopii että näinä tulevina muuttuvan pelibisneksen aikoinakin saadaan aikaiseksi jotaikin yhtä hienoa. Olet todellakin ansainnut kruunusi ja paikkasi kaikkien aikojen myydympien pelien top 20-listalla. Skyrim onkin ainoa roolipeli joka on päässyt tuohon lähinnä kasuaalipelaajien pelilistan ytimeen.

Pelaan myös mielelläni pelin lisäsisisällöt ja jaan omat mielipiteeni niistä tänne.

Arvosana: 9 +++, piirua vaille 10 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Ghostbusters Sanctum of Slime

Alusta: PC

Muut alustat: Xpox 360, PS 3

Julkaistu: 2011

Meidän kaikkiean kasarilasten muinaismuistoja kaivellaan nykypäivänä suunnassa jos toisessa. Ghoustbusterselokuvat ovat nykypäivänä kumpainenkin lievästä kulttileimasta nauttivia teoksia, vaikka niiden anti onkin paikoitellen hölmöä ja sen ajan erikoistehosteet eivät nykypilttejä hätkäytä muulla ko heikolla tasollaan. Mutta voi pojat, voi pojat miltä ne näyttivätkään silloin joskus. No joka tapauksessa viime aikoina on tullut klassista kamaa vanhoille parroille pelattavaksi aiheesta ja aiheen vierestä. Tällä kertaa kohdeyleisöä pidetään pilkkana.

Noin vuosi sitten pelaamani haamujengeily oli puutteistaan huolimatta ihan hyvä haamujengipeli, joka viihdytti koko kestonsa ajan. Tämä tapaus puolestaan haparoi pimeässä. Ensinnäkin ikoninen nelikko ei esiinny ko sarjakuvin asetelluissa juonipätkissä ja itse kummitusjahdin hoitaa keltanokkajengi. Sarjakuvaosio on ehkäpä pelin parasta antia ja se antaa näennäisesti suurehkon juonikehityksen lähes olemattomaan peliin. Paitsi ettei minulle ainakaan uponneet kuvinkaan hyvin uuden nelikon vitsit joita näki sekä sarjakuvajuonessa että kesken itsensä varsinaisen toiminnan. Jopa Pulttibois taitaa vetää pitemmän korren huumorin saralla.

No entäpä se itse toiminta. Tarkoituksena on ottaa hallintaan yksi uuden nelikon jäsen ja pelata kentät läpi. Hahmot eivät käytännössä eroa millään tavalla toisistaan, paitsi että joukossa on kaksi valkoista miestä, yksi musta mies ja valkoinen nainen. Pelatessa he kaikki omaavat tasan samat jipot. Kentät ovat tylsiä ja niitä on vähän. Pelissä on vain 12 tasoa ja niistäkin muutamaa kierrätetään. Eteneminen tapahtuu samalla kaavalla, ensin mennään huoneeseen jonkin ajan päästä aaveet ilmestyvät ja ne räiskitään haamujengitapaan, tämän jälkeen on pätkä käytävää jonka varrella ei tule mitään vastaan ja sitten taas tyhjennetään huone. Väliin tosin päästään matsaamaan pomohaamujen kanssa, nämä sentään ovat vähän haastavampia tapauksia, mutta nekin vain lähinnä umpityhmien ai-kavereiden vuoksi.

Ulkoinen anti on ihan ok tämän butjettiluokan peliin ja autoräiskintäosuudet kaupungin kadulla olivat jopa ihan näyttäviä. Äänimaailmakin toimii ja haamujengin nimikkobiisi on saatu mukaan. Ohjaaminen sujuu vaivattomasti muilta osin, paitsi kavereiden elvytys on aika nihkeää touhua. Tekoäly vihollisten osalta on tasoa hakkaa päälle. Sen toki vielä sietää, mutta ne kavereina pyörivät "apulaiset" saisivat minulta kaikki koivuniemen herraa oikein olan takaa jos olisivat alaisiani. Nimittäin tumpelompia ai-kavereita saa jo hakemalla hekea pelihistorian aikaisemmista vaiheista. Kaiken kukkuraksi viholliset tunkevat aina ohjastettavan päälle ja npc-hahmot saavat toikkaroida rauhassa miten haluavat. Siitäkin huolimatta ne tapattavat itsensä tai tiimitoverinsa käsittämättömän tumpelolla tavalla.

Peliä olisi ilmeisesti läpäisyn jälkeen tarkoitus netissä hakata neljän hengen co-optiiminä, mutta eipä oikein innostanut näkemäni perusteella. Lisäksi olisi myös saatavilla noin 2 euron DLC-sisältö, mutta kuka hullu sen nyt menisi ostamaan.

En oikein suosittele tätä peliä kenellekkään, en edes elokuvasarjan todellisille faneille.

Arvosana: 3 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Peli: Nation Red

Alusta: PC

Muut alustat: Käsittääkseni ei muille alustoille.

Julkaistu: 2009

Nation Red on yllätys yllätys taas yksi zombibombikombipeli. Näin aluksi täytyy todeta ettenpä ole yhtä pelimäistä tapausta ihan viimeaikoina nähny. Tässä ei nimittäin ole mitään tarinantynkää ja toimintakin rajoittuu pienille areenoille. Tarkoituksena on lähinnä selvitä valtavista määristä kuollutta lihaa tuliaseita, lyömäaseita ja räjähteitä käyttämällä.

Pelaajan valittavissa on itselleen mieluisin soturi muutamasta vaihtoehdosta. Tämän jälkeen voikin suunnata harjoituskentille. Vapaapeli, barrigadit ja selviytyminen ovat hyvää harjoitusmateriaalia. Puolestaan se niinkutsuttu tarinatila on vain tylsää junnaamista 18 kentässä yhä uudelleen ja uudelleen saavutusten avaamisen toivossa.

Varsinainen porkkana löytyy moninpelin puolelta, kunhan löytää mileistä peliseuraa. Omaksi onnekseni tämän pelin parissa näytti pitävän majaansa vatipäitten armeija joka ei innostanut pitkäkestoisempaan kalmojahtiin. En tosin ole muutenkaan erityisen innostunut tällaisesta adhd-räimeestä.

Audiovisuaalien ilme on sellaista paskaisenharmaata joka osa-alueelta, muttei haittaa itse pelaamista. Eipä tämän tarkoitus ole loistaa sillä osa-alueella vaan sujuvassa toiminnassa. Ihan suositeltavan oloinen pieni zombinlahtaus erittäin hektisen toiminnan ystäville, mutta sitä syvällisempää maailmanlopun meininkiä tämä ei edusta.

Arvosana: 8 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Dead Horde

Alusta: PC

Muut alustat: Ei tietoa

Julkaistu: 2011

Dead Horde on kuin paluu lapsuuteni toiminta-ammuskeluiden pariin. Ylhäältä alas kuvattuja räiskyttelyjä en ole noiden muinaisten koneiden jälkeen pahemmin pelaillut tai edes nähnyt muutamaa taktisempaa viritelmää lukuunottamatta. Enpä erityisesti pitänyt tämän tyylilajin ammuskeluista silloin lapsenakaan, enkä näköjään ole iän mukana muuttanut merkittävästi kantaani. Toisaalta tämä pienen pudjetin hiukan huitaisten tehty peli ei ole paras mittatikku. Ei pidä koko tyylilajia naulata ristille vielä tämän perusteella.

Indiepelit ovat eräänlainen voimavara jolla voi luotsata vesiä jonne AAA-pelifirmat eivät uskalla. Osa materiaalista ammentaa ideansa menneistä ajoista ja toiset puolestaan kehittelevät jotakin aivan uutta. Se ei toki silti tarkoita sitä että jokainen indiepeli olisi intuition riemuvoitto. Loppujenlopuksi indieskenessä on lähes yhtä monta harha-askelta kuin osumaakin ja vain harva on napakymppi. Dead Horde on ideatasoltaan varmasti ihan hyvä, mutta toteutuksessa on toivomisen varaa.

Pelin päätarkoitus olisi co-opata yksinkertaiset kenturat ja se sujuu turhankin nopsaan kaverin kanssa rellestäessä. Yksin puolestaan hapuillaan pimeydessä ja koitetaan taaksekäsin liukujuosten tulittaa aseilla niin perkeleesti. Yhden tai muutaman perussairastuneen (zombien) ampuu kädenkäänteessä, mutta isomman ja nopeamman joukon kanssa selviäminen on hiukan arpapeliä, puhumattakaan vielä isommista erikoisörmyistä. Eikö olisi ollut mielekkäämpää että selviäminen on omasta taidosta tai taitamattomuudesta kiinni, eikä siitä miten peli tilanteen arpoo osaksesi. Pientä taktista etua antavat erityyppiset aseet joihin voi ostaa parannuksia ja rajallinen määrä kranaatteja. Kranujen oikeasta ajoituksesta on väliin selviäminen kiinni.

Kraafinen anti on pienjulkaisuksi ihan hyväksyttävää tasoa vaikka lievästä suttuisuudesta silmät tahtovatkin alkaa vetistämään pitemmän pelisession aikana. Visuaalisesti ehkä antosinta oli taskulampun valokiila pimeillä kujilla vaikka Alan Faken sfääreihin ei päästykkään. Äänet eivät yllä ihan toivotulle tasolle edes indiemittapuulla. Ellei sitten pidä suuren luokan kuunteluelämyksenä muutamaa ajoittaista örähdystä ja munattomia pyssyn säksätyksiä. Ohjaus toimii pääosin hyvin, mutta ukko tuntuu koko pelin ajan vain päälle liimatulta paperinukelta joka ikäänkuin juoksuliukuu tai paremminkin sanottuna luistelee kentät läpi. Lisäksi välilyönnistä tapahtuva kierrähdyssyöksy tuntui jotenkin turhalta toiminnolta jolle en kokenut kovinkaan suurta tarvetta koko pelin aikana.

Yhteenvetona voisin summata että kyseessä on liian tasapaksu tapaus joka yrittää ratsastaa zombibuumin varjossa ja toivoo jonku onnettoman raottavan kukkaronnyörejään. Kyllähän tämän pelaa ihan mielellään mutten usko palaavani tämän ääreen toiste ja parempiakin zombeiluja löytyy niitä haluaville.

Arvosana: 4 (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Peli: Angry Birds Seasons tilanneraportti

Alusta: PC

Muut alustat: Lähes kaikki muut laitteet paitsi taskulaskin.

Julkaistu: 2010

Jo vähän varttuneempaan ikään päässyt kärtylintuilu on näköjään vielä 2014 päivittänyt itseään ja kenttiä onkin tätä nykyä aikamoinen määrä. Nimittäin viime pelikerrasta onkin jo aikaa ja sen jälkeen on sisältöä tullut kiitettävästi lisää. Joten pelailu jatkui halloweenin, joulun ja muun kivan teemailun merkeissä useampanakin iltana. Perusvarma laatu takasi viihtyvyyden ja edellenkin oli kiva metsästää sitä kolmatta tähteä jotta saa täydet pojot.

Eli jos omistat myös tämän pelin ja et ole sitä pitkään aikaan räpeltäny ja pidät lintuenergiasta voit kokea iloisen yllätyksen uudelleenasentamisen jälkeen. Nimittäit ritsailua riittää useammaksikin hetkeksi. 16 teemaa pitävät täästusti siitä huolen.

Arvosana: Tilanneraportti, ei arvostelu (asteikolla 1-10)

Arvosteluni perustuu omaan mielipiteeseen ja yli kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand