IRC-Galleria

"Ateismi on uskonto siinä missä koripallon pelaamattomuus on harrastus."

"Ateisti näkee faktat ja tekee sen perusteella itse omat johtopäätöksensä."

Hoh hoi jaa mitä paskaa. Tapasin itsekin joskus ajatella edellä olleiden lauseiden tapaan, mutta monet keskustelut ja perustelut eri ihmisillä omasta ateismistaan kertovat kuitenkin muuta: loppujen lopuksi, ateismi on uskonto siinä missä muutkin.

Richard Dawkins, joka on yksi maailman tunnetuimpia ateisteja, on arvellut todennäköisyyden Jumalan olemattomuudesta olevan 69/70. Vaikka hän ei kiellä täydellisesti mahdollisen korkeamman voiman olemassaoloa, hän pitää sitä hyvin, hyvin epätodennäköisenä.Dawkins on suorastaan idyllinen malliesimerkki faktat huomioivasta ja omat johtopäätöksensä tekevästä ateistista. Evoluutiota tutkivana tiedemiehenä hän osaa antaa oman arvionsa todennäköisyydelle, onko korkeampaa voimaa olemassa vai ei.

Jotain täysin toisenlaista on kuitenkin nähtävissä niin internetin keskustelupalstoilla kuin jokaisen tuttavapiiristäkin löytyvillä ateisteilla: he pitävät täysin varmana, ettei jumaluuskäsitettä täyttävää olentoa ole olemassa - ainakaan sitä kristinuskon perinteistä Jumalaa. Perusteluna toimii yleensä vain "kun musta nyt vaan tuntuu siltä ettei Jumalaa ole olemassa" - aivan kuten moni uskovainen voi todeta että "kun musta nyt vaan tuntuu siltä että Jumala on olemassa". Jos kyse on vain tunteesta, eikö silloin ole oikeastaan kyse uskonnosta?

Samoin perustelu omasta ateismista ei välttämättä rakennu fysiikan ja evoluution saavutusten muodostamalle tieteelliselle maailmankuvalle - järkytyksekseni sain kuulla jopa kerran eräältä tuntemaltani ateistilta, ettei hän usko evoluutioteoriaankaan, vaikka se on yksi tieteen suurimpia saavutuksia ja todistettavissa oleva fakta.

Jos ajatellaan, että uskova uskoo johonkin asiaan / ajattelee jollakin tavalla ilman faktoilla perustelua ja tekee tämän asian tuntemuksiensa perusteella, mikä erottaa ateistin uskovasta, jos monet ateistitkin perustavat oman katsomuksensa tunteisiin? Ei mikään - siinä missä uskovainen uskoo Jumalaa olevan olemassa, uskoo ateisti, ettei Jumalaa ole olemassa. Jos uskominen on epävarman asian pitämistä faktana, sortuu ateismikin usein siihen.

~~~~~

Tsiisus-viikonloppu on pääsiäisen kunniaksi tähän ihQ-d44-teiniblogiin julkaistava sarja uskonto/ateismi -aiheisia tekstejä - pääsiäinen lieneekin juuri ajankohtainen aika pohtia näitä teemoja. Tekstit pyrkivät tarjoamaan erilaisia näkökulmia uskontoon ja ateismiin arvioiden tasapuolisesti molempia katsomuksia niin positiivisessa kuin negatiivisessa valossa. Tekstien ei ole tarkoitus loukata ketään.

Lue myös vuoden 2011 Tsiisus-viikonlopun Olemmeko sittenkään ateisteja? .

Nettiin tuoreeltaan ilmestyneessä pätkässä kuvataan ja haastatellaan kuopiolaista "julkisuuden henkilöä" / kylähullua eli ns. Jeesus-naista, joka tunnetaan voimakasäänisistä uskonnollisista herätyspuheistaan aina tietyllä torin kulmalla.



Videota katsoessa kimeä-ääninen kristinuskon puolesta taistelija herättää lähinnä myötähäpeän tunteita ja kokonaisuudessaan hän saa katsojan epäileen tämän mielenterveyttä. Mutta toisaalta, samalla ns. Jeesus-naisesta löytyy jotakin hienoakin: hänellä on kuvaajan pilkkasävyisestä asenteesta ja kamerasta huolimatta rohkeutta kertoa omasta asiastaan, ja lisäksi hän oikeasti uskoo ajamaansa asiaan.

Ja kyllä, olen tosissani. Olkoon videon nainen kuinka puusta pudonnut tahansa, kuinka monella ihmisellä on oikeasti noin suurta rohkeutta julistaa uskomaansa asiaa noin julkisesti huolimatta siitä, että hän on saanut osakseen varmasti hyvin paljon pilkkaa?

On huomattava, ettei tietenkään suurin osa uskovaisista ole videon naisen kaltaisia: he ovat täysin tavallisia ihmisiä, eivätkä mahdollisesti tärähtäneitä torin laidassa huutelijoita. Haluan nostaa hattua niin Jeesus-naiselle kuin niillekin ihmisille, jotka uskaltavat avoimesti myöntää olevansa uskossa. Vaikka uskonvapaus on normaali kansalaisoikeus, asenteet uskontoja ja uskovaisia kohtaan ovat koventuneet ja oman uskon myöntäminen voi olla aiempaa hankalaa.

Tässä vaiheessa tekstiä pitäisi varmaan todeta, että olen itse uskossa ja ylpeä siitä. No, sitä en voi valitettavasti sanoa, mutta haluan tämän tekstin myötä antaa kannustukseni Jeesus-naiselle kuin myös vähemmän uskoaan esilletuoville uskovaisille. Uskonnonvapaus on kansalaisoikeus ja siitä kuuluu olla ylpeä. Maailma tarvitsee divergenttiä ajattelua. Omasta uskosta avoimesti kertominen on samalla lailla rohkeaa kuin kertoa vaikka poikkeavasta seksuaalisesta suuntautumisesta.

~~~~~~

Tsiisus-vkl on pääsiäisen kunniaksi julkaistava sarja tekstejä, jotka pohtivat tai käsittelevät uskontoa/ateismia. Uskontojen merkitys maailmaamme, arvoihimme ja elämiimme on kiistaton, halusimme sitä tai emme. Pääsiäisen pitkä viikonloppu on hyvä ajankohta pohdiskella tällaisia asioita. Tekstien ei ole tarkoitus loukata ketään, ei ateisteja eikä uskovaisia.
Aiempi Tsiisus-vkl löytyy tämän teiniblogin helmikuun 2011 merkinnöistä.

Normaalisti olen pitänyt Vuoden turhin julkkis -titteliä hauskana ja osuvana tittelinä, joka on tähän mennessä osoitettu oikealla henkilölle - sellaiselle, joka ihan oikeasti on turhan julkkiksen tittelin ansainnut. Tänä vuonna turhimmaksi julkkikseksi valittiin kuitenkin presidenttivaaliehdokkaana olleen Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores. Mitä vittua?

Okay, ei Antonio vaikuta miltään syvällisimmältä mahdolliselta ihmiseltä, häntä ei kiinnosta miehensä poliittinen toiminta vaan hiusala. Ja pitäväthän monet nuorukaisen olemusta ja kampaaja-ammattia rasittavan stereotypisen homomaisena.

Ei Flores siis täydellinen ole, mutta ihmettelen ihan oikeasti, miksi hän on esimerkiksi turhempi kuin samalla lailla pressavaaleissa näyttävästi esillä ollut Niinistön eukko, jonka nimeä en muista (eikä edes oikeastaan kiinnosta tarkistaa) ? Tekeekö Niinistön eukosta tärkeän kolmekymppisen naisen mummomainen pukeutumistyyli tai ura runoilijana, jonka runoja kukaan ei lukenut? Entä Niinistön piski, onko sekin Floresia tärkeämpi?

Lisäksi on huomautettava, että aiemmin turhimmaksi julkkikseksi on valittu henkilöitä, joille julkisuus on jonkinasteinen itseisarvo ja jotka tekevät kaikkensa julkisuudessa pysyäkseen. Johanna Tukiainen on kyllä ansainnut tuplatittelinsä, kuten Matti Nykänenkin triplakuninkuutensa. Antonio Flores ilmoitti kuitenkin, ettei ole kiinnostunut pyörimään julkisuudessa vaan halusi palata normaaliin arkielämään rakastamansa työnsä pariin.

Vittu mitä paskaa.

Noin puoli vuotta kestäneen Lärvikirja-nördetykseni aikana olen huomannut muutamia päiviä, jolloin sosiaalisessa mediassa ei tarvitse vierailla: ystäviesi, tuttujesi ja hyvänpäiväntuttujesi kuulumiset ovat arvattavissa jo ennalta. Skippaa suosiolla lärvikirja näinä päivämäärinä:


1.1. Jokainen toivottaa ystävilleen hyvää alkavaa uutta vuotta varmuuden vuoksi toisen kerran. Ensimmäiset valittelevat krapulaansa.
2.1. Loputkin valittelevat uuden vuoden myötä tullutta kamalaa krapulaa.

14.2. Jokainen toivottaa ystävilleen kuinka hyvää ystävänpäivää. Pahimpia tapauksia ovat ihQ-lässynlää-seurustelijat jotka jaksavat muistaa toisiaan "Hyvää ystävänpäivää rakas<33333333333333333" -seinäjulkaisuilla - lisäksi seinäjulkaisut näkyvät varmasti toisillekin niiden saadessa kymmenittäin tykkäyksiä ja "NIIN MÄKIN SUA RAKAS<395495959" -kommentteja. Muutama tosikko-ernu muistaa tehdä valitusmuistuttelun siitä kuinka ystävänpäivä on vain amerikkalainen keinotekoinen rahastusjuhla.

Pääsiäinen: Jokainen toivottaa vaihteeksi hyvää pääsiäistä. Joku keksii pistää viestiinsä verbaalisesti ennennäkemättömän vitsin "toivottavasti saatte paljon munaa" tms.

1.5. Vapun korvilla tilapäivitykset keskittyvät toivottamaan hyvää vappua ja kertomaan että nyt on matka juomaan.
2.5. Tilapäivitykset valittelevat krapulaa.

Kesäkuun alkupuoli: Seinät täyttyvät loputtomista "ihanaa et koulu on ohi<3", "VAPAUS<33!" yms päivityksistä. Ohessa saattaa olla myös vihje siitä, että ollaan menossa juomaan.
Seuraavana päivänä valitellaan (!!) krapulaa.

Kesäkuun loppupuoli: Juhannuspäivä täyttyy juhannustoivotuksista. Seuraavana päivänä luettavissa on jälleen samat krapulavalittelut.

Elokuun puoliväli: Koulujen alkaessa ruutu täyttyy ihmettelyistä loman nopeasta kulumisesta ja siitä kuinka mälsää se koulujen alku taas onkaan.

24.12. Jokainen toivottaa seinällään hyvää joulua (ja jos pilkkua nussitaan oikein urakalla niin kyseisenä päivänähän on vasta jouluaatto). Jotkut myös kertovat mitä saivat lahjaksi.
25.12. Myöhästyneet toivottavat seinällään hyvää joulua. Jotkut myös kertovat mitä saivat lahjaksi.
31.12. Jokainen toivottaa ystävilleen hyvää alkavaa uutta vuotta.

Nuo ovat yleisiä päiviä. Sen lisäksi on olemassa vielä lukiolaisextra, eli päivät jolloin ei myöskään käydä, mikäli suuri osa kavereista on lukiossa:

Koeviikot ja kokeiden palautuspäivät. Yleensä jo muutama päivä ennen koeviikkoa valittelu tulevasta koitoksesta alkaa. Osalla koeviikko tiivistyy yhteen valitteluun, mutta monet myös uskovat tuttaviensa olevansa kiinnostuneita mikä koe oli minäkin päivänä ja miten meni.

Syyskuun ja maaliskuun ylioppilaspäivät. Koeviikkojen tapaan valittelua kirjoitusten stressaavuudesta ja mitä minäkin päivänä oli ja millainen fiilinki jäi. Joskus useampikin päivitys esim. pari tuntia ensimmäisen päivityksen jälkeen tyyliin "ei perhana kysymykseen numero 5 olisi voinut kirjoittaa vielä tämänkin asian!"

"Nykynuoriso on uusavutonta ja hemmoteltua pullamössösukupolvea, jotka häiriköivät kadulla ja laahustavat surkeina koulun käytävillä. He kuuntelevat huonoa musiikkia ja elävät kaukana todellisuudesta joissain ihme virtuaalimaailmoissa. Ei tällaista minun nuoruudessani ollut!"

Monestiko nykynuori saa kuulla tämän saman (tai samaa kaavaa menevän) saarnan omastaan ja ikätovereidensa surkeudesta joltakulta entiseltä nuorelta, jonka teinivuosina kaikki oli nykyistä paremmin?

Todennäköisesti ihan vitun usein. Korostus siitä, ettei aikoinaan noin tehty, pitää toki paikkansa, mutta saarnassa ärsyttävintä on yksinkertaisesti se, että entinen nuori esittää itsensä ja oman sukupolvensa nykyistä reilusti parempina. Entisen nuoren on turha väittää, etteikö hän tekisi prikulleen samoin kuin nykynuoretkin, jos hän olisi nuori nyt. Ehkä hänen aikanaan nuoriso ei uppoutunut tietokoneiden maailmoihin, mutta eihän se ollut mahdollistakaan jos internettiä ei ollut olemassakaan! Entisen nuoren nostalgisia puheita voidaan tulkita esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

"Nykynuoret laahustavat massan mukana soittaen kuulokkeet korvilla huonoa räminämusaa."
= Jos minä olisin nyt nuori, minä tietenkin tulisin kouluun soittaen kasettiradiosta Kari Tapiota, Esko Rahkosta ja Katri Helenaa.

"Nykynuoret tapaavat toisiaan internetissä kaiken maailman shäteissä ja meseissä ja äfbeissä oikean elämän sijasta. Tosi luuseria."
= Jos minä olisin nyt nuori, en käyttäisi tietokonetta kuin vain työasioihin. Muun yhteydenpitoni hoitaisin hakulaitteella, faksilla ja wanhalla Nokian 3310-kännykällä, johon voisin vaikkapa hankkia jotkin persoonalliset kuoret.

"Nykynuoret eivät osaa ottaa asioista vastuuta, vaan heidän elämänsä on yhdentekevää biletystä "hällä väliä" -asenteella."
= Jos minä olisin nyt nuori, olisin liittynyt 13-vuotiaana Amnestyyn ja ruvennut saman tien Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijäksi. 18-vuotiaana olisin alkanut luovuttaa verta ja lähtisin mukaan kunnallisiin luottamusmiestoimintoihin Kristillisdemokraattien jäsenenä.

"Nykynuoret ovat patalaiskoja eivätkä jaksa kouluttautua mihinkään."
= Jos minä olisin nyt nuori, olisin hypännyt koulussa ainakin kahden luokan yli, valmistunut lukiosta kuudella laudaturilla ja väitellyt itseni professoriksi viimeistään 23-vuotiaana.

"Nykynuoret pelaavat outoja räiskintätietokonepelejä."
= Jos minä olisin nyt nuori, pelaisin ystävieni kanssa viikonloput Kimbleä, Afrikan tähteä ja pasianssia.

Niinpä.

Ehkä ennen kaikki oli paremmin, mutta kenenkään entisen nuoren on aivan turha kuvitella, etteikö hän todennäköisesti itse aivan samalla lailla olisi aivan kuten muutkin, jos olisi nuori nyt.

Olin todistamassa Rauhalahdessa 17.2. ollutta wanhojen jatkojen Lovexin keikkaa, jonka päätteeksi yleisö hyppäsi lavalle bändin mukaan. Iltalehti uutisoi nopeasti "Lovexin keikan johtaneen kaaokseen". En sanoisi itse pientä hauskanpitoa kaaokseksi, mutta kohauttavat jutut myyvät paremmin kuin tylsä perusskeida. MTV3:n haastattelussa bändin kitaristi Vivian arveli lavalle nousseen arviolta 50-100 ihmistä, Iltalehti pyöristi luvun suoraan sataan. Kitaristi kertoi MTV3:lle paineiden olleen kovia ja kuinka osa paikalla olleista oli kaatuillut, "mutta onneksi kukaan ei loukkaantunut". Iltalehden otsikkona keikan kaaokseen joutumisesta oli lainaus "ONNEKSI KUKAAN EI KUOLLUT!"

Pian keikkakaaosuutisoinnin jälkeen Rauhalahden ravintolapäällikkö oikoi Iltalehden sivuilla olleita kommentteja ja syytti bändiä huomion hakemisesta. "En tiedä, mikä tässä on takana. Heiltä lienee pian uusi levy tulossa ja ollaan kenties julkisuushakuisia", todettiin Iltalehden haastattelussa. Kertaakaan artikkelissa ei mainittu sanallakaan sitä mahdollisuutta, että Iltalehti olisi mahdollisesti liioitellut keikasta kertoneessa artikelissaan. Eikä ihme, en itse asiassa muista koskaan lukeneeni anteeksipyyntöä, joka olisi tullut median suunnalta: "Olemme pahoillamme, liioittelimme juttua / emme tarkistaneet faktoja / olimme epähuolellisia." Ei, media ei pyydä anteeksi, vaikka juttu olisi kirjoitettu täysin päin peetä ja vaikka se voitaisiin helposti todistaa.

Toimittajien vapaus on totta kai hieno arvo, mutta samalla siinä on havaittavissa huonojakin puolia. Omasta mielestäni esimerkiksi profeetta Muhammadin pilakuvien julkaisu tanskalais- ja norjalaislehdissä sananvapauden nojalla oli mielestäni moraalisesti hyvin arveluttava teko.

Suomen media on maailman vapain - meillä toimittajat kokevat vähiten uhkailua, meillä mediaa ei sensuroida käytännössä ollenkaan. Suomalainen media voi kirjoittaa mistä haluaa - ja mitä haluaa. Tylsästäkin eduskuntaistunnon välikysymyskeskustelusta revitään sopivan raflaavilla otsikoilla aikaan verinen taistelu opposition ja hallituksen välillä. Kaikki tapahtuva pitää sisällään sensaatiota ja skandaalia. On ymmärrettävää, etteivät tylsät uutiset myy yhtä hyvin kuin sopivasti kärjistetty informaatio, mutta täytyykö myynti tosiaankin tehdä journalismin laadun kustannuksella? Liioitteleva otsikointi ja jopa väärät faktat ovat arveluttavia ratkaisuja, eikä mikään instituutio edes kunnalla valvo median tekemien päätösten eettisyyttä. Julkisen sanan neuvostokin keskittyy lähinnä siihen, mitä joku on sanonut ja oliko se moraalisesti oikein vai ei.

Saako mediaa edes kritisoida?

Maaliskuun myötä sulaa lumet, ja niin myös kuukauden ihQutuksen vähäinenkin jäljellä oleva arvostus!

Tällä kertaa kuukauden biisi on ehdottomasti amerikkalaislaulaja Lana Del Rey kappaleellaan Born To Die. Jos joku ehti kuvittelemaan, ettei popmusiikin saralla enää koskaan kuulla mitään uutta ja mielenkiintoista, oli epäilys väärä. Lana Del Rey nousi suosioon Youtubessa musiikkivideoillaan, jotka on koottu erinäisistä elokuvista olevista pätkistä. Lana Del Rey on yhdistelmä uutta ja wanhaa - erinomaista äänenkäyttöä, synkkää ja utuista musiikkia. Lana Del Rey on tajunnut erään elämän totuuksista - olemme syntyneet kuolemaan.

Musiikkivideokin on visuaalisesti ja kerronnallisesti upea: alussa nähtävä idyllinen, kaunis pariskunta halaamassa toisiaan USA:n lippu taustalla, kirkko tiikereineen, hotellihuoneessa välähtävä valo (viittaus Casablancaan?) ja turmiollinen loppu.

Helmikuun flunssaepidemioihin on olemassa paras mahdollinen lääke - kuukauden ihQutusbiisi.

Helmikuun ihQutus on tuore brittiartisti Neon Hitch juuri julkaistulla singlellään Fuck U Betta. Nähtävästi kappaleelle on tulossa lähiakoina myös video, mutta pelkkä audio on jo korville yhtä musiikillisen orgasmin ilotulitusta.

Äskettäin solmittu levysopimus mahdollistaa sen, että 2012 on Hitchin läpimurtovuosi. Nimen omaan tällaista räväkkää tanssimusiikkia on kaivattu. She just can fuck you better!

Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Poltan tupakan
Juon viinapullosen
Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Lähti neitsyyteni
Kun olin kymmenen

Aluksi siiderikin sai mut sekoomaan
Mut nyt juon kasikymppistäkin kuin vettä vaan
On toisten synttäreillä Nalle Puh -lautasia
Omilla vedän Tapsaa ja Cipralexia

Toiset tytöt ne vaan tahtoo olla lapsia
Leikkiä tyhmillä poneilla ja barbeilla
Ei ne tiedä yhtään mitä on oikee elämä
Se on seksiä ja pussikaljabileitä

Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Poltan tupakan
Juon viinapullosen
Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Lähti neitsyyteni
Kun olin kymmenen

Koulu ei vois mua kiinnostaa vähempää
Ne ei pärjää jotka liikaa yrittää
Miksi lukee jotain tylsää matikkaa
Kun ajella voi kylil poikaystävän kaa

Kun jätkä jaksaa Ooppeliaan kaasuttaa
Hän tietää ajon lopuksi palkintonsa saa
Onneks porukat enää ei jaksa välittää
Oon itsenäinen tyttö kyllä ne sen tietää

Korkokengät jalkaan paan
Minihame ja meikki menoks vaan
Ja on tämä niin mahtavaa
Amispoppia ja kovaa bassoa
Niiden tahdis voi yöllä riehua
On tämä niin mahtavaa

Oon niin aikuinen, vaikka joskus oikukas
Mut kukapa uskois että oon kaksitoistavuotias

Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Poltan tupakan
Juon viinapullosen
Mä oon niin kypsä
Mä oon niin aikuinen
Lähti neitsyyteni
Kun olin kymmenen

Kun presidentinvaalien jälkeinen krapula alkanee hellittää jo ehdokkaiden fanaattisimmillakin kannustajilla, on aika analysoida erinäisten ehdokkaiden pärjäämistä tämänvuotisissa presidentinvaaleissa.

Sauli Niinistö

Etenkin ensimmäisen kierroksen vaalipaneeleissa ja väittelyissä Sauli Niinistö jäi monien muiden ehdokkaiden taka-alalle ja koko kampanjan ajan hän jätti monesti selventämättä kommenttejaan ja tarkentamasta mielipiteitään. Häntä voitaneen syyttää varman päälle pelaamisesta. Siitä huolimattahan se oli selvää, että Niinistöstä tulisi Suomen seuraava presidentti.

Vaikka gallupsuosio laskikin tasaisesti kesän lukemista ensimmäisen kierroksen lopullisiin lukuihin, oli Saulin suosio varmaa.

Presidentinvaalikampanja ei alkanut hänen osaltaan kesällä 2011, vaan se alkoi jo 2006, kun Vanhasen ohi kiilannut Niinistö pääsi toiselle kierrokselle ja hävisi niukasti Tarja Haloselle. Menestyksekäs paluu eduskuntaan ja asettuminen eduskunnan puhemieheksi olivat toinen hyvä promoamiskeino - tiukkana talouskurinpitäjänä hän asettui muiden poliitikkojen yläpuolelle ja osasi tehdä myös pesäeroa omaan puolueeseensa kokoomukseen - mikä varmasti toi hänelle kokoomusta muuten vieroksuvia äänestäjiä.

Pekka Haavisto

Kesällä 2011 kukaan ei uskonut Haaviston mahdollisuuksiin. Vihreä sivarihomo osoitti kuitenkin asiantuntevuutensa monissa tilanteissa ja teki vaikutuksen sovittelevalla, asialinjaisella tyylillään. Sen sijaan että Haavisto olisi lähtenyt puhumaan tai tekemään anti-jytkyä, hän pyrki olemaan sovitteleva ja siltoja rakentava - hyvänä esimerkkinä ystävyys perussuomalaisten Teuvo Hakkaraiseen, jonka sahalla vierailu viimeistään nosti Haaviston koko kansan tietoisuuteen.

Niinistön tavoin myös Haavisto teki pesäeroa omaan puolueeseensa - liika aktivismi ja vihreys oli häivytettynä kampanjan taustalla. Vaikka esimerkiksi sikatilojen salakuvauksen tuomitseminen saattoi viedä Haavistolta pari äänestäjää, toi jokainen tempaus varmasti enemmän äänestäjiä kuin vei.

Myös kentällä Haavistoa ja hänen tukijoitaan on kehuttu, ja syystäkin - Haavisto nousi ilmiömäisesti kannattajiensa ja persoonansa ansiosta. Sosiaalisen median hyödyntäminen oli ennennäkemättömän tehokasta.

Tiettävästi syyt Haaviston tappiolle johtuivat pitkälle homoseksuaalisuudesta ja sivariudesta. 37% on kuitenkin kova saavutus nähden, mistä Haavisto lähti liikkeelle, eikä tosiaankaan ole poissuljettu mahdollisuus, etteiköhä häntä nähtäisi vuoden 2018 vaaleissa - ja ehkäpä sen jälkeen myös presidenttinä.

Paavo Väyrynen

Väyrynen teki sen taas. Vasta kun kannatus alkoi nousemaan, ilmaantui myös hänet kynsin hampain ehdokkaaksi hyväksynyt keskustan johtokin hänen rinnalleen.

Menestys, joka on suurempi kuin Keskustan kannatus eduskuntavaaleissa, on merkittävä saavutus, jota Väyrynen tajuaa nähtävästi myös käyttää hyväkseen hakiessaan puheenjohtahan paikkaa ensi kesän puoluekokouksessa. Presidentinvaalit, kokemus ja hänen persoonansa ovat niitä tekijöitä, jotka puheenjohtajan pestiin oikeuttaisivatkin.

Timo Soini

Ei jytky ole mihinkään sulanut, kuten media väittää. Täysin selvää oli, etteivät edes perussuomalaiset itse haluaisi puheenjohtajaansa presidentiksi - eihän olisi ketään, joka hänen saappaisiinsa voisi asettua.

Verrattuna aiempiin kampanjoihinsa, on myönnettävä, ettei Soini vetänyt presidenttipeliä täydellä teholla. Selväähän oli, että tärkeintä oli olla pitämässä puolueen arvoja esillä. Siinä hän varmasti onnistui, mutta eurosaarnat yms "setti" alkaa olla aika kulunutta tavaraa.


Paavo Lipponen

Kun oli selvää, ettei Lipponen tule pääsemään toiselle kierrokselle, hänen olisi kuulunut todeta se rehellisesti: hän ja takana ollut SDP tekivät paskan kampanjan. Eivät hyvää. Siinä missä muiden top-kuutosehdokkaiden tilaisuudet täyttyivät ihmisistä ja pitivät sisällään jonkinasteista hurmosta, olivat Lipposen kirjojen signeeraustilaisuudet vähäväkisiä. TV-esiintymisestä jäi väsynyt kuva, ja mainos "PÖÖ! Hei, ei ole mitään pelättävää" oli enemmänkin naurettava kuin vakavasti otettavissa oleva spotti.

Lipponen puhui kampanjansa aikana suvaitsevaisuudesta rakentavassa hengessä. Rakentava henki ei ollut uskottavammista päästä - ainahan Lipponen on tavannut sanoa asiansa suoraan murjahdellen. Viime vuosien kyseenalaiset "so what" -kohut romuttivat muutenkin Lipposen mainetta, siinä missä Sauli Niinistö oli kohentanut jo vuosien ajan omaansa.

Paavo Arhinmäki

Arhinmäki osoitti nuoresta iästään huolimatta pärjäävänsä väittelyissä kohtalaisesti ja oli ennen kaikkea värikäs ja sanavalmis. 5,7% on vasemmistoliiton ehdokkaalta hyvin - ehkä joskus tulevaisuudessa hän kerännee jopa parempia tuloksia, mikäli ehdokkaaksia asettuu. Alunperin vaikutti siltä, että hän olisi lähdössä vain pitämään puolueensa arvoja esillä, mutta hänestä tuli varteenotettava ehdokas etenkin huiman loppukirin ansiosta - hengittihän hän lopputuloksissa jo Lipposen niskaan.