IRC-Galleria

Lupasin tänään kirjoittaa rakkaudesta ja haluan pitää lupaukseni, sillä maailman kaikista asioista juuri rakkaus on se, mihin haluan uskoa. Se on minulle asia, joka pitää minut hengissä ja saa minut näkemään kauneutta ympärilläni. Rakkaus on minulle kauneutta eikä mikään muu ole yhtä merkittävää.

Entäpä, saatat nyt kysyä, hyvä potentiaalinen lukijani, mitä sitten on se rakkaus? Onko sitä ylipäätään olemassakaan? Vai onko kyseessä puhtaasti hormonaalinen reaktio? Onko se, mitä nimitämme rakkaudeksi vain hermosolujen kemiallista kommunikaatiota? Tähän voisin vastata, että mielestäni kyse on yhdestä ja samasta asiasta. Kun kirjoitan rakkaudesta, tarkoitan muutakin kuin sitä puhtaan seksuaalista tunnetta, joka vetää kahta toisilleen sopivaa henkilöä puoleensa houkutellen heitä lisääntymään keskenään intohimon seireenilaululla. Rakkauden typistäminen yksinomaan seksuaaliseksi himoksi olisi järjetöntä elämän rajoittamista; sen kohokohtien kieltämistä.

Rakkauden määritteleminen tuntuu vaikealta ja turhalta. Ellei ole sitä itse koskaan kokenut, ei varmastikaan voi tietää, mitä se tarkoittaa. Rakkaus on se hetkellinen leimahdus ystävän katseessa, ohikiitävä ilme, joka välittää enemmän viestejä kuin mikään määrä sanoja - katse, joka viestii: "Me kuulumme yhteen." Hapuilen sanoja ikään kuin liikkuisin pimeässä, ja silti minun on sanottava, että olen saanut osakseni enemmän rakkautta kuin voin edes käsittää mahdolliseksi. Ei minussa ole mitään erityistä, ei mitään sellaista, jonka vuoksi ansaitsisin rakkautta. Rakkaus on lahja, joka annetaan toiselle pyytämättä, odottamatta vastalahjaa. Rakkaus houkuttelee luottamaan ja rakastamaan takaisin.

Koristellessani joulukuusta oivalsin, mitä se minulle perimmältään merkitsee. Se on rakkauden puu, jokainen omituinen epäyhteensopiva koriste täynnä muistoja sen antaneensta, kenties jo edesmenneestä rakkaasta: aiemmin tänä vuonna poisnukkuneesta naapurista, jolla oli tapana tuoda meille joka joulu kauniita käsintehtyjä koristeita; lapsuudenaikaisia koristeita edesmenneen perheystävämme köyhästä lapsuudenkodista. Ei, se outo kokoelma kimmeltäviä palloja ja jo hohtonsa menettäneitä, puoliksi risaisia koristeita ei enää koostu esineistä, se koostuu rakkaudesta, muistoista, tarinoista. Joulupuu on tarinoiden ja muistojen puu ja joka kerta kun katson sitä, näen muistoissani monien silmien katsovan minua rakkaudella.

Mitä toivoisin joululahjaksi? Rakkautta. Mahdollisuutta rakastaa ensi vuonna ja kenties saada osaksenikin lämpöä ja välittämistä.

Huomenaamuna herään toivottavasti seuraavan kerran rakkauden kosketukseen pienten käsien kietoutuessa ympärilleni ja suurten kirkkaiden silmien katsellessa omiani samalla kun korvissani kaikuvat suloiset sana: "Äittä, minä lakastan sinua."