IRC-Galleria

Neuvolan viimeinen Lääkärikäynti oli tänään ja kiva mieli jäi!

Paino : +900g viikko
Verenpaine: 116/84
Hemoglobiini: 124
SF-Mitta: 33cm (eri mittaaja ku normaalisti että mittas mun mielestä kyl ihan eri kohdin)
Kohdunkaula: Pehmeä, sormelle auki (paitsi ihan kohdunsuu kiinni) ja kaula jäljellä enää 1,5 cm. ' normaalisti sen 3cm =)

Eilen oli aamulla 9,10 ultra. Aamupäivällä valittelin jo että onpas huono olo ja mahaaki vähän vääntää. No sitten lähdettiin ultraan ja siellä olikin maailman ihanin ultratäti. :) Ultrailtii ja Vauva on pikkunen rääpäle. Painoarvio 2,2 kiloa ja viikkoja siis 35+6. syntymäpainoksi arvioitiin "kolmisen kiloa, voi olla kyllä allekkin" LA:han mennessä. Menis siis vähä yli niin sais vähä lihaa luidensa päälle.
Sitten KYsyttiin vielä että Voiko sanoa sukupuolta kun tuntuu ihan liian ihmeelliseltä että ois oikeesti tyttö kun isinsä suvusta niitä tyttöjä ei ihan löydykkään. Kätilö alkoi nauraa vaan ja sanoi että "NO JOS TÄSTÄ POIKA SYNTYIS olis kyllä yks maailman seuraava IHME" :D Ja sitten kiltisti selosti että siinä näkyi hienosti häpyhuulet,mitkä äiti ja isikin erotti. :) Ylpeä tuleva isi oli kun naantalin aurinko.( Ja Tänään sitten ilmestyi vaatekaappiin taas vähän LISÄÄ vaaleanpunaista kun isi vähä shoppaili) Sanoi se sit ittekin että "Joo nyt kyllä mäkin uskon ,enkä sano enääet näillänäkymin tyttö VAAN ETTÄ TYTTÖ" :D 3 lääkärie (eri) siis varmistanut että tyttö ja nyt näkyi hienosti häpyhuuletkin. :) <3<3<3

Päästiin sitten kotiin ja mulla huono olo alkoi tekeen ikävää comebackiä... Päätin mennä unille jos helpottais. Myöhemmin tuli Panukin nukkumaan hetkeksi kainaloon ja kun siitä sitten tunnin päästä herättiin herätyskelloon niin ihmettelin että "mulla on kulta sormenpäät ihan puuduksissa ja vaan osa peukaloa tästä oikeesta kädestä?". Panukin totesi saman kun minä että varmaan vaan maannut sen päällä niin siksi puutunu. HOipertelin täristen vessaan ja menin takasin sänkyyn ihmettelemään outoa oloa ja Panu lähti töihin. Huomasin ittekin että nyt ei ihan kaikki ollut kohdallaan. VÄsytti kuitenkin vielä niin jatkoin päiväuniani.

Heräsin siitä tunnin päästä kun panu soitti, päätä särki hullunlailla ja mumisin vaan sinne puhelimeen "mm" vastauksia unen pöppörössä. Sitten menin vessaan ja matkalla kylmä todellisuus hiipi tajuntaan. EN TUNTENU KASVOJENI VASENTA PUOLTA ollenkaan! Kieli oli ihan veltto ja turvoksissaki tuntui olevan ja naaman vasenpuoli (ei siis se millä olin nukkunut) oli kokonaan puutunut. Kauheeta kun yritin koskea käsillä ja en tuntenut sitä ihoa kuin sormissa. Lähetin panulle viestin paniikissa kun tiesin että on töissä. Ihemettelin kun en saanu näppäimiä painettua alas ja tekstaaminen oli vaikeeta ja en nähnytkään ihan kunnolla. En löytäny silmälaseja vaikka tuijotij yöpöytää(siinä ne kuitenkin oli nenän edessä). Panu soitti perään että "mä en kulta saanut mitään selvää mitä sä laitoit viestillä?" Sit tajusin vasta kun aloin puhumaan: ainoastaan epäselviä sanoja, muminaa ja ihan sekavia sanoja alkoi tulemaan. Aivot ei toiminu yhtää. Mietion jotain ykinkertaisia sanoja kuten "jotta, ja, enkä" Jotain mitä siihen väliin piti tulla kun puhuin mutten saanut niitä yhtää mieleeni. Ihan kun en olisi enään osannut suomea ollenkaan enkä mitään muutakaan. Kiljuin vaan puhelimeen "en mä pysty,auta, selitän ihan pimeitä,en pysty koiria ulos" Ainoat mitä suustani sain. Kuulosti että olisi ollu kyseessä katkennu viesti. Sitten Soitin äidilleni itkien paniikissa ja Äiti käski heti sairaalaan, en oisi varmaan edes tajunnut mennä jossei äiti oisi käskenyt niin topakasti. odottelin puoltoista tuntia Anoppia ja hänen miestään vaikka oisi pitäny mennä heti ambulanssilla vaan... Siinä puolentoista tunnin aikana hitaasti pystyin taas puhumaan pikkuhiljaa ja turtuneisuus alkoi hävitä mutta pääkipu koveni sietämättömäksi.

Oltiin jorvilla joskus 17.45 Ja heti kysyttiin vastaanotossa kun sain selitettyä tilanteen että "Kuinka pitkällä oot raskaana?" Vastasin että 36 viikkoa tasan. Ja sit istutettii pyörätuoliin aj vietiin juosten pitkin käytäviä tutkimushuoneeseen. En tajunnut mitää olin vaan väsynyt ja tuskainen pääkivun kanssa. ALoin olla ihan muissa maailmoissa. Lääkäri teki Neurologisia testejä ja en ihan osannut jalkaa laskea polvelle ja refleksit toiselta puolelta ei ihan toiminut toivotusti. Lääkäri kulmat kutrussa vaan sanoi että "kuule meillä on neurologian poliklinikka tuolla meilahdessa nyt ja sinne sut pistettäis nyt neurologille mielellään". Katoin vaan heiluen siinä pedillä istuen että "ai joo mä soitan anopille että soittaa kyydin sinne". Lääkäri kattoi mua kun hullua: "eikun kyllä me joudutaan laittaa sulle tippa ja meet ambulanssilla". En tajunnu edes kysyä miksi olin vaan et "juujuu" ihan tokkuroissani.

Ambulanssi tulikin äkkiä. Ambulanssissa höpöttelin hetken sen toisen miehen kanssa, anoppi istui etupenkillä kun Panu oli töissä niin hän oli edes mukana. Seuraili se toinen hoitaja mun tilannetta siinä ja yhtäkiä meni käymään siellä edessä. HEtkenpäästä höpöttelin ihan muissa maailmoissa että "oho joku on nyt tosi kipee ku jossai viedään ambulanssilla pillit soiden". Olin jo niin Sekasin etten edes ymmärtänyt että muahan siinä vietiin pillit viheltäen päin punasia tuhatta ja sataa. Oli kuulemma jotkut "sinus rytmit ja happisaturaatiot yms vähän alkaneet mennä huonon suuntaan". Jostain syystä katsoin vähän kieroonkin. Anoppi kertoi tänään että se toinen ambulanssimies oli sanonut sinne eteen että "eipäs muute sit jäädäkkään liikennevaloihin vaan painat sitä kaasua vaan ja kovin"

Meillä meni alle 10minuuttia että oltiin Jorvista ajettu meilahteen. Siinä sitten Menetin ajantajun kokonaan kun otettiin verta paljon ja ihmisiä tuli ja meni ja neurologi teki testinsä, missä olin taas ihan hakoteillä... Oli kyllä mukava neurologi kun ymmärsi vaikka olin sekasin kun seinäkello. Sain tosiaa panadolia melkoisen tujut annokset sielä,muttei niistä ollut apua. Yhtäkkiä kello oli jo Kymmenen ja Panu tuli huolestuneena paikalle. JA sitten kuulemma mua oltiin viemässä magneettikuvaukseen. "SIIHEN PUTKEEN?!?! kiljasin hysteerisesti. Mulla siis aivan hirveä ahtaanpaikan kammo. Ihana hoitaja ymmärsi tilanteen hyvin ja alkoikin valmisteleen mulle varsin tujua lääkesatsia. Sielä tuubissa ku piti olla se puol tuntia-45 min. Sainkin sitten hyvän satsin rauhottavia ja kipulääkettäkin. Siellä magneetti kuvassa sitten makasin siellä putkessa ja sain kuunnella kuulokkeista Radio aaltoa. Olin ihan pakokauhun vallassa silmät kiinni siellä putkessa ja onneksi tuo pieni tyttösemme tuolla mahassa meuhkasi sellaista tahtia että siihenkin keskittyi ihan hyvin. Ois tehnyt mieli huutaa ja kiljua ja tulla ulos sieltä mutta rauhottavat teki vähä olon sellaiseksikin että makasin vaan rentona ku veltto spagetti... Lopulta se sit oli ohi ja kehuivat kovin että maltoin olla kun näkivät että mä oikeesti pelkäsin sinne menoa.

No loputtomalta tuntuneen ajan jälkeen 02.00 Maissa mulle ilmoitettin ettäö kyseessä on ollut lievä aivo infarkti ja ottavat mut osastolle tarkkailuun. Ensimmäisenä sanoin että "en mä tänne jää, onkso pakko?" Säikähdin että joudun jonekki pimeelle osastolle yksin keskellä yötä ja panu ei voi tulla mukaan. "Jos et jää niin ei voida tarkkailla sinua kun sinulla on isommankin aivoinfarktin riski". Siinä vaiheessa tajusin ittekin että ei ollutklaan ihan pikku juttu. Vähän sumussa olin ollu koko päivän ja illan. Eikun vaatteet päälle ja osastolle...

Kävelin sitten koko yön pitkin käytäviä kun en pystynyt nukkumaan siellä kuumassa huoneessa. Ihmiset tuijotteli että miksi joka on maha pystyssä neurologian poliklinikalla. Kukaan ei kysynyt kuitenkaan mitään. Pääsin loppumattomalta tuntuneen ajan päästä 15.00 Kotiin tänään. Nyt sitten vuodelepoa ja ei saa matkustella mihinkään pitkälle ei edes kahden tunnin ajomatkan päähän ja siivous ja kodinhoito jäi nyt vaan panulle... :( Vauvalla kuitenki kaikki hyvin ja liikkuukin erinomaisesti. Äiti vaan on tosi väsynyt...

Halusin selventää kun kaikki kyselee ja ent soiaa jaksa hirveesti nyt muuta kun vaan kulkea, vessa,suihku, makuuhuone väliä. Panukin käytännössä kattoen kantaa ruoan mun nenän eteen...

Onneksi selvittiin lievin vammoin kuitenkin

(pahoitteluni etten osaa kirjottaa iha oikein tänäänkään)

Ummetusta, raskausarpia, liikakiloja, selluliittiä... :D KAIKKEA LÖYTYY :D
Noo ei se mitään lisätään siihen ne kaikki kivut sun muut niin siinä meille normaaliraskaus paketissa. :D Paitsi mulla tuo verenpaine tauti puhjennu siihen päälle. Mutta no mitä vaan pikkusen eteen. :)

Kun tänään huomasin että enään 5 viikkoa laskettuun aikaan, aloin miettimään että pianhan minustakin tulee äiti. Sitten ajatukset siirtyi viime kesään. Mitä tein viime kesänä? Kyllä olin raskaana ja elokuussa en sitten enään yhtäkkiä ollutkaan. "No eipä täällä kyllä enään sydän lyö" totesti lääkäri antoi lääkket kipuihin ja lähetti kotiin. Asia jäi sikseen en halunnut puhua siitä kenellekkään.
Muistan hyvin kuinka pirun kipeää teki kun kaikki tuntui ympäriltä raskautuvan ja paidat oli edelleen yhtä sopivia siitä kohdin missä olisi maha kuulunut jo kasvaa.

Kihloihin elokuussa ja kovaa vauhtia alettiin suunnitella häitä. Ostettiin puvut, varattiin juhlapiakka, kirkko ja melkein pitopalvelukin. Sitten vasta tuli kysymys mieleen: "Missäs on muuten mun menkat?" Panullekin siitä mainitsin ja sieltä tuli sama lause mitä ajattelin jo ittekkin "sen elokuun jälkeen sun kierrot on ollu ihan sekasin, joku häiriö taas varmaan. Tuskin sen kummenpaa". Illan mittaan aloinkin sitten asiaa ajateltuani bongailemaan jos mitä raskausoireita; Oli lämmöt koholla, vilutti vähä ja oli vähän sellainen olo. Sellaisen olon vain tuleva äiti voi tunnistaa. Tissitkin oli ihmeen kipeet. Mielessä kyllä kävi että ÄH no tuskin tässä mitään on kierrot vaan heittää. Mutta joku sisälläni sanoi että nyt jotain on erilailla.

Aamulla nousin yhdeksältä ylös jo ennen kelloa ja annoin panulle pusun ja kuiskasin korvaan: "Käyn hakemassa ärrältä sellaisen halvan raskaustesti paketin, tuun kohta takaisin". Käytännössä katsoen juoksin melkeen sinne ärrälle sydän pamppaillen ja takaisin kotiin. Panukin heräsi kun kolistellen tulin sisälle ja syöksyin vessaan tikun kanssa. Sitten vaan testailemaan.

Luin ohjeet huolellisesti , vaikka osasin ne tohon aikaan jo varmaan ulkoa edellisen kerran ja miljoonan negatiivisen testin myötä. Sitten dipattiin sitä tikkua virtsaan ja samantien tuli kaksi hailakkaa viivaa. "no toi toinen varmaan tosta häviää niinkuin aina ennenkin" ajattelin ja menin koneelle. Jotenkin kyllä sydän pamppaili ja kahden minuutin päästä juoksin takaisin. 2 VIIVAA ja rubiinin punaisia! "Eihän?!" Sanoin ääneen ja juoksin panun kaulaan ja puhkesinkin hysteeriseen itkuun. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin että Panu säikähti että joku on tyyliin kuollut tajusin näyttää tikkua sillekin. Voi sitä hymyä. 2 lisätestin jälkeen se oli edelleen positiivinen. Ja kun yksityisellä tehty varhaisultassa Lääkäri sanoi että "No juuri ja juuri sydän lyö, on kyllä tosi heikon oloinen alkio ja ihan kohdun suulla roikkumassa. En kyllä hirveän paljon toiveita asettelisi. Taitaa olla vain päivistä kiini että tuo syke lyö". Tuntui että maa olisi hävinnyt jalkojen alta ja ensimmäinen ajatus oli "EI taas"

Meni viikkoja ei vuotoa. Mutta oli kipuja ollut. Oli niska poimu ultra ja down seula. Kätilö sanoi että "katsotaas millainen pieni sieltä löytyy" totesin kylmästi vain että: "no tuskimpa mitään" ja katsoin muualle. En edes halunnut tietää ,en kuulla samaa uutista taas. Mutta sitten: "No onpas vilkas kaveri ja ei kyllä yhtään turvotusta niskassa!". TOtta se oli. Sielä pieni sydän pumppas 170 lyöntiä minuutissa ja oli hyvin vilkas vauvan alku. Itku pääsi niin multa kun Panultakin. Saatiin monta kuvaa.

Meni taas viikkoja ja sitten oli naistenpäivän aamu. Panu piti kättä mun mahalla ja yhtäkkiä sen ilme kirkastui: "SE POTKII" Isikin tunsi vihdoin. Pian oli rakenneultran aika.

Rakenneultrassa oltiin käytännössä katsoen jo varmoja että tulee poika. Monet kyllä väitti tyttöä. Panun suvussa kun tyttöä eio ole ollu esikoisena 57 vuoteen. AINA tullut 2 poikaa vähintään ensin. Kätilö sitten sanoikin että "kyllä se näyttäis siltä että teille tulee esikois tyttö" Ja Juuli itki taas :) Saatiin epäselviä kuvia taas paljon. Lapsi kun oli vähän vilkas.

Nyt on Kulunut jo viikkoja monta ja tuo meidän pieni ihmeemme jo kohta syntyykin. Äiti ja isi ei malta odottaa. :) Viis siitä että on raskauden aikainen verenpaineen nousu ja olo ei ole kovin kehuttava aina kun turvotusta on 2 plussaa,mutta maha on pieni niinkuin vauvakin ja huimaa. Mitä vain pienen eteen. :)

Kiitos jos luit. :)

Tarttui matkaan tälläinen!!

http://www.lastentarvike.fi/images/Tuotekuvat/Large/MC08_CabrioFix_velvetmorning.jpg

ALunperinsuunnitelma tosiaan oli kyllä mennä isosti naimisiin 13.6 mutta kun elämää ei voi ennustaa ja kaikkien järjestelyiden lomassa tein positiivisen raskaustestin joulukuussa 2008. Suunnitelmat menikin uusiksi. Päätettii mennä naimisiin kirkossa edelleen kaikkine sukulaisinemme 12.6.2010.
Haluttiin kuitenkin että lapsi syntyy avioliittoon ja maistraatissa lupauduimme toisillemme 12.6.2009 Ja isot häät on edelleen silloin kuin pitikin ettei niitä ole peruttu. Sitten on vaan se kirkollinen vihkiminen. Tämä oli meidän mielestämme kaikkein järkevin ratkaisu.

Vihkiminen itsessään oli tooosi nopea mutta olimme etukäteen kirjoittaneet "häävalat" toisillemme ja omani tuotti kieltämättä aivan hirveesti vaikeuksia,mutta sain kirjotettua. ja sain sen luettuakin kädet täristen ja hyvä kun kimppukaan pysyi käsissä tai se paperi. Panullakin tuli ihan kyyneleet silmiin.
Kun tuli Panun vuoro lukea omansa sieltä suusta tulikin sellaiset sanat ettei kyyneleillä ollut määrää ja haluan sen teille muillekin jakaa:


"Ei se ole niinkään hetki parhain, vaikka ehdottomasti ihanaa, kun tulen töistä kotiin. Ei se ,että kotiin tullessani, koiristamme ohi päästyäni, olet siinä ja halaat pois kaipauksen.
Ei se ole hetki sekään,kun maataan sohvalla, syödään, jutellaan, rentoudutaan, katsotaan televisiota, ollaan vain kahdestaan.
Vaan hetki kun herään. Ulkona on hiljaista,kotonamme rauhaisaa - koiratkaan eivät hievahda.
Se hetki , kun herättyäni näen sinut vierelläni ja ymmärrän, että aina uuden päivän valjetessa olet yhä siinä.
Ja nykyään, tuona hetkenä, näen siinä vierellä myös yhteisen lapsemme - yhä uudelleen ja joka päivä- vatsassasi kasvamassa, vaikka aamuisin hänkin niin hiljaa ja hievahtamatta.
Niin lyhyt hetki kuitenkin. Joskus sekunnin, joskus minuutin vain olen ja teitä silloin aamuisin katselen. Niin lyhyt on se yksi hetki, minkä vuoksi niitä yhä enemmän ja enemmän haluan. Siksi ja silloin sinut haluan- jokaikinen hetki. Joka hetki sinua rakastaa"


Tän jälkeen tuli sitten se pusu ja voin vakuuttaa että kyynelillä ei ollut rajaa ei anopeilla, ei mulla. Jopa vihkijän silmänurkkaa korsti kiiltävä kyynel ja hänkin totesti että olipa kaunista ja kirjoittiko Panu sen ihan itse. :)


Rakastan sinua Rakas mieheni <3

Tässä miettinyt että minkäköhän sorttista rintapumppua kannattais hankkia jos tarvetta tulee. Kysynkin siis kaikilta ketkä päiväkirjaani urkkii ja asiasta jotain tietää että : Mikä merkki/malli olisi hyvö ja toimiva?

Kiitos etukäteen :)

Kivaahan se on ku loppuraskaudessa sitten tulee se alkuraskauden tapainen väsymys takaisin. :D

Panukin tokasi kun tultii kaupungilta tänään kotiin et "jos menisit nukkumaa hetkeksi kun oot tosi väsyneen näköinen"
Minä herään aina reilusti Panun jälkeen aamupäivällä jos oon superväsynyt yön jälkeen nukun pitkään. Menen päiväunille neljän -viiden maissa ja nukun pari tuntia.
Ja silti illalla menen nukkumaan vasta Panun jälkeen. :D

Nyt alkanu myös huomaamaan kuinka voikaan olla yöllä JANO! himoitsen ihan ylimakeaa juissi mansikkamehua aina herätessäni yöllä vessaan. JA jostain syystä kun herään olen ihan pihalla ja nukahdan melkeen pystyy alakertaan mennessäni mutta sinne pästyäni olenkin jo ihan pirteä kuin peipponen.

Vauva tuolla viihtyy pyörien ja että TEKEE KIPEETÄ kun pienet kantapäät painaa aivan hulluna. Meinaa itku välillä kyllä päästä ja eilen tuli sitten ensimmäinen kunnon KIPEÄ SUPISTUS!
Tiestysti se ei ole edes verrattavissa kuinka julman kipeitä voikaan olla sitten nuo synnytyssupistukset mutta kyllä täällä mentiin jo portaisiin nojailemaan ja Panu ihanana juoksi sieltä heti hieromaan alaselkää ku näki vissii ilmeestä et nyt tekee vähä ilkeetä :D

Eilen sitten postiluukusta tuli lappu että tulevat maanantaina jostai räjäytysfirmasta tarkistamaan asuntojen kunnon ja meidän asunto kuuluu tarkastuksen piiriin. Ensinnäkin erittäin mukavaa että annetaan jopa viikonloppu aikaa varautua että tänne tulee joku jossei oo kotona niin yleisavaimella. No Meillehän siitä ongelma tuli ja Panu soittiki vähä tuohtuneena että "kellonaika kiitos niin voi ollaki sit kotonA"

JA MITÄ vielä, ne rakentaa tohon meijän viereen uusia taloja että sittenpä näkyy todellaki meijän makkarista suoraa jonkun toisen taloon sisälle. Voi miten mukavaa. Just huokaisin helpotuksesta kun tässä on nyt vuoden rakennettu 3 uutta taloa meidän naapuriin et se jatkuva pauke ja ryske vihdoin loppuu ja ei ole kokoajan jotai työmiehiä ikkunan takana touhuamasa niin eiköhän ne sit mene ja RÄJÄYTÄ tosta meidän vierestä ton kallion pois ENSI TORSTAISTA LÄHTIEN. Varmaan voikin pitää ikkunoita auki kun ne posauttelee tossa ja Täällä kun ei turhan kuuma oo ikkunat kiinni. Yritä sitten elokuussa nukuttaa vauvaa ku kauhee rakennustyömään pauke ja kolina on seinän toisella puolella heti... :(

Minkäköhän takia nyt tohonki pitää rupee rakentaa ku tossa on 2 kerrostaloa ja yksi rivitaloyhtiö tyhjillää ku yritetää myydä 3h+k niin 300 tonnilla?? Samalla hinnalla saa omakotitalon vähän tuolt sivummasta! Sais nyt noi myytyy ennen ku rupee uusii tekee. Jus tsanoin panulle että jos alkaa tota viereista puistoaki parturoimaan niin sit mulle riitti ja muutetaan pois täältä!

...JA 10 edessä...

Alkanu pikkuhiljaa menkkamaiset jomotukset vaivaamaa. Välillä kipuilee koko alaselkä ja sit jomottaa ihan ku menkat ois alkamassa. harjoitus suppareita on ollu sellasia täysin kivuttomia. Alkaa aina naurattaa ku jäykistyy koko masu mut mitää ei tunnu. :)
Kunnon supistuksista sit en tiedäkkää yhtää mitää. :D

Vauva möyrii ja jostain syystä potkii mua jatkuvasti oikeaan kylkeen. Ensin potki vasemmalle ja nyt oikealle,mutta pääalaspäin se siellä on koska hikka tuntuu tuolla häpyluun lähistöllä. :)