Tänään olen miettinyt sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Huomasin hämmästyksekseni, miten tärkeitä unelmat ovat minulle, kun pelkäsin hetken menettäväni osan niistä. Olen aina haaveillut muutosta maalle johonkin ei-liian-hyväkuntoiseen omakotitaloon, johon kuuluu suuri puutarha täynnä käkkyräisiä sammalpeitteisiä omenapuita ja tilaan, johon tehdä dendrologisia istutuksia. En tiedä, kenen kanssa jakaisin tämän unelmakotini ja mikä hänen unelmansa olisi, mutta toivoisin, että se olisi joku sellainen henkilö, jolle unelmani ei olisi yhdentekevä, tai ainakaan vastenmielinen. Pienen hetken ajan - muutamia viikkoja - pelkäsin, että unelmani maallemuutosta *jonain päivänä* olisi mahdoton. Pelkkä ajatus unelman pirstoutumisesta riitti lannistamaan. Huomasin, että tuo kaukaisen tulevaisuuden haavekoti oli minulle henkinen idylli, johon pakenin. Se oli onnen symboli, eikä sen saavuttaminen ollut niinkään tärkeää kuin mahdollisuus saavuttaa se.
Miten tärkeää on voida jakaa unelmansa elämänkumppaninsa kanssa? Itse haluaisin kumppanin, joka ymmärtäisi, miten tärkeää kauneus minulle on - eikä mikä tahansa kauneus, vaan se, jota kohti olen hapuillut näissäkin kirjoituksissa. Kaipaisin jotakuta, jolle olisin kaunein, tai joka voisi hahmottaa minut rakkaana ja kauniina, edes ohikiitävän hetken ajan. En minä halua omistaa ketään enkä täyttää kenenkään maailmaa, mutta haluaisin, että voisin edes hetken täyttää jonkun ihmisen tarpeen ihmisyydelle ja läsnäololle.
En usko, että se on mahdoton toive.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.